Myönteisten asioiden Kerho

  • 669 011
  • 3 359
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Olin aikeissa kirjoittaa peliesitykset-ketjuun, miten Selin peruuttaa joukkuettaan tällä hetkellä kolmannessa erässä väärin ja miten johtoaseman hukkaamisesta näyttää muodostuneen Kerholle jonkinlainen kirjoittamaton sääntö hieman samaan tapaan kuin "ohi ne tulee kuitenkin" -mentaliteetista Suomelle joissakin surullisenkuuluisissa Ruotsi-otteluissa.

Avasinkin sen sijaan tämän ketjun, johon kirjattakoon hyviä, myönteisiä, iloisia, kiitosten arvoisia ym. plus-merkkisiä HPK-asioita. Avaan pelin listauksella kauden 2012-13 kahden ensimmäisen liigakolmanneksen osalta:

+++ HPK kuuden sakissa n. 40 kierroksen jälkeen. Vaikka otteet ovat viime aikoina ailahdelleet, suoritus on lähtökohtiin ja odotuksiin nähden todella kovaa luokkaa.

+++ Ville Viitaluoma. Kapteeni johtaa kaukalossa esimerkillään ja pisteiden valossa: 38 ottelua, 9+26=35. Yhden kauden piste-ennätykseen matkaa 10 pojoa.

+++ Järvinen, Tolvanen & Lehtonen. Kolmikko jonka arvoa ja merkitystä HPK:n ilmiömäisen syksyn taustalla ei voi kylliksi korostaa. Lehtonen ansaitsisi jo nyt alkemisti-tittelin. "Ministeri" Järvisen päästettyjen maalien keskiarvo, 2,03/peli, on tällä hetkellä liigan paras.

+++ Vänttinen. Kerrassaan huikea pelaaja, joka on tehnyt taistelusta, periksiantamattomuudesta ja joukkueen eteen uhrautumisesta lähes taidetta. Mahtava ukko!

+++ G-kulma. Hyvää sykettä ja meininkiä kulmassa. Johtuen Rinkelinmäen katsomosuunnittelusta fanikatsomon sijainti on tavallaan kaukalon "väärässä" päässä, mutta se ei menoa tunnu haittaavan. Iso peukku!

++ Atu Selin. Ei miestä turhaan kehuttu SaiPa-ajoilta. Saanut HPK:n pelaamaan ajoittain todella hyvää, modernia kiekkoa ja näyttää kiskovan rajallisesta materiaalista potentiaalin esiin kiitettävällä tavalla.

++ Riiva, Lelu ym. toimisto väki. Lehtosen saaminen Hämeenlinnaan oli todella kova juttu, ja erityisesti ulkomaalaishankinnat (Spang, Larsson, Fehr, Rendulic) ovat menneet aivan nappiin tällä kaudella.

+ Yleisömäärä. Tällä kaudella pelatuissa 19 kotiottelussa on käynyt keskimäärin 3916 silmäparia. Lukema on toki liigajoukkueista toiseksi huonoin, mutta silti n. 500 katsojaa parempi kuin HPK:n viime kauden keskiarvo ja yli 200 katsojaa päälle tämän kauden budjetoidun tason.

+ Pistemäärä. Kerholla on jo nyt, 39 pelatun ottelun jälkeen, koossa saman verran pisteitä kuin koko viime kaudella yhteensä.
 
Viimeksi muokattu:

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Jere Sallinen, nuori jätkä pelaa huikealla tasolla.

Juuso Vainio, nuorista pelaamaan kuin mies Tuulolan pariksi, kova temppu.

Paajasen Otto, erittäin kypsää koko kausi. Mainitaan Leino tässä samalla. Hyvää työtä.

OPG, pelaa helvetin hyvin. Tehnyt jopa pisteitä, hienoa.

Vänttinen, ei selittelyjä.
 

