Mainos

Musiikista yleisesti

  • 180 002
  • 1 242

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK




Vitsit kun minä rakastan tätä yhtyettä! Sara on seilannu aika monessa genressä lopulta, mutta aina tuntuvat osuvan hyvin maaliin.

No Solus albumi on ehkä vähän tylsä paikoitellen, vaikka siinäkin on hyviä palasia.

Soluksella on ihan hyviä biisejä, mutta soundi oli jo liian koneellista. Onneksi otti tuon levyn jälkeen rehelliset särökitarat takaisin mukaan. Heikoin albumi tuo Solus silti on. Mahtava bändi siis munkin mielestä.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Soluksella on ihan hyviä biisejä, mutta soundi oli jo liian koneellista. Onneksi otti tuon levyn jälkeen rehelliset särökitarat takaisin mukaan. Heikoin albumi tuo Solus silti on. Mahtava bändi siis munkin mielestä.
Näinhän se on. Jos pitäis parasta albumia miettiä, niin on kyllä vaikea valinta. "Pimeys", "Se keinuttaa meitä ajassa", "He kutsuivat luokseen" ja "Veden Äärelle" top 4 itellä.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sex Pistols tekee paluun ilman Johnny Rottenia. Steve Jones, Glen Matlock ja Paul Cook tekevät elokuussa muutaman hyväntekeväisyyskeikan. Laulajana noilla keikoilla toimii Frank Carter.

 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
TV2 näyttää tänään Pet Shop Boysin Dreamworld-kiertueella taltioidun keikan Kööpenhaminasta viime vuoden heinäkuulta.

 

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Jotenkin ilahduttavaa, että yleisökin tosiaan vetää aika Dreamworldissa nauttien biiseistä eikä ihan pelkät älypuhelimet kuvaa kaikkea.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Jotenkin ilahduttavaa, että yleisökin tosiaan vetää aika Dreamworldissa nauttien biiseistä eikä ihan pelkät älypuhelimet kuvaa kaikkea.
Oli kyllä tosi hienoa nähdä. Ja onhan tuo Dreamworld-kiertueen settilista kova. Domino Dancing, West End Girls, It's A Sin ja Go West toivat välittömästi Nordiksen keikan muistot mieleen. Ensi viikon torstaina sitten Pet Shop Boys Pori Jazzin torstain pääesiintyjänä. Huikea keikka varmasti luvassa.

Dreamworld on katsottavissa myös Yle Areenassa vuoteen 2026 asti. Pet Shop Boys: Dreamworld
 
Viimeksi muokattu:

NakkiFakiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, Charlestown Chiefs

Pitkään kaivattu Rock-Suomi jälleen Areenassa parin kuukauden ajan.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Tenacious D:n Australian-kiertue ei mennyt ihan putkeen. Kyle Gassin Sydneyn-keikalla heittämä vitsi Trumpin ampumisesta vain muutama tunti salamurhayrityksen jälkeen aiheutti lopulta loppuunmyydyn kiertueen peruuttamisen ja bändiä uhkaa nyt karkotus maasta. Bändin ura laitettiin myös jäihin saman tien. Joskus kannattaisi kyllä miettiä mitä suustaan möläyttelee. Toisaalta eivätpä nämä kaksi ole ikinä vaikuttaneetkaan penaalin terävimmiltä kyniltä.

 
Viimeksi muokattu:

Peltinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves


Tässä videossa on analysoitu Dua Lipan keikkaa Glastonburyn festivaaleilta ja vaikka paikalla on bändi joka kovasti yrittää soittaa (tai olla soittavinaan) niin se, mitä yleisö kuulee on pääasiassa playback versiota suoraan levyltä. Laulumikki on toki auki, mutta live-laulua kuullaan vain kertosäkeessä ja muuten laulukin tulee nauhalta. Samanlaisia playback-keikkoja vetävät ilmeisesti muutkin pop-artistit Taylor Swiftistä lähtien.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Onko tämä oikea hetki todeta, että en ole koskaan kuullut, tietoisesti ainakaan, yhtään Taylor Swiftin kappaletta. Mutta koska meillä on tämä fantastinen mahdollisuus saada kotipäätteelle hetkessä kaikki maailman musiikki, niin laitoinpa Fortnight:in soimaan. Ja Cruel Summerin heti perään ja samalla mieleen tulee ne kaikki highschool drama ja coming of age-elokuvat ja sarjat, missä tällainen musiikki voisi soida voimaannuttavana pääosan esittäjien elämän solmukohdissa ja kasvukivuissa. Varmasti tälläkin hetkellä jossain puistossa istuu joku toinen laulaja-lauluntekijä sanoittamassa näkemäänsä ja kokemaansa ja kuka tietää, vielä tarttuvammin ja riipaisevammin, mutta niin vain Taylor Swift täyttää isoimmat stadionit ja saa Yhdysvaltain kongressinkin (?) ottamaan kantaa siihen, vaarantuuko kuluttajansuoja, kun satojen miljoonien fanien lisäksi muutama miljardi bottia ryntää yhtä aikaa lippukaupoille. Jotain on tehty oikein, tai oltu ainakin oikeassa paikassa juuri sopivaan aikaan.

Mutta ei tullut mun korvissa vielä Janisin ja Alaniksen voittajaa. :)

On wikin mukaan aloittanut uransa country-laulajana. Mietinkin, että mistä nuo "pehmokantri"-sävyt musiikissaan on peräisin.
 
Viimeksi muokattu:

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Maailma on kunnossa kun vanhat sedät tulevat kertomaan kuinka nykymusiikki on turhaa eivätkä välitä siitä tai edes tunnista artistia.

Olen joku 4 biisiä kuunnellut Swiftiä vapaaehtoisesti eikä ollut minun juttuni. Eipä tuo toisaalta kiinnosta kuin vähän jonain ilmiönä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Maailma on kunnossa kun vanhat sedät tulevat kertomaan kuinka nykymusiikki on turhaa eivätkä välitä siitä tai edes tunnista artistia.

Olen joku 4 biisiä kuunnellut Swiftiä vapaaehtoisesti eikä ollut minun juttuni. Eipä tuo toisaalta kiinnosta kuin vähän jonain ilmiönä.
Ei nykymusiikki ole yhtään sen turhempaa kuin mikään musiikki sitä aiemminkaan. Vaikka kyseessä on kenties isoin nimi tällä hetkellä musabisneksessä ja itsekin työskentelen paikassa, jossa kaikenlainen hittimusa tulee "työsuhde-etuna" korviin, niin kovin on samainen musiikkimaailma myös pirstaloitunutta ja megailmiötkin kiertää, vaikka ei kellarissa murisisikaan pölyisten Lou Reed-levyjen äärellä, kuinka musiikki on kuollut. Hittimittarin aikoihin toki tilanne eri. Muodikastahan se on nykyään tölväistä artistia tuomalla ylpeänä esille oma tietämättömyytensä hänen urastaan ja saavutuksistaan aivan kuin ne mitätöityisi tällaisten kommenttien myötä. Varsinkaan jos ei aio sivistää itseään aiheen tiimoilta. Olisin toki voinut muotoilla tuon alun vaikka näin: "Eipähän ole Swifti soinut meikäläisen stereoissa, mutta korjataan se tilanne nyt. Pakko kuulla minkälaista musaa vääntää."
 
Viimeksi muokattu:

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
No joo enpä minä kyllä Swiftin musiikista mitään irti saa. Itselleni hyvin mitäänsanomatonta, mutta ymmärrän toki että juuri tälläinen musa uppoaa monille varmasti.

Sen kyllä sanon, että osa kyseisen artistin faneista ei hyväksy mitään negatiivista sanaa artistista ja osaa olla kyllä hyvin rasittavia. Jokaisella artistilla toki omansa, mutta enpä ole vaikka muiden naispuolisten artistien faneilta suuremmista määrin samaa huomannut.

Ps. Nykyäänkin tehdään vaikka kuinka paljon hyvää musaa, että ei sillä.
 

Nosebleed

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, San Jose Sharks
Täällä juuri kotiuduttu Swiftin Hampurin toiselta keikalta ja oli kyllä huikea kokemus. Se kun koko Volksparkstadion laulaa täysillä koko keikan kaikki biisit mukana alusta loppuun oli aika uskomaton fiilis. Taylorkin kova mimmi kun jaksaa vetää tuollaisen 3h shown korkkarit jalassa. Folklore-setin jälkeen/aikana muistaakseni taisi saada melkein 5 minuutin aplodit. Kaupungilla myös oli hauska nähdä miten keikka näkyi katukuvassa. Swiftin musa soi joka paikassa ja fanipaitoihin pukeutuneita näki kaupungilla vähän väliä. Paljon oli myös eri puolilta maailmaa tullut väkeä ja Suomestakin oli ollut paljon keikalla keikkapaitojen perusteella Helsingin lentokentällä.
 

Gotterdam

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä, Leijonat, IPV, Roihuttaret, PuMu
Täällä juuri kotiuduttu Swiftin Hampurin toiselta keikalta ja oli kyllä huikea kokemus. Se kun koko Volksparkstadion laulaa täysillä koko keikan kaikki biisit mukana alusta loppuun oli aika uskomaton fiilis. Taylorkin kova mimmi kun jaksaa vetää tuollaisen 3h shown korkkarit jalassa. Folklore-setin jälkeen/aikana muistaakseni taisi saada melkein 5 minuutin aplodit. Kaupungilla myös oli hauska nähdä miten keikka näkyi katukuvassa. Swiftin musa soi joka paikassa ja fanipaitoihin pukeutuneita näki kaupungilla vähän väliä. Paljon oli myös eri puolilta maailmaa tullut väkeä ja Suomestakin oli ollut paljon keikalla keikkapaitojen perusteella Helsingin lentokentällä.
Oltiin Singaporessa kun Swift heitti 5 keikkaa putkeen. Ei menty, mutta näkyi paljon paitoja. Taitaa olla maailman suosituin nyt. Myönnän sivistymättömyyteni, mutten tiedä yhtään Taylorin biisiä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
CCR tänään livenä jokaisen telkkarissa ja päätteessä. Legendaarinen Royal Albert Hallin keikka nähdään ja kuullaan nyt ensimmäistä kertaa kokonaan ja restauroituna. YLE Teema 21:52.

 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Katsotaan jaksaisiko Festari-ketjuun kirjoittaa enemmänkin viikonlopun Flowsta, mutta mainitaanpa yleisesti, että Pulp järjesti keikan päätteeksi melkoisen yllätyksen esittämällä julkaisemattoman biisin A Sunset ensimmäistä kertaa. Optimisti voisi toivoa, että uutta materiaalia olisi tulossa pitkän tauon jälkeen, mutta varsinaisesti Pulp-biisistä ei kuitenkaan ole kyse, sillä se on Richard Hawleyn sävellys ja Jarvis Cockerin sanoitus. Biisiä ei kuitenkaan ole julkaistu missään. Hawley vieraili eilen keikalla kolmen biisin verran, tuon lisäksi varsinaisen setin päättänyt Sunrise sekä encoressa Common People.



 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Sattui aika hauska juttu tässä kesällä. Sain kummipojalta viestiä että olisiko aikaa nähdä ja sovittiin museonrantaan tapaaminen. Siinä sitten kuunneltiin tädin ja sen miehen kanssa Ruiskuhuoneella ollutta live-menoa, kun Villieläin kajahti ilmoille. Olin sitten että "hetkinen, onko tuolla Ramses II keikalla". Missään ei oltu keikkaa markkinoitu juurikaan, joten tuli ihan puskista. Tuli mieleen kun Iltalehden sivuilla oli Ramses II:sta juttu.

 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös