Pentuna kissani oli niin kiltti (lue: hölmö), että pillerit menivät suuhun nätisti kädestä annettuna murojen ja parin kissanmintun seassa. Nykyisin tuota temppua on kuitenkin täysin turha yrittää, ja aivan yhtä turhaa on myös lääkkeen ruuan sekaan sekoittaminen. Lopputuloksena kun on kuppi, joka on muuten syöty tyhjäksi, mutta jäljellä on juuri se yksi tietty ruuan murunen.
Matolääkkeen saan kuitenkin annettua kissalleni ystävän avustuksella. Nahkahanskat varoiksi käteen, ja kissa hieman normaalia tiukempaan otteeseen syliin siten, että etutassut ovat kuitenkin "lukittuina" toisen käteni alla. Kaveri sitten ottaa ja aukaisee kissan suun, tuikkaa tässä tapauksessa tahnan suuhun, ja kissan on hieman pakkokin niellä se. Katti toki mököttää sohvan alla keräämässä ylpeyden rippeitään seuraavat pari tuntia, mutta on tuo ainakin tähän asti antanut minulle aina anteeksi.
Jos joku haluaa järjestää itselleen extreme-aamun, kannattaa pillerin antaminen jättää sellaiseen aamuun, jolloin on pakko olla jossain paikassa johonkin tiettyyn aikaan, vaikkapa vasta sitten "parin tunnin kuluttua". Yksityiskohtiin sen enempää menemättä totean, että minulla on asiasta omakohtaista kokemusta ja tuona aamuna tein varmaan henkilökohtaisen nopeusennätykseni kotini ja Lappeenrannan keskustan bussipysäkin välillä. Ja se tabu ei muuten siitäkään huolimatta mennyt koskaan kissani suuhun asti.
Shearerin kissa-aforismit allekirjoitan minäkin.