Topnaattori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallokerho ja Kulman Pojat
Hyvä ketju!
+++ G-kulma. Hyvää sykettä ja meininkiä kulmassa. Johtuen Rinkelinmäen katsomosuunnittelusta fanikatsomon sijainti on tavallaan kaukalon "väärässä" päässä, mutta se ei menoa tunnu haittaavan. Iso peukku!
Kiitos tästä, ääni joka pelin jälkeen maissa, mutta kyllä se siitä, uuteen lähtöön!

Tosin olisi pieni pyyntö ihan kaikille Kerho-kannattajille, vaikka useat meistä ehkä hieman jäyheitä Hämäläisiä ovatkin. Oikeasti, meitä ei ole kuin todella suppea joukko, jotka siellä Kulmassa meininkiä pitävät. Jos me halutaan joskus taas tehdä Rinkelinmäestä sellainen "hornankattila", jossa vastustajat pelkäävät pelata, Kulmassa olisi todella otollinen paikka kuuluvuuden ansiosta tuoda sykettä koko halliin. Esitän haasteen kaikkille Jatkoaikalaisille ja sen lukijoille: Tulkaa mukaan Kulmaan chanttaamaan, huutamaan ja antamaan tukea Kerholle! Edes kokeilemaan, jos ei homma hirveästi lähde nappaamaan, niin se on ihan ok. Ihan jokainen Kerho-kannattaja on enemmänkuin tervetullut G-kulmaan. Lauantaina olisi hyvä tilaisuus. Tehdään yhdessä Rinkulasta se Suomen paras tunnelmaisin halli!

Kiitos ja anteeksi.
 

XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Loistava ketju!Itsekin kuulun valitettavasti myös perus pessimisteihin joten tässä uusi minäni ja 5 onnistumista:

- Nuorien pelurien esiin marssi (Vainio,Leino,Borna,Paajanen..)
- Maalivahtien tason nousu viime kaudesta
- Vänttinen ja Kiilholma pelanneet reilusti yli odotusten
- Sallisen nousu maajoukkueeseen
- Tuulola vs Ullberg

Kokonaisuudessaan nyt harmittaa huomattavasti vähemmän kuin vuosi sitten.
 

Wallin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hämeenlinnan Pallokerho & Pittsburgh Penguins
Allekirjoitan tuon Topnaattorin haasteen aivan täysin! Siinä ei kukaan uusi kasvo häviä mitään jos tulee G-kulmaan edes kokeilemaan sitä huutamista ja kovaa kannustusta. Päinvastoin, tunnelma hallissa kohoaa ja saatat löytää ihan uusia ulottuvuuksia lätkän seuraamiseen, minkä itse ainakin koen erittäin positiiviseksi.

Ykköskenttä, Vänttinen, Paajanen, Maalivahdit, alivoima ja Peter Petro. Siinä muutama positiivinen asia tällä kaudella G-kulman lisäksi!
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Fehrin visiitti

Ei peliä, jossa olisin pettynyt esityksiinsä. Täydellinen jääkiekkoilija HPK:hon tuossa välissä, ammattilainen jolla iso sydän. HämeenSanomien jäähyväisjuttu 11.1.2013 kertoi paljon siitä, miten hieno oli Fehrin ja koko HPK-väen liitto!
 

fezr0

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Pittsburgh Penguins
3 maalia ekaan kymppiin eteen, tasurin kautta 2 pinnaa mielestäni helevetin hyvä paketin kasaaminen. Peliä näkemättä ehdottomasti erittäin myönteinen asia tälle kaudelle että osataan myös itse tulla sieltä takaa!
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, MASO
3 maalia ekaan kymppiin eteen, tasurin kautta 2 pinnaa mielestäni helevetin hyvä paketin kasaaminen. Peliä näkemättä ehdottomasti erittäin myönteinen asia tälle kaudelle että osataan myös itse tulla sieltä takaa!
On todellakin myönteinen asia, että tultiin pelissä takaa ja ohi. Myönteistä myös sijoitus tämän kierroksen jälkeen eli neljäs - tasoissa Tapparan kanssa, yhden vähemmän pelanneena. Ei huonommin. Kärki karkaa, mutta se ei haittaa. Kotietu on ihan realistinen tavoite.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
On tämä niin uskomaton joukkue ja uskomaton sarja. Kerho on kuin suklaarasia. Et koskaan tiedä mitä saat. Nyt oltiin 0-3 ja 3-4 tappiolla. Noustaan ja jatkoajalla parivaljakko Larsson-OPG heittää voittomaalin.

Nyt ollaan neljäs runkosarjassa, mitä täällä tapahtuu?
 

Leon

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
On tämä niin uskomaton joukkue ja uskomaton sarja. Kerho on kuin suklaarasia. Et koskaan tiedä mitä saat.
En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta kyllä mä ihan rehellisesti odotin tasuria ja jatkoaikaa tuostakin pelistä. Kaikki viittasi siihen. Paitsi pelin alku, mutta mitäs pienistä.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
En haluaisi olla ilonpilaaja, mutta kyllä mä ihan rehellisesti odotin tasuria ja jatkoaikaa tuostakin pelistä. Kaikki viittasi siihen. Paitsi pelin alku, mutta mitäs pienistä.

Pitkävedosta tänään tienattu tasurilla, mutta 4-4. Ei Kerho kaavoihin kangistu ja tänään tultiin kolmen maalin takaa tasoihin. Mukavaa.
 

d2uce

Jäsen
Juuso Vainiosta ei näkynyt mitenkään se, että vietti joulun Rindellin alaisuudessa.
 

Vuokralainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho! Arsenal
Löytyipä ketju johon BlackWolfilla on tuskin asiaa.

Kerho on jäänyt tällä kaudella kolmesti ilman pistettäkään kotihallissa.

Kolmessa viimeisessä pelissä on kahdessa tultu itse takaa ohi.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Löytyipä ketju johon BlackWolfilla on tuskin asiaa.

Kerho on jäänyt tällä kaudella kolmesti ilman pistettäkään kotihallissa.

Kolmessa viimeisessä pelissä on kahdessa tultu itse takaa ohi.
Noh noh... 5 maalia kuitenkin positiivista, kun aiemmin on tuo maalien tekeminen tuottanut tuskaa ja nyt kun Eerikkikin lähti, niin täytyyhän moiseen olla tyytyväinen.
 

puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Koskahan Kerho on viimeksi päässyt yli budjetoiduin yleisötavoitteen? Perjantaina olisi hyvä saada halliin yli 5000 silmää. Eiköhän se ole mahdollistakin!
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Tapahtumaa on kehitetty
+ tauoille on lisätty pikkumukavaa viihdettä
+ juontaja erilaisine haastatteluineen
+ maalinekijän nimen huutaminen

Ehdottaisin vielä tunnusmusiikkia saatteeksi jäähyaitioon. Esim Hitchcock teema, Peter Gunn teema tai teddykarhujen retki.
 

Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi
Ehdottaisin vielä tunnusmusiikkia saatteeksi jäähyaitioon. Esim Hitchcock teema, Peter Gunn teema tai teddykarhujen retki.

Eikö siellä vähän niinkuin ole ollutkin? Tosin ei yhtä ja ainoaa, mutta pari vaihtuvaa. Itse en muista kun Jukka Poikan(?) piisin, jossa lauletaan tyrimisestä ja Irwinin Häirikön. Niin ja mäkkärin otteluisännyysiltoina tämä kanahampurilaisiin liittyvä kotkotus.
 

Ralph

Jäsen
Jäähymusiikista tuli mieleen, että SaiPa-pelissä yksi jäähymusiikki tuli puolivahingossa loistavaksi. Kun Flinck nappasi jäähyn Santavuoren rottailun jälkeen, tuli samaan aikaan McDonaldsin joku kananugettimainos, jossa kana kotkottelee, tyypillisellä amerikkalaisella pelkuriäänellä.

