Naiset armeijassa, jaahas no aloitetaanpa.
Itse kävin armeijan viestipataljoonassa aikaan, kun ensimmäiset naiset olivat varusmiesjohtajina. Viestipataljoona on paikka, joka mielestäni sopii naisille siinä missä miehillekin, kaikki aselajit eivät.
Saapumiserässäni (1/99) oli toistakymmnetä naista (tuvallinen), joista ensimmäiset lähtivät parin ensimmäisen viikon aikana takaisin "siviiliin" todettuaan tulleensa aivan väärään paikkaan. Se heille suotakoon.
Eräältä hajosi polvi ja kotimatka kutsui, uhkasi tulla vuoden kuluttua uudelleen, en tiedä tuliko. Nämä loput kävivät P-kauden loppuun ja jo silloin huomasi, että kaikki eivät olleet oikeassa osoitteessa, mutta muiden riesana mukana kuitenkin. Pahimmillaan tilanne oli silloin, kun muu joukkue odotti naistaistelijaa, joka oli niin jääräpäinen että ei suostunut keventämään varustustaan, vaikka lupa oli annettu, vaan kantoi/ryömi/hiihti uskomattoman hitaasti ja koko joukkue kärsi. Pitäisi ymmärtää antaa periksi, joukkueen etua ajatellen ennen omaa kunniaansa.
Ja onhan se ymmärrettävää, että alle 50kg tyttölapsi on heikompi kuin yli 80kg miehenköriläs, jos kannettavana on useita kymmeniä kiloja, mutta kaikki eivät uskoneet.
Mutta parhaimmillaan eräs naissotilas oli aika etevä liikkumaan metsässä oli alla jalat tai sukset. Tämä nainen oli kerran taistelijaparini, kun hyökättiin pareittain metrin lumihangessa, vuorotellen edeten ja suojatulta antaen. Siinä sai tosissaan hyppiä ja rimpuilla että perässä pysyi. Ja helposti voin myöntää että tämä oli parempi kuntoisempi kuin minä. Myöhemmin hän siirtyi sotilaspoliisiksi ja taisi mennä vieläpä spolleAUK:hon. Loistojätkä!
Ja pari naista suorittivat rekkakortin ja ajelivat yhdistelmärekkaa loput palvelusajastaan.
Kahdeksan naista taisi päästä AUK:hon ja suorittivat näin vuoden pestin, mutta muistaakseni kaksi naista oli ainoastaan 6 kk ja kotiutuivat viestimiehinä. En tiedä oliko armeijan käynnistä heille mitään hyötyä/iloa tulevaisuutta ajatellen, mutta melko vaatimaton oli heidän taito/suoritustasonsa koko armeijan aikana. Viestimiestutkinnoissa ym. testeissä heidän osaamisensa oli komppanian häntäpäästä ja kovin vaativia tehtäviä heille ei voinut antaa. Ja leireillä jos hommat kävivät ikäviksi tai luvassa oli rankkoja tehtäviä, ei ollut kovinkaan epätavallista että naistenvaivat astuivat kuvaan ja oli lähdettävä takaisin kassulle! Säälittävää touhua, sanoi sotilasmestari.
AUK:hon (yksi lähti RUK:hon, hyvä U.V!) valitut saivat ainakin johtajakoulutuksen ja suorittivat palveluksensa siinä missä miehetkin. Kaksi oli komppanjan kirjureina ja yksi lääkintäAU:na. He osasivat armeijanmetkut siinä missä miehetkin ja kuuluivat porukkaan kuin kuka tahansa. Ei mitään valittamista.
Varusmiestenkoulutuksen aikana naiset sopivat aivan yhtä hyvin kouluttajatehtäviin kuin miehetkin. Naisille löytyy sopivia hommia, mutta jos armeijaan on vapaaehtoisena tullut niin täysillä pitää olla mukana, puolivaloilla surffailusta ei ole kenellekkään mitään hyötyä.