Myönteistä Ilveksestä

Mortal

Jäsen
Suosikkijoukkue
CCCP, ILVES
Risto Jalon kanssa keskustelin menneellä viikolla. Ei liene salaisuus niin kerrotaan, että kun aloittivat Ilveksen pelastustalkoot oli takamatka päivittäisessä tekemisessä kahden vuoden luokkaa.

Nyt se on kiritty kuukauteen ja ensi kauteen Ilves pääsee ajantasaisesta tilanteesta. Kun ensi syyskuussa kausi taas alkaa on Ilves vahvempi kuin kertaakaan ennen uuden tulemisensa aikana.

Odottavan aika on pitkä, mutta kehitys on ollut jopa yllättävän nopeaa. Kuluvalla kaudellakin kaikki on vielä auki.
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin

Lienee pelaajarosterikin huomattavasti kovempi kuin tällä ja viime kaudella.

Onhan Ilves mennyt reippaasti eteenpäin.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Sijoitus 10 joukossa on käytännössä varmistunut kolme (3!!) viikkoa ennen sarjan päätöstä. Ohkaiset saumat olis vielä kuuden joukkoonkin. Edellisestä vastaavasta kerrasta onkin hetki aikaa. Pitänee mennä 13 vuoden taakse kevääseen 2006 kun on viimeksi oltu näin hyvissä asemissa.
 
Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan Hurtat

Sportti pitää vaan kyetä pitämään takana. JYP tulee punnertamaan vielä ohitse, ehkä SaiPakin. Kuuden sakkiin ei ole noin ailahtelevilla suorituksilla asiaa. Näin ollen säälipleijarit aloitetaan vieraista ja oli vastassa sitten JYP, HIFK, tai SaiPa niin kyyti tulee olemaan kylmää. Joka tapauksessa ei tarvitse niin paljoa jännittää, kuin männä vuosina.
 
Suosikkijoukkue
Koovee

Vaikuttaako tähän - ei niin myönteiseen - ennustukseesi viimeisin paikallispelin negatiivinen lopputulema. Jos näin, niin tulet vielä yllättymään, myönteisesti
 
Toppeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves ja Pelicans
Sijoitus 10 joukossa on käytännössä varmistunut kolme (3!!) viikkoa ennen sarjan päätöstä. Ohkaiset saumat olis vielä kuuden joukkoonkin. Edellisestä vastaavasta kerrasta onkin hetki aikaa. Pitänee mennä 13 vuoden taakse kevääseen 2006 kun on viimeksi oltu näin hyvissä asemissa.
Missä oltaisiin, jos ei oltaisi hommattu selviä huteja jo ennen kuin peliäkään oli pelattu eli Ahtolaa ja Leimua. Muuten ollaan kyllä toki onnistuttu saamaan hyviä pelaajia. Nämä pois vielä ensi kaudeksi, niin hyvä tulee.
 
Emryt

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan Hurtat
Vaikuttaako tähän - ei niin myönteiseen - ennustukseesi viimeisin paikallispelin negatiivinen lopputulema. Jos näin, niin tulet vielä yllättymään, myönteisesti
Peilaan Ilveksen koko kauden suoritusten lisäksi viimeisen kymmenen ottelun otantaa, josta kieltämättä löytyy kaksi kovaa voittoa - Tapparaa ja JYP:iä vastaan. Peilaan myös samoista sijoituksista kilpailevien joukkueiden otteita, ja onhan noista JYPin suoritukset olleet valmentajavaihdoksen jälkeen sen verran nousujohteisia, että säälien kotietu heille on jopa todennäköinen. Toivon luonnollisesti yllättyväni, pessimisti ei pety *hymiö*
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Helmikuun saldo 8 peliä, neljä suoraa voittoa, kaksi jatkoaikavoittoa, yksi jatkoaikatappio ja vain yksi suora tappio. Yhteensä 17 pistettä ja pistekeskiarvo 2.125.
Karrin kuuluisa kevätvire löytymässä??
 
Kyllä tollaisten tilastojen jälkeen voi ihan hyvillä mielin sanoa, että se kevätvire on jo löytynyt. Ihmeellinen negatiivinen ilmapiiri leijuu keskustelussa Ilveksen ympärillä vaikka pelataan parasta kautta vuosikymmeneen. Enkä tällä tarkoita, että sinun viestisi olisi ollut negatiivinen vaan yleisesti ottaen
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Taas huudellaan montunpohjalta. Tuolla veskarilla mennään todellakin vaikka kuuhun, jo tänä vuonna hyvät mahdollisuudet teillä pitkälle. Peli kulkee ja oma pää pitää, se on yleensä hyvä merkki. Kyllä Karri tietää, missä menette, tsemppiä.
 
Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Maalivahtipeli on totta kai se suuri positiivisuuden aihe tällä hetkellä. Nostaisin kuitenkin vielä toisenkin myönteisen asian esiin. Jos pitkään tilanne olikin se, että Ilveksen junioriputkesta nousi kyllä taitavia mutta hieman laiskanpulskeita pelureita niin tämä asia on muuttunut viime vuosina. Ville Meskanen, Eemeli Suomi, Topias Haapanen, Joona Ikonen, Samuli Vainionpää... Nämä kaikki ovat todella työteliäitä pelaajia kentällä! Asenne käytännössä aina kohdallaan. Eilenkin oli todella upeaa seurata Haapasen ja Ikosen eläimellistä asennetta ja takakarvausta. Meillä on nyt mahtavia omia kasvatteja, jotka ymmärtävät myös työnteon ja asenteen merkityksen!
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Asenne käytännössä aina kohdallaan. Eilenkin oli todella upeaa seurata Haapasen ja Ikosen eläimellistä asennetta ja takakarvausta. Meillä on nyt mahtavia omia kasvatteja, jotka ymmärtävät myös työnteon ja asenteen merkityksen
Totta, Parikan maalia edeltänyt painostusjaksokin lähti puhtaasti siitä, että Ikonen ja Haapanen eivät suostuneet päästämään vastustajaa pois alueelta kiekon kanssa. Ihan älytön taistelu vaikka pariin otteeseen näytti että kiekko jo menetettiin. Tollasia junnuja on todella hieno seurata! Ja kun kiekolliset lahjat ovat vieläpä pierun kovat niin siinä on mallikappaleet junnuputkesta.
 
Peltsi #18

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Haapaselle ehjä treenikesä ja lisää voimaa varteen. Ja tekee ensi kaudella 20 maalia. Jopa tylsä ennustus, sillä tämä on itsestäänselvyys.

Kaudelle 2020-21 onkin tekemistä, kun Laaksonen, Ikonen, Haapanen jne lähtevät tekemään uraa. Nautitaan niinkauan kuin voidaan.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Sehän meni tänään aika kivasti. Just niin kuin pitikin! Tästä on hyvä jatkaa raumalaisten kaatoon.
 
Suosikkijoukkue
Koovee
Ajattelin laittaa tähän osioon fiilikset, koska ne ovat osion otsikon mukaisia. Jäi tän illan pelistä samanlainen fiilis kuin tammikuun back To back ekan jyppi pelin jälkeen. Sehän oli se surullisen kuuluisa lason kämmi vikalla(ko) minuutilla. Pelin jälkeen jäi kuitenkin fiilis että huomisessa pelissä vedetään sitten kahta kauheemmin. En epäile hetkeäkään siis etteikö tiistaina pistettäisi samanlailla hyrskyn myrskyn kotona. Saa ottaa talteen

@Hakanen meeppä Raumalle huutaa lukko nurin jos et Hakaan tuu ;=)
 
Viimeksi muokattu:

Saarinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka eilinen tappio ottaakin päähän kuin pientä oravaa, niin laitetaan parit posit. Meidän joukkue on huippukunnossa! Vaikkei saatu lepuutettua yhtään meidän äijiä toisin kuin SaiPa niin eilen jatkoajalla meidän pelaajilla oli vastustajaa selvästi enemmän potkua pohkeissa jäljellä. Muutoinkin ollaan oltu tällä kaudella todella hyviä peräkkäisten ottelujen jälkimmäisissä matseissa. En muista, että meillä olisi jalka koskaan aikaisemmin liikkunut yhtä hyvin tuplapeleissä kuin tällä kaudella. Kesäharjoittelu on mennyt koko lailla nappiin, joten samalla sapluunalla vaan ensi kauteen niin hyvältä näyttää. Olisi kyllä todella tärkeää, että jatkoon itsemme huomenna hinattaisiin niin joukkue saisi vielä lisää arvokasta kokemusta kovista pudotuspeliväännöistä. Sen myötä oltaisiin vielä valmiimpia ensi kauteen.

Pakko nostaa vielä yksi kaveri esiin viikonlopulta. Matt Generous on vetänyt kaksi todella hyvää matsia! En olisi ikinä uskonut runkosarjaesitysten jälkeen. Toivottavasti tämä taso pysyy myös huomenna.
 
Since 1931

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves,Liverpool,sympatiat HIFK (Kom Igen Ilves)
Saman havainnon olen tehnyt kuin jäsen Saarinen yllä. SaiPa roikkui eilenkin mukana ylivoimillaan. 5vs5 pelissä Ilves vie ja SaiPa vikisee.
Huomenna luulen, että SaiPalta loppuu jalat ja Ilves ottaa selvän voiton.
 
Hakanen

Jäsen
Iso kuva edellä, siltä pohjalta ottelulippu jäi ostamatta Hakametsään mutta tämäkin vain Ilveksen etua ajatellen. Raskaan päätöksen jälkeen ajelen huomenna iltapäivästä Hakametsän sijaan Äijänsuolle ku tuo Lukko näyttää aukeavan kuhan vien vaan oikeat avaimet vastajoukkueelle. Jukurit aukas Lukon ku Marskin ryyppyä tarjottiin ja eilen saatiin traktoritki käyntiin. Huomenna pitää laittaa täys neliveto, lumiketjut ja aurakalusto eteen, niillä ajellaan rumasti maalille ja tehdään törkymaalit. Näin on tehtävä jotta päästään tekemään porkkanaraastetta ens viikonloppuna.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Broadstreet Bullies, Scott Stevens, Wendell Clark
Onnittelut Ipalle helvetin hyvästä taistelusta Kärppiä vastaan. Ihan ei riittäneet eväät voittoon, mutta ennen matsin alkua en olisi lyönyt taalaakaan vetoa sen puolesta että matsi menisi ylipäätään jatkoeriin. Odotusarvoisesti Ipan piti saada kunnon turkin tuuletus, mutta meinasivatkin popsia näädät alkupaloiksi.
Mansessa sitten "lite bättre".
 
Vahva tunne

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Hyvä sarja Ilvekseltä kovaa kärppälaumaa vastaan. Kehno ylivoima ja pienet virheet ratkaisi tällä kertaa, mutta kovassa nosteessa on joukkueenne. Jos tuo runko pysyy, niin ensi vuonna sitten jo pitkälle, toivottavasti meitä vastaan finaalissa. Hieno joukkue!
 
Baloun

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, sympatiat milloin kenellekkin
Hyvä sarja Ilvekseltä kovaa kärppälaumaa vastaan. Kehno ylivoima ja pienet virheet ratkaisi tällä kertaa, mutta kovassa nosteessa on joukkueenne. Jos tuo runko pysyy, niin ensi vuonna sitten jo pitkälle, toivottavasti meitä vastaan finaalissa. Hieno joukkue!
Runko pysyy kasassa. ainoat pelaajat on Laaksonen ja Ruotsalainen keiden pelaaminen ensi kaudella epävarmaa. Laaksonen tosin näyttää varmemmalta, että jatkaisi, mutta Ruotsalaisella kysyntää Änärin puolella.
 
Yabada

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Hieman on hautautunut tämä ketju ja ihan syystäkin.
Nyt on kuitenkin mielestäni aihetta olla edes varovaisesti positiivinen.

Kiven aikakauden päätyttyä on Ilves yhdeksän ottelun(eli Kiven potkujen jälkeen) kuntopuntarissa kolmantena. Viidenkin ottelun puntarissa ollaan toisena tasapisteissä Kärppien kanssa. Oikeastaan, jos katsoo kuntopuntaria Liigan sivuilta yhdestä 13:sta otteluun ja siltä väliltä, keikkuu Ilves kokoajan Top 6:ssa. Aikaiset puheet siitä, etteikö Ilves voisi enää taistella suorasta paikasta ja jopa kotiedusta voi mielestäni heittää romukoppaan toistaiseksi.

Myrrän siirryttyä päävalmentajaksi on pistekeskiarvo hänen aikakaudellaan 2,11. Hyvältä näyttää silläkin saralla. Tällä hetkellä.

Ilta-Sanomien toimittaja Sami Hoffren kävi läpi Suplan Aikalisä-podcastissa viime viikolla kauden onnistujia ja epäonnistujia. Tuossa Ilves (ansaitusti?) laskettiin epäonnistujien joukkoon. Todennäköisesti suurin syy oli todella heikko kauden alku. Miksi tuon tämän esiin on se, että Hoffren myös mainitsi, ettei Kiven jälkeen tilanne ole hirveästi, vai käyttikö sanaa näkyvästi en muista tarkkaan, parantunut. Aika helppo asiasta mielestäni on olla eri mieltä niin tilastollisesti, kuin pelillisestikin. Annettakoon Hoffrenille anteeksi se, että podcast oli tehty ennen paikallisottelua.

Mielestäni tämä oli ihan hyvä kirjoittaa ennen marraskuuta. Ihan vain, että voidaan marraskuun lopulla jostain repiä hymyä edes.

Annetaan linkki vielä tuohon kuntopuntariin varmuuden vuoksi:

R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ilta-Sanomien toimittaja Sami Hoffren kävi läpi Suplan Aikalisä-podcastissa viime viikolla kauden onnistujia ja epäonnistujia. Tuossa Ilves (ansaitusti?) laskettiin epäonnistujien joukkoon. Todennäköisesti suurin syy oli todella heikko kauden alku. Miksi tuon tämän esiin on se, että Hoffren myös mainitsi, ettei Kiven jälkeen tilanne ole hirveästi, vai käyttikö sanaa näkyvästi en muista tarkkaan, parantunut. Aika helppo asiasta mielestäni on olla eri mieltä niin tilastollisesti, kuin pelillisestikin. Annettakoon Hoffrenille anteeksi se, että podcast oli tehty ennen paikallisottelua.
Hoffren oli ennen kautta yksi median kovimpia Kivi hehkuttajia ja potkujen jälkeen myös todella vahvasti kritisoi Ilvestä.

Ilveksen yleisökeskiarvo on tällä hetkellä Liigan toiseksi isoin mitä voidaan pitää todella positiivisena etenkin kun tuohon alun tappioputkeen menetettiin varmasti muutama sata per peli.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös