Naisten MM-kisat 2019 – otteluseuranta

  • 123 114
  • 1 322
Tila
Viestiketju on suljettu.

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
No kun ei voi sääntöjen mukaan tuomari toimia noin. Videon perusteella ei voi muuttaa jäähyä. Opettele nyt edes alkeet
Missä olen sanonut videon perusteella tuomion muuttamisesta?


Tuomari saa keskustella kollegoiden kanssa ja muuttaa päätöstään miten haluaa.
Nyt tuomari naulasi itse tuomionsa järjettömyyden.
Et vaan näköjään ymmärrä sitä, että nyt tuomarin ratkaisu vie pohjan hänen omalta jäähyltään.
 

Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ei tuomarin tarvitse videon perusteella mitään päätöksiä kumota kun ei ollut kenellekään mitään vielä ilmoittanut.
Tuomari olisi pelastanut oman nahkansa tuossa helposti nyt kumosi itse oman tuomionsa ja päätti todennäköisesti kansainvälisen uransa.
Jos tuomari on tilanteen jälkeen sitä mieltä, että maalivahti oli tilanteessa sääntöjä rikkonut pelaaja, ei kai tuomari lähde tuomiotaan kumoamaan. Tämä ei kuitenkaan estä häntä menemästä videolle (haastoi USA tai ei). Videon katsomisen jälkeen samainen tuomari saattoi mielipiteensä tilanteesta muuttaa, mutta enää hänellä ei ole oikeutta jäähyä tuomita Suomelle, koska säännöt sen kieltävät.

Eikä se oikeasti realistinen vaihtoehto ole, että tuomari omasta päätöksestään (ilman videoita) kumoaa maaliksi tuominneensa tilanteen. Sitä se nimittäin olisi edellyttänyt, mikäli jäähyn olisikin yhtäkkiä päättänyt antaa USA:n maalivahdin sijasta Hiirikoskelle.
 

Taituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington
Sori, jos tämä on tullut jo esille tässä ketjussa, mutta onko siis niin, että päätuomari ei voi kumota videotuomarin päätöstä? Koska nythän tässä tulee myöskin sellainen mahdollinen päättelyketju, että päätuomari on loppuun asti erimieltä v-tuomarin päätöksen kanssa.
Tuomari tuomitsee mvahdille jäähyn, Suomi tekee maalin, tuomari hyväksyy ja on sitä mieltä, että se on maali.
Koska sääntökirja sanoo, niin joka tapauksessa mennään v-tuomarille, ei maalia hänen mielestään.
Päätuomari on eri mieltä, eikä muuta varsinaista kantaansa asian suhteen, mutta ei voi ylittää videotuomarin päätöstä.
Näinkö, vaikö, eikö, häh?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Kummalla se valta nyt lopulta on, videotuomarilla vai päätuomarilla? Jos ensinmainitulla, niin miksi sille pitää erikseen soittaa, eikö se itse sitten rimpauta alas jos haluaa jonkun tuomion muuttaa?
 

Bacon

Jäsen
Eikö tuomari saa muuttaa kantaansa pelikatkon aikana? Eikö tosta tilanteesta olisi enää saanut viheltää jäähyä Suomelle? Liigassa on monta kertaa kumottu jo annettu jäähy, niin ovatko ne aina tuomarivirheitä?
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Jos tuomari on tilanteen jälkeen sitä mieltä, että maalivahti oli tilanteessa sääntöjä rikkonut pelaaja, ei kai tuomari lähde tuomiotaan kumoamaan. Tämä ei kuitenkaan estä häntä menemästä videolle (haastoi USA tai ei). Videon katsomisen jälkeen samainen tuomari saattoi mielipiteensä tilanteesta muuttaa, mutta enää hänellä ei ole oikeutta jäähyä tuomita Suomelle, koska säännöt sen kieltävät.

Eikä se oikeasti realistinen vaihtoehto ole, että tuomari omasta päätöksestään (ilman videoita) kumoaa maaliksi tuominneensa tilanteen. Sitä se nimittäin olisi edellyttänyt, mikäli jäähyn olisikin yhtäkkiä päättänyt antaa USA:n maalivahdin sijasta Hiirikoskelle.
Miksei olisi? Eikä kukaan tiennyt kenelle tuomari oli jäähyä antamassa kasvot olisivat säilyneet ja hommat jatkuneet.

Tämä tulkinta olisi ollut helppo jopa hyväksyä Suomen leirissä. Tätä toteutunutta ei kun siinä toinen tuomio kumoaa toisen kun tilanne ei vaan voi olla samalla maalivahdin häirintä ja maalivahdin aiheuttama kampitus. Joten tuomarin olisi pitänyt valita jompikumpi.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kummalla se valta nyt lopulta on, videotuomarilla vai päätuomarilla? Jos ensinmainitulla, niin miksi sille pitää erikseen soittaa, eikö se itse sitten rimpauta alas jos haluaa jonkun tuomion muuttaa?
Päätuomarilla, videotuomari vastaa tuomarin esittämään kysymykseen ei muuta.
 

Kyylä

Jäsen
Koitin löytää sääntökirjasta kohdan jossa näin sanotaan, mutta en sitä löytänyt. Missä tuo siis sanotaan?
Sääntö 99

SÄÄNTÖ 99 – VIDEOMAALITUOMARIN KÄYTTÄMINEN MAALIN MÄÄRITTÄMISESSÄ
i. Videomaalituomari voi neuvotella päätuomarin kanssa ainoastaan päätuomarin pyynnöstä tai videotuomarin omasta pyynnöstä. Häntä kuullaan ensisijaisesti määritettäessä maalin hyväksyttävyyttä.
ii. Jos maali tehdään tai maali on oletettavasti tehty, päätuomari tekee välittömästi oman päätöksensä ja sitten tarvittaessa kuuntelee videomaalituomaria. Tällöin videomaalituomari vahvistaa tai kumoaa päätuomarin päätöksen asianmukaisten perusteiden valossa.
iii. Jos videotarkastelu ei anna täyttä varmuutta, erotuomarin päätös jää voimaan.
iv. Jos videomaalituomari pyytää neuvottelua päätuomarin kanssa mahdolliseen maaliin liittyen, jota tuomaristo ei ole huomioinut, videomaalituomarin päätös maalin hyväksymisestä on ratkaiseva.
v. Jos tuomaristo eikä videomaalituomari tarkasta mahdollista maalia seuraavalla pelikatkolla, maalitilannetta ei voi enää tarkastaa seuraavan aloituksen jälkeen.
vi. Jos tuomari tai videomaalituomari ei mitenkään indikoi kyseenalaisen maalitilanteen videotarkastusta välittömästi erän päätyttyä, tarkastusta ei voi suorittaa enää sen jälkeen, kun joukkueet ovat poistuneet jäältä.
vii. Ainoastaan seuraavat tilanteet voidaan tarkistaa videomaalituomarilta (katso Säännöstä 45-iii muita käyttötarkoituksia):
1. Ylittikö kiekko maaliviivan tason?
2. Menikö kiekko maaliin ennen kuin maalikehikko siirtyi pois paikaltaan?
3. Menikö kiekko maaliin ennen erän päättymistä vai erän päättymisen jälkeen?
4. Ohjattiinko kiekko maaliin kädellä tai potkaistiin kiekko maaliin?
5. Kimposiko kiekko maaliin tuomarista?
6. Pelasiko hyökkäävän joukkueen pelaaja kiekon maaliin maalin yläriman yläpuolella olevalla korkealla mailalla?
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Kummalla se valta nyt lopulta on, videotuomarilla vai päätuomarilla? Jos ensinmainitulla, niin miksi sille pitää erikseen soittaa, eikö se itse sitten rimpauta alas jos haluaa jonkun tuomion muuttaa?
Riippuu kumpi on aloittanut videoiden tarkastuksen. Eli jos päätuomari haluaa tarkistaa niin päätuomari määrää ja jos videotuomari on pyytänyt tarkistusta niin silloin se päättää.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Eikö tuomari saa muuttaa kantaansa pelikatkon aikana? Eikö tosta tilanteesta olisi enää saanut viheltää jäähyä Suomelle? Liigassa on monta kertaa kumottu jo annettu jäähy, niin ovatko ne aina tuomarivirheitä?
Saa muuttaa miten haluaa ja kysyä muiden tuomareiden mielipiteitä.
Siinä tämä tuomio meni tuomareilta reisille kun näistä muista ei keskusteltu.
 
