Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 313 014
  • 25 153
L

luigitar

Tuskin MM-kisoillla on vaikutusta kerhon pelaajaa julkistuksiin, koska ei meitä esim. Kontiolan naaraamisestakaan huomiota hirveästi saatu.

Eri asia silloin, jos oltaisiin liigan mittapuulla suurseura.
TPS julkaisee myös ensi viikolla, joten jotenkin odotan että ensi viikolla tippuu nimiä.
Epäilen laituria, sentteriä ja kahta puolustajaa. Tällöin loppukesään ja syksyyn jäisi ykkösentteri ja laituri.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuskin MM-kisoillla on vaikutusta kerhon pelaajaa julkistuksiin, koska ei meitä esim. Kontiolan naaraamisestakaan huomiota hirveästi saatu.

Eri asia silloin, jos oltaisiin liigan mittapuulla suurseura.
?? Kyllähän siitä oli kaikki iltapulut täynnä ja Tulosruutukin uutisoi. Pelaajahankinnat KHL:stä ole isomman ollut uutisoitu kenestäkään muusta. Aikamoista alemmuuden tunnetta.
 

sportfan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
?? Kyllähän siitä oli kaikki iltapulut täynnä ja Tulosruutukin uutisoi. Pelaajahankinnat KHL:stä ole isomman ollut uutisoitu kenestäkään muusta. Aikamoista alemmuuden tunnetta.
Ymmärrän tietyn nöyryyden mutta eräillä tuntuu tämä menevän täysin naurettavalle tasolle.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt olisi mielenkiintoinen sentteri vailla seuraa. Seuraavaa steppiä selvästi odottaa, jotta voisi murtautua jenkkilän.

Viime kaudella 50 ottelua, joissa 13 pistettä. Saatavissa olisi varmasti, mutta tuostako edes 2. sentteri?

Pelaajatyyppinä kuulostaa hyvältä. Käytännössä melkoinen arpa. Olisiko yhtään parempi kuin Monto? Tryoutin kautta ehkä, mutta onko 1.-2. sentteri sellainen, joka otetaan mukaan tryoutilla?
 

Jakub

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt jotain rajaa näihin Monto vertailuihin. Tuossa olisi sen tason kaveri, että pyyhkii Kondelikin tason mennen tullen. Kovasssa Bostonin yluopistossa vajaa satamatsia ja 65 pinnaa ja AHL kausi 58 peliä, 32 pinnaa. Nää jätkät ei tule tryoutille, jos nyt ylipäätänsä tulee. Jos ei Konnamaista ykköstä tule, niin just pari tämän tyyppistä tasavahvaa ykkös/kakkossentteriä kaipaisin itse rosteriin. SHL mestarissa vielä pelannut, joten ei se nyt ihan heikko kaveri voi olla.
 

rapster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Kolarin Turmio
Olisiko yhtään parempi kuin Monto?
: D

Tämäkin nimi vaikuttaa jälleen satunnaiselta fantasiapudottelulta, joten aika sama mitä mieltä täällä ollaan. Mutta Forsbacka Karlssonin tähtäin on kuitenkin edelleen NHL:ssä, vaikka arvonsa papereissa onkin laskenut ensimmäisen Pohjois-Amerikan visiitin jälkeen. Elitserienin taso on aika paljon kovempi kuin Liigan, ja moni täkäläinen tähtistatuksen pelaaja on flopannut siellä pahemmin kuin Forsbacka Karlsson viime kaudella.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt jotain rajaa näihin Monto vertailuihin. Tuossa olisi sen tason kaveri, että pyyhkii Kondelikin tason mennen tullen. Kovasssa Bostonin yluopistossa vajaa satamatsia ja 65 pinnaa ja AHL kausi 58 peliä, 32 pinnaa. Nää jätkät ei tule tryoutille, jos nyt ylipäätänsä tulee. Jos ei Konnamaista ykköstä tule, niin just pari tämän tyyppistä tasavahvaa ykkös/kakkossentteriä kaipaisin itse rosteriin. SHL mestarissa vielä pelannut, joten ei se nyt ihan heikko kaveri voi olla.
Toissa kaudella 40 ottelua ja 13 pistettä. Viime kaudella 50 ottelua ja 13 pistettä. Pahasti on laskeva tuo trendi. Hyvät tehot 3-4 vuotta sitten.
 