Mutta tollaisia musiikkeja voisi tulla perinteeksi. "Mikä on kun ei taidot riitä", "Nyt meni hermot" jne.

Ja ylivoimamusiikit ameriikanmalliin, siinä olisi sitä jotain.
 

valkosulka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Eikö siellä vähän niinkuin ole ollutkin? Tosin ei yhtä ja ainoaa, mutta pari vaihtuvaa. Itse en muista kun Jukka Poikan(?) piisin, jossa lauletaan tyrimisestä ja Irwinin Häirikön. Niin ja mäkkärin otteluisännyysiltoina tämä kanahampurilaisiin liittyvä kotkotus.

Ai jaa en ole huomannut. Ehkä sekin kertoo jotain.
 

J.Petke

Jäsen
Tapahtumaa on kehitetty
+ tauoille on lisätty pikkumukavaa viihdettä
+ juontaja erilaisine haastatteluineen
+ maalinekijän nimen huutaminen

Vielä kun nuo haastattelut saisi erikseen tuonne Youtubeen eikä niitä ympättäisi siihen maalikoosteeseen. Keskityttäisiin niihin maaleihin vaikka tietenkin tietyt aikarajoitukset on olemassa.

Kaipaisin myös aiemminkin ehdotettua retropeliä. Soitetaan vanhaa perinteistä musiikkia, teetetään retropaidat ja myydään ne faneille/firmoille (sponsored by Black Horse), kaivetaan vanha tulostaulu esiin, pyydetään pelaajat aloittamaan vanhaan ns. rivityyliin, näytetään legendaarisia videoita ennen peliä ja myydään samalla vaikka jotain spesiaalifanikamaa.

Tuo kimppa-aitio on muuten loistava keksintö. Siihen vielä enemmän mainontaa eri ryhmissä.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Myönteisiä asioita:

-Joukkueen peli-ilme ja menestys, siinä mietittävää ennustajille
-Ulkomaalaisvahvistukset, eipä ole kukaan pahemmin flopannut
-Ehkä liigan paras ottelutapahtuma
-Korkein yleisökeskiarvo ikinä
-Paluu alkuperäiseen logoon myös vieraspaidassa

Noista musiikeista sen verran, että kyllähän siellä ihan selkeästi pari biisiä vastustajan jäähyn tullessa soi, ja välillä tuo mäkkärin kanahampparimainos kotkotuksineen. Ihan osuvia ja selkeitä. Eivät ne tietysti yhtä tunnistettavia ole kuin vaikkapa se takavuosien torvisoolo, nimeä valitettvasti en muista. Ja ylivoiman alkuun olisi hyvä kyllä saada jokin tunnistettava ja menevä biisi, ja soittaa sitä sitten aina yv:n alkuun. Nyt siellä taitaa soida pahimmassa tapauksessa ennen ylivoimaa jokin mainos. Ei se kovin sykähdyttävää ole kuulla Lammin Säästöpankin olemassaolosta ennen ylivoimaa. Eli ehdottomasti ylivoimabiisi käyttöön.

Joillain liigapaikkakunnilla, ainakin Turussa ilmeisesti, on myös yksi pelikatko uhrattu äänimaailman osalta kannattajille. Eli mainos voi näkyä kuutiolla, mutta faniporukka vetää siihen päälle oman laulunsa. Hämeenlinnassa voitaisiin kerran erässä myös pitää "hiljainen hetki" ja kuunnella miten G-kulma vetää virtensä. Itse ainakin arvostaisin yritystä, joka näin tukisi fanikulttuuria ja hyvää meininkiä hallissa ylipäänsä. Idea ei, kuten edellä mainittu, ole minun omani joten saa vapaasti käyttää.

Modet voi siirrellä jos meni vähän offtopiciksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös