Must on tullu urheiluhullu - vai onko sittenkään?

[Fordél]

Tämä on Jatkoajan liikuntahullujen sekä vähemmän liikuntaan seonneiden ketju, jossa voidaan keskustella kaikesta liikuntaan liittyvästä, niin omista kokemuksista kuin laajemmista ilmiöistä. Aloitan keskustelun kuitenkin yleisemmällä teemalla "jatkoaikalaisten suhtautuminen liikuntaan" ja katsotaan mihin keskustelu vie vai viekö mihinkään.

Tarkoituksena olisi siis ainakin näin aluksi keskustella liikkumisesta ja ennen kaikkea liikkumattomuudesta, niiden syistä ja seurauksista. Miksi minä liikun tai miksi en liiku? Tai mitkä ovat ne tekijät miksi liikun näin paljon tai miksi liikuntani jää vähäisemmäksi kuin haluaisin? Ja kun liikun tai en liiku, mitä se saa minussa aikaan? Tähän keskusteluun olisi mukava saada mukaan ihan kaikkien tarinoita ja näkemyksiä; niin meidän liikkuvien kuin ennen kaikkia niiden, jotka eivät juurikaan liiku. Mutulla heittäisin, että yleisin vastaus liikkumattomuuteen tulee olemaan aika, mikä on tavallaan täysin ymmärrettävää tässä hektisessä yhteiskunnassa. Seuraavana lienee raha, jonka jälkeen tulee olosuhteisiin ym. liittyviä syitä.

Oletuksena on, että kaikki me tiedämme liikunnan merkityksen niin fyysisen terveyden kuin mielenterveyden kannalta. Tätä sanomaa tuskin tarvitsee toitottaa vaan se lienee mennyt jo kaikille perille. Tiedämme, että ravinnon ja levon lisäksi tarvitsemme terveelliseen elämään liikkumista. Tarvitaan aktiivista arkea ja siihen päälle rasittavampaa liikuntaa.

Hyvyys ja vaikutukset siis tiedetään, mutta lisäksi puhutaan hyvin suositusta asiasta. Esimerkiksi lasten ja nuorten keskuudessa liikunta on suosituin harrastusmuoto. Jo pienestä pitäen jengi haluaa liikkua. Innostus valitettavasti hiipuu kun lähestytään täysikäisyyttä, mutta innostuneita on silti vaikka kuinka. Myös urheilu vetää edelleen kaikista lieveilmiöistä huolimatta jengiä puoleensa.

Liikunnan ”myymisessä” ei pitäisi siis olla kyse mistään jäätelön myynnistä eskimoille vaan äärimmäisen helposta kaupasta. Lähes kaikki tietää sen hyvyyden ja ainakin ajatuksen tasolla ostaa sen, mutta silti jengi liikkuu liian vähän terveytensä ja hyvinvointinsa kannalta. Hyvin moni ongelma olisi poistettavissa tai ainakin sen merkitys vähenisi niin yksilön kuin yhteiskunnan tasolla jos vain liikkuisimme riittävästi. Etenkin yhteiskunnalle tämä liikkumattomuus tulee olemaan tulevaisuudessa yhä suurempi ja kalliimpi ongelma.

Okei, toki tässäkin asiassa on ääripäitä. Osa liikkuu kuin viimeistä päivää. Vetää maratoneja, hiihtää talvella tuhansia kilsoja, pyöräilee töihin ja kauppaan jne. Liikaa on kuitenkin niitä, jotka ovat tässäkin asiassa lähes syrjäytyneitä. Väliin mahtuu paljon erilaisia liikkujia, kuten allekirjoittanut. Tosin kuulun lähemmäs sitä urheiluhullun ääripäätä, koska itselleni liikunta on yksi elämän peruspilareista. Liikun aika paljon eri lajeja harrastaen, seuraan hyvin paljon urheiluja, olen mukana järjestöhommissa ja koitan perehtyä aiheeseen muutenkin. Jo pelkästään terveyteni kannalta olen huomannut kuinka liikunta on parantanut ihan konkreettisesti terveyttäni ja jaksamistani. On siis helppoa puhua asian puolesta.

Olisi kuitenkin mielenkiintoista vaihtaa näkemyksiä ja kokemuksia liikunnasta ja liikkumattomuudesta, joten näillä sanoilla avaan keskustelun!

 

[Hippi Hiiri]

Ala-asteikäisenä _kaikki_ välitunnit menivät liikkuessa. Keväisin ja syksyisin pelattiin jalkapalloa ja pesäpalloa, talvisin tossupalloa. Joskus yleisurheiltiin. Kotona aika meni tosin pitkälti NHL:ää pelatessa (2000, Panthers ja Pavel Bure) ja kirjoja lukiessa, joten pyöristyin jonkin verran ala-asteen loppupuolta kohti. Yläasteen ensimmäinen vuosi meni vähän välivuotena, mutta sitten iski lentopallo. Kaksi jälkimmäistä vuotta treenasin valehtelematta yli kymmenen tuntia viikossa - jos ei ollut lentistreenejä, pelattiin kavereitten kanssa sählyä tai koripalloa koulun kerhossa. Tuota aikaa muistelee yhä suurella lämmöllä. Joka kerta oli puhdasta pelaamisen riemua.

Lukion alussa piti jyvittää aikaa tyttöystävälle (totta kai se reipas urheilijanuori napattiin), ja treenit jäivät vähän vähemmälle. Suhde sitten päättyi aikanaan, ja pääsin taas pyhittämään aikani liikunnalle. Harmillisesti pyhitin sen jo epäterveesti, ja laihduin aika anorektisiin mittoihin. Lenkki ja kuntopiiri kuutena päivänä viikossa oli vähän liikaa. Pikku hiljaa heräsin todellisuuteen ja aloin saada painoa takaisin ja lepopäiviäkin ujutettua sinne tänne.

Intissä meillä oli todella urheilullinen porukka, eivätkä hommatkaan olleet ihan kevyimpiä, joten siellä oppi vetämään kroppaa rajoille. Se oli sellaista mukavaa yhdessä puuhastelua ulkoilmassa, joskin myös punttikärpänen puraisi ensimmäisen kerran kunnolla armeijassa.

Opiskelujen alussa liikuntani oli juoksulenkkiä ja ylipitkiä ja -raskaita salipäkertämisiä. Sitten aloitin taas lentopallon seurassa, ja taas oli käsillä härkäviikot treenien määrän suhteen. En myöskään vielä ymmärtänyt, ettei aina pidä mennä hanat auki. Kroppa oli koko ajan piipussa.

Nyttemmin lopetin lentopallon toistaiseksi, koska en ollut tyytyväinen joukkueeni treenien tehoon enkä joukkuehenkeen. Joka treeneissä ja joka treenien jälkeen vitutti, koska tiesin, että tekemiseni taso voisi olla, ja oli ollut, jotain ihan muuta kuin sillä hetkellä. Juoksukaan ei kiinnosta tällä hetkellä. Liikuntani on siis pelkkää punttia neljä-viisi kertaa viikossa.

Jo ajatuksen tasolla on täysi mahdottomuus, että lopettaisin liikkumisen. Siitä on muotoutunut niin iso osa identiteettiä ja sellainen henkireikä arjen keskelle, etten todella tiedä, miten pääni kestäisi kasassa ilman liikunnan antamaa mielihyväannosta.

On hauskaa, miten ihmisisten kropista skannaa nykyisin ensisilmäyksellä, onko niissä hikiluolissa käyty vai ei. Se on kai se ryhti. Näteille kropille osaa myös antaa isosti arvostusta, koska on joku haju, minkälainen työ niiden eteen on nähty.

 

[Gags]

Liikunnasta on tullut suorittamista. Kyse ei ole enää liikunnan harrastamisesta osana arkipäivää, ilon, hauskuuden ja mielenvirkeyden takia. Liikunta on yhä enemmän mennyt yksilöurheilun suuntaan. Ihmiset eivät harrasta liikuntaa yhdessä ja nauti siitä. Käydään kuntosalilla vetässä hampaat irvessä tai treenataan veren maku suussa maratonia tai triathlonia varten. Toisaalta tämä ei koske pelkästään liikunnan harrastamista, vaan koko yhteiskuntaa joka monelta osin on mennyt tällaisen suorittamisen suuntaan. Ihan lasten koulunkäynnistä työelämään asti.

 

[Fordél]

Liikunnasta on tullut suorittamista. Kyse ei ole enää liikunnan harrastamisesta osana arkipäivää, ilon, hauskuuden ja mielenvirkeyden takia. Liikunta on yhä enemmän mennyt yksilöurheilun suuntaan. Ihmiset eivät harrasta liikuntaa yhdessä ja nauti siitä. Käydään kuntosalilla vetässä hampaat irvessä tai treenataan veren maku suussa maratonia tai triathlonia varten. Toisaalta tämä ei koske pelkästään liikunnan harrastamista, vaan koko yhteiskuntaa joka monelta osin on mennyt tällaisen suorittamisen suuntaan. Ihan lasten koulunkäynnistä työelämään asti.

Hyvä havainto. Näinhän se tuppaa vähän olemaan. Eihän siinä itsessään ole mitään pahaa, että treenaa vaikka maratonia varten. Eittämättä liikunta on siirtynyt monella kuitenkin lähemmäs suorittamista. Suorittamiseen liittyy mun mielestä myös se, että enää ei osata liikkua omaehtoisesti. Liikkuminen tuntuu vaativan taustalle ohjausta ja ulkopuolista virikettä. Lapset ja nuoret viedään heti johonkin seuraan, jotta harrastaminen on mahdollisimman laadukasta. Aikuisilla maratonia varten mennään maratonkouluun, kuntosaliharjoittelua varten hommataan personaltrainer, käydään ohjatuissa jumpissa jne, jotta treenistä saadaan laadukasta ja kaikki teho irti. Eikä näissäkään jutuissa ole itsessään mitään pahaa, mutta omaehtoinen liikunta ja sellainen rento liikunnasta nauttiminen tuntuu olevan monelle vaikeaa.

 

[Rod Weary]

Liikunnasta on tullut suorittamista. Kyse ei ole enää liikunnan harrastamisesta osana arkipäivää, ilon, hauskuuden ja mielenvirkeyden takia. Liikunta on yhä enemmän mennyt yksilöurheilun suuntaan. Ihmiset eivät harrasta liikuntaa yhdessä ja nauti siitä. Käydään kuntosalilla vetässä hampaat irvessä tai treenataan veren maku suussa maratonia tai triathlonia varten. Toisaalta tämä ei koske pelkästään liikunnan harrastamista, vaan koko yhteiskuntaa joka monelta osin on mennyt tällaisen suorittamisen suuntaan. Ihan lasten koulunkäynnistä työelämään asti.

Lienet oikeassa yleisellä tasolla, ts. olen samaa mieltä asiasta. Ja heti samaan hengenvetoon pitää todeta, että aloitin kuntoilun ihan vakavissani ilman suurta vakavuutta. Alusta lähtien minulle oli selvää, että en aio laittaa itseäni numerojärjestykseen muiden kaheleiden kanssa. Kun juttelen lenkkeilystä tuttujen tai random-forumilaisten kanssa, niin hyvin nopeasti tulee joltain hihhulilta ehdotus, että "lähde nyt edes puolikkaalle". En lähde. Tämä siksi, että minulla ei ole mitään tulostavoitteita tai suorituspakkoa. Tiedän sen jo kokemuksesta, että tuohon leikkiin lähtiessäni a) rikkoisin itseni "tavoitteiden täyttymisen" merkeissä ja b) lopettaisin, kun niitä tavoitteita ei saakaan täytettyä. Olen toistaiseksi erittäin tyytyväinen tilanteeseen. Säännöllisyys on säilynyt ja olo tuntuu virkeältä, eikä paikatkaan ole särki. Ja kun ei ole tulostavoitteita, voi vaikka ihailla auringonnousua rantaviivaa pitkin juostessaan. Myönnän kyllä, että alkuvaiheissa ei juuri ehtinyt maisemiin keskittyä, kun piti tuijotella sykemittaria. Mutta nyt, kun tuntee kroppansa toiminnan jo kohtuullisen hyvin, voi keskittyä nauttimiseen.

 

[mice]

Suorittamista tai ei, kyllä itse ainakin tarvitsen nimenomaan jonkinlaisen tavoitteen ja päämäärän, jotta saan lähdettyä riittävän usein ja säännöllisesti lenkille. Enkä näe sitä missään tapauksessa huonona asiana. Itsellä siis maratonit ja puolikkaat ovat toimineet tällaisena kannustimena, joka saa lähtemään sinne lenkille riittävän monta kertaa viikossa, vaikka on iltoja, että ei millään jaksaisi. Kuitenkaan nämä lenkit eivät loppujen lopuksi ole pakkopullaa, vaan jo juoksun aikana ja varsinkin sen jälkeen on hieno fiilis, että tulipahan onneksi taas lähdettyä.

Juoksisin siis varmasti ilmankin tällaisia päämääriä, mutta selvästi vähemmän ja huomattavasti paljon epäsäännöllisemmin.

Lisäksi toki tulee harrastettua mailapelejä säännöllisen epäsäännöllisesti sekä joukkuelajeista lähinnä sählyä.

 

[Fordél]

Mulla vähän sama kuin micellä, että jollain tapaa tarvitsen noita tavoitteita. Juoksin kymmenen vuotta nimimerkki Leonin tapaan ilman mitään tavoitteita ja sekin toimi oikein hyvin. Oli todella nautittavaa tuokin kun vain juoksi omaksi iloksi.

Nytkin juoksen omaksi iloksi, mutta mulla on tavoitteet. En kuitenkaan kilpaile ketään muita kuin itseäni varten. Voin myös koska vain lyödä hanskat tiskiin ja siirtyä taas vain juoksemaan tai vaikka vaihtaa täysin lajia. Kaikki tavoitteet tulee musta itsestään. Mitään ulkoista pakkoa ei ole. Nautin siitä kun pääseen suunnittelemaan treenaamista, toteuttamaan treenejä, miettimään tulevia kisoja ja sitten kisailemaan. Opin koko ajan lisää lajista. Ja se kisafiilis on aivan loistava kokemus. Eihän totakaan kaikkea jaksaisi jos ei nauttisi itse juoksemisesta. Se on mun mielestä todella hienoa puuhaa, jossa pääsee lähelle luontoa, mieli lepää ja tyhjentyy sekä kroppa pääsee tekemään sitä mitä varten se on olemassa.

Koitan pelailla myös silloin tällöin sählyä ja se on musta aivan helkkarin hienoa puuhaa. Valitettavasti paikat ei ole sitä kestänyt, mutta täytyy koittaa pelailla aina kun mahdollista. Siihenkin liittyy paljon muuta kuin vain fyysistä rasitusta. Ensinnäkin se on mitä parhainta yhdessäoloa hyvien ystävien kanssa. Lisäksi tunnen, että pääsen siinä toteuttamaan itseäni. Tottahan toki juoksussakin voi olla luova, mutta sählyssä pystyy vielä ihan erilaiseen itsensä toteuttamiseen ja luovuuteen. Huikean hieno laji, kuten muutkin pallopelit.

 

[sampio]

Minä olen liikkunut läpi elämäni. Kuvaavaa liikunnalleni on ollut kuitenkin se, että oikeastaan vasta nyt parin viime vuoden aikana olen alkanut liikkua kehittyäkseni. Lapsena liikunta oli hauskanpitoa, mikä tietysti on vain hyvä asia, mutta jossain määrin se on nyt aikuisena kääntynyt haitaksi. Aina kun alkoi ahdistaa, minä hölläsin. Tämä näkyy hyvin lajivalinnoissani - juokseminen ja kova treeni punttisalilla olivat myrkkyä pitkälle aikuisiälle. Paljon mukavampaa oli pistää junnuna tossupallopeli pystyyn tai myöhemmin riekkua kaukalolla tuntikaupalla. Opiskeluaikoina luistelin rulliksilla mieluummin kuin juoksin, koska se oli mukavampaa. Säbä se vasta helppoa ja mukavaa olikin.

Liikuntaa tuli kuitenkin paljon, se on hyvä ja siitä olen aina pitänyt. Totuus tuli kuitenkin vastaan, kun kokeilin kuutisen vuotta sitten kamppailulajeja ekaa kertaa. Vaikka sisäistin tekniikat ihan hyvin ja notkea olen aina ollut, tuli kokonaisvaltainen voima ja kunto esteeksi kokoisiani tavoitteellisemmin urheilleita vastaan painiessani ja vääntäessäni. Siinä jotenkin konkretisoitui se hauskanpidon ja treenauksen ero. Muutaman vuoden kuitenkin väänsin mukana, sitten oli aikalailla totaalinen vuoden tauko liikunnasta - henkisestikin hyvin raskasta aikaa - kunnes nyt reilun vuoden verran olen hiukan tavoitteellisemmin treenannut sekä aerobista että punttia. Tavoitteita ei erityisemmin ole kilpailullisesti, lähinnä haluan itseni oikeasti sellaiseen kuntoon kuin raamini viittaavat. Mulla on kuitenkin massaa ja raameja suotu, mutta tehoja niissä ei hirveästi ole.

Omia lapsiani haluan ohjata esimerkilläni sekä ihan seuroihin viemällä liikunnan pariin. En aseta mitään liiallisia tavoitteita, enkä halua toteuttaa omia unelmiani heidän kauttaan, mutta toivoisin heidän löytävän lajit, joita harjoittelemalla kuntopohja rakentuisi kestäväksi ja toimisi hyvänä pohjana muille lajeille tai ihan vain terveelliselle elämäntavalle. Mihinkään ylenmääräiseen harrasterumbaan hyppäämisestä en haaveile, enkä toisaalta liian arvokkaista lajeistakaan.

 

[Hemingway]

Monet liikkuvat nykyään liikaa. Terveyden ylläpitoon ei paljon liikuntaa tarvita. Jos esimerkiksi pyöräilee arkisin työmatkan puoli tuntia suuntaansa, niin se suunnilleen maksimoi liikunnan terveyshyödyn. Venyttely ja kohtuullinen lihaskunnon ylläpito on tämän lisäksi hyödyksi.

Pisimpään ja terveimpinä elävät ihmiset, joiden painoindeksi on 27. Laiha ei kannata siis olla, vaan pikemminkin sopivasti lihava.

 

[Sateentekijä]

Olen kyllä todella kiitollinen mutsilleni siitä, että aina kun kävin ala-asteikäisenä landella, niin hiihdin hänen kanssaan paljon lomilla (kun käytiin mummolassa), kiitos erittäin hyvien latujen, jotka olivat hyvin valaistuja. Tripin sain palkinnoksi tietyin väliajoin, esim. viiden kilometrin jälkeen, jne.

Muutenkin arvostan paljon sitä, että vanhempani veivät minut urheilun pariin... tai no olinhan mä jääkiekosta kiinnostunut ihan päiväkoti-ikäisestä lähtien ja salibandysta pidin todella paljon. Huvittava ja mieleenpainuva muisto liittyy päiväkotini salibandypeleihin, kun olin lähes aina vain maalin vieressä odottamassa, että joku tarjoaa pallon minulle lapaan. Maalintekijä siis jo pienestä pitäen. ;) Toisia tämä mun taktiikka hieman ärsytti, muistan sen kyllä hyvin, että aina pientä kuittia sai kuulla.

Etelässä en juurikaan kesälomiani viettänyt, vaan mummolassa olin aina ja siellä kyllä riitti tekemistä. Eno kova formula-mies ja Schumi-fani, ihme ettei Ferrarilla ajellut, vaikka punaisella kaaralla ajoikin.

Olihan noita pelikoneita kai jokunen 90-luvun lopulla ja pelasinhan änäriä paljon kavereiden kanssa himassakin, mutta vahvan urheilupohjan saamisesta jo pienenä (hiihto ja uinti) olen tyytyväinen ja se kantaa tässä elämässä kyllä pitkälle, kun perusta on kunnossa, mutta ulkoilee silti riittävästi ja ei unohda raikkaan hapen positiivista vaikutusta, eikä aina oleskele neljän seinän sisällä kerrostalossa.

Niin, uimassakin kävin kesäisin paljon ja taas mutsin kanssa. Jonkun uimakoulunkin siellä kävin.

---

Mitä itse ketjun varsinaisiin kysymyksiin tulee, niin liikun nykyään vain duunimatkan junalla tietysti ja kauppareissut. Se on ihan riittävä määrä, mitä sitä lähteä jonnekin salille. Lihaksia tulee muutenkin, mutta ymmärrän kyllä salilla kävijöitä, joillekin se sopii, itse käytän duunista tulemisen ajan johonkin muuhun ja kevyempään. En jaksaisi sitoutua pysyvästi johonkin saliohjelmaan, vaikka pystyisin varmasti, mutta kun tapanani on elää kuten Teemu Selänne on aina sanonut: "Tärkeintä on tehdä niitä asioita mistä tulee onnelliseksi ja nauttia elämästä."

---

Höntsätä tykkään jääkiekkoa, futista ja salibandya. Höntsätiimiin voisin mennä, mutta siinä on isompi vaara loukkaantua kuin höntsätä itsensä kanssa... heheh.

Ilman urheilua tämä elämä olisi kyllä hyvin tylsää. Tähän on hyvä lopettaa tämä viesti tällä kertaa.

 

[Superböle]

Lievä urheiluhulluus on diagnoosi täälläpäin. Lapsena on tullut harrastettua kaikenlaisia pihapelejä ja iän karttuessa meni kaikki kesälomat skeitatessa. Talvisin sählyä, tossulätkää ja ulkojäillä neppailua, siinä ohessa on tullut kokeiltua myös sulkapalloa, tennistä, miekkailua ja kaikennäköisiä muita lajeja.

Kuvaavaa kohdallani on tietynlainen hurahdus joihinkin lajeihin ja voidaankin puhua intohimosta, nuorena skeittaus oli ihan ykkösjuttu, menneinä vuosina salibandy on ollut ykkönen ja tällä hetkellä salilla käyminen on ehkä se tärkein. Siellä on tullut rehkittyä 3-4 kertaa viikossa pääsiäisestä asti ja täytyy sanoa että onhan se ollut mukavaa kun tällainen kukkakeppi on alkanut saada hieman lihaa luiden päälle, lisäksi raskas työ on muuttunut helpommaksi ja pelikentillekin on tullut uusi ulottuvuus parantuneen lihaskunnon myötä.

Kesä 2011 oli taas lenkkeilykesä, hyvä kaveri pyysi kerran seuraksi ja siinähän tuli pyörittyä mukana useampana iltana viikossa juoksemassa 5-15 kilometrin siivuja pitkin Espoon ulkoilureittejä ja rantaraitteja. Mukavaa puuhaa mutta välillä tuntui että säbä ja lenkkeily oli liian kova yhdistelmä jaloille, sittemmin kipinä on myös hiipunut ja tänä vuonna on tullut juostua tasan yksi lenkki keväällä lumien sulaessa.

Kuluneena kesänä tuli ostettua muutaman kympin "pappapyörä" mikä olikin pääasiallinen liikkumisväline koko kesäloman ajan, siihen päälle vain salillakäyntiä joten odotin olevani rapakunnossa säbäkauden alkaessa kun fillarilenkit tuntuivat päättyvän usein terassille. Paskan marjat, pyöräily on erittäin hyvä harrastus peruskunnon ylläpitoon ja kehittämiseen, nyt onkin suunnitelmissa ostaa ensi kesäksi joku laadukas hybridi ja ehkä ottaa osaa kavereiden kilometrikisaan. Harmi että teen sellaista työtä ettei duunimatkoja voi taittaa polkien, mukana täytyy kuitenkin kuljettaa tavaroita ja kilometrejä tulee noin sata vähän päivästä riippuen.

Täysivaltainen kehonhallinta on myös kiehtova aihe, olenkin koittanut vähän alkaa salilla harrastaa kaikenlaisia tasapainojuttuja ja opetella leikkimään kahvakuulien kanssa. Myös perinteiset voimailuliikkeet (mave, penkki, kyykky) haluan oppia hallitsemaan hyvin.

Tässä jokunen sana omasta taustasta, nyt kun tekstiä lukee niin onpahan sitä yllättävän paljon kaikenlaista tullut puuhailtua, saapa nähdä mitä sitä seuraavaksi keksii.

 

[Ralph]

Monet liikkuvat nykyään liikaa.

Liikuntaa ei voi harrastaa ikinä liikaa, sen sijaan esimerkiksi kuntosalilla voi liikaa käydä, mutta itse en kuntosaleilua laske liikunnaksi, vaan enemmänkin kuntoiluksi. Ja tarkoitan tällä siis ylikuntoon ajautumista.

Minä olen liikkunut koko elämäni. Pienempänä harrastin sekä salibandya että jalkapalloa, mutta nyt vähän vanhemmalla iällä jäljellä on enää salibandy, jota tulee harrastettua vähintään kolmesti viikossa. Eikä kyseessä ole siis mitään höntsäämistä vaan kunnon urheilemista. Sen lisäksi eksyn toisinaan kuntosalille tai lenkkipolulle, talvella ulkokaukaloon jääkiekkomailan kanssa. Urheiluhulluna olen aina itseäni pitänyt, lähes jokaista urheilulajia tulee joskus seurattua ja tiedostan säännötkin.

Ja pelikone löytyy minultakin, mutta sen pelaileminen ei liity mitenkään liikuntaan, kumpikaan ei pienennä toisen määrää. En jätä liikuntaa väliin pleikkarin takia, tai plekkaria väliin liikunnan vuoksi. Tosin tuo jälkimmäinen tuskin on edes mahdollista.

 

[Hemingway]

Liikuntaa ei voi harrastaa ikinä liikaa

Kone se on ihminenkin. Ei se kulumatta käy. Aktiiviurheilijoilla tuppaa olemaan jatkuvasti jotain kremppaa. Sen sijaan hyötyliikkujat (esimerkiksi puoli tuntia pyörällä töihin ja takaisin) ovat yleensä terveitä.

 

[passenger]

Monet liikkuvat nykyään liikaa. Terveyden ylläpitoon ei paljon liikuntaa tarvita. Jos esimerkiksi pyöräilee arkisin työmatkan puoli tuntia suuntaansa, niin se suunnilleen maksimoi liikunnan terveyshyödyn. Venyttely ja kohtuullinen lihaskunnon ylläpito on tämän lisäksi hyödyksi.

Pisimpään ja terveimpinä elävät ihmiset, joiden painoindeksi on 27. Laiha ei kannata siis olla, vaan pikemminkin sopivasti lihava.

Mielenkiintoinen juttu tuo terveenä pysyminenkin. Olen aina liikkunut ja urheillut runsaasti, harrastanut palloilulajeja lapsesta saakka sekä jonkin verran fyysistä työtä jo aika nuorena ja pyöräillyt aina paljon. Yhä edelleen tulee käytyä viikottain salilla, jäällä ja pyöräilemässä/juoksemassa/hiihtämässä. Kakarana oltiin aina ulkona pelaamassa sählyä/kiekkoa/tossulätkäää/futista, ala-asteella pelattiin kaikki välitunnit ja yläasteellakin vielä yllättävän paljon, toki jossain vaiheessa se harrastus välituntisin meni lähinnä röökinpoltoksi koriskentällä.

Tavoitteellisuus ja kovaa treenaaminen menee vähän jaksoittain, toisinaan mennään ihan pelkästään huvin vuoksi, joskus tulee jaksoja, että innostun asettamaan tavoitteitakin, tämä usein piristää, tuo vaihtelua ja mielekkyyttä liikkumiseen. Olen myös hyvä syömään ja aina ollut muutama kilo ylimääräistä, mutta tämä yllämainittu terveysasia pätee ainakin omalla kohdalla, en ole käytännössä koskaan kipeä. En muista koska viimeksi olisin ollut esim. töistä poissa sairauden takia yli kymmenen vuotta taitaa olla aikaa. Muutama todella kovaa treenaava salikaveri taas tuntuu olevan kipeänä jatkuvasti.

Arkiliikkumisen (kauppa, opinnot, työ) käyn lähes aina kävellen tai pyörällä ja yleensä jäähallillekin (ainakin lähimmälle) tulee pyöräiltyä varustekassin kanssa.

 

[Rööri]

Liikkuvat taakse!

Liikutun herkästi, vaikken ihan aktiiviliikuttujaksi luekaan itseäni. Viimeeksi eilen liikutuin. Hengästyttää vähän vieläkin.

Silmäni ovat myös tihverät liikkumaan. Liikkuvat unessakin - ainakin REM-vaiheessa. Eivät seisahdu viinallakaan. Väsyttää ainainen vahtaaminen.

Lumella liikun lystikseni. Hiihtäen pärjäilen rapakuntoisenakin. Tekniikalla tasaan kuntopuutteet. Hölkkääminen on hölmöläisten hommaa. Täsmäliikuntaa tylsämielisille. Mailapelit ovat pirtsakampaa puuhaa.

 

[Fordél]

Kone se on ihminenkin. Ei se kulumatta käy. Aktiiviurheilijoilla tuppaa olemaan jatkuvasti jotain kremppaa. Sen sijaan hyötyliikkujat (esimerkiksi puoli tuntia pyörällä töihin ja takaisin) ovat yleensä terveitä.

Itse asiassa ei se mene näin. Kuuntelin joskus tästä yhtä radiojuttuja, jossa puhuttiin liikunnan hyödystä yhteiskunnalle. Siinä yksi asiaa tutkinut selvitti kuinka urheilijat käyttävät normikansalaiseen verrattuna vähemmän lääkäripalveluja, muistaakseni elivät pidempään, mutta ainakin niin, että ne elämän viimiset vuodet ovat terveempiä.

Eli terveyden kannalta kannattaa liikkua paljon. Rajansa se on tottakai lattekahvin litkinnälläkin, joten liikaa ei pidä rehkiä. Mutta se on puppua etteikö aktiiviurheilu olisi terveyden kannalta hyvä asia.

 

[Sphinx]

Katson lätkää, mutten pelaa sulkista.

En liiku käytännössä ollenkaan, sairastelen melkoisen harvakseltaan, syön varmaan aika yksipuolisesti ja ehkä epäterveellisestikin, olen aika hoikka ja kuten lääkäri kerran totesi, niin terve kuin vain voi olla. Kyllähän liikunta varmaan hyväksi olisi, mutta en ainakaan tällä haavaa jaksa välittää itsestäni niin paljoa, että tekisin itselleni mitään niin hyvää.

Uskoisin kyllä Hemingwayn olevan totuuden jäljillä tuossa. Ainakin voisin kuvitella suurimman hyötysuhteen saavutettavan tuollaisella huomaamattomalla hyötyliikunnalla. Jos vielä aktiivisemmaksi liikkujaksi käy niin siitä tuskin enää merkittävästi saa terveydellistä hyötyä lisää. Ja toki varmasti urheilijat käyttävät lääkäripalveluja normikansalaisia vähemmän, mutta ihan varmasti niin tekevät myös nuo aktiiviset hyötyliikkujat, jotka eivät kuitenkaan sen enempää urheile. Tuossa kun normikansalaisiin lasketaan koko väestö ja ihan varmasti lääkäripalveluiden suhteen pätee sama kuin minkä tahansa muunkin suhteen, että suhteellisen pieni joukko käyttää palveluista suhteellisen suuren osan.

 

[Wiljami]

Minulla on tällä hetkellä taas liikuntakausi päällä, kolmesti viikossa salilla ja päälle 2-3 kertaa harrasteliigaporukan sählytreeneissä. Lenkillä olen käynyt viimeeksi joskus 3 vuotta sitten, on jotenkin niin jumalattoman turhauttavaa puuhaa meikäläiselle ettei oikeasti sinne itteä saa. Salillakin suorastaan vituttaa pakolliset alkulämmittelyt stepperillä, kun joutuu monotonisesti vaan jalkoja nostelemaan. Noiden lisäksi kaikenlaista random-touhua, talvella tulee lätkittyä kaukalossa (ehkä 1-2 kertaa viikossa, riippuen viikosta ja yleensä 1-2 tuntia kerrallaan) ja kesällä käytyä fudista pelaamassa jos vaan sattuu jostain porukka löytymään (viime kesänä käytännössä ainoat liikunnan kerran viikossa 1,5h jalista, eli melko pitkälti ihan sama kuin ois senkin ajan ollu himassa).

Tosiaan nyt hetkellä tulee liikuttua, varmaan jatkuu taas muutaman kuukauden (säbät alkoivat jo alkusyksystä, salille menin ensimmäistä kertaa kesäkuun jälkeen toissamaanantaina) kunnes muutama päivä jää väliin (esim. joulupyhien takia) ja yhtäkkiä huomaan että tauko kestikin kuukauden tai pidempään.

Lisäksi mulla kertyy painoa ihan jumalattoman helposti heti jos jättää liikkumisen vähemmälle ja lopettaa syömisten tarkkailun suunnilleen grammojen tarkkuudella, mikä aiheuttaa luonnollisesti vitutusta ja myös kaikkia muita ongelmia mitä tuosta aina seuraakaan.

 

[J.Grönvall]

Eli terveyden kannalta kannattaa liikkua paljon. Rajansa se on tottakai lattekahvin litkinnälläkin, joten liikaa ei pidä rehkiä. Mutta se on puppua etteikö aktiiviurheilu olisi terveyden kannalta hyvä asia.

Tämä on tosi veteen piirretty viiva minun mielestäni. Se on tietynlainen ihanne, että liikkuu paljon ja myös kovilla tehoilla mutta sen järkevyydestä yleisellä tasolla voi olla montaa mieltä. Vähän samoin kuin ruokavalio, on myös oikeanlainen liikkuminen hyvin yksilökohtaista. Joillekin se kova treenaaminen sopii ja keho kestää sen, toisille tekisi hyvää istua alas ja miettiä vähän mistä lähtökohdista juttua tehdään.

Mainitsemasi sähly on mainio esimerkki. Laji on, kuten hienosti kuvasit, monipuolinen ja siinä on sosiaalinen puoli myös vahvasti läsnä. Se on kuitenkin myös melkoisen kova laji nivelille. Kun siihen yhdistetään sellainen harrastesählyn mentaliteetti, että koko ajan pitää mennä sata lasissa niin vammojahan siinä tulee.

Itse olen säästynyt rasitusvammoilta ja muilta puhtaasti siksi, että teen töitä liikkuvuuden eteen. Moni muu minua urheilullisemman näköinen kaveri ei tee ja ovat sitten koko ajan klesana jostain. Meidän porukassa on peräti kolmella kaverilla ollut välilevyn pullistuma, yhdellä ei kestä nilkat ja toisella putoilee olkapää paikoiltaan. Noitakin kaikkia voi ehkäistä, kun muistaa oman tasonsa ja etenkin jos pelaa enemmän, niin osaa myös huoltaa kroppaa oikein.

Joukkueemme ei myöskään koostu kaljaa juovista läskeistä, vaan siinä on entisiä aktiiveja junnutasolta mm. futiksesta ja sählystä. Eli urheiltu on paljon jo nuoresta asti mutta sepä taitaakin olla osasyy sille, että keho ei meinaa kestää.

Urheilu kuluttaa kroppaa ja siksi sen liikunnan kanssa kannattaa ehdottomasti olla järkevä ja rehellinen. Kaikille pallopelaajille suosittelen erittäin vahvasti pientä nivelten voitelua aina ennen pelejä ja kotona olohuoneessa pientä liikkuvuusjumppaa koti-iltoina. Paikat pysyvät huomattavasti tuoreempana ja ottavat paremmin treeniä ja iskuja vastaan. Silloin siitä liikunnasta pääsee tosissaan myös nauttimaan.

Aktiivisesti liikkuvilla on aina jossain jotain kremppaa mutta ei se ole mikään tavoiteltava tila, eikä todellakaan kannata väkisin mennä liikkumaan kun on jostain saanut jotain hajalle. Toistan, ÄLKÄÄ tehkö sitä.

 

[Hemingway]

Urheilu kuluttaa kroppaa ja siksi sen liikunnan kanssa kannattaa ehdottomasti olla järkevä ja rehellinen.

Stressaantunut kroppa vaikuttaa myös mieleen. Yhtenä talvena kun hiihtelin keskimääräistä enemmän, huomasin kevättalvella olevani ihan sekaisin. Ajatus ei kulkenut, uni ei tullut, pää oli puuroinen ja oppimiskyky heikko. Hiihtäminen sinänsä tuntui hyvältä, samoin olo lenkkien jälkeen.

Ihminen ei ole liiemmin kivikauden jälkeen geneettisesti kehittynyt. Tuolloinkaan popula ei säntäillyt sinne ja tänne, vaan puuhaili hiljakseen päivän mittaan. Paremmin nykyihmisellekin sopii kohtuullinen mutta jokapäiväinen fyysinen puuhastelu kuin kovilla tehoilla tempominen.

Kovaan harjoitteluun kiinni jääminen on riippuvuus siinä kuin muutkin riippuvuudet. Terveyden mittaa siitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä.

 

[Musta Nuoli]

Ala- ja yläasteen liikunnan"opettajat" onnistuivat tuhoamaan melkoisella prosentilla kiinnostuksen suurimpaan osaan lajeista. Onneksi sentään joidenkin lajien kuten uinnin kohdalla sain purettua ehdollistamisen ja jopa nautittua uimahallissa käymisestä silloin tällöin. Tähän ei mennyt kuin 7-8 vuotta peruskoulun jälkeen.

Meillä kun uimataidottomien uimaopetus oli sitä, että heitettiin syvään päähän ohjaajan toimesta ja sitten tultiin kiskomaan hiuksista, kun tehtiin jo paniikissa matkaa Ahdin valtakuntaan vettä keuhkoissa ja puoli metriä pinnan alle vajonneena. Uimaan ei tuolla monikaan oppinut metriäkään, sen sijaan iso osa oppi pelkäämään veden alle vajoamista ja sukeltamista ja välttelemään uimaan menemistä.

Näin yleisesti ottaen olen aina kokenut suurimman osan liikuntalajeista vähintäänkin epämiellyttäviksi, monesti myös vastenmielisiksi ja ikäviksi, varsinkin jos niihin liittyy veren maku suussa kilpaileminen. Varsinkin kouluaikoina vitutti joka kerta, kun joku 10-vuotias pikku Maradona katsoi koulun liikuntatunneilla asiakseen huutaa pää punaisena luokkatovereilleen, jos nämä tekivät oikein virheen jossain jokaviikkoisessa liikuntatunnin höntsäpelissä. Ja opettaja taputti vieressä. Eipä näistä alakoulujen staroista tullut suurimmaksi osaksi kuin työttömiä juoppoja, joten vähänpä heitä tämä päteminen auttoi.

Käyn muutaman kaverin kanssa vetämässä ajoittain pingistä, mikä on ihan hauskaa ja sitä viitsii harrastaa, mutta siinäpä se. Kesäisin poljen pyörällä kohtalaisesti, varsinkin nyt kun ostin uuden pyörän, mutta suht huteran fysiikkani takia lopetan suosiolla pyöräilyn kelien heikentyessä, koska kokemuksesta tiedän sen johtavan keuhkoputkentulehdukseen tai vastaavaan.

Ulkona kävely vaatii aina ja poikkeuksetta jonkun motiivin ja kohteen (esim. kauppakeskus n. 30 minuutin kävelyn päässä tai vastaava) sekä sellaisen kelin, että ulkona ei vituta kävellä. Toisin sanoen syksyn aikana ei ole paljoa huvittanut lähteä kaatosateeseen talsimaan. Katsotaan ulkoliikuntaa sitten taas joskus maaliskuun puolella, jos ei silloin jatkuvasti sada ja aurinko alkaa taas näkyä.

Joskus olen jotain lajia tai esim. lenkkeilyä aloittanut, mutta se päättyy yleensä siihen, että vedän liian lujaa ja paikat menevät täysin jumiin tai sitten siihen, ettei sitä alkuinnostuksen jälkeen enää huvitakaan.

Totta kai rationaalisesti ajatellen liikunta tekee elimistölle sopivassa määrin hyvää ja olisi tärkeää jne jne jne, mutta rationaalisesti ajatellen moni muukin asia tekisi. Jos kaikki ajattelisivat rationaalisen loogisesti, niin eihän Suomessa olisikaan mitään muita kuin raittiita, 8h joka yö nukkuvia ja 2h päivässä hyötyliikkuvia ja ravintoympyrän mukaan syöviä mallikansalaisia, joiden päätöksentekoon eivät impulssit, hormonit tai tunnereaktiot vaikuttaisi vaan jokainen tekisi päätöksiään tarkkaan harkitun elämänmittaisen kaavion mukaisesti.

Tahdonvoiman kohdistaminen liikunnan harjoittamiseen on raskasta ja vaativaa jos ei siitä nauti eikä jaksa odotella mitään "olet eläkeläisenä kiitollinen aiempien vuosikymmenien liikunnasta"-kehitystä. Liikunnan harrastaminen siksi, että eläisi pidempään ei ole sellainen motiivi, jonka turvin jaksaisi itselleen epämiellyttävää rehkimistä harjoittaa, varsinkin kun ei muutenkaan näe mitään erityistä syytä edes elää kovin pitkään. Pitkä elämä vähätuloisena eläkeläisenä jossain vanhainkodissa täysin yksin ja luultavasti tärkeimmät aistinsa menettäneenä ei ole mikään paratiisimainen utopia.

Olisihan se mukavaa ja hienoa, jos liikunnasta saisi jotain suurempaa nautintoa ja sellainen laji/harrastus löytyisi, jota jaksaisi ja haluaisi harrastaa ilokseen, ei vain sen takia, että se on terveellistä pitkällä tähtäimellä. Jos jollain on joku (sisä)laji, joka on maistunut vähemmän liikkuville tai joku muu vastaava treenimuoto, niin luen mielelläni kokemuksia.

 

[Reverent]

Liikkuminen ja urheilu ovat aina olleet lähellä sydäntä. Vanhemmiten tosin se suurin kilpailuvietti on päässyt vähän hiipumaan. Kuuden vanhana aloitin lätkän pelaamisen seuratasolla ja jatkoin aina inttin saakka. Välillä pelasin muutaman vuoden samaan aikaan korista, mutta kiekon muututtua totisemmaksi, oli pakko tehdä valinta lajien välillä ja vain vähän vajaa 180-senttisenä valinta oli helppo. Ei musta mitään kolmosia nakkelevaa takamiestä ois kuitenkaan tullu.

Kiekkoilun loputtua parikymppisenä jatkoin vielä kaukalopalloilua ja tossufutista puulaakitasolla kymmenisen vuotta, mutta sitten alko varsinkin kaukiksen lepakkovuorot painamaan sen verran päälle, että sekin sitten jäi. Tosin muillakin jengin jäsenillä alkoi tulemaan talonrakentamista yms. ja muuten hyvähenkinen porukka alkoi vähitellen hiipumaan. Vaikka pelaaminen olikin kivaa, ni ei hirveästi motivoinut lähteä iltakymmeneks jonnekin Raision helvetin kylmään vanhaan jäähalliin höntsäilemään ja paikalla oli molarin lisäks viis jätkää. Peliaikaa toki oli tarjolla. Osasyy lopettamiseen oli varmaan myös iän mukanaan tuoma hidastuminen entisestään ja alko vituttamaan, kun toistakymmentä vuotta nuoremmat junnut paineli ohi oikealta ja vasemmalta.

Nykyään tosiaan kilpailuvietti on niin hiipunut, että en edes viitsi käydä firman säbävuoroilla. Pari kertaa vuodessa sentään tulee lähdettyä valtakunnallisiin futis- ja kaukalopallokisoihin, nekin lähinnä vaan reissun takia. Pelilliset tavoitteet ei enää jaksa innostaa.

Nyt koitankin pitää kuntoa yllä ihan yksilötasolla. Salilla käyn innostuksesta riippuen 3-4 kertaa viikossa ja kesäisin fillarin mittariin kertyy yleensä n. 1500 km.

Rahasta ei kunnon ylläpitäminen pitäisi olla kiinni. Ainakin mun käyttämällä salilla pääsee treenamaan tarjouksia hyväksi käyttäen kolmella kympillä kuukaudessa. Ja fillarin olen ostanut yli kymmenen vuotta sitten vakuutusyhtiöstä kolmella sadalla markalla ja vuosittaisella huollolla (n. 200€) sama filutso on kelpo peli edelleenkin.

 

[Fordél]

Tämä on tosi veteen piirretty viiva minun mielestäni. Se on tietynlainen ihanne, että liikkuu paljon ja myös kovilla tehoilla mutta sen järkevyydestä yleisellä tasolla voi olla montaa mieltä. Vähän samoin kuin ruokavalio, on myös oikeanlainen liikkuminen hyvin yksilökohtaista. Joillekin se kova treenaaminen sopii ja keho kestää sen, toisille tekisi hyvää istua alas ja miettiä vähän mistä lähtökohdista juttua tehdään.

En ihan allekirjota tätä ihannettasi. Ehkä jossain piireissä on ihanteena liikkua paljon ja kovilla tehoilla eikä siinä mitään. Se voi hyvin sopia tiettyyn vaiheeseen elämästä kun sekin tehdään järkeä käyttäen. Yleisesti ottaen nykyään painotetaan yhä enemmän terveysliikuntaa, jossa ei tehoilla mässäillä. Terveysliikunnassa painotetaan liikunnan tuottamia hyötyjä terveydelle kun taas http://fi.wikipedia.org/wiki/Terveyskovempi tehoisessa kuntoliikunnassa ja -urheilussa suorituskykyä. Terveyden kannalta on tärkeää liikkua monipuolisesti ja riittävästi, mutta tehojen ei tarvitse olla kovia. Tärkeää on pitää huolta mm. riittävästä kestävyyskunnosta, liikkuvuudesta, tasapainosta ja lihasvoimasta.

Ymmärrän kyllä pointtisi ja esimerkiksi juuri sähly voi olla hyvää liikuntaa terveydenkin kannalta, mutta pitää sisällään myös kovan loukkaantumisriskin. Selkeesti suuremman kuin vaikka uinti tai sauvakävely. Näin ollen terveyden edistämisen kannalta salibandy ei ole optimaalisin laji.

Stressaantunut kroppa vaikuttaa myös mieleen. Yhtenä talvena kun hiihtelin keskimääräistä enemmän, huomasin kevättalvella olevani ihan sekaisin. Ajatus ei kulkenut, uni ei tullut, pää oli puuroinen ja oppimiskyky heikko. Hiihtäminen sinänsä tuntui hyvältä, samoin olo lenkkien jälkeen.

Minulla on liikunnasta täysin päinvastainen kokemus. Mulle stressi on pahimmillaan aiheuttanut unettomuutta, alakuloa, sydämen rytmihäiriöitä jne. Ryhdyin juoksemaan ja en ole sen jälkeen noista asioista kärsinyt. Olen fyysisesti paremmassa kunnossa kuin kenties koskaan ja myös mielenterveydessä ei ole valittamista. Hyvin monella tuntuu olevan samanlaisia kokemuksia, mutta toki ei kaikilla liikunta luo samanlaisia positiivisia vaikutuksia. Silloin on tärkeää, että löytyy jotain muita tapoja toteuttaa itseään ja näin saavuttaa mielenrauhaa. Oli se sitten kutomista, taidemaalausta, shakkia tai laskuvarjohyppyä.

Ihminen ei ole liiemmin kivikauden jälkeen geneettisesti kehittynyt. Tuolloinkaan popula ei säntäillyt sinne ja tänne, vaan puuhaili hiljakseen päivän mittaan. Paremmin nykyihmisellekin sopii kohtuullinen mutta jokapäiväinen fyysinen puuhastelu kuin kovilla tehoilla tempominen.

Ennen ihmiselle kertyi liikkumista luonnostaan. Tehtiin raskaampia töitä ja arkikin oli raskaampaa. Nykyinen arki ei ole fyysisesti läheskään yhtä rasittaa, joten tarvitaan liikuntaa. Mikä sen määrä on, riippuu täysin ihmisestä ja tämän tarpeista. Osa kaipaa kovia tehoja, osalle riittää kevyempi liikkuminen. Pääasia, että liikuntaa tulee riittävästi oman terveyden kannalta, mutta ei myöskään vaaranneta terveyttä.

Ja jos katsotaan kumpi on suurempi ongelma: liian vähäinen liikunta vai liiallisen liikunnan harrastaminen niin ei ole kahta sanaa: suomalaiset liikkuva liian vähän. Ja kuten totesin, tutkimusten mukaan urheilijat eivät käytä yhtä paljon terveyspalveluita kuin keskiverto ihminen ja myös ne elämän loppuvuodet ovat terveempiä.

Kovaan harjoitteluun kiinni jääminen on riippuvuus siinä kuin muutkin riippuvuudet. Terveyden mittaa siitä ei kuitenkaan pitäisi tehdä.

Kaikkea kohtuudella. Mikä tahansa voi olla haitallista ja aiheuttaa riippuvuuden eikä harjoittelu tee tässä mitään poikkeusta. Näitäkin tapauksia löytyy, joilla ei treenamisessa ole enää kohtuutta, mutta yleensä he löytävät sen lopulta edestään. Keho ei palaudu ja treeni kääntyy itseään vastaan. Katsot mitä tahansa treeniopusta, kolme asiaa tulee olla tasapainossa ja kunnossa: treeni, lepo ja ravinto.

 

[Fordél]

Ala- ja yläasteen liikunnan"opettajat" onnistuivat tuhoamaan melkoisella prosentilla kiinnostuksen suurimpaan osaan lajeista.

On ikävää, että olet joutunut näin huonoon opetukseen. Tästähän on paljon keskusteltu ja asia on varmasti huomioitu nykyisessä liikunnan opetuksessa. Uskallan väittää, että nykyisin näitä tapauksia on liikkaopettajina yhä vähemmän.

Itse olin onnellisessa asemassa kun sain olla todella hyvässä liikunnan opetuksessa läpi kouluvuosien. Varsinkin yläasteella ja lukiossa ollut liikunnnan opettajani oli aivan esimerkillinen ottamaan huomioon kaikentasoiset liikkujat. Todella positiivinen ja motoiva tapaus. Itse en liikkunut lapsena erityisen paljon enkä ollut missään lajissa parhaimmistoa (no ehkä koripallossa). Toki koko ajan temmellettiin menemään eli pelattiin lätkää, heitettiin keihästä, pyöräiltiin, pelattiin futista, mutta toisaalta tehtiin kaikkea muutakin. Mitään erityistä liikunnan kipinää mulle ei ollut, mutta sitä ei myöskään tapettu. Koin liikunnan hyvin positiivisesti ja lopulta tuossa täysi-ikäisyyden kohdalla aloin liikkua enemmän.

Käyn muutaman kaverin kanssa vetämässä ajoittain pingistä, mikä on ihan hauskaa ja sitä viitsii harrastaa, mutta siinäpä se.

Pingis on muuten hieno laji. Varmasti aika aliarvostettu, mutta ehdottomasti näitä matalan kynnyksen lajeja. Helppo aloittaa ja mukavaa puuhaa. Oon huomannut, että moni joka ei muuten niin välitä liikunnasta, pitää juuri pingiksestä.

Ulkona kävely vaatii aina ja poikkeuksetta jonkun motiivin ja kohteen (esim. kauppakeskus n. 30 minuutin kävelyn päässä tai vastaava) sekä sellaisen kelin, että ulkona ei vituta kävellä. Toisin sanoen syksyn aikana ei ole paljoa huvittanut lähteä kaatosateeseen talsimaan. Katsotaan ulkoliikuntaa sitten taas joskus maaliskuun puolella, jos ei silloin jatkuvasti sada ja aurinko alkaa taas näkyä.

Moni varmasti ajattelee näin. Itsellä on vuosien mittaan kuitenkin vahvistunut käsitys, että sää on pukeutumiskysymys. Eli oikeastaan säällä kuin säällä voi ulkoilla kunhan on vermeet kunnossa. Toki ongelmana on se, että nuo eri säiden mukaiset vaatetukset tuppaavat maksamaan. Mutta esimerkiksi eilen vedin mainion juoksulenkin sateessa. Päällimmäisenä oli vettä kestävä retkeilykaupasta ostettu sadetakki ja kyllä toimi. Oli todella hapekasta juosta ja sai juosta myös ihan rauhassa. Ei ollut paljoa muita liikkeellä.

Mitä tulee tohon motivaattoriin niin mulle riittää kun pääsee vaikka luontoon tai vaikka se, että saa happea aivoille. Sisällä kyyhöttäminen laittaa jotenkin aivotkin jumiin. Ulos kun pääsee kunnon happeen niin johan alkaa ajatuskin juosta paremmin. Siihen päälle jos pääsee vielä luontoon niin mieli lepää.

Joskus olen jotain lajia tai esim. lenkkeilyä aloittanut, mutta se päättyy yleensä siihen, että vedän liian lujaa ja paikat menevät täysin jumiin tai sitten siihen, ettei sitä alkuinnostuksen jälkeen enää huvitakaan.

Jos jotain lohduttavaa voin sanoa niin et ole ongelmasi kanssa yksin. Lenkkeilyssä yleisin ongelma on juuri tuo, että aloitetaan liian kovaa. Lähdetään runttaamaan ihan kunnolla ja tottakai silloin paikat menee jumiin ja into lopahtaa. Sama kun alkaisin harrastamaan mäkihyppyä ja siirtyisin suoraan Lahden suurmäkeen. Jos pohjia ei ole, täytyy aloittaa vaikka ihan kävelyllä ja pikku hiljaa ottaa juoksua mukaan eli porras portaalta nostaa tasoa. Vaatii kärsivälisyyttä, mutta niin monen muunkin harrastuksen aloittaminen.

 

[J.Grönvall]

En ihan allekirjota tätä ihannettasi. Ehkä jossain piireissä on ihanteena liikkua paljon ja kovilla tehoilla eikä siinä mitään. Se voi hyvin sopia tiettyyn vaiheeseen elämästä kun sekin tehdään järkeä käyttäen. Yleisesti ottaen nykyään painotetaan yhä enemmän terveysliikuntaa, jossa ei tehoilla mässäillä. Terveysliikunnassa painotetaan liikunnan tuottamia hyötyjä terveydelle kun taas http://fi.wikipedia.org/wiki/Terveyskovempi tehoisessa kuntoliikunnassa ja -urheilussa suorituskykyä. Terveyden kannalta on tärkeää liikkua monipuolisesti ja riittävästi, mutta tehojen ei tarvitse olla kovia. Tärkeää on pitää huolta mm. riittävästä kestävyyskunnosta, liikkuvuudesta, tasapainosta ja lihasvoimasta.

Et ymmärtänyt mitä kirjoitin. Kyse ei ole minun ihanteestani, vaan enemmänkin yleisestä harhaluulosta ja myös ihanteesta, ts. paljon liikkuvat ovat parempia ihmisiä. Tämä on tullut vuosien varrella varsin selväksi eri lajien parissa pyörineenä.

Se näkyy esimerkiksi siinä yleisessä virheessä, että kuntoilun aloittava ihminen hyvin usein luulee, että pitää mennä veren maku suussa. Siinä loppuu äkkiä juoksuharrastus tai mikä tahansa muu. Sama on sitten sillä "keskiluokalla" jonka liikkuminen on säännöllisen epäsäännöllistä ja heille esimerkiksi sähly voi olla riskilaji.

Aktiivinen ja kovakin harjoittelu sopii kunhan kunto ihan oikeasti riittää siihen. Se perkeleen voimalla liikkuminen on ihan 50-luvun hommia ja kannattaisi jo pikkuhiljaa unohtaa kokonaan.

Hemingway oli ihan oikeassa myös stressaavuudessa. Itse puhun palautumisesta ja jos sitä ei huomioi, niin liikunta tosiaankin toimii itseään vastaan. Olen tehnyt saman virheen useasti, ei kannata treenata kahdesti päivässä, ei välttämättä joka päivä jne. Ja lopulta se palautuminenkin on täysin kiinni fyysisestä kunnosta ja siitä, että liikkuu siihen nähden oikealla tavalla.

Todella kovien ja korkealla teholla tehtävien treenien terveysvaikutus voi myöskin olla hivenen kiistanalainen, etenkin huonompikuntoisilla. Hyväkuntoisetkin joutuvat pelaamaan tarkkaan niiden kanssa.

Liikunta on hienoa ja kivaa silloin kun tekee siitä itselleen mukavaa. Menee ihan oikeasti siten mikä tuntuu vain hyvältä ja jättää hyvän olon ja hyvän tunteen. Sen jälkeen pitäisi olla reipas olo eikä niin, että lässähtää sohvalle.

Urheilut ovat sitten asia erikseen mutta ihan vilpittömästi toivoisin, että jokainen löytää sen liikkumisen hienouden itse ja ihan siitä lajista mistä tykkää.

Vammojen kerääminen ei ole hienoa eikä kukaan katso sinua ylöspäin jos valitat, että taas sattuu sinne ja tänne. Ei ketään kiinnosta. Itsellesi siinä vain teet hallaa.