Muutama hatara muistikuulokuva nuoruudesta. Rinnakkaisohjelma tarjosi Pop eilen tänään ja Kovan päivän ilta-ohjelmat, tunnin mittaisia olivat varmaan ne.
Sitten tuli Rockradion lähetykset, olisiko ollut parituntinen, kolmesta viiteen ip. Hurriradio tarjosi muistaakseni Cay Karlsonin vetämän kantrimusiikkitunnin ja Ronnie Österbergin mainion Smultronställetin, josta kuulin ensi kertaa Dire Straitsin debyyttialbumin, soittivat albumilta jopa kolme biisiä ja nämä kolahtivat kybällä.
Oli muuten kiva, kun kymmenvuotiaana sain oman radion, Helkaman putkiradion, hankittu kuulemma Rooman olympiakisojen kuunteluun. Se oli hyvältä kuulostava vehejes, näin jälkikäteen tajuttuna. Kaduttaa, että riittävällä putkien vaihtamisella olisi arvokas nostalginen laite se. Ihminen ei useinkaan tajua asioiden arvoa arkipäivässään, jokapäivissään.
Näkökuvia kuriositeettina: olin ajautunut kaheskytluvun alkupuolella Teekkarikylään, jossa oli värkätty radiokaapeliverkko solukämppiin. Tätä hyödyntäen keksivät kokeilla telkkarilähetyksiä ja siitä sitten, luultavasti Radiolabran myötävaikutuksella tyrkätä uusinta uutta eli satelliittiteeveetä verkkoon jakeluun.
Tuli Sky Channelia ja ehkä hieman myöhemmin myös Music TVtä eli musiikkivideoita. Silloin olin varmaan parhaiten musiikkikulttuurin ajanhermolla, aallonharjalla modernissa menossa. Tuon jälkeen olen yhä kiihtyvämmin pudonnut eri kelkoista ja reistä, jäänyt menosta jälkeen.
Kuuntelen nykyään Muistojen Bulevardia. Ja Kadonneen levyn metsästystä.