Muutoksilla mestaruuteen? - Kärppien kevät 2010

  • 107 802
  • 277

amok

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olisiko tässä se muutos millä kausi olisi vielä pelastettavissa, aina mestaruuteen saakka. Nyt J.J puhelin kouraan ja soitto oikealle valmentajalle projektihommiin.
Venäjän poijjaathan tunnetusti lopettavat palkanmaksun kun monoa tulee persuksiin eli kiinnostustakin voi olla.

http://yle.fi/urheilu/lajit/jaakiek...-seuransa_perasimesta_1424374.html?origin=rss

Mulla on jäänyt mielikuva, että Heikkilältä on mediassa joskus kysytty halukkuutta palata Suomen kamaralle. Vastauksena on ollut useita kertoja, että ei ainakaan nyt kiinnosta, ei edes päävalmentajan paikka maajoukkueessa.

On opetellut kieltä Venäjällä, valmennettavana huippupelaajia ja liksat kohdallaan. Vaihtuvuus valmentajissa joka kausi todella rajua ja nyt napsahti Heikkilälle rosvosektori kahden peräkkäisen tappion jälkeen. Jotenkin on kuulostanut, että Heikkilä oli muutenkin kypsymässä Jaroslavin meininkiin ja tähän kauteen loppuva soppari olisi muutenkin jäänyt uusimatta. Olisiko sekin vaikuttanut potkuihin osaltaan..?

Luulen, että jatkaa kuitenkin KHL:ssä ja referenssit on sen verran hyvät, että työpaikka varmaan löytyy.
 

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Olisi muuten todella kova veto ottaa Heikkilä ykkösvalmentajaksi loppukaudeksi. Tämä ei tullut eilen edes mieleenkään, kun tuo uutisoitiin, varsinkin kun Heikkilä ilmoitti tavoitteekseen jatkaa Venäjällä ensi kaudella. Ensikausi on ensikausi ja loppukausi on ihan eri asia.
 
Luulen, että jatkaa kuitenkin KHL:ssä ja referenssit on sen verran hyvät, että työpaikka varmaan löytyy.

Joo, en epäilekkään etteikö Heikkilä jatka ensi kaudella Venäjällä ja KHL:ssä. Voi tietenkin saada paikan jostakin jo tällä kaudella ja silloin tietenkin Kärpät on poissa laskuista jo rahankin vuoksi. Mutta kannattaisko edes rimpauttaa?
Enemmän huutelin Heikkilän perään pelastamaan tätä kautta Oulussa, mitä pelastettavissa vielä on. Alatalo on kuitenkin jo nähty.

Heikkilähän on ennenkin nähty Oulussa vastaavissa hommissa.
 
Täytyy kyllä tunnustaa, että tuulipukua pystyy aina sen verran raottamalla kääntämään, notta Heikkilän kelpuuttaisin kyllä. En usko miehen olevan mitenkään edes mahdollinen, mutta näin curiositeettina. Heikkilällä tuskin ainakaan auktoriteettiongelmaa olisi ja eiköhän tuolla joku idea ole, miten pitäisi pelata.

Mutta joo, tuskinpa Kake edes ajattelee minipestiä. Kaiken lisäksi asioiden olisi oikeasti tapahduttava nopeasti.
 

Surukuku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sanaan Sepot ja muut jemeniläiset kiekkoseurat
Joo - kun näin uutisen Kaken potkuista, kävi heti mielessä, että oliko tämä oikein "kohtalon johdatusta".
Siis - pyörrän sanojani sen verran tuolta toisesta ketjusta, että jos Kaken vain saisi loppukaudeksi Kärppiin, saisi Haapa-Mikko olla puolestani kakkosena tai vaikka huilia kokonaan - ja Matti kaljusta pikilapulla sinne vi**uun...
 

Lare

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Kärpät on viimeisen 10 ottelun kuntopuntarissa toiseksi viimeinen. Takana ainoastaan yhden ottelun voittanut Ilves. Kyllä siinä on jo tarpeeksi perustetta Alatalon potkuihin. Kake takas vetämään tämä kausi loppuun!
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ois kyllä mahtavaa jos Kake tulis puikkoihin loppukaudeksi. Kyllä Alatalon pelitapa tai oikeastaan sen olemattomuus lisättynä vielä täydellisellä auktoriteetin puutteella on tarpeeksi painava peruste fuduihin. Samalla Haapakosken sopimuksenkin voisi purkaa. Tässä vaiheessa Kärpät tarvitsee kovaa käskijää. Tää ei nyt ala valitettavasti toimia kivakiva pohjalta. Peräsuolipitkällä ja paskaa huuleen.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Jännityksellä päivittelen SM-liigan sivuilla illan matsin kokoonpanoa. Odotan valmennukselta nyt isoa ravistusta kokoonpanon suhteen, jotta porukka saataisi pelaamaan tasollaan.


..ja edittiä sen verran, etä taitaisi Kakella olla sen verta paljon hävittävää täällä Oulussa, että ei taida visiitti innostaa.
 

Numero13

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Jännityksellä päivittelen SM-liigan sivuilla illan matsin kokoonpanoa. Odotan valmennukselta nyt isoa ravistusta kokoonpanon suhteen, jotta porukka saataisi pelaamaan tasollaan.


..ja edittiä sen verran, etä taitaisi Kakella olla sen verta paljon hävittävää täällä Oulussa, että ei taida visiitti innostaa.

Tämän illan kokoonpanot löytyy jo ketjusommitelma-ketjusta.

Ei taideta kakea tänne loppukaudeksi saada, toiveajattelua. Siinä olisi se muutos, jonka avulla voitaisiin taas haaveilla mitalipeleistä.
 

Bäcks

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Washington Capitals
Jännityksellä päivittelen SM-liigan sivuilla illan matsin kokoonpanoa. Odotan valmennukselta nyt isoa ravistusta kokoonpanon suhteen, jotta porukka saataisi pelaamaan tasollaan.

Ai odotat meidän Matilta isoa ravistusta? Oliko tuossa sarkasmia mukana, tai sitten luulet ihan liikoja. Matin muutokset ovat korkeintaa luokkaa, että Kossu ja Norppa pelaa Donskoin ja Alikosken paikoilla ja Jokinen on kokenut ihmeparantumisen ja noussut Korpikarin paikalle.

EDIT: Hidas, kokoonpanot olikin jo keretty julkasta.
 

kop

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Ai odotat meidän Matilta isoa ravistusta? Oliko tuossa sarkasmia mukana, tai sitten luulet ihan liikoja. Matin muutokset ovat korkeintaa luokkaa, että Kossu ja Norppa pelaa Donskoin ja Alikosken paikoilla ja Jokinen on kokenut ihmeparantumisen ja noussut Korpikarin paikalle.

EDIT: Hidas, kokoonpanot olikin jo keretty julkasta.


Auktoriteetti Matilta puuttuu ja kait se sen tietää itsekin, joten jollakin muulla se suojatyöpaikkaa nauttiva pelaajisto pitäisi säikäyttää pelaamaan.
 

jussimy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Olipahan viikko Kärpiltä, 9 pistettä oli ihan realistisesti otettavissa, saldona 0. Ainoa positiivinen asia tämän päivän pelissä oli ettei se näkynyt Urholta.. Ei tarvinnut hävetä enää niin paljon :) Jos ei mitään muutosta nyt tule niin voidaan unohtaa jopa säälipleijarit. Mikä se muutos on sitten? Viisaammat kertokoot...
 

dodi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paha on palannut takaisin!
Mikä se muutos on sitten? Viisaammat kertokoot...

Täälläkin jo esille tuotu Heikkilä voisi tuoda loppukaudeksi tarvittavan piristeen. Haapakoskea ei todennäköisesti haluta nostaa kesken tämän kauden ykköseksi, joten Heikkilä olisi loistava veto loppukaudeksi Alatalon tilalle. Muutoksia on joka tapauksessa valmennuksessa tapahduttava sillä 11. sija on enää 3 pisteen päässä. Vieläkö karsijajoukkue selvitetään neljän viimeisen pudotuspelikarsinnassa? Tässähän on kohta pelkona jo karsintaan joutuminen jos samalla linjalla jatketaan.
 

Tex Willer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Täälläkin jo esille tuotu Heikkilä voisi tuoda loppukaudeksi tarvittavan piristeen. Haapakoskea ei todennäköisesti haluta nostaa kesken tämän kauden ykköseksi, joten Heikkilä olisi loistava veto loppukaudeksi Alatalon tilalle. Muutoksia on joka tapauksessa valmennuksessa tapahduttava sillä 11. sija on enää 3 pisteen päässä. Vieläkö karsijajoukkue selvitetään neljän viimeisen pudotuspelikarsinnassa? Tässähän on kohta pelkona jo karsintaan joutuminen jos samalla linjalla jatketaan.
Heikkilä olisi juuri sellainen valmentaja ja persoona joka voisi kääntää tämänhetkisen tuloksettoman sekoilukiekkoilukurssin. Harmi vaan, ettei Kake taida enää edes pissiä Ouluun päin. Ainakin sen käsityksen minä sain silloin, kun Kake ilmoitti ennen 2004 mestaruuskevättä, ettei jatka Kärppien peräsimessä. Tuolloin Kake taisi mainita, että on tullut tappouhkauksia sun muuta shaissea, mitä hän ei enää jaksanut sietää.

Mutta joku oikea valmentaja sinne on saatava. Ei se v...u s.....a vaan ole mahdolista, että kolmen miljoonan Euron pelaajabudjetilla operoiva seura pelaa SM-Liigan paskinta jääkiekkoa tällä hetkellä. Pelaajat sinkoilevat ympäri kaukaloa miten sattuu ja tekevät erilaisia ratkaisuja "musta tuntuu" -pohjalta.

Ja nykyinen pääkäskijä ei tee muuta kun on vaan. Eilen se sentään haukkui tuomarit, kun eivät antaneet rankkaria Kärpille. Ei me siihen hävitty keletanan muikistelija.

Oikeesti ahdistaa tämä Kärppien paskasta valmennuksesta johtuva taaperrus. Täällä Etelässä saa nykyään hävetä silmät päästään Kärppäpipo päässään. Ja kaikki tämä Junnon saunakaveri Alatalon aikana.
 

JPL

Jäsen
Kärppien juna on mennyt jo aikaa sitten. Tämä kausi taaperretaan todella syvällä ja tiukassa on edes pleijareihin pääsy ja todennäköisesti pelit päättyy runkosarjaan. Tunne on että sekä johto, valmennus että pelaajat ovat tyytyneet nykytilanteeseen. Palkat kun tulee ajallaan ja reeneissä on kiva olla, kun valmentajakaan ei huuda. Rosa, Kaspar etc. kumppanit ovat jo ensi kautta varten näyttönsä antaneet ja lähtevät maille vierahille, pitkän loman saattelemina. Pelaajilla ja valmennuksella ei ole intohimoa pelata Kärppien puolesta, vaan hallilla käydään töissä. Tappio harmittaa pelaajia, mutta sen pitäisi tässä tilanteessa pelottaa. Jos pelin aikana ei huvita antaa itsestään kaikkea, niin otetaan ne loput mehut pois sitten iltaharkoissa.

Sellaisen valmentajan roikottaminen mukana, jolla ei ole enää mitään annettavaa joukkueelle on täysin vastuutonta. Miksi ihmeessä Alatalo tekisi enää työnsä hyvin? Hän lähtee jonnekkin sveitsin 2-sarjaan tai Itävaltaan ensi kaudeksi, jos ei jää muuten vain oleilemaan, rahoilla jotka loppupeleissä on hänelle maksaneet Kärppien kannattajat.

Lähtijöiden lista kauden jälkeen on pidempi kuin Kärppien nykyisen liigahistorian aikana kertaakaan. Tähän kun lisätään uusi 1-valmentaja liigatasolla, niin myös ensi kaudesta on odotettavissa todella vaikea.

Mitä voidaan tehdä, jotta tämä kausi on edes teoriassa mahdollista hoitaa kunnialla loppuun ja JOTTA ENSI KAUDESTA VOIDAAN ODOTTAA EDES JOTAIN?

1. Alatalo kollareista pihalle välittömästi

2. Pelaajat, jotka eivät saa mitään aikaan rosterista pihalle ja halukkaita tilalle.
- Viitakoski, Normio, Kiilholma, Koskenkorva ja Saarenheimo välittömästi tuppea puremaan tai hodareita syömään
- Komulainen, Keränen ja Junttila tilalle. Pelataan vaikka kolmella ketjulla, mutta ainoastaan ne pelaa, kenelle haluja riittää.

3. Joku Räksyttäjä sinne penkin taakse ja vähän äkkiä. Jos ei ketään muuta saa, niin vaikka se saatanan aurinkokuningas. Jos ei muuta tapahdu, niin kärsisivätpähän ainakin pelaajat tarpeeksi. Haapakoskea ei voi todellakaan heittää sioille tässä tilanteessa.

4. Lelu kehiin välittömästi

5. Rosa, Kaspar Ja Juskevitch penkin päähän, jos ei puolustaminen ja joukkueelle pelaaminen kiinnosta.

Ketjut Ilvestä vastaan:
1. Alikoski - Karppinen - Aarnio
2. Keränen - Viuhkola - Kuusela
3. Junttila - Komulainen - Donskoi
4. Kaspar - Viinanen - Rosa

Aalto - Lehtonen
Ohtamaa - Juske/Liljeblad
Korpikari - Mikkola

Koivistolle äkkiä koostetta tekemään omasta pelinluvusta ja mailankäsittelystä. Kotitehtäväksi kirjoita 100x "Pysäytän kiekon maalin taakse ja poistun paikalta". Toistoja tästä harjoituksissa. Tällä hetkellä ränniin lyönneistä 70% päätyy vastustajalle.

Mitä muuta tällaisessa tilanteessa voi tehdä? Jos hakataan edelleen samaan tapaan päätä seinään nykyisellä rosterilla, menee vituiksi sekä tämä kausi että seuraava.
 
Viimeksi muokattu:

mayra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Slava Ukraini
3. Joku Räksyttäjä sinne penkin taakse ja vähän äkkiä.

--

Ketjut Ilvestä vastaan:
1. Alikoski - Karppinen - Aarnio
2. Keränen - Viuhkola - Kuusela
3. Junttila - Komulainen - Donskoi
4. Kaspar - Viinanen - Rosa

JPL:n ehdotus olisi ainoa oikea ratkaisu tässä tilanteessa. Tuolla kokoonpanolla voittoja tulisi nykyistä enemmän. Ja ennenkaikkea se palvelisi tulevaisuutta. Hommaan tulisi tuoreutta ja väki palaisi halliin.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ketjut Ilvestä vastaan:
1. Alikoski - Karppinen - Aarnio
2. Keränen - Viuhkola - Kuusela
3. Junttila - Komulainen - Donskoi
4. Kaspar - Viinanen - Rosa

Aalto - Lehtonen
Ohtamaa - Juske/Liljeblad
Korpikari - Mikkola

Muuten JPL:n kanssa samoilla linjoilla, mutta tekisin ketjut näin:

1. Kaspar - Viinanen - Rosa
2. Keränen - Viuhkola - Kuusela
3. Alikoski - Karppinen - Aarnio
4. Junttila - Saarenheimo - Donskoi

Perusteluina: Ykkönen kuitenkin tehnyt "kaikki" maalit ja ei kannate enää tässä vaiheessa "toimivia" kenttiä rikkoa. Viuhkola-Kuusela toiminut ennenkin ja Keränen toiminee tästä porukasta parhaana power-forvardina(Normiohan siinä pelais jos Matilta kysyttäis). Alikoski ja Keränen voi vaihdella paikkaa jos siltä tuntuu. Kolmonen(nykynen nelonen) tällä hetkellä energisin kenttä, mutta ei vedä vertoja Piku-Kuuselalle potentiaalissa. Saarenheimo neloseen pienemmälle paineelle(vois samalla kertoa Pekille, että saa olla joukkueessa myös ensi vuonna) ja opettelemaan junnujen kans pelin perusteita. Ja neloselle sitten myös sitä peliaikaa yli se perus 7min/peli. Komulaista en vielä tohtis ottaa mukaan ainakaan vakimiehistöön..

Kossu siis nykyisistä ukoista kylmästi mäkeen jo tässä vaiheessa(voi pakon edessä stuntata loukkaantuneita).

Lisäksi ei missään nimessä Juskea pois eikä Lehtosta vielä pelaamaan. Juske kuiten tämän hetken pakistosta selkeästi paras mies noin yleisesti. Lehtosesta tuskin vielä olis pelastajaksi, mutta kunhan saa joukkueen kans harjotella olympiatauon niin uskon, että tuo rauhallisuutta takalinjoille siinä missä Juskekin.

Pakit menis siis jotenkin näin:

Korpikari - Aalto
Mikkola - Juske
Ohtamaa - Ylönen

Kun Lelu palaa niin Korpikarin tilalle ja Korpikari Ylösen tilalle. Jokinen reservissä. Kätisyyksistä en mene takuuseen. No ei tuo Ohtamaa-Korpikarikaan niin hyvältä kuulosta, mutta olis sitä potentiaalia=)
 

JPL

Jäsen
Et varmaan ymmärtänyt pointtia. Nyt haen nimenomaan HALUA JA ASENNETTA. Ykkönen on tehnyt pisteitä kyllä - näyttänyt suuntaa joukkueelle? Ei todellakaan. Tästä syystä minä antaisin peliaikaa niille jätkille, jotka sen omalla asenteellaan (ei taidolla tai potentiaalilla) ansaitsee. Ehkä tämä herättäisi nuo meidän miljoonamiehetkin tekemään töitä tosissaan. Jos he pelaavat paremmin, niin peliajan nosto on ansaittua. Ja pointtina nimenomaan 1-2 peliä, millä herätellään joukkuetta. Jos peli toimii, niin jatketaan sillä. Jos ei toimi, niin tehdään korjauksia.

Ja pakisto on tällä hetkellä niin sekaisin, että Lelu tuo siihen nostetta huumorillaan ja asenteellaan, vaikka ei vielä täydessä iskussa olekkaan.

Juske on pelannut viimeiset viisi peliä kuin pullopersesika. Aivan loistava persoona ja kunnossa ollessaan varmasti myös peluri, mutta tällä hetkellä erittäin virhealtis ja väsynyt.

Edelleen en antaisi yhtään pelipaikkaa vanhoilla näytöillä.
Junttila - Komulainen - Donskoi on ollut murhaavan kova a-junnuissa. Miksi ei voi kokeilla samaa ketjukoostumusta ylhäällä? Varmasti riskittömämpi ratkaisu kuin rikki olevan Saarenheimon heitto tuohon keskelle. Ei Pekistä ole puolustavaksi pelaajaksi sen enempää kuin Komulaisestakaan, varsinkin kun Pekillä on ilmiselvästi jotain rasitusvammaa tms. ollut jo pidempään.
 

Lomppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Juu ymmärsin kyllä pointin, itse vaan en ole vielä luovuttanut tätäkään kautta, kun pelejä kuitenkin on vielä jäljellä.. Tai siis ethän sinäkään ole luovuttanut, reagointi vain on erityyppinen.. Itse en vain usko Matin saavan ketään heräämään teki mitä teki, Matilla kun ei ole enää auktoriteettia pelaajien silmissä(oma tuulesta temmattu joskin yleinen mielipide). Siksi yritin kerätä toimivat ketjut, jossa myös junnut mukana. Ulostin mielestäni heikoimmat kaverit Kossun, Normion, Viitakosken ja Kiilholman. Näistä sitten siis mahdollisimman toimivat ketjut+"pakolliset" pari junnua tulevaisuutta ajatellen. Luultavasti nämä 2 junnua hoitaa roolinsa yhtä kelvollisesti/kelvottomasti kuin kuka tahansa kolmesta ulostamastani laiturista.

Pelillisesti ja roolituksellisesti tarkoitus siis olisi nimenomaan se, että kolmonen pelaisi edelleen sitä rikkovaa roolia vähän isommalla peliajalla nyt kun kulkee ja tuo nelonen voisi pelata jopa ihan hyökkäävää peliä, mutta pienemmällä peliajalla kuin ykkönen ja kakkonen.. Ei menestyminen välttämättä tarkoita, että pitää olla kolme erinomaista hyökkäävää ketjua ja yksi rikkova vaan se on se ideaali tilanne. Nuilla muutoksilla saataisiin 2 erinomaista isolla peliajalla ja yksi hyvä hyökkäävä ketju pienemmällä peliajalla ja yksi erinomainen rikkova ketju.. Erinomaisuus ja hyvyys heittomerkeissä tällä hetkellä, mutta nuin siihen olisi mielestäni mahdollisuus..

Väsymys ja loukkaantumiset kyllä näkyy tällä hetkellä raskaasti, viimeksi TPS-pelissä.. Esim Juske ja Rosa ovat joka pelissä lähes koko ajan kentällä, mikä ei voi olla näkymättä pitkässä juoksussa.. Kasparkaan ei oikein mielellään laatikosta vaihtoon tule.. Sillä tavalla ajatellen aika ennen olympiataukoa on käynyt Kärppiä vastaan, mikä näkyy myös lyhyen ajan kuntopuntarissa.. Olympiatauko toivottavasti helpottaa tilannetta ja saadaan ukot iskuun ja päästään loppukaudeksi vielä iskuun.. Jos sitten kaadutaankin niin saappaat jalassa niinkuin TPS Jyppiä vastaan poffeissa viimevuonna.. Toki vain voittajat muistetaan..
 

saluzci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kärppien pistekeskiarvo on ollut 1,55 ja koska kärpillä ei ole tapahtunut olleellista muutosta joukkueessa eikä valmennuksessa ja suunta on kaiken lisäksi ollut vielä alaspäin viime peleissä, niin voisi olettaa, että tuo pisteka ei tuosta kevääseen nouse. Kehittämäni laskenta-algoritmi näyttää positiivisesti ajatellen kärpille ka:lla 1,5 sijoitukseksi 6. ja ka:lla 1,6 sijoitukseksi 5.
ka on enää 1,48.

Tilanne vain synkkenee, nyt kärppien ka 1,5 antaa runkkarin sijoitukseksi 7. tai 8. Kyllä siinä Heikkilää tarvitaan, vai?
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
No, onneksi Blues peli ei ollut nyt aivan onnetonta. Kai siellä tunnelin päässä on vielä valoa kun Viuhkolakin alkaa taas olla pikku hiljaa iskussa. Kyllähän se taitaa olla niin että näillä mennään.

Kärpät vois palkata tohon jonkun vähän psyykkaamaan joukkuetta, vähän niinkuin takapiruksi. Alatalo vois sitten heittää aina erätauoilla että jos ei kiinnosta niin vedetäänkö treenit X:n johdolla vai ei :)
 

charger

Jäsen
Suosikkijoukkue
Se Puree! , Україна
Ongelmahan tässä tosiaan on se että kyllä tuo peli tuosta varmaan vähän paranee (Alatalo ei saa potkuja), mutta ei tuolla kyllä kuuhunkaan mennä. Eli kuten tuolla otteluketjussa oli puhetta niin voisi olla loppukautta ajatellen parempikin ottaa nyt kunnolla kuokkaan -> Kake puikkoihin ja vain taivas rajana. Mutta Blues pelin nähneenä luulen että peli kuitenkin paranee, kai...
 

Wiesellike

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blackhawks & Kärpät
Toivottavasti toimistolla joku lukee näitä juttuja ja välittää sanan Junnolle. Alatalo on niin nähty tapaus. Mies on parissa kaudessa onnistunut tekemään Kärpistä kurittoman sakin löysäilijöitä, jotka surffailee kaukalossa ja silloin tällöin näennäisesti syttyvät joissakin peleissä. Haluan nähdä nälkää ja voitontahtoa joka pelissä. Haluan nähdä pelaajia, jotka pelaa logolle, kaupungille ja kannattajille. Haluan nähdä valmentajan, joka luo pelaajille tavan, jolla tämä onnistuu. Tämä nykyjoukkue on suorastaan häväistys aiemmille vuosille. Kake välittömästi pelastamaan, mitä pelastettavissa on.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös