Mainos

Naisten maajoukkue

  • 258 508
  • 1 056

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Nää on pirun hyviä uutisia kuulla. Jos koskaan meinaa nousta kiekossa huippua haastamaan, se edellyttää monen muun asian lisäksi massaa, josta jalostuu taso.

Matka toki on pirun pitkä mutta ilman vakaata harrastajapohjaa ei ole mahdollisuutta kehittyä. Nyt tuntuisi pohjaa rakennettavan
 

Glove

Jäsen
Kysytäänpä vaikka näin päin, että jos naiset treenaisivat kuin miehet, pitäisivätkö @Glove ja @Laheee uskottavana, että yleisö kiinnostuisi yhtä paljon naisten pelaamisesta kuin miesten?

Itse pidän tätä keskimäärin epäuskottavana. Ja jos ajatellaan, että kulttuurisista ym. syistä mieskiekko vetää enemmän resursseja kuin naisten pelaaminen, tämän asian tarkasteluun tulee tiettyä realismia. Tähän taisi @JypFabu myös viitata, "onko sillä kaiken likoon laittamisella mitään todellista saavutettavaa reaalimaailmassa".

Tämä ei tietenkään tarkoita, etteikö naiskiekkopuolella myös koko ajan kurotettaisi korkeammalle ja haluttaisi tehdä asioita paremmin. Tuttavapiiristä en kyllä tunnista lainkaan nimimerkin @Laheee kuvailua, etteivät ihmiset olisi valmiita käyttämään aikaansa naiskiekkoon. Kyllä siellä osa painaa OTOna mittarit punaisella menemään. Itse pyrin ilmaisemaan sinne mieluummin tukea ja kannustusta kuin sivusta huutelua että ei se muusta ole kiinni kuin että pitää vain tehdä kaikki paremmin.

Rehellisesti sanottuna en myöskään usko, että verrattuna naiskiekon nykytilanteesen mieskiekon kaupallinen menestystarina olisi oleellisesti pohjautunut siihen, että siellä amatööriaikana harrastusluontoisesti mukana olleet ihmiset olisivat olleet jotenkin merkittävästi työteliäämpiä ja viisaampia kuin nykyiset naiskiekkotoimijat. Ei silti mitään niiltäkään ihmisiltä pois, varmasti on intohimolla painettu hommia silloinkin.

Edit: huomautan, että en itse ole ollut vaatimassa mitään rahoja minnekään. Nyt kun tähän joku tulee sanomaan, että ei sitten pidä vaatia sanoma palkkojakaan, niin en vaadikaan.
No itseäni ei naisten sarjat juuri kiinnosta juurikaan tason takia. Peli on hidasta, pelaajien taitotaso voisi olla parempia jne. Ainakin nämä hoituisi harjoittelemella ja ehkä minuakin alkaisi sitten kiinnostaa ne pelit. Voi olla, että kaikki ei ajattele näin, en tiedä. Minä haluan katsoa vauhdikasta lätkää jossa sattuu ja tapahtuu.
 

Alavaari

Jäsen
No itseäni ei naisten sarjat juuri kiinnosta juurikaan tason takia. Peli on hidasta, pelaajien taitotaso voisi olla parempia jne. Ainakin nämä hoituisi harjoittelemella ja ehkä minuakin alkaisi sitten kiinnostaa ne pelit.
Näin juuri, enkä tätä moiti. Toisaalta, en pidä realistisena että naisten pelaaminen voisi intensiteetiltään lähestyä miesten kiekkoa vaikka kuinka harjoiteltaisiin. Ja kyllä oma havainto on, että siellä pyritään kaikki kivet kääntämään kehittymisen eteen, eli vaikka treenaaminen ei täydellistä olisikaan, yritystä on.

Itse teen kuten @Kiekoton Mies ja katson pelejä vähän eri näkökulmasta.

Ja jos ajatellaan realistisesti, että taloudellisesti kilpaileminen katsojien euroista ei voi pohjautua pelkästään siihen, että peli muuttuisi harjoittelun tai muiden kehitystoimien kautta keskimääräisen katsojan silmissä yhtä kiinnostavaksi kuin miesten, niin aletaan ehkä ymmärtää asian kokonaisuutta. Myös sitä, miksi niitä tekijöitä ei ole riittävästi. Tiettyä hulluuttahan se vaatii jos meinaa harrastuksena asiaa niska limassa edistää.

Silti jotkut edistävät, mille nostan hattua. Sama toki junioripuolella yleisemminkin.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Täällä kun on sivuttu tyttökiekon tilaa niin laitan tänne, ei parempaa paikkaa.

Eilen sydän itki verta kun kuuntelin pirkanmaalaisen seuran tyttöpelaajan kertovan tarinaa siitä, kuinka oman joukkueen whatsapp-ryhmässä pojat iskivät kypsillä ”jumalauta sää olet huono”, ”sun pitäis lopettaa”, ”vittu sä pilaat meidän joukkueen” ja ”mee muualle pelaamaan”-viesteillä. Osa pelaajista oli onneksi tukenut tätä tyttöä mutta nämä sankarit olivat vielä keskenään perustaneet toisen ryhmän jossa miettivät millä isketään seuraavaksi.

Seura oli tämän käsitellyt ja laittanut klopit kuriin mutta voi nyt vittu. Ja siis sen verran tiedän tyttökiekosta alueella, että kyseinen tyttö ei ole joukkueensa heikoin lenkki.

Toinen neiti kertoi Hämeen alueella toimivassa seurassa valmentajan viestin olleen ”et mahdu joukkueeseen, olet liian lyhyt”. Tyttö ei ymmärtääkseni ole joukkueen lyhin pelaaja.

Tämä laji ei ole poikien ja miesten yksinoikeus. Jos taso ei riitä johonkin tiettyyn joukkueeseen, on se kilpavaiheessa oikeutettu syy pudottaa joukkueesta. Mutta kommentit on yleensä juuri tuollaisia. Itse väänsin omassa seurassa parin tytön asemasta. Taidot riittävät hienosti tavoitellun ryhmän parempaan puolikkaaseen ja koutsi argumentoi mallilla ”tämä ei ole enää ikä jossa uusia tyttöjä voi tulla joukkueeseen”.

Ja tuo poikien viestirinki nyt on ihan oma juttunsa. Kyseessä yläkouluikäisiä poikia.

Laitoin omassa seurassa alulle tytöille kanavan. Ajatus on se, että kaikki esimerkiksi vastaava käytös on helppo raportoida meikäläiselle ja sen jälkeen jos sitä ilmenee, menen sen kanssa jaoston pj:n jutuille ja siitä emoseuraan. Jos edes meillä olisi turvallinen ympäristö.

Onhan tää lajin ympäristö välillä ihan vitun juntti.
 

Alavaari

Jäsen
Täällä kun on sivuttu tyttökiekon tilaa niin laitan tänne, ei parempaa paikkaa.

Joo, uskoisin että tää foorumi kaipaisi tosiaan jo omaa topikkia / osiota tyttökiekolle. Mihis me semmoinen pistettäis pystyyn?

Nää on kaikki tärkeitä asioita ja ansaitsee käsittelynsä, mutta maajoukkueosio olisi myös hyvä saada rauhoitettua maajoukkueasioille.

Edit: tiedostan että olen itsekin kirjoitellut asian vierestä juuri samasta syystä, ei parempaa paikkaa.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Joo, uskoisin että tää foorumi kaipaisi tosiaan jo omaa topikkia / osiota tyttökiekolle. Mihis me semmoinen pistettäis pystyyn?

Nää on kaikki tärkeitä asioita ja ansaitsee käsittelynsä, mutta maajoukkueosio olisi myös hyvä saada rauhoitettua maajoukkueasioille.
Varmaan oikea paikka olisi tehdä ketju yleisen jääkiekkokeskustelun puolelle.

En ole tosin ihan varma olisiko siitä välttämättä mitään hyötyä. Aiemminkin naisten jääkiekkoa koskevissa eri ketjuissa on ollut taipumusta siihen, että kun jostain ajankohtaisesta asiasta herää kirjoittajia kiinnostava ja keräävä keskustelu, niin samalla ketjuun oksennetaan otsikosta riippumatta sitten kaikki asiat, jotka sivuavat vähänkään naisten jääkiekkoa. Oma lukunsa on sitten ne enemmän tai vähemmän provoilutarkoituksessa kirjoitetut onelinerit, joissa muistellaan sitä kun "joskus ja jossain – en muista koska – naisten maajoukkue hävisi C-pojille 11–0".

Viime olympialaisten aikaan tähän ketjuun kertyi satoja sivuja pelkästään Rädyn ja Mustosen miekkailusta. Kun aiheelle perustettiin oma ketju, niin silti tässäkin ketjussa puhkesi keskustelu ensiksi, kun saatiin tuore uutinen Mustosen ja Rädyn rangaistuksista.

Jokaisten olympialaisten kohdalla herää kyseisen turnauksen ketjuun tai otteluseurantaan useaan kertaan keskustelu, kuuluuko naisten jääkiekko olympialaisiin, vaikka sille aiheelle on ollut jo kohta 10 vuotta oma ketjunsa.

Jos keskustelu pysyisi enimmäkseen oikeiden otsikoiden alle, niin varmaan ainakin tällaisille ketjuille voisi olla tilausta:

- Seura- ja sarjatasolla pelattava tyttökiekko.
Tai ainakin tyttömaajoukkueiden ketju olisi olemassa olevista ketjuista varmaan lähempänä oikeaa kuin naisten maajoukkueen ketju.

- Miten naisten ja tyttöjen jääkiekko saadaan nostettua nykyisestä alennustilasta jaloilleen?
Iso aihe, johon liittyy niin suomalaisen pelaajatuotannon ja sarjajärjestelmien kansainvälinen kilpailukyky kuin asema myös kotimaisten palloilusarjojen ja lajien keskellä. Ehkä tuon otsikon alle kuuluisi myös keskustelu naisten ja tyttöjen asemasta oman lajin sisällä. Toki kaikki nuo aiheet ovat niin isoja, että periaatteessa niille voisi olla oma ketjunsa vaikka jokaiselle.

- Naisten jääkiekon taso suhteessa mihin milloinkin. Yleensä miehiin tai poikiin.
Itse en koe tätä aihetta kovin hedelmälliseksi, mutta se on aiheena sellainen keskustelun rikkaruoho, että sillä on tapana tukahduttaa toistuvasti lähes kaikki muu naisten jääkiekkoa koskeva keskustelu. Esimerkiksi kulloinkin ajankohtaisten arvokisojen tapahtumista keskustelu niiden tapahtumien omissa ketjuissa.

- Keskustelu naisten jääkiekon säännöistä.
Tämäkin asia nousee lähes kaikissa ketjuissa aina esille etenkin taklauksiin liittyen. Itse en oikein jaksa ymmärtää, miksi taklauksista tai niiden yli 30 vuotta kestäneestä kiellosta tehdään vieläkin niin iso asia. Tuon asian muuttaminen ei yksin pelasta tai tuhoa naisten jääkiekkoa. Isommat ongelmat ovat muualla. Keskustelu on kuitenkin olemassa, joten sille pitäisi olla oma paikkansa, eikä tukkia sillä aiheella kaikkia muita ketjuja. Keskustelua ylläpitää toki sekin, että Ruotsissa ja PWHL:ssä on viime vuosina poikettu pitkään voimassaolleesta kansainvälisestä linjauksesta.

Tuossa nyt ainakin muutamia säännöllisesti pinnalle pomppaavia aiheita. Voihan nuo ketjut perustaa, mutta se vaatii meiltä kirjoittajilta, että kustakin aiheesta kirjoitetaan enimmäkseen omassa ketjussa, eikä samojen aiheiden keskustelu hajoa useaan eri ketjuun. Tuo vaatisi myös moderaattoreilta enemmän kiinnostusta naisten jääkiekon keskustelun villin lännen suitsimiseen. Valitettavasti tuota mielenkiintoa on nähty aiemmin harmillisen harvoin.

Pahoittelut kyynisestä asenteestani ja sinänsä hyvien ideoiden ampumisesta alas. Olen vain aika väsynyt keskusteluun naisten jääkiekosta ja sen ympärillä. Olen tottakai iloinen, että naisten jääkiekkokin on esillä ja siitä keskustellaan. Joskus kymmenen vuotta sitten keskustelua oli täällä Jatkoajan puolellakin paljon vähemmän. Silloin taisi olla eniten keskustelua Suomi24:n palstoilla, joka on vielä enemmän villi länsi kuin tämä foorumi. Keskustelukulttuuri on vaan usein todella uuvuttava, eikä sitä helpota jääkiekon sisällä oleva naisten ja tyttöjen pelaamista kohtaan usein jopa vihamielinen asenneilmasto.
 

JypFabu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyp
Hieno kirjoitus @lunde

Ehkä toivoisi, että täällä olisi ihan kokonaan oma naisten ja tyttöjen kiekon keskustelun palstapuoli, jossa olisi omat kentät sarjatasoineen joukkueille, kuin myös yleisen keskustelun puoli, jossa voisi olla sitten nämä rikkaruoho topikitkin joka niitä tuntee tarvitsevansa.

Minustakin on kokolailla typerää vertailla näitä c - pojat naisten maju tasoja, kun ei ole miestenkään puolella yhtään ketjua, c-poikain maju kontra liigajoukkue, vaikka tasoero on paljon suurempi, tai ehkä juuri siksi, että sen ymmärretään olevan pöljintä ikinä.

Noissa lihavoiduissa olisi minusta jo valmiiksi tuolle alueelle keskustelun otsikoita. Jos taas miettii sinne tiettyjen agendojen oksentelua, se ei tarvitse muuta kuin moderoinnin, säännöt ja niiden noudattamisen vaatimuksen. Tuo toimii muunkin kiekkokeskustelun, jopa vapaan keskustelun puolella, niin miksi se ei toimisi myös naisten kiekon osalta. Pakkohan sinne ei ole kenenkään tulla avautumaan ja moniko haluaa ottaa jäähyjä siellä floodamisesta?

Ehkä, jos positiivisen kautta katsoo, aika on hiljalleen kypsynyt siihen, että tämmöisen keskusteluosion perustaminen on aktuellia viimein.

Tekee mieli vilä kommentoida @obi-wan in kommenttia, että ehkä tuossa tullaan sen eteen, mikä täälläkin olleessa ansiokkaassa artikkelissa tuli esiin, että tyttöjoukkueet on se juttu kehitys askeleena, on tytöille helpommin mukana pitäviä, eivätkä ole mikään kehityksen este, niin kuin allekirjoittanutkin on jossain rakosessa miettinyt, että poikain kanssa mahdollisimman pitkään. Kuinka tuota saisi kehitettyä käytännöksi, on vielä kaukaiselta tuntuva asia, mutta päämäärä sen pitää olla.
 

Alavaari

Jäsen
(Koko viesti.)
Täsmälleen samaa mieltä käytännössä kaikesta tässä.

Ja joo @obi-wan olenkin tässä vähän odotellut, että tuhon artikkeliin viitattaisiin, oikeastaan sen lukeminen sai minut huutelemaan noita omia osioita tyttökiekolle.

Yleiseen tason ja pelaajamäärän nostoon tarvittaisiin kyllä jotain viisastenkiviä. Kuten Tarkki tuossa artikkelissa kommentoi, uusien pelaajien saaminen mukaan on todella haastavaa. Itsekin olen ollut mukana järjestämässä lukuisia ilmaisia matalan kynnyksen rekrytointitapahtumia, mihin ei tullut yhtään uutta pelaajaa.

Myös @obi-wan yksi näkökulma tyttöjoukkueisiin vs. poikaryhmät on se, että poikaryhmissä harvoin on selkeänä intressinä pyrkiä rekrytoimaan nimenomaan tyttöpelaajia. Ajattelen itse, että pelaajamäärän merkittävä kasvattaminen poikaryhmien kautta ei ole realistista. On kuitenkin arvokasta, että tämäkin mahdollisuus tyttöpelaajille on olemassa esim. siellä, missä tyttöpelaajia ei millään riitä omaan joukkueeseen.
 

Alavaari

Jäsen
Minä nyt nimimerkin @lunde innoisttamana perustin yleisen jääkiekkokeskustelun alle Seura- ja sarjatasolla pelattavaan tyttökiekkoon keskittyvän ketjun.

Katsotaan, syntyykö perusteita perustaa uusia ketjuja. Pyhitettäköön maajoukkuetopikki tästä eteenpäin maajoukkueasioille.

Yritetään palauttaa ketjua raiteilleen vaikkapa tällä leiriuutisella: Naisleijonat ensi viikolla testileirille Vierumäelle – Kokoonpano . Havaintoina sieltä ainakin Oona Havanan paluu jäille pitkän toipilaskauden jälkeen, sekä Emma Ekoluoman mukanaolo varmastikin hyvien N18-esitysten pojilta.

Edit: linkataanpa mukaan myös jatkoajan artikkeli tuosta leirikokoonpanosta.
 

Alavaari

Jäsen
Myös Vierumäen leirin antia:

Juuso Toivola jatkaa Naisleijonien päävalmentajana vuoteen 2026

Tämä varmaan nostattaa jonkin verran kulmakarvoja. Itse ajattelen kuitenkin, että eipä hättäillä, ja annetaan edelleen mahdollisuus. Toivottavasti tietyn pitkäjänteisyyden hyödyt alkavat näkyä. Ajattelen myös toiveikkaasti, että liitto ja Naisleijonien johtoryhmä ovat tilanteen päällä ja siellä on realistinen käsitys siitä, mitä muita ratkaisuja oltaisiin voitu tehdä ja mitä vaihtoehtoja voi olla käsillä esim. juuri kahden vuoden päästä.

Nähdäkseni myöskään tuo pelaajien vastuuttaminen ei ole mitenkään väärä korostus. Toivola on eri keskustelu- ja kommenttipalstoilla saanut kuraa niskaansa asioista, joihin ei maajoukkueen toiminnalla realistisesti ajatellen pystytkä kovinkaan nopeasti vaikuttaa. Esim. juuri nopeus- ja räjähtävyysominaisuuksissa ei jollain muutaman viikon leirityksellä saavuteta Pohjois-Amerikan joukkueita vaikka tehtäisiin mitä. Samoin pelaajien arkiympäristössä voi olla puutteita joko osaamisen tai valmennuksen / joukkuekavereiden asettaman vaatimustason suhteen, eikä näitä asioita korjata sormia napsauttamalla. Varmastikin on niin, että pelaajan tulee itse - toki valmentajiensa tuella - olla tilanteen päällä ja tehdä kussakin ympäristössä parhaansa, tarvittaessa myös hieman reilummin arkiympäristön rimaa ylittäen.

Edit: lisätään nyt siis sen verran vielä, nähdäkseni maajoukkuevalmennuksella ja muulla huippu-urheilijan tuella on tietysti iso vastuunsa urheilijan kehittymisestä, mutta tämä näyttäytyy ennen kaikkea juuri tällä metatasolla arjen yläpuolella: tulee saada pelaajat tietoiseksi kansainvälisen pelin vaatimuksista ja näiden vaatimusten lähestymisestä arkisen tekemisen kautta. Pelaajalla sitten isoin vastuu toteutuksesta.
 

Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Myös Vierumäen leirin antia:

Juuso Toivola jatkaa Naisleijonien päävalmentajana vuoteen 2026

Tämä varmaan nostattaa jonkin verran kulmakarvoja. Itse ajattelen kuitenkin, että eipä hättäillä, ja annetaan edelleen mahdollisuus. Toivottavasti tietyn pitkäjänteisyyden hyödyt alkavat näkyä. Ajattelen myös toiveikkaasti, että liitto ja Naisleijonien johtoryhmä ovat tilanteen päällä ja siellä on realistinen käsitys siitä, mitä muita ratkaisuja oltaisiin voitu tehdä ja mitä vaihtoehtoja voi olla käsillä esim. juuri kahden vuoden päästä.

Nähdäkseni myöskään tuo pelaajien vastuuttaminen ei ole mitenkään väärä korostus. Toivola on eri keskustelu- ja kommenttipalstoilla saanut kuraa niskaansa asioista, joihin ei maajoukkueen toiminnalla realistisesti ajatellen pystytkä kovinkaan nopeasti vaikuttaa. Esim. juuri nopeus- ja räjähtävyysominaisuuksissa ei jollain muutaman viikon leirityksellä saavuteta Pohjois-Amerikan joukkueita vaikka tehtäisiin mitä. Samoin pelaajien arkiympäristössä voi olla puutteita joko osaamisen tai valmennuksen / joukkuekavereiden asettaman vaatimustason suhteen, eikä näitä asioita korjata sormia napsauttamalla. Varmastikin on niin, että pelaajan tulee itse - toki valmentajiensa tuella - olla tilanteen päällä ja tehdä kussakin ympäristössä parhaansa, tarvittaessa myös hieman reilummin arkiympäristön rimaa ylittäen.

Edit: lisätään nyt siis sen verran vielä, nähdäkseni maajoukkuevalmennuksella ja muulla huippu-urheilijan tuella on tietysti iso vastuunsa urheilijan kehittymisestä, mutta tämä näyttäytyy ennen kaikkea juuri tällä metatasolla arjen yläpuolella: tulee saada pelaajat tietoiseksi kansainvälisen pelin vaatimuksista ja näiden vaatimusten lähestymisestä arkisen tekemisen kautta. Pelaajalla sitten isoin vastuu toteutuksesta.
Voittoprosentti pronssiotteluista hei 100! Ihan nobrainer jatkosoppari.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Tuo on totta, että maajoukkueen päävalmentaja ei juurikaan pysty vaikuttamaan minkälaisesta pelaajamassasta pääsee valitsemaan maajoukkuetta. Valitettavasti Toivolan valmennustiimi ei ole näyttänyt erityisen vahvalta käytössä olevan materiaalinkaan pelin organisoimisessa ja ainakin suurelle yleisölle päävalmentaja on jäänyt varsin karismattomaksi. Toivottavasti joukkueen sisällä tilanne on eri.

Olen mielelläni väärässä, mutta ensi vaikutelmana on vähän sellainen olo, että tässä uhrataan nyt seuraavat olympialaiset, kun sopimus kattaa nekin.

Toivottavasti muilla osa-alueilla uskalletaan tehdä rohkeampia ratkaisuja kuin helppoihin ja tuttuihin vaihtoehtoihin turvautuminen. Todennäköisesti mikään ei kuitenkaan muutu ja esimerkiksi Naisleijonien ainoat Suomessa pelattavat ottelut pelataan taas piilossa Vierumäellä.
 

Alavaari

Jäsen
Valitettavasti Toivolan valmennustiimi ei ole näyttänyt erityisen vahvalta käytössä olevan materiaalinkaan pelin organisoimisessa ja ainakin suurelle yleisölle päävalmentaja on jäänyt varsin karismattomaksi. Toivottavasti joukkueen sisällä tilanne on eri.
Jaan nämä vaikutelmat, omalta osaltani toki varsin pintapuolisina.

Juttelin vasta hyvin lyhyesti yhden asiaa paremmin tuntevan kanssa, ja keskustelusta jäi kuva, että joukkueen sisältä käsin viime vuosien haasteet näyttäytyvät vähän erilaisessa valossa kuin julkisessa varsin päävalmentajakeskeisessä keskustelussa. Itsekin uskon, että esim. valmentajan karisma voi ensinnäkin olla erilainen kuin julkikuva antaa ymmärtää, ja lisäksi uskon myös, että voittava tekeminen voi rakentua tunneilmastoltaan hyvin monella tavalla rakentuneiden yhteisöjen ympärille. Räväkämmät hengenluojat tarvitaan nopeatempoisessa lajissa varmasti, mutta tarviiko sen olla juuri päävalmentaja... tulee miesten puoleltakin mieleen muutamia arvostettuja koutseja, joiden menestys vaikuttaisi perustuvan johonkin muuhun kuin huikeaan lavakarismaan.

Heitänpä vielä yhden spekulaation johtajuuteen ja karismaan liittyen. Joukkueessa on tunnetusti viime vuosina kuohunut. Uskoisin, että toisinaan ihmisillä voi olla erilaisia käsityksiä rakentavan johtajuuden ja vallan väärinkäyttöä lähestyvien toimintamallien rajoista. Nyt kun tähän liittyvät ilmiöt ovat julkisestikin ravisuttaneet joukkuetta, en pitäisi täysin yllättävänä, jos normaaleilla persoonallisuuksilla olisi yhteisössä himpun verran sordiinoa päällä vaatimustason, palautteenannon yms. suhteen. Harva on valmis toimimaan tavoilla, joiden perusteella kohta leimataan iltapäivälehdissä ja foorumeilla kusipääksi. No kusipää ei kannatakaan olla, mutta jos tätä leimaa varotaan, en olisi täysin yllättynyt, jos osittain menetetään myös ihan normaaleja ja kannatettavia karismaattisen johtajuuden elementtejä. Mutta tämä nyt kaikki vain ihan puhdasta arvailua.

Edit: lisätään vielä muistutukseksi, että joskus muutamia vuosia sitten iltapäivälehdissäkin puhuttiin naispalloilun epäterveistä toimintatavoista. Kiusaamista, seksuaalista hyväksikäyttöä, ... Räty-Mustonen -keissin lisäksi nämä myös mahdollisesti taustalla vaikuttamassa.
 
Viimeksi muokattu:

predsfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Nashville Predators
MM kisojen loppupuolella pelaajat taisivat haastatteluissa kehua joukkueen yhteishenkeä erityisen hyväksi. Toivola vaikuttaa enemmän Tiimijohtajalta Mustoseen verrattuna ja se lienee hyvä asia. Taktinen osaaminen ja vaatimustaso olivat ilmeisesti Mustosen vahvempia osaamisalueita, toivottavasti Toivola on sieltä niitä parhaita käytäntöjä ottanut matkaan. Positiivinen pöhinä jos pystytään joukkueen sisällä ylläpitämään ja sen lisäksi tavoitteet riittävän korkealla niin kyllä se pidemmälle kantaa kuin piiskaaminen.
Itselle on sellainen vaikutelma syntynyt että aika moni seura tekee nykyään pitkäjänteistä työtä naiskiekkoilun eteeen jonka takia peruspelaajien määrä ja taso on pikkuhiljaa nousussa. Nootta niistä viimeisistä edustuspaikoista on ehkä kovempi kilpailu kuin aikaisemmin mutta niitä kärkipelaajia sitten tuskin on juurikaan enempää kuin aiemmin
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ilta-Sanomat uutisoi tänään, että Jenni Hiirikoski ei ole hakenut urheilija-apurahaa ensi kaudelle. Tästä voisi päätellä, että Hiirikosken maajoukkueura olisi päättymässä, vaikka Jenni itse ei ole asiaa toistaiseksi vielä kommentoinut.

 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Voihan tuo apurahan hakematta jättäminen tarkoittaa myös Hiirikosken maajoukkueuran päättymistä, mutta mielestäni eri uutisissa on nyt tehty vähän liiankin suoraviivainen tulkinta. Varsinkin kun Hiirikoski ei ole itsekään asiaa kommentoinut medialle, niin yrittäisin välttää vielä pikaiset johtopäätökset. Toki ilman tätä median ansaintalogiikkaan liittyvää epäilyksen nostamista en varmaan itsekään pohtisi koko asiaa näin juhannuksen jälkimainingeissa.

Hiirikoski ei olisi ensimmäinen maajoukkuepelaaja, joka on tarkoituksella jättänyt hakematta urheilija-apurahaa, vaikka tavoitteena on ollut edelleen jatkaa maajoukkueessa. Esimerkiksi Noora Rädyn kohdalla apurahaan liittyvässä keskustelussa oli sellainenkin lisäjuonne, että hän ei ollut edes hakenut apurahaa kaudelle 2020-21. Olympiakaudelle 2021-22 hän haki apurahaa, joka myös myönnettiin. Vaikka apuraha ei sinänsä asettanut Rädylle mitään juridista veloitetta olla vain maajoukkueen käytettävissä, niin asiassa keskusteltiin siitäkin koskiko huhtikuulta 2021 elokuulle 2021 koronan vuoksi siirtyneet kisat päättyneen vai seuraavan kauden apurahaa.

Ymmärtääkseni Räty ei hakenut apurahaa kaudelle 2020-21 siksi, että hänen tulot ylittivät apurahan hakemisen kriteerit. Se on ollut toistaiseksi melko harvinainen tilanne suomalaisessa naiskiekossa. Ainakin ajatuksen tasolla Hiirikosken tilanne voisi olla samanlainen, vaikka hänen Luleån sopimuksensa yksityiskohtia en tiedäkään.

Tämän vuoden apurahapäätöksien joukossa on myös kiinnostavaa, että maajoukkueeseen palanneen Susanna Tapanin nimi on apurahan saajien joukossa. Mieleen tulee oikeastaan kaksi vaihtoehtoa. Joko PWHL-ammattilaisen tulot eivät ylitä apurahan saamisen kriteerejä tai sitten visiitti Pohjois-Amerikassa on jäämässä tällä erää yhden kauden pituiseksi. Ilmeisesti ringetessä pelataan MM-kisat vuonna 2025, joten tuokin saattaisi olla yksi syy, jos Tapani ei jatkakaan PWHL:ssä. Tämä on kuitenkin tiedon sijaan enemmän spekulaatiota sen pohjalta minkälaisia uravalintoja Tapani on tehnyt aiemmin.

Muokattu:
Jotta pohdinta ei jäisi vain löysäksi heitoksi, niin kaivetaanpa vielä konkretiaa, mitä ne urheilija-apurahojen tulorajat ovat käytännössä:
Apurahaa ei kuitenkaan myönnetä urheilijoille, joiden verotettavat tulot viimeisimmässä vahvistetussa verotuksessa ylittävät 80 000 euroa, tai joiden taloudellinen asema on muulla tavoin riittävän turvattu.
Lisää apurahan myöntämisestä ministeriön sivustolta:
 
Viimeksi muokattu:

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Ylen uutisen perusteella kuulostaa siltä, että Hiirikoski ei olisi kuitenkaan lopettamassa maajoukkueuraansa. Se olisikin ollut erikoinen ratkaisu, kun seurajoukkueenkin kanssa on sopimus olympiakauden loppuun asti eli keväälle 2026. Sen sijaan kapteenin perustelut olla hakematta apurahaa huokuvat todellisen joukkuepelaajan asennetta.
Hiirikosken päätös olla hakematta apurahaa oli yllättävää, koska hän ei tietojen mukaan ole lopettamassa uraansa.

Hiirikoski kertoi Yle Urheilulle toivovansa, että tuen saa joku häntä nuorempi urheilija.

– En ole hakenut urheilija-apurahaa keväällä. Apuraha on ollut valtavan tärkeä apu omalla urallani, nyt toivon, että sen saman avun saa joku nuorempi.

– Oma harjoitteluni on jatkunut ihan normaalisti MM-kisojen jälkeen kohti tulevaa kautta. Tämän enempää minulla ei ole kerrottavaa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
USA ja Kanada ovat mukana joulukuussa Suomen EHT-turnauksessa. Turnauksen pitopaikka julkistetaan myöhemmin. Uudessa naisten EHT-sopimuksessa kerrotaan myös, että ottelut pitää pelata vähintään 2000 katsojaa vetävällä areenalla. Eli Suomen pelit siirtynevät pois Vierumäeltä.

 
Viimeksi muokattu:

Laheee

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans, Canes, Tahko
Uudessa naisten EHT-sopimuksessa kerrotaan myös, että ottelut pitää pelata vähintään 2000 katsojaa vetävällä areenalla. Eli Suomen pelit siirtynevät pois Vierumäeltä.
Eli pelataan jatkossa Heinolassa.

Eipä noi pelit enää mihinkään Liiga-halliin mahdu, jospa joskus tulevaisuudessa saataisiin EHT-turnauksen ajankohta ja pelipaikka päätettyä jo ennen elokuuta...
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
jospa joskus tulevaisuudessa saataisiin EHT-turnauksen ajankohta ja pelipaikka päätettyä jo ennen elokuuta...
Luitko jutun? Tuossahan on nimenomaan lueteltu turnausten ajankohdat, järjestäjämaat ja osallistuvat maat kevääseen 2028 asti. Eteenpäin on siis oikeasti menty. Toki vielä ei ole tiedossa esimerkiksi missä Suomessa pelattavan joulukuun turnauksen ottelut ovat, mutta eiköhän nekin selviä aika pian, jos nyt on tarkoitetus saada katsojiakin paikalle.

Itsekin jo vähän tuskastelin elokuun vaihtuessa, että taasko pelataan Vierumäellä elokuun puolivälissä ilman, että on mainostettu maajoukkuepelejä missään muuten kuin pari päivää ennen pelejä. Onneksi tilanne on nyt muuttunut ainakin neljän kauden ajaksi.

Nuo turnaukset pelataan vähemmän yllättäen maajoukkuetauoilla, joten moni sarja on silloin tauolla ja halleista löytynee paremmin tilaakin maaotteluille.

Toivottavasti ainakin Naisleijonien pelaamia pelejä kierrätetään eri kaupungeissa. Helmarit näytti juuri mallia viime kevään ja kesän EM-karsintaotteluiden kanssa, kun yhteensä kolme ottelua pelattiin Helsingissä (5000 katsojaa), Tampereella (7677 katsojaa) ja Turussa (7345 katsojaa). Ottelut lähetettiin myös suorana Ylen TV-kanavalla selostuksen ja studion kera, eikä missään LeijonatTV:n kaltaisessa säälittävässä himmelissä.
 

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
No vittu kerrotko että minä päivinä ja missä hallissa ne pelit pelataan?
Mikä kiire sinulla on? Suomen turnaus pelataan joulukuussa. Eiköhän nuo ehditä tiedottaa vielä ihan hienosti ja hyvissä ajoin. Eipä taida Karjala-turnauksenkaan otteluohjelma ja pelipaikka olla vielä tiedossa. Se pelataan sentään jo marraskuun maaottelutauolla ja kyseessä on kuitenkin koko kansan oma miesten maajoukkue, joka on myös liiton setelipaino.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU

lunde

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Chicago Blackhawks, naiskiekko
Vaikka liitto ei tosiaan olekaan tiedottanut asiasta, niin tuo on ihan totta, että Hakametsän kalenterista löytyy Haka 1 -hallin kohdalta 9.-15.12.2024 varaus nimellä SJL - naisten EHT-turnaus. En ole käynyt muiden hallien varauskalenterita läpi, onko vastaavia tehty varmuudeksi muihinkin halleihin. Joka tapauksessa hienoa, että nyt ei olla tyytymässä todellakaan mihinkään Vierumäkeä lähellä olevaan Heinolan jäähalliin, joka myös täyttäisi vaadittavien 2000 paikan kriteerin, vaan pelit ja joukkueet tuodaan ihan oikeasti ihmisten ilmoille.

Naisleijonat joulukuussa Tampereella ja U18-tyttöjen MM-kisat Vantaalla

Tässä on myös kannattajatoiminnan kehittämisen kannalta yllättävä etsikkoaika käsillä. Itse olisin ainakin kiinnostunut virittelemään jotain kannattajatoimintaa niin joulukuun kuin tammikuun peleihinkin. Toki ihan nollistahan homma täytyy lähteä tekemään, kun miesten maajoukkuepeleissäkään ei ole oikeastaan mitään järjestäytynyttä toimintaa ja valmista porukkaa, jota kutsua peleihin. Toiminnan kehittämisestä ja alulle ponnistamisesta kiinnostuneet voivat laittaa minulle vaikka yksityisviestiä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös