Tuolla kierrätyksen puolella kun on kitaristikeskustelut velloneet, niin ajattelin vähän turinoida rumpaleista. Jep, noista muusikon parhaista ystävistä.
No helvata, nyt löytyi rumpalille mieleinen aihe!
Arvostan useita eri tyylin soittajia, ihan mättömetallista jazz äijiin. Mulle tärkeintä rumpalissa on oma ja tunnistettava tyyli, hyvä groove (tämäkin toki riippuen musiikkityylistä), luovuus ja bändin kokonaisuuden tukeminen.
Hyvälle rumpalille pitää antaa tilaa soittaa, joskin hyvä rumpali ymmärtää milloin on aika sikailla ja milloin vetää hissukseen. Mikään ei ole niin hirveän kuuloista, kuin väärään kohtaan soitettu överi filli. Rumpujen pitäisi kuitenkin olla se syke ja pohja jolle se biisi rakennetaan, ei soolosoitin. Tiukka rumpali voi saada paskemmankin bändin kuulostamaan hyvältä, ja vastaavasti paska rumpali voi pilata muuten mainion bändin soundin. AC/DC on paras esimerkki yksinkertaisesta rumputyöskentelystä. Muttakun soitto on niinkin tarkkaa ja groovaavaa niin vittu että se kuulostaa hyvältä! Joskus yksinkertainen on kaunista.
Nykyään tuntuu nuorilla olevan ykkösjuttuna tuplabasarit/pedaalit ja vitunmoisella temmolla soitettu blastbeat siihen päälle. 14-vuotias sukulaispoika aloitti rumpujen soiton ja ei ole ensimmäisen vuoden aikana muuta harjoitellutkaan. Kävin sitten vanhempiensa pyynnöstä antamassa muutaman tunnin jätkälle, ja kaverin peruskomppi kuulosti ensikertalaisen räpellykseltä. Kun ei harjoitella perusasioita niin niitä ei sitten osata. Osataan kyllä soittaa kohtuu nopeasti sitä mitä on reenattu, mutta onhan se ihmeellistä jos ei rumpali pysty soittamaan ihan perus 4/4 menevää biisiä edes siedettävästi. Huvittavinta on, että sukulaispojan suurin idoli on Kai Hahto, siis mies joka on ehkä suomen monipuolisin rumpali. Oli siinä pojalla suu auki kun valotin Hahdon soittelevan jazziakin, eikä pelkästään sitä Rotten Sound tyyppistä paahtoa. Mutta noh, kukin tyylillään.
Mulle suurin idoli ja vaikuttaja on ollut Sami Kuoppamäki. Uskomaton tekniikka, groove ja tyylitaju on sellainen yhdistelmä jota kelpaa kuunnella. Kingston Wall ilman Kuoppista ois ollu helvetin paljon tylsempi bändi, niin paljon äijän soitto bändille teki. Ja Kuoppamäkihän on kunnon musiikillinen kameleontti, äijä soittaa kaikki valssista metalliin. Ei voi kuin nostaa hattua ja vetää kättä lippaan.
Aikaisemmin mainitsema Kai Hahto on toinen. Äijä soitti Rotten Soundissa sellaisissa tempoissa ettei meikä edes käsitä, ja sitten vastapainoksi vetää jazz hommia mahtavalla tatsilla. Tyylikäs ja loistava soittaja.
Steven Adlerin huojuvasta soittotyylistä olen tykännyt aina. Ei mikään tekninen ihme tai tarkin soittaja, mutta äijän soitosta paistaa läpi se hauskuus mikä soittaessa parhaillaan on. Mulle yks Appetiten parhaista jutuista on nimenomaan Stevenin rummutus.
Brad Wilk Rage Against the Machinesta on loistava raskaan grooven taitaja. Soitto on aika pelkistettyä, mutta helkkarin raskasta ja tässäkin bändissä on tuo Evilin mainitsema basso/rumpu duo niin vahva, että se kuulostaa parhaimmillaan yhdeltä instrumentilta.
Sitten vielä Dave Grohl. Nirvanasta en ole koskaan välittänyt, mutta äijän soitto Foon ja varsinkin Queens of the Stone Agen Songs for the deaf levyllä on aivan älytöntä. Paras sana kuvaamaan Grohlin soittoa on agressiivinen, välillä tuntuu että äijä tulee kajareiden läpi olohuoneeseen takomaan niitä pannuja. Uskomaton äijä.
Sitten on tietty nuo Evilin ja Kääpiön mainitsemat Bonhamit ja Peartit. Näiden soittoa tulee fiilisteltyä aika ajoin, sieltä löytyy helvetisti uusia juttuja omaankin soittoon.
Monia varmasti unohtui, mutta lisäillään jos mieleen juolahtaa.