Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 325 946
  • 25 276

Rusty44

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Markus Kankaanperä vetää ihan hyvin Mestiksessä. Voi olla, että miehen saisi edullisesti Kerhon paitaan. Tuo joukkue kaipaa tuollaista vittumaisen näköistä isoa perusluutaa alakertaan. Toisi johtajuuttaa ja kokemusta todella paljon joukkueeseen ja samalla vääntövoimaa maalinedustalle. Mestiksessä vielä muutama peli tuntumaa ja ei muutakun sopparia lapaan.
Just näin.

Kankaanperä on siitä erikoinen nykykiekkoilija, että hän näyttää edelleen jääkiekkopuolustajalta, sellaiselta miesten pääsarjan pakilta, joka on ikävän tyly mies. Kanki kärsii etuhampaan puutostilasta, hänellä kasvaa parta, osaa irvistää, maila löytää tiensä usein vastustajan selkään housunkauluksen yläpuolelle, pelaa kovaa, osaa pelata alivoimalla ja hartioiden leveys on yli 20 senttimetriä.
Kankaanperä ei myöskään välttämättä ota taka-askelia tiukassa paikassa, enkä usko hänen notkahtavan rukkanen kädessä lyötyyn heijariin.

Edellä mainitut asiat ovat sellaisia, joihin rakastuin alettuani seuraamaan jääkiekkoa 90-luvun puolivälin kulmilla ja jotka valitettavasti nykykiekossa ovat harvinaisuuksia.

Tällä hetkellä suosikkijoukkueeni HPK:n puolustuksen kovuus/pehmeys saa itselleni surullisia ajatuksia, osin jopa myötähäpeän vivahduksia silloin tällöin.

Oleg Shargorodsky, Jaroslav Nedved, Jani Virtanen, Tuukka Mäkelä, Martin Strbak, Marko Toivonen, Rostislav Klesla, Kaspars Astashenko, Cole Jarrett, Joe Rullier, Jani Honkanen, Shane O’Brien, Miro Karjalainen... Otto Latvala.

Pitäiskö siellä sitten kuitenkin joku vähän ilkeempikin puolustaja olla? Mun mielestä pitäis.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Kyllä Kankaanperä on se mitä tuohon on oikeastaan koko kesän ja syksyn toivonut, noin pelaajatyypiltään, mutta riittääkö jalka? Jos riittää ja pyyntö jokseenkin mahdollinen, tämä olkoon viimeinen niitti. Tai sitten joku halvempi ulkkari. Melko varmasti Kanki tällä kaudella vielä Liigaa pelaa jos koko kausi tahkotaan.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa

Eihän tuo mikään pikajuna ole eikä ole koskaan ollutkaan, mutta menee jalkanopeuden kanssa varmasti Ladan kanssa samaan kastiin vaikka raskasrakenteisempi onkin. Pakkiparit voisi muodostaa kaikkien ollessa rivissä ( ja kankaanperä myös) seuraavanlaisesti..

Eronen - Lukka
Koistinen - Reunanen
Kankaanperä -Ikonen
Räsänen /Latvala /Lehtinen/Jeskanen

Kanki varmasti tiedostaa nopeutensa ja kykynsä noin ylipäätänsäkin joten tuskin paljoa sinistä viivaa ylemmäs lähtee hyökkäyspäässä.. Paitsi tappelemaan maalin eteen jos tarve vaatii. Alivoimassa pitää vastustajan maskimiehen pois ja irtokiekoissa sutii kaverin mailoineen huitin helvettiin. Ja irvistelee vihellyksen jälkeen. Tätä ei tällähetkellä kerhossa ole. Ja sen kerho tarvitsee. Joten 1+1, Kanki Kerhoon.

Mutta jooh, katsellaan mitä tulevaisuus tuo tullessaa.

Edit.
Ja jos ja kun Koistinen ei ole kokoonpanossa, niin Jeskanen/Lehtinen koistisen tilalle kyläkauppiaan rinnalle.
 
syvasalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
On aikoihin eletty, kun täällä osa huutelee tosissaan Kankin perään. Lyhyt on muisti, mutta koittakaa edes parin viime kauden edesottamukset muistella tai kaivella tilastoista.
Ei kiitos, ei tarvita yhtään pujottelukeppiä enää.

Toisekseen nyt alkaa olemaan semmoinen tilanne, että näillä väkimäärillä mitä hallilla käy niin varmaan rupeaa ennemmin käymään ovet toiseen suuntaan.
Yleisökeskiarvo 1206, ja keskiarvoa nosti vielä käyttämättömät kausarit jotka merkattiin ensimmäisen pelin yleisömäärään vielä mukaan.
Vähiten väkeä kaikista paikkakunnista on meillä Hämeenlinnassa, vaikka luulisi että Innalat, Kontiolat, Vesalaiset, Puustiset, Larmit tai omat kasvatit vetäisi porukkaa, mutta ei maistu niin ei maistu.

Reunanen tuli onneksi ilmeisesti lähes talkoilla ja Mankisen liksa tulee Kerholle takaisin, joka varmasti mahdollisti nykyiset hankinnat.
4 peliä putkeen pisteitä, vaikka häviöitä on tullutkin niin on siellä seassa paljon hyvääkin. Ei se Pendollakaan ihan ruusuilla tanssimista alusta loppuun ollut.

Herätys oranssi yhteisö, jokaisen panosta tarvitaan joukkueen lisäksi myös yleisössä enemmän kuin koskaan.
UGH!
 
Mankisen liksa kerholle takaisin? Nyt on allekirjoittaneelta mennyt jotain pahasti ohi. Avaatko hieman enemmän?
 
Dawson

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
On aikoihin eletty, kun täällä osa huutelee tosissaan Kankin perään. Lyhyt on muisti, mutta koittakaa edes parin viime kauden edesottamukset muistella tai kaivella tilastoista.
Ei kiitos, ei tarvita yhtään pujottelukeppiä enää.

Toisekseen nyt alkaa olemaan semmoinen tilanne, että näillä väkimäärillä mitä hallilla käy niin varmaan rupeaa ennemmin käymään ovet toiseen suuntaan.
Yleisökeskiarvo 1206, ja keskiarvoa nosti vielä käyttämättömät kausarit jotka merkattiin ensimmäisen pelin yleisömäärään vielä mukaan.
Vähiten väkeä kaikista paikkakunnista on meillä Hämeenlinnassa, vaikka luulisi että Innalat, Kontiolat, Vesalaiset, Puustiset, Larmit tai omat kasvatit vetäisi porukkaa, mutta ei maistu niin ei maistu.

Reunanen tuli onneksi ilmeisesti lähes talkoilla ja Mankisen liksa tulee Kerholle takaisin, joka varmasti mahdollisti nykyiset hankinnat.
4 peliä putkeen pisteitä, vaikka häviöitä on tullutkin niin on siellä seassa paljon hyvääkin. Ei se Pendollakaan ihan ruusuilla tanssimista alusta loppuun ollut.

Herätys oranssi yhteisö, jokaisen panosta tarvitaan joukkueen lisäksi myös yleisössä enemmän kuin koskaan.
UGH!

Eikös se mennyt niin, että meillä ilmoitetaan todellinen yleisömäärä? Myytyjä lippuja/kausareita on varmasti lähes tuplasti. Pääosa muista seuroista (vai kaikki muut?) ilmoittaa myytyjen lippujen määrän. Ja omista kasvateista tai peliesityksistäkään homma ei ole kiinni, vaan tämä saatanan korona sitä väkeä syö. Itsekään en ole ensimmäistä kertaa vuosikymmeniin tästä syystä hallille juuri lähtenyt.

Kankaanperästä olen samaa mieltä. En ottaisi. Vaikka tarve tuon tyyliselle pakille onkin, niin kyllä jalan pitää myös liikkua paljon paremmin.
 
JasonMiller

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Se siitä ja nyt kun Innala on telakalla niin olisi ollut tarve
Toki Tuulola on aina Tuulola! Ennen tarvetta laiturille on kuitenkin mielestäni jonossa pari liiga-kelpoista pakkia, oikea kakkossentteri ja osaava valmennus - joten vaikka ihan kiva olisi ollut Eetu oranssissa paidassa nähdä, niin tarve on tällä hetkellä minusta ihan muualla...
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Iso, ruma, hymyilee ilkeästi, mussuttaa joka tilanteen jälkeen, repii, raastaa, roikkuu. No ei ollut pakki, joten SaiPaan vaan, eihän siinä, jospa saataisiin edes se Kanki pujottelukepiksi.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Inhottavaa aikaa kyllä kun tämä olisi käytännössä pitänyt kotiuttaa, mutta ei nämä nyt ilmaisia ukkoja ole, vaikka kuinka sitä toitotetaan, että halpoja ovat. Tarvitaan pakki ja siihen nyt ne rahat, jos johonkin.
 
pancor

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, New Orleans Saints, Україна
Ei kai toi Kerhon pakisto nyt niin huono ole, että tässä tarvitsisi Kankaanperälle alkaa maksamaan palkkaa.
Kyllä se valitettavasti vaan on. Latvala, Ikonen ja Räsänen ovat kaikki kolme aivan totaalisen paskoja pelaajia, joista kenenkään ei pitäisi olla, kuin maksimissaan 7-8 pakki.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Järventie - Shvalev
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Kankaanperä olisi vain jatkoa tälle listalle. Ei pitäisi olla asiaa edes Kerhossa pelaavaan kokoonpanoon.

Ja liksa olisi varmaan aika paljon kovempi kuin kellää noista kolmesta. Ei toi Kerhon laiva käänny sillä, että tuonne otetaan joku ikäloppu pujottelukeppi kellottamaan 10 minuutin peliaikoja.
 
Takanahka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kepa
Nyt toi Joonas Järvinen Kerhoon, maksan sen liksan vaikka itse. Katselen narrien matsia ja kyllä pelaa Järvinen hienosti. Etenkin tuota hänen fyysisyyttään ei voi kuin ihailla tällähetkellä. Pari kovaa pommia jo avauserään.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Nyt toi Joonas Järvinen Kerhoon, maksan sen liksan vaikka itse. Katselen narrien matsia ja kyllä pelaa Järvinen hienosti. Etenkin tuota hänen fyysisyyttään ei voi kuin ihailla tällähetkellä. Pari kovaa pommia jo avauserään.
Nohnoh. Heh.. Älkääs nyt.. Katsoin tililleni ja saatan sittenkin tarvita hieman vetoapuja muualta, tirks..
Maksat itse, jos joku muu antaa rahat.

Pääministeriainesta.

clayman

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Ikonen poissa kuukauden. Puolustaja pitäisi saada jostain. Aivan liian kapealla pakistolla mennään muuten.

Se Kankaanperäkin olisi jo kova juttu, jos ei parempaa löydy.
 
Juuri luin Hämeen Sanomien jutun missä Toivola totesi, että nuoria nostetaan edustukseen ja että uusilla pelaajilla ei tässä kohtaa aleta paikkaamaan.

.. Voivoi.. Taitaa tulla aikamoista paskaa loppuvuodestaKIN.. Mutta katsellaan nyt, odotukset ei vain kovin korkealle ole. Jostain kumman syystä.

Edit.

Totesi myös, että tilanne ei ole kriittinen ja samaan hengenvetoon sanoi, että toisaalta jos hävitään 5 peliä putkeen, niin tilanne voi olla toinen.

Johan tuossa 4 tappioo on pohjilla.
 
Nas

Niin eli tuossa Toivola juuri aika selkeesti anto ymmärtää, että toimistolla ollaan jo luovutettu kuluvan kauden suhteen. Sinänsä ihan fiksua, koska paskasta (Matti) ei konvehtia saa sitten millään.
 
Tolppa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, The Reds, Los Colchoneros, the C's
Ymmärsin hyvin, kun kauden alussa linjattiin, ettei haalita tilaispäisukkoja rosteriin, mutta tässä tilanteessa alkaa jo minuakin ihmetyttää, eikö niitä ison veden takaisia pakkilainoja tänne voida ottaa, kun Pelsutkin niitä vahvistuksia haalii ja kertovat vielä, ettei tule paljon kustannuksia... ja halukkaitakin ilmeisesti olisi...
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Niin eli tuossa Toivola juuri aika selkeesti anto ymmärtää, että toimistolla ollaan jo luovutettu kuluvan kauden suhteen. Sinänsä ihan fiksua, koska paskasta (Matti) ei konvehtia saa sitten millään.
Höpöhöpö. Vähän nyt jarrua, vaikka ei tässä erityisen hyvin mene. Tuskin tässä nyt ketään luovuttamassa on, ainakaan niin kauan kun yleensä pelataan. Sarja on nuori.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös