Must on tullu urheiluhullu - vai onko sittenkään?

[Fordél]

Et ymmärtänyt mitä kirjoitin. Kyse ei ole minun ihanteestani, vaan enemmänkin yleisestä harhaluulosta ja myös ihanteesta, ts. paljon liikkuvat ovat parempia ihmisiä. Tämä on tullut vuosien varrella varsin selväksi eri lajien parissa pyörineenä.

Ymmärsin kyllä, että kyse ei ole sinun ihanteestsasi vaan toit vain tämän yleisen ihanteen esiin. Kirjoitin asiasta vähän huonosti. Mutta oma pointtini oli, että näitä ihanteita on nykyisin paljon. Osalle kova treenaus, mutta yhä useammalle (ja myös yhteiskunnalle) terveysliikunta.

Hyvä pointtisi toi, että paljon liikkuvia pidetään jotenkin "parempina ihmisinä". Monesti jopa ihan vain liikkuvia ihmisiä ja se häiritsee mua todella paljon. Miksi? Koska kaikille löytyy laji, jota harrastaa. Jos halvanttunut kaverinikin ei jäänyt sänkyyn makaamaan vaan harrastaa monia lajeja, pystyy kyllä perusterve ihminen liikkumaan jos vain haluaa. Se on itsestä kiinni. Täytyy vain löytää se oma laji ja ottaa asioista selvää. Ihan samalla tavalla kuin muissa harrastuksissa.

 

[J.Grönvall]

Ymmärsin kyllä, että kyse ei ole sinun ihanteestsasi vaan toit vain tämän yleisen ihanteen esiin. Kirjoitin asiasta vähän huonosti. Mutta oma pointtini oli, että näitä ihanteita on nykyisin paljon. Osalle kova treenaus, mutta yhä useammalle (ja myös yhteiskunnalle) terveysliikunta.

Hyvä pointtisi toi, että paljon liikkuvia pidetään jotenkin "parempina ihmisinä". Monesti jopa ihan vain liikkuvia ihmisiä ja se häiritsee mua todella paljon. Miksi? Koska kaikille löytyy laji, jota harrastaa. Jos halvanttunut kaverinikin ei jäänyt sänkyyn makaamaan vaan harrastaa monia lajeja, pystyy kyllä perusterve ihminen liikkumaan jos vain haluaa. Se on itsestä kiinni. Täytyy vain löytää se oma laji ja ottaa asioista selvää. Ihan samalla tavalla kuin muissa harrastuksissa.

No toivottavasti ihmiset terveysliikkuvat, siis muutkin kuin koulutetut työssäkäyvät suomalaiset. Tuolla harrasteurheilun porukoissa näkee kyllä edelleen hämmästyttävän paljon sitä vanhan liiton meininkiä. Se on vähän ikävää, kun jako tuntuisi näin mutuna olevan se, että joko liikutaan aktiivisesti tai sitten ei yhtään. Toinen mikä pistää silmään ja kuuluu korvaan on se, että futiskentät ja talvisin kaukalot ammottavat tyhjinä iltaisin. Kyllä siellä ainakin 90-luvulla vielä kävi kova vilske mutta nyt kun menee höntsäilemään niin kyllä rauhassa saa olla. Missä ne muksut ja teinit nykyään käyvät liikkumassa?

Toinen kappaleesi on todella hyvä ja minäkin toivoisin avointa mieltä ja sitä, että menee ainakin kokeilemaan jos joku laji kiinnostaa ja voisi tuntua omalta. Ymmärrän kyllä senkin puolen, että työpäivän jälkeen ei kiinnosta lähteä mihinkään, varsinkaan jos on lapsia mutta sitten voi miettiä pystyisikö kotona tekemään jotain. Monihan sanoo ettei kotona pysty, kun se sohva on niin kiva ja sekin on totta, että kyllä se vaatii vähän spartalaista luonnetta.

Liikunnan aloittaminen on se isoin paikka mutta kun jaksaa kaksikin viikkoa ja alkaa huomata vaikutukset, niin sitä alkaa kaipaamaan aina kun vähänkin tulee enemmän taukoa. Siksi kannattaa edes kokeilla sitä himassa touhuamista, 15-20 minuutissa saa jo hien pintaan eikä mene edes salkkarit ohi suun.

 

[Rod Weary]

Se näkyy esimerkiksi siinä yleisessä virheessä, että kuntoilun aloittava ihminen hyvin usein luulee, että pitää mennä veren maku suussa. Siinä loppuu äkkiä juoksuharrastus tai mikä tahansa muu.

Tästä täytyy antaa tunnustus palstan juoksijoille. Hyvin saatiin taottua minunkin kallooni, että peruskestävyydestä pitää lähteä liikkeelle ja se saavutetaan kärsivällisellä matalan sykkeen harjoittelulla. Sillä tiellä olen edelleenkin ja tulokset kohenevat tasaisen varmasti. Tai oikeastaan ei pitäisi puhua tuloksista, koska en lähde varsinaisesti tekemään mitään urheilusuoritusta. Seuraan kuitenkin aktiivisesti, miten touhu edistyy numeroiden valossa. Suorittamisesta tuo eroaa siinä, että minulla ei ole mitään numeroilla mitattavia tavoitteita.

 

[Fordél]

Suorittamisesta tuo eroaa siinä, että minulla ei ole mitään numeroilla mitattavia tavoitteita.

Mulla on numeroilla mitattavia tavoitteita, mutta en koe juoksuni olevan millään tavalla suorittamista. Tosissaan treenataan, mutta ei totisesti. Kaikki lähtee omasta halusta ja innosta lajia kohtaan. Ihan yhtä hyvin voisin vain juosta, mutta koen sen tavoitteiden kanssa miellekkäämpänä ja nautittavampana.

Mutta ymmärrän kyllä mitä tarkoitat tällä suorittamisella ja heitäkin tottakai löytyy. Täytyy varoa ettei itsellä mene siihen. Jos menee niin toivottavasti tunnistaa tilanteen ja ymmärtää muuttaa asennetta.

 

[Prof. Puck]

... Olisihan se mukavaa ja hienoa, jos liikunnasta saisi jotain suurempaa nautintoa ja sellainen laji/harrastus löytyisi, jota jaksaisi ja haluaisi harrastaa ilokseen, ei vain sen takia, että se on terveellistä pitkällä tähtäimellä. Jos jollain on joku (sisä)laji, joka on maistunut vähemmän liikkuville tai joku muu vastaava treenimuoto, niin luen mielelläni kokemuksia.

Vaikka en kuulukaan tuohon vähemmän liikkuvien ryhmään, niin uskaltaisin kuitenkin suositella hyötyliikunnan lisäämistä. Lähikauppaan kävellään, duuniin poljetaan, raput kävellään ylös jne... Vaikka olenkin aina paljon liikkunut, niin olen kyllä jossain määrin nimimerkki Hemingwayn samaa mieltä, ettei ihmisen tarvitse mitään urheilulajia erikseen harrastaa pysyäkseen kohtuullisen hyvässä kunnossa, kunhan muutoin on aktiivinen. Olin aikanaan (silloin kun olin itse erinomaisessa kunnossa) vaelluksella ja mukana meidän huippukuntoisten kanssa oli yksi heppu, joka ei harrastanut aktiivisesi mitään urheilulajia, mutta pyöräili joka päivä kesät talvet duuniin. Aluksi epäilimme, että miten kaveri mahtaa mukana pysyä, sillä kyseinen vaellus oli huomattavan raskas. Hyvin pärjäsi vaikka pohjalla oli pelkästään tämä työmatkapyöräily. Tosin kun tarkemmin kysyi, niin matka yhteen suuntaan oli hänelle 45min, niin tulihan siitä jo kunnon treeni päivää kohden.

Ei pyöräily mitään uhkarohkeaa puuhaa ole syksyllä tai talvellakaan, kunhan on vaan oikeat varusteet ja välineet. Kaupasta saa hyviä rättei ja lumpui ja pyörään alle nastarenkaat, niin ei tarvitse pelätä kaatumistakaan.

Vaeltamisesta tuli mieleeni vähemmän liikunnasta kiinnostuneille, että se ja esimerkiksi joku kalastus, metsästys ja marjastus (harvoin parhailla marja- tai kalastuspaikoille suoraan autosta pääsee...) ovat sellaisia harrastuksia, että siinä tulee ns. huomaamatta harrastettua liikuntaa ja se saattaa antaa motivoida muuhunkin liikkumiseen.

 

[Fordél]

Vaikka olenkin aina paljon liikkunut, niin olen kyllä jossain määrin nimimerkki Hemingwayn samaa mieltä, ettei ihmisen tarvitse mitään urheilulajia erikseen harrastaa pysyäkseen kohtuullisen hyvässä kunnossa, kunhan muutoin on aktiivinen. Olin aikanaan (silloin kun olin itse erinomaisessa kunnossa) vaelluksella ja mukana meidän huippukuntoisten kanssa oli yksi heppu, joka ei harrastanut aktiivisesi mitään urheilulajia, mutta pyöräili joka päivä kesät talvet duuniin. Aluksi epäilimme, että miten kaveri mahtaa mukana pysyä, sillä kyseinen vaellus oli huomattavan raskas. Hyvin pärjäsi vaikka pohjalla oli pelkästään tämä työmatkapyöräily. Tosin kun tarkemmin kysyi, niin matka yhteen suuntaan oli hänelle 45min, niin tulihan siitä jo kunnon treeni päivää kohden.

Tässäkin on mainio tarina siitä kuinka kunto pysyy yllä vähän kuin itsestään. Tosin jos joka päivä pyöräilee puolitoista tuntia niin ei se ihan itsestään tapahdu. Mutta pointti tosiaan se, että ei välttämättä tarvitse tehdä mitään erityisetä treeniä vaan riittää kun arki on aktiivista ja liikkuu riittävästi. Tässä tapauksessa tolle kaverille kertyi noin kahdeksan tuntia liikkumista viikossa jo pelkällä pyöräilyllä. Ja lisäksi vielä sellaista lajia, joka kehittää tärkeää kestävyyskuntoa, mutta ei sisällä suurta loukkaantumisriskiä jos vain pysyy pystyssä.

Harmi vaan, että nykyisin pieniäkin työmatkoja taitetaan autolla kun vaihtoehtona olisi hyvän liikunnan saaminen pyöräillen tai kävellen.

 

[J.Grönvall]

Työmatkapyöräily on siitäkin hyvä, että fillarilla joku 10 km on vielä aika kevyt puristus ja mahdollinen varmaan suurimmalle osalle ihmisistä. Eikä sitä tarvitse joka päivä tehdä, menee sitten vaikka pelkästään hyvillä keleillä ja muuten autolla. Kesällä se on hauskaa, kun on hyvä keli ja ajat pyörällä ohi niiden ruuhkien joissa tuskaillaan kuumassa autossa. Talvella toki vähän perseestä ajoittain, mutta hyvällä ja selkeällä pakkaskelillä ja kunnon varusteilla työmatkapyöräily on ihan helvetin hienoa, verrattavissa melkein hiihtolenkkiin.

Mitä nyt itse huomasin, niin kunhan kiinnostaisi pitää parempaa huolta pyörästä, niin se on ihan mainio kulkuväline vähintään sen puolet vuodesta. Räntäsateet ja loskakelit ovat sitten vähän pakkopullaa :)

 

[Hemingway]

Minusta välinekeskeisyys, ruumiinpalvonta, tavoitteellisuus, tiedollisuus ja kilpailu ovat omiaan nostamaan kynnystä liikunnan harrastamiseen. Pitäisi palata perusasioihin. Alla siitä kaksi esimerkkiä.

"Lumikenkäsukset". Eivät juuri luista, mutta eivät pahasti haraa vastaankaan ja pitävät vuorenvarmasti. Töyräiltä voi liukua alas. Toimivat aina täydellisesti. Eivät vaadi voitelua ja eteenpäin pääsee kävelytaidolla.

Sopivat esimerkiksi mökin lähimetsissä pyörimiseen. Kun kirpeänä pakkasaamuna lähtee liikkeelle aamuauringon viistojen säteiden saattelemana termospullon ja muutaman leivän kanssa, niin puolilta päivin saattaa huomata, että takana on monta tuntia rämpimistä, vaikka tarkoituksena ei ollutkaan harrastaa liikuntaa.

Altai Skis HOK - YouTube

Päällä istuttava kajakki. Ei kaadu, mutta kulkee eteenpäin kohtuullisella työllä ainakin 5 km/h. Kajakista voi kalastaa, sillä voi käydä kurkkaamassa ukkosen kehittymistä tai meloa vastarannalle hyvälle uimapaikalle. "Kesäpäivän lelu", joka tarjoaa mahdollisuuden elämykselliseen liikkumiseen, mutta jota on helppo käyttää.

Tarpon 160 - Wilderness Systems Kayaks

Tällaiset värkit ovat usein tosiharrastajien halveksumia. Niitä ei pidetä vakavan harrastajan välineinä. Tällainen asenne on kiusallinen, liikunnan ilon tappava ja suoritusta korostava.

 

[olkikuukkeli]

Monet liikkuvat nykyään liikaa. Terveyden ylläpitoon ei paljon liikuntaa tarvita. Jos esimerkiksi pyöräilee arkisin työmatkan puoli tuntia suuntaansa, niin se suunnilleen maksimoi liikunnan terveyshyödyn. Venyttely ja kohtuullinen lihaskunnon ylläpito on tämän lisäksi hyödyksi.

Ehkä näinkin. Ainakin itselleni terveys on kuitenkin vain yksi syy muiden joukossa urheilla.

Pääasiassa urheilen, koska pidän siitä todella paljon. Viikkooni sisältyy 2-3 salibandyvuoroa, yksi lentopallovuoro ja tällä hetkellä pari käyntiä punttiksella. Sunnuntaina sitten palaudutaan viikon rasituksista. Varsinkin pelaaminen on minulle ennen kaikkea huvitusta, terveyshyödyt ja kunnon kohoaminen ovat vain sekundäärinen seuraus siitä, että kulutan aikaa itselleni todella hauskalla tavalla. Sali taas on se minun "yksilöurheilujuttuni", malmin liikuttelu jostain syystä tuo mielihyvää, toisin kuin vaikkapa lenkkeily.

Olisi valetta sanoa, etteivät esim. ulkonäköhyödyt vaikuttaisi liikkumiseen. Jokainen haluaisi näyttää hyvältä ja urheilullisuus on yksi konsti nostaa itsetuntoa tällä saralla. Kunnossa oleminen myös yksinkertaisesti tuntuu hyvältä. On vaivatonta elää arkea kun siinä toimiminen on fyysisesti kevyttä ja helppoa. Käytännössä aina on reservissä fyysistä suorituskykyä, harvemmin kohtaa tilanteen, jossa jäisi kaipaamaan vaikka lisää voimaa tai nopeutta. Se antaa tunteen kontrollista. Minun todella käy sääliksi esim. ylipainoisia ihmisiä, joiden elämää oikeasti rajoittaa heidän fyysinen tilansa.

Omasta viikko-ohjelmastani puuttuu matalan intensiteetin liikkuminen, joka olisi terveyden kannalta todella hyvä juttu. Ehkä jossain vaiheessa saan patistettua itseni vaikkapa kävelylenkille.

Yhtenä talvena kun hiihtelin keskimääräistä enemmän, huomasin kevättalvella olevani ihan sekaisin. Ajatus ei kulkenut, uni ei tullut, pää oli puuroinen ja oppimiskyky heikko.

Epäilen todella paljon näiden asioiden välistä syy-yhteyttä. Ellet sitten hiihtänyt viiskymppistä tyyliin joka päivä yöunien kustannuksella tai muuta järjetöntä.

 

[sampio]

Tuohon hyötyliikunnan ja kunnon kombinaatioon, jokainen voi kelailla myös sitäkin, kuinka 20-30 -luvuilla miesten kuntopohja rakentui. Se tuli testatuksi lopulta äärimmäisellä tavalla, ja osoittautui pääsääntöisesti riittäväksi olosuhteissa, joita meidän ei juuri tarvitse peruskuntoilijoina kohdata. Suojeluskunnissa painotettiin ohjattua liikuntaa, erityisesti hiihtoa ja pallopelejä, mutta sk:n jäsenistä ei kovin iso osa osallistunut varsinaiseen urheilutoimintaan kovinkaan aktiivisesti. Kyllä se kestävyys rakentui varsinkin maaseudun asukkailla pitkälti käytännön töiden varaan. Metsätöitä, rengin hommia, kirvesmiehiä ilman nykyisiä vermeitä ja kulkumatkat kävellen tai pyörällä.

Kyllä mä luulen, että ihan peruskestävyyden voi hankkia täysin hyötyliikunnalla ja pärjätä juuri tuollaisissa Prof. Puckin kuvailemissa tilanteissa. Sitten jos siellä metsässä aletaan juosta ja kantaa kaveria harteilla, tulee erilaiset ominaisuudet kyseeseen, ja osa jengistä tippuu pois.

 

[Hemingway]

Ehkä näinkin. Ainakin itselleni terveys on kuitenkin vain yksi syy muiden joukossa urheilla.

Harvassa ovat ihmiset, jotka liikkuvat pelkän hyödyn vuoksi. Taustalla on aina muita motiiveja kuten hyvä mieli, stressin purkaminen, kehäajatusten katkaisu, itsensä koettelu ja niin poispäin.

Epäilen todella paljon näiden asioiden välistä syy-yhteyttä. Ellet sitten hiihtänyt viiskymppistä tyyliin joka päivä yöunien kustannuksella tai muuta järjetöntä.

Epäile pois, mutta kun tilanne omalle kohdalle sattuu, se on helppo ymmärtää. Kokemukseni mukaan palautumiseen vaikuttaa ratkaisevasti ikä. Parikymppisenä sai tempoa päivä toisensa perään sen minkä jaksoi. Seuraavana päivänä saattoi kropassa jäytää jäykkyys ja alkuun pääseminen vaatia vaivannäköä, mutta lämpenemisen jälkeen oli suorituskyky jotakuinkin ennallaan.

Toisin on nykyään. Pitemmät jaksot raskasta liikuntaa jättävät jälkensä suorituskykyyn. Kun sitten pitää viikon puolentoista tauon, tuntee heränneensä taas uudestaan eloon. Meno on kevyttä.

Ratkaisevaa suorituskyvyn kannalta on liikunnan pitkäaikainen kuormittavuus. Kun kokonaismäärä nousee liiaksi, kroppa reagoi siihen. Kuormittavuutta pohtiessa on syytä huomioida kaikki liikunta, myös hyötyliikunta. Vaikka lihasvoimin tehdyt arkimatkat eivät jäsenissä tuntuisikaan, niin ne rasittavat kroppaa yhtä kaikki.

Jos kulkee autolla tai julkisilla töihin, körryyttää ladun varteen autolla, hiihtää sen minkä hiihtää ja körryyttää takaisin, niin päivittäinen liikunnan määrä jää useimmilla tuntiin puoleentoista.

Jos sen sijaan taittaa kaikki matkansa lihasvoimin, niin ennen kuin on hiihtoladun varrella, lihastyötä on usein takana jo tunnista kahteen. Siihen päälle hiihto ja kävely suksien kanssa takaisin kotiin, niin kokonaismäärä on paljon suurempi kuin autoa käyttävillä. Olkoonkin, että kävely ei ole liikunnasta raskainta, niin liikuntaa se on yhtäkaikki.

Jos minä listaan joidenkin viikkojen hyötyliikuntani ja menen kysymään juoksufoorumille, millaista ohjelmaa tämän hyötyliikunnan päälle voisi rakentaa, niin jotkut ovat sitä mieltä, ettei oikein minkäänlaista. Kunnon kehittyminen vaatii palautumista. Kunto ei nouse liikkuessa vaan palautuessa. Jos koko ajan kuormittaa, ei kehity.

 

[Larionov #8]

Kannanpa oman korteni tähän keskusteluun. Tarinani on varmaan monelle ikäiselleni (ei enää niin nuori leijona) tuttu.

Ikävuosien 0-20 välillä tuli käytyä läpi kaikki mahdolliset palloilulajit. Pieneen Kainuulaiskylään syntyneenä totiseen harrastamiseen ei ollut oikein mahdollisuuksia kuin pesäpallossa ja lentopallossa, niissäkin vain piiri-/maakuntasarjatasolle. Pesäpallossa oli aktiivisemmin mukana, siinä kun oli junioreillekin toimintaa. Tosin C-juniorijoukkueemma ikäjakauma oli 6-17, koska täyttä joukkuetta ei oikean ikäisistä aina saatu kasaan. Välillä kentällä kävi myös pelinjohtaja/valmentajamme. Vastustajia (mm Sotkamon Jymyn D) ei tuo paljoa haitannut, kun meillä ei ollut pärjäämisen mahdollisuuksia muutenkaan. Muistan meidän kerran voittaneen ottelun junioriurallamme. Opimmepahan nöyryyttä.

Mieheissä käväisin maakuntasarjan puolellaa muutamassa ottelussa pesäpallon puolella. Lentopallossa olin harjoitusringissä, mutta pelaamaan en ehtinyt ennen kuin porukka hajosi/vanheni.

Palloilujen lisäksi polkupyörää tuli hinkattua muutama tuhat kilometriä kesässä, sitäkin ilman mitään vakavempia tulostavoitteita.

Ykköslaji olisi ollut jääkiekko. Laji oli kaikista mieluisin ja lahjoja olisi riittänyt omasta mielestä lajeista eniten. Tuolloin ei Kajaanissakaan ollut jäähallia, joten lähin paikka totiseen harrastamiseen olisi ollut Oulu. Totesin jo ala-asteiässä ettei ollut mitään realistisia mahdollisuuksia tosissaan yrittää mihin kiekossa pääsisi. Kajaaniinkin oli matkaa, eikä Hokkikaan tuohon aikaan ollut edes kakkosdivarissa. Siispä tyydyin ulkohöntsäilyyn talvisin ja sivulajeihin kesäisin. Takaraivoon jäi kuitenkin kytemään ajatus siitä että jonain päivänä oli mukava koettaa oikeasti pelata vielä kiekkoa. Ihan sama millä tasolla.

Kului vuosia edelleen pelaillen enemmän ja vähemmän. Loppua kohti entistä vähemmän. Lajeina lähinnä pesäpallo, lentopallo ja talvisin muutama lätkähöntsy. Pyöräily loppui, kun ei saanut vanhaan malliin enää osia ja uutta ei tullut hankittua.

Ensimmäisen lapsen syntymä vähensi tuntuvasti omaa aikaa ja liikkuminen rajoittui rattaiden ulkoiluttamiseen. Lopulta olin päätoiminen lapsenhoitaja ja aikaa muuhun ei ollut yhtään. Ennen niin rautainen kunto oli mennyttä. Sitten päätin repiä itseni entisestä elämästä irti. Lapsi seurasi mukana, mutta oli jo niin iso että viihtyi jäällä luistimilla kun isä pyöri kaukalossa. Samalla tuli etsittyä uusi pesis-/lentisporukka.

Uuden työn myötä avautui vielä yksi ovi. Työporukalla oli oma jäävuoro ja joukossa oli vanhoja liigapelaajia muiden harrastajien seassa. Päätin lähteä kokeilemaan pysyisinkö yhtään perässä. Voi sitä tärinän määrää kun ensimmäisen kerran astuin koppiin ja vastassa oli aikaisemmin lätkäkorteista tutut kasvot. Tuurilla sain puettua sieltä täältä lainaksi haalimani varusteet päälleni. En ollut tuohon mennessä vielä pelannut kertaakaan täydellä varustuksella. Pelistä kuitenkin selviydyin hengissä enkä ollut kentän heikoin. Pysyin yllättävän hyvin vauhdissa vaikka kunto ei hääppöinen ollutkaan. Tuosta sain kuitenkin kipinän hankkia omat varusteet ja etsiä oman peliporukan (tuo työporukka oli eri paikkakunnalla siis).

Nyt olen pelannut muutaman kauden paikallista harrastesarjaa ja jokainen pelikerta on kuin joulupukki kolkuttaisi ovelle. Höntsyvuoroja on pari viikkoon ja talvella pelit päälle.

Muutama kausi meni pelaillessa ja pelikin sujui ihan ok, mutta heikko kunto rajoitti tekemistä jonkin verran. Tämän vuoden alkupuolella sain lopulta ryhdistäydyttyä niin että aloitin säännöllisen liikkumisen pelivuorojen ulkopuolella. Talven poistomyynneistä uusi fillari. Parveke ja sauna täyteen kahvakuulia ja käsipainoja. Ajan puute rajoittaa edelleenkin jonkin verran tekemistä. Toinen lapsi (2v poika) ottaa oman osansa ajasta. Tämän takia perustin oman kuntosalini parveke-sauna akselille. Parhaan treenisession saa aikaa kun ajan puolison omiin liikuntaharrastuksiinsa kodin ulkopuolelle ja jäämme lasten kanssa keskenään kotiin. 45-60min punttitreeni hoituu mainiosti 2-vuotiaan kanssa.

Vajaan vuoden aikana painoa on lähtenyt 6 kiloa pois. Kaukana ollaan vielä siitä tasosta mistä lähdettiin, mutta en yritäkään laihduttaa/kuntoilla millään nälkäkurkidietillä. Haluamaani kuntoon pääsy kestää muutaman vuoden mutta kiirettä ei ole. Uraa on vielä jäljellä ainakin viisikymppiseksi asti.

Tuona väliaikana kun painoa kertyi kuvittelin liikkuvani ihan hyvin ja harrastin kuitenkin muutamaa lajia suht aktiivisesti. Silti paino jos nyt ei noussut niin pysyi saavutetuissa mitoissa. Asiaa ei tietysti auttanut että ruoka maistui ja kokkikin on kohtuu pätevä. Lopulta heräsin siihen, että peleissä muutama 50-v patu painaa ohi hymyssä suin ja itse ei pysty vastaamaan. Minulle ei riittänyt, että pelailen ja liikun jonkin verran ja kävelen tai pyöräilen työmatkat. Tarvitsin liikuntaa huomattavasti enemmän.

Nyt treenitunteja tulee viikkoon 5-10, pyöräilykaudella enemmän. Siihen hyötyliikunta päälle. Työmatkat pidensin kesällä niin että joko ennen tai jälkeen työpäivän tein vähintään tunnin lenkin pyörällä. Joskus molempiin suuntiin. Pystyn nykyisessä työssäni määrittelemään itse työaikani ja varsinkin kesällä toimistoni on matkalla jossain ulkona. Syksyllä jatkoin samalla menetelmällä juosten. Lisäksi punttitreeniä 3-4 kertaa viikossa jaksamisen mukaan. Joitakin treenejä on jäänyt väliin sairastelun tai työmatkojen takia, mutta pääasiassa pystyn ohjelmoimaan itseni tekemään tietyt jutut viikottain. Välissä tulee pidettyä joitain kevyitä viikkoja tai muutettua ohjelmia. Taso on vielä kuitenkin sen verran alhainen ettei ihan tajuttoman kovia treenejä pysty/kannata vetää. Sekin hetki koittaa vielä. Edelleen on päiviä jolloin treenaaminen tuntuu pakkopullalta, mutta jokaisen treenikerran jälkeen olo on mahtava. Liikkumisen aloittaminen on aina henkinen taistelu enemmän kuin fyysinen. Jokainen punnerrus, syväkyykky ja porrasloikka tähtää siihen että jäällä kulkee paremmin. Kunto kohenee vaivihkaa, mutta aina välillä huomaa että niin vain tilanteisiin ehtii paremmin ja karvaajat eivät pysy perässä.

Elämänlaatu on noussut huikeasti lisääntyneen liikunnan myötä. Loukkaantumisetkaan eivät pahemmin ole vaivanneet, kun on malttanut kuunnella kroppaa ja pitää lepopäiviä. Enemmän pitää pidätellä itseään liikkumasta liikaa kuin motivoida liikkumaan.

 

[Fordél]

Minusta välinekeskeisyys, ruumiinpalvonta, tavoitteellisuus, tiedollisuus ja kilpailu ovat omiaan nostamaan kynnystä liikunnan harrastamiseen. Pitäisi palata perusasioihin. Alla siitä kaksi esimerkkiä.

Kuten lasten ja nuorten liikuntaa koskevissa keskusteluissa, täytyy tässäkin todeta, että tärkeintä on taata kaikille mahdollisuus liikkumiseen. Mielestäni ihan turha mitenkään syyllistää niitä, jotaka haluavat liikkua tavoitteellisesti ja kilpailla. Taataan se ilman muuta heille ja samalla pidetään huoli, että siitä ei kuitenkaan muodostu koko liikunnan kuva. Olen sitä mieltä, että jos vain asioihin tutustuu niin näkee kyllä koko liikunnan kuvan. Toki on koko ajan myös pidettävä huoil, että on mahdollisuuksia liikkua niin matalalla kynnyksellä kuin vain mahdollista. Yleisesti ottaen se korkein kynnys on kuitenkin oman kämpän ulko-oven alla.

Tällaiset värkit ovat usein tosiharrastajien halveksumia. Niitä ei pidetä vakavan harrastajan välineinä. Tällainen asenne on kiusallinen, liikunnan ilon tappava ja suoritusta korostava.

Tottakai urheilusta on tullut välilaji, niin kuin tuppaa käymään harrastuksessa kuin harrastuksessa. Mutta aika heikoilla ollaan innostuksen suhteen jos se kaatuu siihen, että ei kehdata lähteä esimerkiksi ehdottamallasi välineillä liikkumaan. Täytyy muistaa, että tosiharrastajat vetää omilla vehkeillään ja aloittelijat omilla, mutta aika harva katsoo pahalla aloittelijan vähäisiä panostuksia. Ja lopulta mitä sillä on edes väliä mitä muut ajattelee? Jokainen panostaa sen minkä panostaa ja that´s it.

Mulla ainakin nousi maratonilla kunnioitus yhtä vanhaa herraa kohtaan, joka juoksi maratonia pitkissä kalsareissa, joiden päälle oli vedetty shortsit. Itse pyyhälsin ohi hienoissa trikoissa, mutta en katsonut kyllä tippaakaan pahalla vanhaa herraa, päinvastoin.

 

[Hemingway]

Mielestäni ihan turha mitenkään syyllistää niitä, jotka haluavat liikkua tavoitteellisesti ja kilpailla.

Ei toki, mutta kansan yleiskuvan liikunnasta pitäisi olla sellainen, ettei se ole räkäposkella painamista itseään vastaan ja tuloksia tavoitellen ja ettei liikunta vaadi helvetin kalliita välineitä.

Väitän että liikunnasta puhuttaessa puhutaan lähes poikkeuksetta sporttisuuden viitekehyksestä käsin. Liikunnalla ei tarkoiteta enää sitä, mikä on sanan perusmerkitys, vaan siihen kietoutuu nyky-yhteiskunnan suoritus- ja välinekeskeisyys.

 

[Fordél]

Ei toki, mutta kansan yleiskuvan liikunnasta pitäisi olla sellainen, ettei se ole räkäposkella painamista itseään vastaan ja tuloksia tavoitellen ja ettei liikunta vaadi helvetin kalliita välineitä.

Väitän että liikunnasta puhuttaessa puhutaan lähes poikkeuksetta sporttisuuden viitekehyksestä käsin. Liikunnalla ei tarkoiteta enää sitä, mikä on sanan perusmerkitys, vaan siihen kietoutuu nyky-yhteiskunnan suoritus- ja välinekeskeisyys.

Olen ehkä sitten jo vieraantunut kansasta, mutta tosiasiassa liikuntakulttuuri on viime vuosina kulkenut juuri päinvastaiseen suuntaan. Se oli vielä muutama vuosikymmen sitten tota räkäposkella painamista. Sitten kun pystyttiin viimein kiistatta todistamaan liikunnan terveysvaikutukset (90-luvun alku), laajeni liikuntakulttuuri kattamaan myös vähemmän rasittavan liikunnan, kuten terveysliikunnan. Nykyään liikunta nähdään monen mielestä jopa liian laajassa merkityksessä, jolloin sille annetaan tehtäviä mitkä ei ehkä enää liity riittävästi liikunnan ja urheilun ytimeen.

Väitän siis, että liikunta nähdään nykyisin yhä enemmän juuri muusta kuin urheilun ytimestä käsin.

Mutta toki kehityssuuntia on monia. Yksi niistä on varmasti tuo mainitsemasi suoritus- ja välinekeskeisyys. Näen kuitenkin sen vain pienenä osana koko liikuntakulttuuria. Jos asioihin perehtyy niin huomaa kuinka laaja ja moninainen on nykyinen liikuntakulttuuri.

 

[Prof. Puck]

Olen ehkä sitten jo vieraantunut kansasta, mutta tosiasiassa liikuntakulttuuri on viime vuosina kulkenut juuri päinvastaiseen suuntaan. Se oli vielä muutama vuosikymmen sitten tota räkäposkella painamista...Väitän siis, että liikunta nähdään nykyisin yhä enemmän juuri muusta kuin urheilun ytimestä käsin.

Mutta toki kehityssuuntia on monia. Yksi niistä on varmasti tuo mainitsemasi suoritus- ja välinekeskeisyys. Näen kuitenkin sen vain pienenä osana koko liikuntakulttuuria...

Täsmälleen samaa mieltä Fordelin kanssa, varsinkin kaikesta lainaamastani! Mielestäni Hemingway rakentaa nyt asiasta liiankin suurta olkiukkoa (joka on tietysti ihan hyvä juttu keskustelun synnyttämisen kannalta). Minäkin olen sitä mieltä, että isossa kuvassa juuri kevyempi liikunta on nostanut kovastikin arvostusta. Ei nykyään ole vallalla sama ajatus kuin ennen, että ainoastaan hiihto ja juoksu (parta jäässä ja mustikkakeitto ja räkä rinnuksilla) on oikeaa liikuntaa. Hyvä esimerkki tästä murroksesta on mielestäni se, miten sauvakävely saavutti suosionsa. Kukaan tuskin ajattelee sauvakävelyä muuna kuin liikuntana (siis verrattuna varsinaiseen urheiluun, kuten sen ymmärrämme). Silti se saavutti varsin lyhyessä ajassa massiivisen suosion.

En kiellä, etteikö tietyissä piireissä esiinny vieläkin tiettyä halveksuntaa liikuntaa (versus oikea urheilu) kohtaan, mutta kyllä niin ajattelevat ovat nykyään jo tukevassa vähemmistössä. Murros on tosin ollut hyvin nopea, sillä vielä jääkiekkoa pelatessani törmäsin tähän ajatteluun itsekin, kun enemmän yleisurheiluun ja hiihtoon kallellaan olleet vanhat ja nuoretkin parrat tulivat opastamaan allekirjoittanutta, kuinka tuhlaan lahjani tuollaiseen turhaan neppailuun oikean urheilun sijasta.

 

[Hemingway]

Minäkin olen sitä mieltä, että isossa kuvassa juuri kevyempi liikunta on nostanut kovastikin arvostusta.

Ennen liikuttiin enemmän kuin nykyään, mutta tätä liikkumista ei nimetty liikunnaksi. Paljon nykytilanteesta kertoo se, että edestakainen kahdeksan kilometrin kauppamatka kävellen tai pyörällä merkitään vislaavaan ja välkkyvään sosiaaliseen nettipalveluun (eukkonikin käyttää sellaista), joka laskee tunteja, minuutteja ja kilometrejä.

Ennen tällaista toimintaa nimitettiin kaupassa käymiseksi. Nykyään se on tuotteistettu liikunnaksi. On perusteetonta väittää, että liikunnan kynnys on laskenut. Ennen nykyään liikunnaksi luokiteltava kuului luontevaksi osaksi jokapäiväistä arkea.

Pelkästään autoistuminen on tehnyt tehtävänsä.

"Autojen määrä Suomessa oli ennen 1960-lukua alhainen ja keskittyi pääasiassa Etelä-Suomeen. Maaseudulla autoja oli keskimäärin yksi kappale/kylä."

Auto – Wikipedia

 

[Rod Weary]

Ennen liikuttiin enemmän kuin nykyään, mutta tätä liikkumista ei nimetty liikunnaksi. Paljon nykytilanteesta kertoo se, että edestakainen kahdeksan kilometrin kauppamatka kävellen tai pyörällä merkitään vislaavaan ja välkkyvään sosiaaliseen nettipalveluun (eukkonikin käyttää sellaista), joka laskee tunteja, minuutteja ja kilometrejä.

Ennen tällaista toimintaa nimitettiin kaupassa käymiseksi. Nykyään se on tuotteistettu liikunnaksi. On perusteetonta väittää, että liikunnan kynnys on laskenut. Ennen nykyään liikunnaksi luokiteltava kuului luontevaksi osaksi jokapäiväistä arkea.

En nyt oikein ymmärrä tätä missiotasi. Esität kovasti väitteitä, mutta kaipaisin hiukan perustelujakin. Omituisin kommentti on tuo sosiaaliseen mediaan viittaaminen. Mistäköhän mahtaa johtua, ettei esim. 60-luvulla merkattu liikkumisia HeiaHeiaan tai Facebookiin? Mutta jos tuollaiset itsestäänselvyydet jätetään hetkeksi sivuun, niin voisitko esittää jotain faktaa sen puolesta, miten ihmisten liikkuminen, kuntoilu ja urheilu ovat muuttuneet vuosisadan aikana?

Ja jotta päästäisiin varsinaiseen pointtiini, niin ihan kaikki on muuttunut vuosisadan aikana Suomessa. Yhteiskunta, työelämä, koululaitos, ruokailutottumukset, infrastruktuuri, liikenne... lista on loputon. Jos mennään vielä pitemmälle, on tapahtunut valtavia muutoksia myös ihmisten ruumiinrakenteessa ja eliniässä. Aika absurdia sekoittaa syyt ja seuraukset. Jos ennen työntekoa sanottiin työksi, nykyään sitä sanotaan kansallisromantiikaksi. Ihmiset eivät esimerkiksi tee maatöitä, koska ihmiset eivät tee maatöitä. Tilalle on tullut jotain muuta. Ja ennen kaikkea, tilalle on tullut vapaa-aikaa! Kun ennen tehtiin reilun kahden tunnin kauppareissu ilman autoa, se oli pakko tehdä. Ihan varmasti silloinkin olisi tehty puolen tunnin rykäisy automarketiin, jos siihen olisi ollut mahdollisuus. Ja säästetty parituntinen olisi käytetty johonkin muuhun mielekkääseen toimintaan.

 

[Fordél]

Ennen liikuttiin enemmän kuin nykyään, mutta tätä liikkumista ei nimetty liikunnaksi. Paljon nykytilanteesta kertoo se, että edestakainen kahdeksan kilometrin kauppamatka kävellen tai pyörällä merkitään vislaavaan ja välkkyvään sosiaaliseen nettipalveluun (eukkonikin käyttää sellaista), joka laskee tunteja, minuutteja ja kilometrejä.

Ennen tällaista toimintaa nimitettiin kaupassa käymiseksi. Nykyään se on tuotteistettu liikunnaksi. On perusteetonta väittää, että liikunnan kynnys on laskenut. Ennen nykyään liikunnaksi luokiteltava kuului luontevaksi osaksi jokapäiväistä arkea.

Tämän kehityksen voi nähdä myös positiivisesti. Ennen tuota pyörällä tehtyä reissua ei nähty välttämättä liikuntana. Nyt se osataan nähdä yhtenä osana liikuntakulttuuria, mikä mielestäni vain kannustaa valitsemaan pyörän auton sijaan. Nykyisin ymmärretään myös sellaiset käsitteet kuin arkiliikunta tai terveysliikunta, jolloin liikunnan kynnys on todellakin madaltanut. Ymmärretään, että hei, eihän mun tarvikaan lähteä vetämään verenmaku suussa 10km:n lenkkiä vaan silläkin pääsee jo aika pitkälle, että vaikka pyöräilen aina töihin.

 

[Hemingway]

En nyt oikein ymmärrä tätä missiotasi.

Ei minulla mitään missiota ole. Kunhan totean sen tosiasian, että nykyään liikkumisen kynnys on merkittävästi korkeampi kuin ennen. Tämä on todellakin tosiasia, mikä selviää tilastoista. Sitä ei voi kiistää.

Liikkumisen kynnystä lisää entisestään liikkumisen tuotteistaminen. Kaikki liikuntaan liittyvä keskustelu käydään sporttisesta viitekehyksestä, ruumiinpalvojien ja markkinamiesten toiveiden mukaan. Kaiken maailman trikookaverit ovat omiaan tappamaan ihmisten liikkumisen, koska he jakavat liikunnan ja arkielämän eri maailmoihin. Välinerunkkarit ja tavoitteelliset liikkujat tuhoavat liikunnan.

 

[Rod Weary]

Ei minulla mitään missiota ole. Kunhan totean sen tosiasian, että nykyään liikkumisen kynnys on merkittävästi korkeampi kuin ennen. Tämä on todellakin tosiasia, mikä selviää tilastoista. Sitä ei voi kiistää.

Olisi helpompi kiistää tai olla kiistämättä, jos nyt ensin vaikka kertoisit, mistä ne tilastot löytyvät. Minä löydän tilastoja, joiden mukaan liikunta on lisääntynyt. Minusta se kertoo kynnyksen madaltumisesta.

Liikkumisen kynnystä lisää entisestään liikkumisen tuotteistaminen. Kaikki liikuntaan liittyvä keskustelu käydään sporttisesta viitekehyksestä, ruumiinpalvojien ja markkinamiesten toiveiden mukaan. Kaiken maailman trikookaverit ovat omiaan tappamaan ihmisten liikkumisen, koska he jakavat liikunnan ja arkielämän eri maailmoihin. Välinerunkkarit ja tavoitteelliset liikkujat tuhoavat liikunnan.

Juuri tämä on se sinun missiosi, mihin viittasin. Puhut koko ajan liikkumisen tuotteistamisesta, markkinavoimista, sosiaalisesta mediasta, sun muusta. Ja ennen kaikkea niiden liikuntaa tuhoavasta vaikutuksesta. Minusta nuo ovat omia mielipiteitäsi, jotka vaativat aika paljon avaamista. Ja sen lisäksi viestisi on ristiriidassa omien tuntemuksieni kanssa. Olen siis aika lailla eri mieltä kanssasi, koska en ymmärrä sanomaasi. Kuulostat ihan saarnaajalta.

 

[Prof. Puck]

Ennen liikuttiin enemmän kuin nykyään, mutta tätä liikkumista ei nimetty liikunnaksi. Paljon nykytilanteesta kertoo se, että edestakainen kahdeksan kilometrin kauppamatka kävellen tai pyörällä merkitään vislaavaan ja välkkyvään sosiaaliseen nettipalveluun (eukkonikin käyttää sellaista), joka laskee tunteja, minuutteja ja kilometrejä...

...Ennen tällaista toimintaa nimitettiin kaupassa käymiseksi. Nykyään se on tuotteistettu liikunnaksi. On perusteetonta väittää, että liikunnan kynnys on laskenut. Ennen nykyään liikunnaksi luokiteltava kuului luontevaksi osaksi jokapäiväistä arkea.

Totta mooses ennen hyötyliikuttiin enemmän, pakostakin, se on varmasti täysin päivänselvää kaikille! Mutta minä kyllä (ainakin luulin) keskustelevani liikunnan arvostuksesta, ei liikunnnan kynnyksestä? Itse asiassa nuo esille nostamasi esimerkit kauppareissunkin päivittämisestä sosiaaliseen mediaan liikuntana kielivät juuri siitä, että sellaista vähän kevyempääkin ponnistelua osataan arvostaa nykyään enemmän kuin ennen. Vai enkö nyt vain (taas) ymmärtänyt?

Lasketaanko muuten seksi hyötyliikunnaksi...? Jos lasketaan, niin allekirjoittanut on himoliikkuja, noin niinkuin kirjaimellisestikin!

 

[Fordél]

Ei minulla mitään missiota ole. Kunhan totean sen tosiasian, että nykyään liikkumisen kynnys on merkittävästi korkeampi kuin ennen. Tämä on todellakin tosiasia, mikä selviää tilastoista. Sitä ei voi kiistää.

Tähän kaipaisin perusteluja. Ainakaan tarjonnan ja olosuhteiden puolesta kynnys ei ole noussut. Nykyisin Suomessa on yksi maailman laajimmista liikuntapaikkaverkostoista. Tärkein ja suosituin liikuntapaikka on sitä paitsi kevyenliikenteen väylä, joiden verkosto on vain laajentunut ja parantunut vuosikymmenten aikaan. Periaatteessa muita kynnyksiä ei tarvitse ylittää kuin oman kämpän kynnys ja lähteä kävelemään kevyenliikenteen väylälle.

En myöskään näe, että julkisen vallan, kolmannen sektorin tai yksityisten yrittäjien tarjoamat palvelut olisivat jotenkin vähentyneet tai kynnys niihin osallistumiseen olisi jotenkin noussut.

Eli ainakaan tarjonnan ja olosuhteiden puolesta en ymmärrä väitetäsi. Oikeastaan ainoita seikkoja, joilla kynnyksen nousua voisi perustella on yhteiskunnan kiireellisyys ja liikunnan harrastamisen hinta, joka on monissa lajeissa noussut. Suurimmat esteet liikkumiselle on monissa tutkimuksessa olleet ajan puute (selkeesti suurin) ja raha. Mutta toisaalta on paljon hyvin halpoja tai ilmaisiakin lajeja ja monia lajeja voi harrastaa kellonajasta riippumatta. Tämäkin kaikki on vain osoitus siitä liikuntakulttuurin laajenemisesta ja moninaistumisesta.

Mutta jäädään odottamaan niitä sinun tilastojasi niin hyvä keskustelu etenee.

Liikkumisen kynnystä lisää entisestään liikkumisen tuotteistaminen. Kaikki liikuntaan liittyvä keskustelu käydään sporttisesta viitekehyksestä, ruumiinpalvojien ja markkinamiesten toiveiden mukaan. Kaiken maailman trikookaverit ovat omiaan tappamaan ihmisten liikkumisen, koska he jakavat liikunnan ja arkielämän eri maailmoihin. Välinerunkkarit ja tavoitteelliset liikkujat tuhoavat liikunnan.

En oikein ymmärrä mitä ajat takaa. Toisaalta ihmettelet miksi kauppareissu ei ole enää kauppareissu vaan se voi olla myös liikuntaa. Toisaalta taas kritisoit kuinka liikunta ja arkielämä on jaettu eri maailmoihin.

Olen ihan eri mieltä siitä mistä näkökulmasta keskustelua liikunnasta käydään. Sitä käydään yhä enemmän terveyden ja kuntoilun näkökulmasta. Miksi? Koska se on esimerkiksi yhteiskunnan etu. Kun jengi liikkuu, se on keskimäärin terveempää ja yhteiskunta säästä resursseissa. Myös valtaosa liikkujista on niitä, jotka tekevät sitä kaikkea muuta kuin urheillakseen tosissaan. Jos heidän keskusteluja seuraat, huomaat kyllä mikä heille on tärkeintä liikunnassa.

Enkä myöskään käsitä miten se, että joku haluaa panostaa välineisiin tai tekee liikunnastaan tavoitteellista, tuhoaa liikunnan. Tottakai tällainen henkilö voi tuhota liikunnan harrastamistaan lähipiirissä, jos hän on liikkeellä väärällä asenteella. Mutta näitä tapauksiahan löytyy harrastuksessa kuin harrastuksessa.

Seuraa vaikka hifi-harrastelijoiden keskusteluja. Kun niihin perhtyy ekan kerran, tulee fiilis kuinka ei voi lähteä ollenkaan harrastukseen mukaan, koska rima on nostettu ihan helkkarin korkealle. Mutta kun tarkemmin perehtyy niin ymmärtää, että sekaan mahtuu jos jonkinlaista harrastajaa. Osa panostaa ihan tolkuttomasti ja osa vähemmän. Jostain on kuitenkin lähdettävä liikkeelle ja suurin osa harrastajista on itsekin lähtenyt ns. pohjalta. Ja sitä rimaa voi sitten ihan omien mieltymysten mukaan nostaa niin korkealle kuin haluaa.

 

[Jaws]

Nostellaanpa tätäkin ketjua ylös.

Täytyy tulla tässä joulun kunniaksi ilmoittamaan, että olen ihan älytön urheiluhullu. Penkkiurheilun sekä fyysisen urheilun osalta. Urheilua tulee valehtelematta tuijotettua sen 20 tuntia / viikko, joka on mielestäni jo melkein liian paljon. Lisäksi urheilen itse muutaman kerran viikossa, mitä nyt salibandya ympäri vuoden ja jalkapalloa silloin kun ulkona ei ole lunta. Sitten tietysti joitain muita lajeja välillä.

Urheiluhulluus on allekirjoittaneen kohdalla melkeinpä rakkautta urheilua kohtaan, oli sitten kyseessä mikä tahansa urheilun muoto. Mihinkään taitoluisteluun tai pesäpalloon en ole vielä sentään kajonnut, yhtään väheksymättä. Mutta välillä tuntuu kuin elämä olisi vain osa urheilua, vai mitenkä se MTV3 Totalin kanavapakettimainos menikään.

 

[pernaveikko]

Urheiluhulluudessa on vähän se ongelma, että tuleeko sitten lopulta katsottua mitään kunnolla. Vähän kuin muka monikieliset lapset, mitään ei osata kunnolla.

Itse pidän muutamia lajeja hallussa ja enempää ei mahtuisikaan. Taustamölynä lähes mikä tahansa urheilu tietenkin kelpaa. Tai ihan mikä tahansa, hieno laji tämä urheilu.