Seeepra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat SaiPalle
Toissa kaudella 40 ottelua ja 13 pistettä. Viime kaudella 50 ottelua ja 13 pistettä. Pahasti on laskeva tuo trendi. Hyvät tehot 3-4 vuotta sitten.
Sama oli Wännströmmin kohdalla, mutta miten kävikään? Jos Forsbacka Karlsson olisi pelannut koko kauden Färjestadissa pistesaldo olisi ppgn mukaan yli 20p. Ponthus Westerholm tulee mieleen Forsbackasta.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Sama oli Wännströmmin kohdalla, mutta miten kävikään? Jos Forsbacka Karlsson olisi pelannut koko kauden Färjestadissa pistesaldo olisi ppgn mukaan yli 20p. Ponthus Westerholm tulee mieleen Forsbackasta.
Eniten ihmetyttää, että tämä jannu kelpaisi, mutta viime kaudella 6 pistettä enemmän tehnyt JMJ ei.

Varmasti Forsbacka Karlssonilla on potentiaalia tai sitä on ollut. Tehot kuitenkin vähentyneet. En sanoisi, että olisi varma tekijä. Mielenkiitoinen toki.
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Viime kaudella 50 ottelua, joissa 13 pistettä. Saatavissa olisi varmasti, mutta tuostako edes 2. sentteri?

Pelaajatyyppinä kuulostaa hyvältä. Käytännössä melkoinen arpa. Olisiko yhtään parempi kuin Monto? Tryoutin kautta ehkä, mutta onko 1.-2. sentteri sellainen, joka otetaan mukaan tryoutilla?
Änärissä hiljattain pelannut nuori sentteri. Pari hiljaista kautta SHL:ssä ja try outin kautta pitäisi Kerhoon tulla? Mitä helevettiä? :D
 

Hokipedia

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK, LA Kings, Underdog
Eniten ihmetyttää, että tämä jannu kelpaisi, mutta viime kaudella 6 pistettä enemmän tehnyt JMJ ei.

Varmasti Forsbacka Karlssonilla on potentiaalia tai sitä on ollut. Tehot kuitenkin vähentyneet. En sanoisi, että olisi varma tekijä. Mielenkiitoinen toki.
Potentiaali ja tausta hieman eri tasoa kuin JMJ:llä. Eikä siis mitään häneltä pois, loistava kakkossentteri Liigaan omissa papereissa.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Änärissä hiljattain pelannut nuori sentteri. Pari hiljaista kautta SHL:ssä ja try outin kautta pitäisi Kerhoon tulla? Mitä helevettiä? :D
On tänne ennenkin roudattu yliopistosarjoissa pärjänneitä pelaajia (yleisesti liigaan ja Kerhoonkin). Lisäksi on ollut näitä NHL status tyyppejä. Ei se varmaa kenestäkään tee. (Holland, LeBlanc...)

Itseasiassa tuo kertoo jostain, että pelasi änärissä asti ja nyt ura on laskusuunnassa. Siltä tuo pisteiden valossa näyttää.
 

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Eniten ihmetyttää, että tämä jannu kelpaisi, mutta viime kaudella 6 pistettä enemmän tehnyt JMJ ei.

Varmasti Forsbacka Karlssonilla on potentiaalia tai sitä on ollut. Tehot kuitenkin vähentyneet. En sanoisi, että olisi varma tekijä. Mielenkiitoinen toki.
Puolestani sekä JMJ että JFK sisään. Nähtäis kumpi ompi kovempi. Parempi kombo siinä olisi kuin Kunyk-Lahtela.
 

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Puolestani sekä JMJ että JFK sisään. Nähtäis kumpi ompi kovempi. Parempi kombo siinä olisi kuin Kunyk-Lahtela.
Kelpaisi sinänsä. Itse en vaan enää syty näihin "NHL status, tough as nails, kova farmissa" tyyppeihin välittömästi. On vaan oppinut suhtautumaan varovaisesti.

Ja Lahtela ei sovi mihinkään komboon...
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Kuvaan hiipinyt myös Toivolan muki eli tämä on täysin selvä peli!

Kappalevalintakin viittaa jalopuuhun eli Janatuisen nimi tähän väliin olisi ehkä pienoinen pettymys.
 
Viimeksi muokattu:

Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taitaa graafikko vaan hassutella, sillä viikon alussa Rinkelinmäelle uusitaan kaikki vaihto- ja jäähypenkit. Hyvää ja kuivaa puuta, lakattua. Toki voisihan sinne joku haalariosaston mies jäädä koppiinkin töiden jälkeen, mikäli vaan parin viikon karanteenit on lusittu.
 
L

luigitar

Pari mielenkiintoista löytyi, mutta parempi ajatella graafikon hassuttelevan.


 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös