Mainos

Myönteisten asioiden Kerho

  • 755 328
  • 3 658

BitterX

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FC Wacker, Punaportin vapaakaupunki
Minä olen tässä juuri viimeaikoina urheillut kylkiluu murtuneena, ja perseestä on. Enkä siis suinkaan ole urheillut ammattilaistasolla, vaan ns. ulkojäätasolla.

Mulla on myös mennyt joskus kylkiluu paskaksi eikä tosiaankaan olisi tullut mieleenikään noiden muutamien viikkojen aikana harrastaa mitään lajia, missä saattaa törmätä toiseen ihmiseen ;-)

No mä oonkin ihan pusi, mutta en silti ihmettele yhtään, jos kyseinen vamma on vähän aiheuttanut kanamunat kainalossa hiihtelyä ihan ammattilaistasollakin.
 
Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Minä olen tässä juuri viimeaikoina urheillut kylkiluu murtuneena, ja perseestä on. Enkä siis suinkaan ole urheillut ammattilaistasolla, vaan ns. ulkojäätasolla.
Itse vetelin kolmisen vuotta sitten Ukkohallassa askellettavaan vasemmalle kääntyvään mutkaan takapainoisesti niin että Fischerin pohjat ottivat aurinkoa ja liike jatkui tangentin suuntaan. Oli se seuraaville laduille jo ookoo, vieläkään en uskalla mäkiä laskea kunnolla.
 
pisnes

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho

Suunnilleen noin mäkin töissä sanoin käyneen, vaikka oikeesti kaaduin kännissä mökillä.
 
Gagne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikenlaiset pörröiset maskotit, kahdella.
Suunnilleen noin mäkin töissä sanoin käyneen, vaikka oikeesti kaaduin kännissä mökillä.
Itse en kehdannut ottaa sairauslomaa, se on vieläkin korjaamati se grillikatoksen kulma mihin rojahdin mitäs itse lähdin hiihtolamailemaan, ei se työantajan vika ollut ja kun kerta pystyi meneen töihin ihan louhenjykänä.
 
AIV30

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hpk ja Pata Pori´see myös.
Jos otetaan otanta syyskuusta marraskuun puoleen väliin. Niin pelien ekat 5min oltiin hätää kärsimässä. Mutta siitä marraskuun puolesta välistä tähän pisteeseen taas on palattu siihen vanhaan kerholaiseen kiekkoon että pelin hallinta on ollut meillä heti alkuunsa, vielä kun siihen saataisiin pari maalia naulattua heti, niin avot.
 
Ritarisydän

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Philadelphia Flyers, Real Madrid
Onkohan Karjis jo huomenna hymyilemässä DDRssä?
 
Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu
Onkohan Karjis jo huomenna hymyilemässä DDRssä?
Kuten tuossa podissa kerrottiin, niin on hyvä huomioida, että mies ollut yli vuoden pelaamatta, vaikka nyt pelilupa on, niin siitä on vielä jonkin verran matkaa pelikuntoiseksi Liigaan.

Samalla muuten Ketola myös vahvisti aikaisemman lehtitiedon option käytöstä.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Karjis on saanut lääkäriltä peliluvan.
Joulun paras lahja tämä!! Jatkosopparia vaan jollain pelipykälällä, eiköhän molemmat osapuolet pidä sitä reiluna.
 
nakke-81

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK (ipk, keupa, fps)
Siitä ei ole mitään tietoa onko karjis pystynyt kuntoa kuinka pitkään jo kehittämään eli vaikka lupa vasta tuli niin voi silti olla jo hyvin lähellä paluuta!
 
Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Katselin liigan sivuilta kuntopuntarit taas läpi. Ensimmäinen kuntopuntari, missä Kerho EI mahdu 10 sakkiin, on 19 pelin kuntopuntari.

Toki kertoo myös hyvin, kuinka vituiksi alku meni. Lyhemmissä kuntopuntareissa pyöritään hyvin top6 joukossa, mutta silti ollaan vasta sijalla 13. Tuo nykyvire alkaa jo pikkuhiljaa lupailemaan todennäköisyyksiä kauden jatkumista runkosarjankin jälkeen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös