Pavlikovsky
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- TPS, Calgary Flames sekä Manchester United.
Mielenkiintoinen aihe ja monenlaista kannuttajaa musiikin eri tyylilajeista löytyy niin tyyliltään, voimakkuudeeltaan, tarkkuudeeltaan kuin karismaattisuudeltaan. Niin kuin monessa muussakin musiikkiin liittyvässä asiassa niin ne omat muutamat suosikit löytyvät pitkälti vanhemman polven rumpaleista, vaikka toki muutamat nykykannuttajatkin ovat patteriston takana elementissään ja huikeita muusikoita.
John Bonham on minunkin mittaskaalassa se ykkönen, one and only. Mies, jonka työskentely patteriston takana oli Zeppelinin soundiin yksi suurimmista tekijöistä ja mies joka soitti osan Moby Dickin soolostaan pelkin käsin hakaten vain rumpukalvoja, on se voinut sattua. Huikea rumpali monipuolisuudessaan ja tarkkuudessaan. Bonhamille ei kuitenkaan aikanaan kiertue-elämä tahtonut maistua ja näinpä mies turrutti koti-ikäväänsä päihteisiin surutta. Kun puhutaan John Bonhamista niin olisi hyvä mainita myös nykyään Johnin poika Jason, joka tuossa vuoden 2007 Zeppelinin yhden keikan comebackissa on rumpujen takana stunttaamassa isäänsä niin hyvin kuin osasi. Hyvin Jason hommasta suoriutui, mutta eihän kukaan ole Johnin kanssa soitannollisesti samassa luokassa. Poika Bonhamkin on kerännyt jo musiikkikartalla CV:hen hyvin meriittejä, kun mies on takonut esim. ansiokkaasti jo Joe Bonamassan ja ex-Deep Purple/Black Sabbath-soittaja Glen Hughesin bändissä Black Country Communionissa muutaman levyn verran.
Muita vanhemman kaartin suosikkejani ovat myös ZZ Topin Frank Beard sekä jo mainittu Phil Rudd. Molempien soittoa yhdistää se, että se on eleettömän tarkkaa ja etenee kuin veturi kiskoilla. Mitään sen isompia hienouksia väliin ei heitetä, koska se ei ole välttämättätöntä kyseisten bändien musiikkiin, mutta joskus tämä eleettömyys ja vakuuttava komppaaminen voi olla merkki myös hyvästä rumpalista.
Olen aina myös arvostanut Deep Purplen vasenkätistä Ian Paicea. Paice on huikea improvisoija ja kulmakivi Deep Purplen musiikissa. Pienen rumpupatteriston takana tuntuu, että mies pystyy vanhoilla päivilläänkin tekemään vaikka mitä temppuja ja soittaminen on erittäin helpon sekä vaivattoman näköistä. Paice oli tiettävästi ensimmäisiä rumpaleita, joka käytti yhdessä bassorummussa tuplabedaalia. Ollut mukana kirjoittamassa Purple-klassikoita yhdessä Blackmoren, Gillanin, Gloverin ja Lordin kanssa. Kovan tason esiintyjä ja vain oikea mies Purplen kannujen taakse. Huhtikuun lopussa Purplelta tuleekin uusi levy ja kenenkäs muun rumpujen soittoa siellä voidaan ihailla kuin Ian Paicen.
Raskaskätisemmistä kattiloiden hakkaajista suosikkejani ovat vanha Whitesnaken ja Thin Lizzyn Tommy Aldridge, joka on keikkojen ajan todellinen halon hakkaaja ilman paitaa, mutta tämäkin on oman alalajin tyylikkyyttä. Motörheadin ruotsalainen Mikkey Dee on myös kuin konekivääri rumpujen takana, mutta kovan tason rummuttaja hänkin ja rumpusoolot on mainittava tämän herran kohdalla erikseen. Uriah Heepin pitkäaikainen ja alkuperäinen rumpali Lee Kerslake oli raskaskätinen konkari, mutta teknisesti myös erityisen hyvä. Onpahan Leellä meriittejä myös Ozzyn kanssa soittamisesta stunttimielessä. Kerslakehan jätti Heepissä rummuttamisen noin kuusi vuotta sitten terveyteensä nojaten ja ehkä tuo oli odotettavissa kun tuntui, että loppuajoilla Kerslake ei päässyt enää omin avuin patteriston taakse, vaikka oli edelleen elementissään kannujen takana.
Suomalaisista Kuoppamäki on mainittava kuin myös Teijo "Twist Twist" Erkinharjun, jonka tanakan soittamisen on ainakin aina kuullut keikoilla, jotkut eturivissä olleet varmaan myös tunteneet sen kropassaan. Paljon on vielä mainitsematta hienoja ja kovia rumpaleita, joilla on myös merkittävä osuus bändiensä sävellystyöhön.
Loppuun laitan vielä biisimaistiaisen, jossa mukana on tuossa ylempänä ernestipotsin mainitsema kovan tason rumpali Mike Portnoy, joka soitti projektissa nimeltä Liquid Tension Experiment 90-luvun lopulla. Yhtyeen tavaramerkki oli fuusiojazz-vivahteinen progehevi ja ainakaan Portnoyn osuus ei jätä kylmäksi heidän biisillään Paradigm Shift, olkaas hyvä: Liquid Tension Experiment - Paradigm Shift - YouTube (linkki vie youtubeen)
John Bonham on minunkin mittaskaalassa se ykkönen, one and only. Mies, jonka työskentely patteriston takana oli Zeppelinin soundiin yksi suurimmista tekijöistä ja mies joka soitti osan Moby Dickin soolostaan pelkin käsin hakaten vain rumpukalvoja, on se voinut sattua. Huikea rumpali monipuolisuudessaan ja tarkkuudessaan. Bonhamille ei kuitenkaan aikanaan kiertue-elämä tahtonut maistua ja näinpä mies turrutti koti-ikäväänsä päihteisiin surutta. Kun puhutaan John Bonhamista niin olisi hyvä mainita myös nykyään Johnin poika Jason, joka tuossa vuoden 2007 Zeppelinin yhden keikan comebackissa on rumpujen takana stunttaamassa isäänsä niin hyvin kuin osasi. Hyvin Jason hommasta suoriutui, mutta eihän kukaan ole Johnin kanssa soitannollisesti samassa luokassa. Poika Bonhamkin on kerännyt jo musiikkikartalla CV:hen hyvin meriittejä, kun mies on takonut esim. ansiokkaasti jo Joe Bonamassan ja ex-Deep Purple/Black Sabbath-soittaja Glen Hughesin bändissä Black Country Communionissa muutaman levyn verran.
Muita vanhemman kaartin suosikkejani ovat myös ZZ Topin Frank Beard sekä jo mainittu Phil Rudd. Molempien soittoa yhdistää se, että se on eleettömän tarkkaa ja etenee kuin veturi kiskoilla. Mitään sen isompia hienouksia väliin ei heitetä, koska se ei ole välttämättätöntä kyseisten bändien musiikkiin, mutta joskus tämä eleettömyys ja vakuuttava komppaaminen voi olla merkki myös hyvästä rumpalista.
Olen aina myös arvostanut Deep Purplen vasenkätistä Ian Paicea. Paice on huikea improvisoija ja kulmakivi Deep Purplen musiikissa. Pienen rumpupatteriston takana tuntuu, että mies pystyy vanhoilla päivilläänkin tekemään vaikka mitä temppuja ja soittaminen on erittäin helpon sekä vaivattoman näköistä. Paice oli tiettävästi ensimmäisiä rumpaleita, joka käytti yhdessä bassorummussa tuplabedaalia. Ollut mukana kirjoittamassa Purple-klassikoita yhdessä Blackmoren, Gillanin, Gloverin ja Lordin kanssa. Kovan tason esiintyjä ja vain oikea mies Purplen kannujen taakse. Huhtikuun lopussa Purplelta tuleekin uusi levy ja kenenkäs muun rumpujen soittoa siellä voidaan ihailla kuin Ian Paicen.
Raskaskätisemmistä kattiloiden hakkaajista suosikkejani ovat vanha Whitesnaken ja Thin Lizzyn Tommy Aldridge, joka on keikkojen ajan todellinen halon hakkaaja ilman paitaa, mutta tämäkin on oman alalajin tyylikkyyttä. Motörheadin ruotsalainen Mikkey Dee on myös kuin konekivääri rumpujen takana, mutta kovan tason rummuttaja hänkin ja rumpusoolot on mainittava tämän herran kohdalla erikseen. Uriah Heepin pitkäaikainen ja alkuperäinen rumpali Lee Kerslake oli raskaskätinen konkari, mutta teknisesti myös erityisen hyvä. Onpahan Leellä meriittejä myös Ozzyn kanssa soittamisesta stunttimielessä. Kerslakehan jätti Heepissä rummuttamisen noin kuusi vuotta sitten terveyteensä nojaten ja ehkä tuo oli odotettavissa kun tuntui, että loppuajoilla Kerslake ei päässyt enää omin avuin patteriston taakse, vaikka oli edelleen elementissään kannujen takana.
Suomalaisista Kuoppamäki on mainittava kuin myös Teijo "Twist Twist" Erkinharjun, jonka tanakan soittamisen on ainakin aina kuullut keikoilla, jotkut eturivissä olleet varmaan myös tunteneet sen kropassaan. Paljon on vielä mainitsematta hienoja ja kovia rumpaleita, joilla on myös merkittävä osuus bändiensä sävellystyöhön.
Loppuun laitan vielä biisimaistiaisen, jossa mukana on tuossa ylempänä ernestipotsin mainitsema kovan tason rumpali Mike Portnoy, joka soitti projektissa nimeltä Liquid Tension Experiment 90-luvun lopulla. Yhtyeen tavaramerkki oli fuusiojazz-vivahteinen progehevi ja ainakaan Portnoyn osuus ei jätä kylmäksi heidän biisillään Paradigm Shift, olkaas hyvä: Liquid Tension Experiment - Paradigm Shift - YouTube (linkki vie youtubeen)