LeftinKessel
Jäsen
- Suosikkijoukkue
- Pike-Team, Puhvelit
Näitkö täytteitä? ;DKunyk nähty Kaurialan kotipitsassa, otti ilmeisesti monsterin.
Näitkö täytteitä? ;DKunyk nähty Kaurialan kotipitsassa, otti ilmeisesti monsterin.
Uskoisin varmuudella jos olisi nähty Kimenessä.
Peter LeBlanc mätti kerran lounaalla siinä Goodmanin vieressä aiemmin olleessa thaipaikassa, joka oli burgeripaikan yhteydessä. Vain toista olen jäänyt kaipaamaan.
LeBlanc siinä Pantsen jengissä.Näitkö täytteitä? ;D
"Kiinteistössä syttyy tulipalo 10 minuutin kuluttua"?Työpaikan paloilmoitinjärjestelmä antoi juuri jonkun ennakkohälytyksen.
Muuten samaa mieltä, mutta kyllähän Kunyk tarvitsee ilman muuta rinnalleen vähintään yhden säällisen viimeistelijän. Kepassa niitä on tällä hetkellä 1,5: Joly ja Neno.Ai että mikäli Kunyk pitää kutinsa, muuttaisi se koko joukkuetta merkittävästi! Ylivoimastakin saataisiin jotakin irti!
Mikäli Marchinew jatkaa kerhossa eikä muita vahvistuksia ole tulossa, toivoisin hänelle näytön paikkaa Kunykin rinnalla. Marchinew pääsee kohtuullisen hyvin paikoille, mutta ei vain ole saanut millään sisään. Aukeaisiko pelaaminen kun saisi ensimmäisen kihauksen, kuitenkin maaleja joskus osannut tehdä.
Pihlström - Kunyk - Marchinew
Cornet - Collins - Joly
Nenonen - Tikka - Kanninen
Janatuinen - Toivola - Ruokonen
Tai Joly ja Marchinew toisinpäin
Mielellään Collinsin tilalla katsoisi vaikka sitä Myttystä, ei ainakaan heikompaa joukkueesta tekisi.
Pihlström - Kunyk - Marchinew
Cornet - Collins - Joly
Nenonen - Tikka - Kanninen
Janatuinen - Toivola - Ruokonen
Onx Ikonen jo lähteny?Cornet-Kunyk-Nenonen
Janatuinen-Collins-Joly
Pihlström-Tikka-Ruokonen
Kiljunen-Toivola-Kanninen
En kyllä varsinaisesti nimeäisi laukausprosenteilla 6,8% ja 4,0% ainoiksi säällisiksi viimeistelijöiksi. Nessun parhaana osa-alueena en kyllä muutenkaan ikinä ole viimeistelyä nähnyt, vaan rannarin voiman ja kyvyn luoda omat vetopaikkansa. Se viimeistely tuntuu sitten tulevan ennemmin tuurilla sieltä kun millään kliinisellä maalintekijän tatsilla, kuten jokaisen tällä kaudella pelatun hallin pleksit voivat todistaa (okei, Lahessa lähti ihan hyvin verkkoa kohti). Jolylla on myös ollut kyllä tonttia painaa vaikka kymmenen byyriä tällä kaudella, mutta ihan samalla lailla ne kudit ovat menneet logoon, blokkiin tai plekseihin kun kenellä tahansa muulla tässä poppoossa.Muuten samaa mieltä, mutta kyllähän Kunyk tarvitsee ilman muuta rinnalleen vähintään yhden säällisen viimeistelijän. Kepassa niitä on tällä hetkellä 1,5: Joly ja Neno.
On ollut niin näkymätön että herranhan unohtaa ihan kokonaan :DOnx Ikonen jo lähteny?
Terska vois syöttää Pillulle. Hyvää perjantaita.Vähän terskaa tää kyllä kaipais, kun osa jengistä on sen verran munatonta
Kuvitelkaa ny
"HPK Ensimmäinen maali! Maalintekijä Peter.. "
"TERSKAA!! "
Priceless
Ei varmaa Mika nii ilkee ois, että tekis selostajien työstä hiukan v*ttumaisempaa :DVähän terskaa tää kyllä kaipais, kun osa jengistä on sen verran munatonta
Kuvitelkaa ny
"HPK Ensimmäinen maali! Maalintekijä Peter.. "
"TERSKAA!! "
Priceless
Terska vois syöttää Pillulle. Hyvää perjantaita.
Itkua siitäkin olis tullu, jos keväällä olis Mikalla jääny vaan Trska käteen ja Pillu haaveeks