Miksei olisi? Eikä kukaan tiennyt kenelle tuomari oli jäähyä antamassa kasvot olisivat säilyneet ja hommat jatkuneet
Kyllähän se, että tuomari nostaa käden jäähyn merkiksi ja pari sekuntia myöhemmin näyttää maalia, paljastaa että jäähy ei ole Suomelle tulossa.

Kirjoitin oman näkemykseni tapahtumien kulusta viestissä 1240. Ehkä sinunkin kannattaa se lukea.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Miksi olisi keskusteltu? Tuomarin mukaan se oli kamppi. Mutta videolle mennään jatkoajalla aina.
Mutta jos se oli kamppi niin se ei voi olla samalla estäminen.
Silloin on valittava jompikumpi ja tässä tilanteessa päätösvalta oli päätuomarilla kun tarkastus tuli jokatapauksessa.
Nyt tuomari siis itse kumosi oman tuomionsa kun ei muuttanut jäähyn suuntaa.

No tuhosipa samalla oman uransa.
 

Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Sääntö 99

SÄÄNTÖ 99 – VIDEOMAALITUOMARIN KÄYTTÄMINEN MAALIN MÄÄRITTÄMISESSÄ
i. Videomaalituomari voi neuvotella päätuomarin kanssa ainoastaan päätuomarin pyynnöstä tai videotuomarin omasta pyynnöstä. Häntä kuullaan ensisijaisesti määritettäessä maalin hyväksyttävyyttä.
ii. Jos maali tehdään tai maali on oletettavasti tehty, päätuomari tekee välittömästi oman päätöksensä ja sitten tarvittaessa kuuntelee videomaalituomaria. Tällöin videomaalituomari vahvistaa tai kumoaa päätuomarin päätöksen asianmukaisten perusteiden valossa.
iii. Jos videotarkastelu ei anna täyttä varmuutta, erotuomarin päätös jää voimaan.
iv. Jos videomaalituomari pyytää neuvottelua päätuomarin kanssa mahdolliseen maaliin liittyen, jota tuomaristo ei ole huomioinut, videomaalituomarin päätös maalin hyväksymisestä on ratkaiseva.
v. Jos tuomaristo eikä videomaalituomari tarkasta mahdollista maalia seuraavalla pelikatkolla, maalitilannetta ei voi enää tarkastaa seuraavan aloituksen jälkeen.
vi. Jos tuomari tai videomaalituomari ei mitenkään indikoi kyseenalaisen maalitilanteen videotarkastusta välittömästi erän päätyttyä, tarkastusta ei voi suorittaa enää sen jälkeen, kun joukkueet ovat poistuneet jäältä.
vii. Ainoastaan seuraavat tilanteet voidaan tarkistaa videomaalituomarilta (katso Säännöstä 45-iii muita käyttötarkoituksia):
1. Ylittikö kiekko maaliviivan tason?
2. Menikö kiekko maaliin ennen kuin maalikehikko siirtyi pois paikaltaan?
3. Menikö kiekko maaliin ennen erän päättymistä vai erän päättymisen jälkeen?
4. Ohjattiinko kiekko maaliin kädellä tai potkaistiin kiekko maaliin?
5. Kimposiko kiekko maaliin tuomarista?
6. Pelasiko hyökkäävän joukkueen pelaaja kiekon maaliin maalin yläriman yläpuolella olevalla korkealla mailalla?
Eihän tuossa missään sanota sitä, että jos hyökkäävä pelaaja rikkoo maalivahtia ja alkuperäinen tuomio oli maali, ei sen videolta havaitun rikkeen seurauksena voida enää viheltää jäähyä, kuten sääntöjen mukaan kuuluisi.

Ps. Loput tuosta säännöstä alla
7. Menikö kiekko maaliin sen jälkeen, kun hyökkäävä kenttäpelaaja on häirinnyt
maalivahtia?
viii. Katso valmentajan haasto-oikeuteen liittyvät säännöt IIHF:n kilpailusäännöistä.
ix. Tuomaristo ei voi konsultoida videomaalituomaria määrittäessään:
1. Ylittikö kiekko maaliviivan ennen vihellystä vai sen jälkeen?
2. Siirtyikö maali paikoiltaan rangaistuslaukauksessa tai voittomaalikilpailussa?
3. Yrittikö rangaistuslaukauksen tai voittomaalikilpailun suorittaja maalia toisella
laukauksella torjunnan tai kimmokkeen jälkeen?
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Olkun ykkös-yv: Stenkku-Tare-Repo-Janrikki-Morand
Miksi olisi keskusteltu? Tuomarin mukaan se oli kamppi. Mutta videolle mennään jatkoajalla aina.
Jos videotuomari tiesi että oli kamppi, miksi hän hylkäsi maalin?
 

Enjoy

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Miksei olisi? Eikä kukaan tiennyt kenelle tuomari oli jäähyä antamassa kasvot olisivat säilyneet ja hommat jatkuneet.

Tämä tulkinta olisi ollut helppo jopa hyväksyä Suomen leirissä. Tätä toteutunutta ei kun siinä toinen tuomio kumoaa toisen kun tilanne ei vaan voi olla samalla maalivahdin häirintä ja maalivahdin aiheuttama kampitus. Joten tuomarin olisi pitänyt valita jompikumpi.
Sellaista ihmistä ei ole, joka tuomitsee joukkueen maailmanmestariksi ja heti perään omasta päätöksestään ilmoittaa olleensa väärässä. Yksinkertaisesti mahdotonta.

Tietysti järkevämpää tuomarille olisi ollut alunperin hylätä maali ja sen jälkeen mennä videolle, mutta tuo sinun paasaaminen siitä, että hänen ilman videoita olisi pitänyt oma tuomio kääntää on suorastaan naurettava.
 

Kyylä

Jäsen
Mutta jos se oli kamppi niin se ei voi olla samalla estäminen.
Silloin on valittava jompikumpi ja tässä tilanteessa päätösvalta oli päätuomarilla kun tarkastus tuli jokatapauksessa.
Nyt tuomari siis itse kumosi oman tuomionsa kun ei muuttanut jäähyn suuntaa.

No tuhosipa samalla oman uransa.
No kun voi olla. Tuomari ei voi edelleenkään muuttaa jäähytuomiota videotarkistuksen perusteella. Vain todeta malivahtia häirityn maalintekotilanteessa ja siksi hylätä maalin
 

Taituri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Washington
Miksi olisi keskusteltu? Tuomarin mukaan se oli kamppi. Mutta videolle mennään jatkoajalla aina.
Eli ristiinnaulitaanko nyt suomalaislasien läpi katsottuna väärää tuomaria?
Niinkuin yllä kysyin, jos päätuomari oli alusta loppuun asti itse sitä mieltä, että jenkeille jäähy ja Suomelle maali.
Olosuhteiden pakosta videolle.
Videotuomarit on eri mieltä ja sen sana on laki.
Päätuomari ei kuitenkaan ole valmis muuttamaan omaa käsitystään/tuomiota tilanteesta, mutta ei vain yksinkertaisesti voi hyväksyä maalia(?).
Jos tää kokonaisuudessaan meneekin jotenkin näin, niin lähetän postissa päätuomarille kaljarahat, paska paikkahan tuo sitten hänen kannaltaan on.
 

Kruuvamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
Et-Po 72
Kyllähän se, että tuomari nostaa käden jäähyn merkiksi ja pari sekuntia myöhemmin näyttää maalia, paljastaa että jäähy ei ole Suomelle tulossa.

Kirjoitin oman näkemykseni tapahtumien kulusta viestissä 1240. Ehkä sinunkin kannattaa se lukea.
Tämä, mutta näitä asioita on vaikea selittää ihmiselle, joka ei ymmärrä lajin sääntöjä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös