Maabrändi koki kyllä kovia pelin alussa, mutta suuremmatkin laskut kääntyvät aina iloiseen nousuun! Toivotaan myös Suomen taloudelle samaa.Nitrofinaali tästä tulikin!
Ruotsi on kovaa vauhtia hylkäämässä yleisön. Sulaaaaa!Ei ainakaan yleisö hylkää Ruotsia.
Toivotaan että tulee ohi tänäänEi kyllä äkkiseltään tule mieleen yhtäkään peliä, jossa suomi olis vastaavanlaisen takamatkan päästä tullut ruotsin ohi.
Kunnon anti-lutuuria.Kuuluttaja capoilee.
Itsellä on jäänyt muistiin Suomen nousu juurikin finaalissa Ruotsia vastaan 4-0 tilanteesta 4-6 johtoon. Jatkoilla voitto lopulta.Pitää muistaa, että tää salibändy on aika hektinen laji ja se 4-0 on oikeasti ihan tehtävissä oleva juttu niinkuin nytkin nähtiin.
Muistan sen jonkun matsin oliko se joskus kymmenen vuotta sitten kun peli oli 5-1 ja tappiolla ollut joukkue otti maalivahdin pois, kun peliä oli jäljellä se viitisen minuuttia ihan vain voittaakseen jatkoajalla 5-6.
Vain jos se tulee 19:59. Salibandyssa kaksikin sekuntia on mahdollisuus ainakin kolmeen maaliin.Onko seuraavan maalin merkitys kiistatta valtaisa?
Parisen viikkoa sitten Classic-SPV peli oli ajassa 59:53 tilanteessa 4-2, vain päättyäkseen 4-4.Mestareilta kaikkien aikojen kiri - kuusi maalia ilman maalivahtia! - Suomen Salibandyliitto
Mestari Seinäjoen Peliveljet esitti tänään kotiyleisölleen Salibandyliigan kaikkien aikojen kirin! SPV oli ajassa 55.55 Tapanilan Erää vastaan tappiolla 0-6, mutta veti maalivahti Jarno Ihmeen…salibandy.fi
Tässä tuo äsken huonosti muistelemani matsi. Eli ei pidä koskaan luovuttaa!
Kieltämättä vähän jännittää.