Kyllä teollisesti voi tehdä rahaa "musiikilla" ihan kasapäin, eikä siinä varmaan sinällään mitään väärää ole. Tämmöisistä vaan harvemmin, jos koskaan syntyy mitään ikivihreitä, tyyliä tai mitään sen kummempaa. Onhan noita "manageri" vetoisia viritelmiä suomessakin silloin tällöin ollut, vaikka täällä, kun markkina on pieni ja kaikki tuntee niin sanotusti kaikki, moisen toteuttaminen on vaikeampaa. Jostain menneisyydestä muistan jonkun nulikoitten poppisbändin (nimi on mielestä täysin hukkunut) joita suosikin ja muun sen ajan median tukemana hehkuteltiin vaikka mihin ja hämmästys oli, miten timantisti jätkät klaaras jo ensi sinkullaan. Odotusarvoa siis oli, kunnes paljastui, ettei se ihan niin mennytkään, vaan levyllä soittelivat Tabula Rasan sällit. Toinen moinen höppänä veto taisi bändi nimeltä kummitus, jonka rip off idea oli, että bändi esiintyi aina naamioituneina ja naamioiden takana oli mukamas maan eturivin rokkareita veivaamassa, mutta kukaan ei tiedä keitä. No ei ollut. Sen paljasti jo ensimmäiset keikat ja niiden taso. Kaikenlaista siis väännellään helpon rahan toivossa ja kautta aikain on väännelty, mutta lopulta elämään jää (jos nyt niin voi musiikista puhua) vain ne, joilla on oikeasti ollut jotain sanomista.
Monkees kuitenkin koomisuudessaan taisi tuottaa ihan parikin musiikilla leipänsä tehnyttä miekkosta, eli eihän se nyt ihan rip off ollu, muuta kun idealtaan. Itse olen soittajan uraani aloitellu tuolloin Monkeesien ja toki monen muun aikana ja aluksi se oli päräyttävä ilmiö, muuta nopeaan rupesi kiinnostamaan, kuka niissä biiseissä oikeasti soitti, kun joissain biiseissä oli oikeasti soitannollisesti mielenkiintoista osaamista ja aika pian tuli yleiseen tietoon, ettei ne itte skulaa. Mikäli muisti ei tee tepposia, sitä asiaa ei edes sen suuremmin yritetty salailla. Kuinka me muuten täällä pohjan perukoilla oltais niin nopeaan oltu selvillä asiasta.
Noista Chapmanneista ja muista taas kannattaa huomioida, että tuolla ns. suuressa maailmassa oli ihan erilainen kulttuuri noissa musiikkitouhuissa ja jos lähdetään purkamaan sitä maailmaa vaikkapa ajasta toisen maailmansodan jälkeen, he olivat varsin tyypillinen jatkumo sille agendalle, jolla levy - yhtiöt olivat työskennelleet iät ja ajat. Oli aika valtava murros, kun kaupallisesti menestyivätkin jotkut hiipparit tehtaan ulkopuolelta, eikä Beatles tai Rolling Stones kuitenkaan muuttaneet sitä, kuinka tehdas toimii. Siinä mielessä 70 - luku on varsinainen regressio takaisin siihen, että mogulit jostai repaisivät sopivan näköisiä hemuleita häilämään soittimien kanssa lavalle ja luottosäveltäjät riipustelivat niille toimiviksi havaituilla intro, a - osa, kertsi, b - osa middle eight jne. sapluunalla ns. varmaa maksamakkaraa tuubissa, eikä tarkoituskaan ollut muuta kuin kerätä irtonainen nuorilta pois kuleksimasta, niin kuin jyräys Hämäläinen sen aikoinaan niin osuvasti laittoi.
Nykyäänhän tuo on ulotettu jopa ihan niihin jotka vakavissaan musiikkia tekevät, ja se johtaa välillä koomisiinkin tulemiin, vai mitä olla mieltä artistin uskottavuudesta oman musiikkinsa airueena, kun se tuotteensa ohessa kauppaa ties mitä teddykarhupukuja hauskoina juttuina omissa nimissään ja kuten sen Liberace laittoi, nauraen koko matkan pankkiin.
Ongelmaa kuluttajan kanssa tässä ei lopulta ole. Kun syöttää riittävän ajan paskaa ihmisille, ei ne muuta osaa halutakaan. Ongelmia on ainoastaan tekijöillä ja niillä, joita musiikki ja sen innovatiivisuus ja sielun vapaus sykähdyttää, mutta kaikesta huolimatta,ruohikko suhisee tuulen vireessä niin kuin aina ennekin ja rip off miehet käärii rahat oikeiden tekijöiden nenän edestä niin kuin aina ennekin.