Näkemättä paskaa ja muita perehtymättömiä, mutta vahvoja mielipiteitä

  • 452 893
  • 2 331
K

Kiekkokatsoja

Vaikuttaa että vasemmisto(nuoret) ovat vielä tyhmempiä, kuin oikeistolaiset. Viimeisimpänä tämä maailmanvouhotus, jossa Mannerheimin patsasta tulisi siirtää.
Toki idiootteja sekä vasemmistoradikaalit, että oikeiston vastaavat pellet.
Vaikuttaa että oikeiston toimiin puututaan, ja mediassa tuomitaan enemmän, kuin vasemmiston vastaaviin. Vaikka vasemmisto onkin ollut enemmän negatiivisesti esillä. No natsikortti on kyllä synkkä historiansa puolesta, mutta ei tulisi vasemmistovouhotuksellekaan antaa enempää tilaa.
Näkemättä paskaa, nyt kun annetaan reilusti tilaa positiivisessä mielessä niin mediassa, kuin muussakin "ylimenevälle maailmanpelastamiselle", se ikävästi luo vastakkainasettelua, ja ongelmia tulevassa.

Annetaan historian, patsaiden ym olla. Se on hyvänä esimerkkinä, millaista on joskus ollut. Oli sitten puolesta tai vastaan historian asioita.. niin ne on tapahtunut, ja nyt mennyttä.
 
Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Suvi Pitkäsen debyyttisingle ja muukin tuotanto, jos sellaista tulee.

Toisaalta, Pitkäsen voisi palkata Visulahden vahakabinettiin esittämään Steven Tyleriä. Olisi enemmän näköinen kuin muut nuket. En siltikään usko, että ääni tai musiikkityyli täsmää.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker

Huom. Pitkänen ei itse laula tai ole tehnyt melodiaa tuohon ”sinkkuunsa”. Taisi olla tuottanut ja tehnyt taustat. Nykyaikaa.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Mitä? Eikö jokainen sooloartisti enää soitakaan jokaista instrumenttia levyllään? Eikä sävellä ja sanoita ja sovita? Helvetti, nyt minut on johdettu harhaan, vasta kun ihastelin sitä Jenni Vartiaisen vetämää kitarasooloa josta Hendrixkin kalpenisi jos eläisi ja jos neekeri osaisi kalveta.
 
mikko600

Jäsen
Suosikkijoukkue
NUFC, maapisteet, Captain Conker
Mitä? Eikö jokainen sooloartisti enää soitakaan jokaista instrumenttia levyllään? Eikä sävellä ja sanoita ja sovita? Helvetti, nyt minut on johdettu harhaan, vasta kun ihastelin sitä Jenni Vartiaisen vetämää kitarasooloa josta Hendrixkin kalpenisi jos eläisi ja jos neekeri osaisi kalveta.

Ei huonosti kaivettu se pointti tuosta. Tai no siis.
 
K

Kiekkokatsoja

Keskustelupalsta joo, mutta aika moni höpisee omia juttujaan, ikäänkuin tää olisi "päiväkirja/mielipidekanava". Ja sekin on toki ok.
Osa sentään lukee toisen juttuja, ja jopa toisinaan kommentoi.
Olishan se kiva ettei ok jutut hautautuisi, mut näillä mennään, ja lienee huonompiakin alustoja kirjoittaa,,
Jos parannusideoita, niin jokin keino noukkia hyviä kirjoituksia esiin. Niin vapaan, kuin kiekko-osuudelta. Muukin kuin peukku.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:
K

Kiekkokatsoja

Vapaa osuus mukaanlukien kierrätyskeskus, on kuten hallituksen politiikka. Jokainen "vouhottaa, ja jatkoajassa paremminkin touhottaa" omia juttujaan, huomaamatta kokonaisuutta.
Juu näillä mennään, ja jatkoajan osalta toki ok.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Onhan tämä tällainen purkautumiskanava. Ja kokonaisuus, jos nyt mietitään tätä nykymaailmaa, ei ehkä ole ihan optimaalinen. Mieluummin sieltä nappaa jonkun pikku detaljin ja marmattaa siitä, kun kokonaisuutta ei hallitse enää kukaan. Se on niin sirpaloitunut. Lapsi kun olin, oli selkeästi hyvä ja paha, oikea ja väärä. Maailma oli helppo ottaa haltuun. Nyt on niin saatanasti kaikkea kaikkialla, että sääliksi käy nykylasta. Ota sieltä omasi, valitse juttusi miljardien hölynpölyjen seasta. Ei mikään ihme että voivat pahoin, sätkivät mahdollisuuksien suossa.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
kokonaisuutta ei hallitse enää kukaan
Äsken luin tämän viestini uudelleen, ja huomasin että tässä on se avainlause. Jumalauta, miettikää nyt näitä maailman johtajiakin. Ajattelevatko ne kokonaisuutta, välittävätkö ne maailmasta? Putin, itseruskettavan mainos Trump, Korean lihava Kimmo... Kiinnostaako niitä maapallo vai oman nimen jättäminen historiankirjoihin?
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Sätkimistä se on vähän jo meikäläisenkin sukupolvella ja seuraavalla mahdollisesti enemmän. Jos ikinä saan jälkikasvua, toivon sen silti kasvavan viisaaksi ja kohteliaaksi osaksi ihmiskuntaa. Jotenkin luulisin että mahdollisuuksien hölynpölyä oli jo ihan sinunkin lapsuudessasi, muttei ehkä samassa mittakaavassa kuin nykyisin. Mistäs tosin tietäisin kun olen 2000-luvun tuote...
Olet ihan fiksun oloinen 2000-luvun tuote. Mielestäni oleellista on, että ihminen, jolle kuitenkin on tämän maapallon kehittyneimmät aivot annettu, käyttäisi niitä johonkin järkevään. Eikä niin, että kaikki tuijottaa jotain liikkuvaa kuvaa ruuduiltaan ihan zombeina. Johan tässä evoluutio vie meiltä kohta osan aisteista pois, kun ei niitä tarvita enää.
 
Evil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Devils, HIFK, Arsenal, Athletic Club de Bilbao
Minä tunnistin noista nimeltä vain puolet. Ainoa josta on kokemusta on tuo youtube, kun kännissä on helpompaa ottaa biisi sieltä kuin kävellä levyhyllylle.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, Setämiehet
Minä tunnistin noista nimeltä vain puolet. Ainoa josta on kokemusta on tuo youtube, kun kännissä on helpompaa ottaa biisi sieltä kuin kävellä levyhyllylle.
Tunnistin kaksi. Youtuben ja Netflixin.
 
K

Kiekkokatsoja

Tunnistin kaksi. Youtuben ja Netflixin.
Samat ku sulla tunnistamisessa, mutta laitan yhdellä paremmaksi, siis tunnistamisessa. Tosin kahta vain olen käyttänyt.
Youtube selkee. +Toi spotify oli joskus 5v. sitten käytössä jonkinaikaa.
Ainoa jolle nykysin tarvetta on juutuuppi.
Ehkä osalla ihmisistä on elämä netissä, mikäli tarvetta monille jutuille.
 
Glove

Jäsen
Onneksi moiseen lienee yhä kilometrikaupalla matkaa, vaikka etenkin lapset ja nuoret, minä mukaan lukien, ovat tänä päivänä erittäin ahkeria YouTuben, Discordin, Snapchatin, TikTokin, 9Gagin, Redditin, Netflixin ja Spotifyn käyttäjiä.

Itselläni käytössä yllämainituista YouTube ja Discord, ei muita.
Kaksi ekaa käytössä, seuraavat kaksi tiedän kuten myös kolme viimeistä. 9Gag on ihan outo. Tarvisinko minä sitä?
 
Jyväsjemmari

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, D Team
Kaksi ekaa käytössä, seuraavat kaksi tiedän kuten myös kolme viimeistä. 9Gag on ihan outo. Tarvisinko minä sitä?
Se on maailman paskin aivottomien teinien käyttämä sovellus/nettisivu, jonka tarkoitus on vissiin ollut ladata sinne meemejä, mutta sen sijasta siellä on pelkkää paskaa ja lapsia väittelemässä asioista, joista he eivät tiedä yhtään mitään. Se edustaa internetin alhaisinta keskustelukulttuuria, jonka lukeminen lähinnä tuhoaa aivosoluja. Älä missään nimessä koske siihen paskaan pitkällä tikullakaan.
 
Suosikkijoukkue
Lahen Pelsu, Dallas Stars, Leksand, Orlando Magic
Se on maailman paskin aivottomien teinien käyttämä sovellus/nettisivu, jonka tarkoitus on vissiin ollut ladata sinne meemejä, mutta sen sijasta siellä on pelkkää paskaa ja lapsia väittelemässä asioista, joista he eivät tiedä yhtään mitään. Se edustaa internetin alhaisinta keskustelukulttuuria, jonka lukeminen lähinnä tuhoaa aivosoluja. Älä missään nimessä koske siihen paskaan pitkällä tikullakaan.
Väitän Ylilaudan olevan yhtä paha ellei jopa pahempi aivosolujen syövyttäjä.

Mutta joo, käytin 9Gagiä nuorempana jonkin aikaa, viimeksi joskus viitisen vuotta sitten. Eipä tulisi kyllä mieleenkään enää seikkailla siellä.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Se on maailman paskin aivottomien teinien käyttämä sovellus/nettisivu, jonka tarkoitus on vissiin ollut ladata sinne meemejä, mutta sen sijasta siellä on pelkkää paskaa ja lapsia väittelemässä asioista, joista he eivät tiedä yhtään mitään. Se edustaa internetin alhaisinta keskustelukulttuuria, jonka lukeminen lähinnä tuhoaa aivosoluja. Älä missään nimessä koske siihen paskaan pitkällä tikullakaan.
Kommentteihin ei kannata eksyä, mutta kyllä ne kuvat/videot siellä viihdyttävät sen 20 minuuttia päivässä.

Mahdollinen Running Man rebootti on paskaa. Total Recall oli jo paskaa.
 
Sonny Burnett

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Ai. Kyllä mä tykkäsin. Loma loppui, kun sateet alkoi. Katsotaan uudestaan parin viikon päästä, miltä kesäloma vol. 2 tuntuu.
Kyl maar se lisälomana juuri menis elokuussakin..

Mutta hyi helvetti jos pitäis painaa duunia koko kesä- ja heinäkuu ja sitten näytellä iloista naamaa loppukesällä vaikka kaikki on jo ohi.
 
Manazeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Kesäloma elokuussa.
Oma duunipaikka ainakin vilisee kesäisin kesätyöntekijöitä siihen malliin, että saa itse ottaa suht rauhassa, varsinkin kuin muutenkin kesällä meno vähän rauhottuu normaalista. Mikäs se tässä on kesällä vähän työskennellä ja jäädä elokuussa lomailemaan, kun kesäpojat ja -tytöt häipyvät ja muutenkin työmäärät alkavat nousemaan.
 
Glove

Jäsen
Minä voisin kyllä olla kesän töissä jos saisin vaikka joululta lähteä etelään kuukaudeksi tai vaikka viideksi viikoksi jos kytkisi talviloman siihen samaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös