Nimenomaan. Ja juuri näin niitä pisteitä sitten joillekin rosterissa syntyy x määrä. Joillekin vähän enemmän kuin toisille ja jo kohta tulee joku Harkimo teksti-tv:n tilastojen perusteella houkuttelemaan pojat setelitukolla pois.En ymmärrä tätä jatkuvaa itkua täällä, että tarvitaan x määrä pisteitä tekeviä pelaajia. Minulle riittää se, että kerho tekee yhden maalin enemmän kuin vastustaja monta kertaa kauden mittaan.
Tämäkin on totta.En ymmärrä tätä jatkuvaa itkua täällä, että tarvitaan x määrä pisteitä tekeviä pelaajia. Minulle riittää se, että kerho tekee yhden maalin enemmän kuin vastustaja monta kertaa kauden mittaan.
Tästä Bengtssonists tuli kyllä heittämällä palstalegenda.Jarrua nyt.. Odotellaan ny ja kattellaan. Edelleenkin, kyseessä on niin kova pelaaja, että ei tässä nyt vielä kannata hengitystä pidätellä.
Kuten on myös monissa Euroopan maissa. Tästä huolimatta eivät nuokaan kaikkea paskaa syö mukisematta ja nyökyttele mukana. Kyllä kannattajien, lajista ja seurasta riippumatta, kuuluu kritisoida seuran toimia, mikäli sille on aihetta.Englannista voi ottaa esimerkkiä jalkapallosta, ei väliä mikä sarjataso, fanit kannustavat ja katsomot täynnä.
Pelasi myös Bengtssonin kanssa Norjassa.Voisikohan Trevor Mingoia olla vastaus kerhon laitaan, mikäli perunoita on. Topping:n ketju kaveri Ruotsissa ja hintalappu varmasti reippaasti laskussa.
Yllättävänkin halvalla voisi saada naarattua ja jopa tryoutilla. Toki pelaajia sopimuksen alla jo hieman liikaakin
Käytännössä siis oma kasvatti. Eikös noita ole ollut tapana kotiuttaa?Pelasi myös Bengtssonin kanssa Norjassa.
Kyllähän tuo yhtä laadukasta laituria huutaa, se on aivan selvä homma. Kerhon laituriosasto on käytännössä täysin Kiiskinen-Skinnari - duon steppien varassa. Mielestäni helvetin pelottava lähtökohta.Voisikohan Trevor Mingoia olla vastaus kerhon laitaan, mikäli perunoita on. Topping:n ketju kaveri Ruotsissa ja hintalappu varmasti reippaasti laskussa.
Yllättävänkin halvalla voisi saada naarattua ja jopa tryoutilla. Toki pelaajia sopimuksen alla jo hieman liikaakin
Monitoimimies ollut viime kaudella. Pelaajana Liiga, HockeyAllsvenskan ja Norjan pääsarja, lisäksi tammikuusta lähtien Västeråsin U16 joukkueen apuvalmentajana.Voisikohan Trevor Mingoia olla vastaus kerhon laitaan, mikäli perunoita on. Topping:n ketju kaveri Ruotsissa ja hintalappu varmasti reippaasti laskussa.
Yllättävänkin halvalla voisi saada naarattua ja jopa tryoutilla. Toki pelaajia sopimuksen alla jo hieman liikaakin
Ruokosen minä vielä katsoisin tulevan kauden ajan, ja jos löytää tasonsa, niin kiinnittäisin myös kaudelle 25-26 jollain maltillisella 70k lapulla. Rautiainen sen sijaan voi lentää avaruuteen puolestani vaikka samantien.Jukuritkin ilmeisesti hankkimassa vielä 2 kärkihyökkääjää. Varmaan vaatisi uusi hankinta sen, että päästäis Ruokosesta sekä/tai Rautiaisesta eroon, Janhonenkin kiertoon vaan jos ei taso oikeasti ole mikään ihmeellinen. Vois toimisto mennä lakki kourassa kyselemään sponsoreilta vielä hankinnan perään. On tuolla esim. ECHL täynnä vielä potentiaalisia pelimiehiä ilman sopimusta:
Matthew Bouncher
Hank Crone
Mitchell Fossier
Jack dugan
Patrick Guay
"Guay"-Topping-Tuulola
Kiiskinen-Bengtsson-Rautiainen/"Dugan"
Huttunen-Lundell-Skinnari
Korhonen-Päivärinta-Aaltonen
+Alitalo Järvelä Sinkkonen Vesterinen Kopiloff
Olis tossa vieläkin määrällisesti tarpeeksi hyökkääjiä. Toki kukaan varmaan Radun ja Forssan sopimuksia halua ottaa vastaan, mutta äkkiä vaan puhelua johonkin Saksan divariin ja pelaajille siivotaan tilaa siivouskomerosta... Joo ei tietenkään noin helppoa ole oikeasti.
E: ECHL:n keskipalkka ilmeisesti 28 600$ ja parhaat joidenkin tietojen mukaan tienaa sen 80 000$. Eli käytännössä sillä Radun ulostamisella saisi pari äijää tuolta tilalle, hienon sopimuksen saivat kyllä viime kaudeksi tehtyä...
Mitä Ruokonen tekee ansaitakseen edes 70k? Kiertoon vaan ja tuokin raha järkevämpää käyttöön. Ruokosen paikkaa käytännössä kuka tahansa junnukin.Ruokosen minä vielä katsoisin tulevan kauden ajan, ja jos löytää tasonsa, niin kiinnittäisin myös kaudelle 25-26 jollain maltillisella 70k lapulla. Rautiainen sen sijaan voi lentää avaruuteen puolestani vaikka samantien.
Sanoinko, että "jos löytää tasonsa"?Mitä Ruokonen tekee ansaitakseen edes 70k? Kiertoon vaan ja tuokin raha järkevämpää käyttöön. Ruokosen paikkaa käytännössä kuka tahansa junnukin.
Mitä Ruokonen tekee ansaitakseen edes 70k? Kiertoon vaan ja tuokin raha järkevämpää käyttöön. Ruokosen paikkaa käytännössä kuka tahansa junnukin.
Toivottavasti näin todellakin toimitaan tulevalla kaudella. Oikein ei ole luottoa tohon Mason sanomiseen, kun viime kaudella fleguilulla sai kiinnityksen ykkösketjuun ja -ylivoimaan.Masohan peräänkuulutti intohimoa kauden avauspuheessaan. Mainitsi myös, että "Ne on sitten ihan saatanan pyhiä asioita", kun puhui joukkuueen arvoista tms.
.. Fleguilua ei siis luulisi hirveästi näkyvän. Ja jos näkyy, niin asialle tehdään jotakin asap.
Mä en ole taas sitten yhtään huolissani. Eka kausi meni kaikilla opetteluksi. Pitäisin ihmeenä, jos Mason sanoma ei ala mennä perille.Oikein ei ole luottoa tohon Mason sanomiseen, kun viime kaudella fleguilulla sai kiinnityksen ykkösketjuun ja -ylivoimaan.
Toivottavasti menee.Mä en ole taas sitten yhtään huolissani. Eka kausi meni kaikilla opetteluksi. Pitäisin ihmeenä, jos Mason sanoma ei ala mennä perille.
Juurikin näin. Vaikka lähtökohtaisesti meillä on puolustus ja veskarit ihan hyvässä kondiksessa, on pelejä vaikea voittaa jos lähetään hakemaan aina 0-0:aa.Jos viime kauden selitys oli, että Rautiainen nysväsi koko ajan ylivoimalla, kun parempaa ei ollut laittaa, niin ei tuo rosteri nyt lähtökohtaisesti viimevuotista paremmalta näytä.
Potentiaalisempia ja todennäköisemmin kehittyviä pelaajia siellä on selvästi enemmän, mutta kun siellä ensimmäinen tappioputki lähtee kasvamaan ja joukkue alkaa kipsaan, niin kuka ottaa jengin reppuselkään. Jää nähtäväksi.
Toivotaan, toivotaan, että lähtee peli rullaamaan, Topping ja Bengtsson mm. täyttää ruutujaan kelvollisesti, ja lisäksi tulee hyviä kehitystarinoita tuolta junnuista.
Takaraivossa nyt silti vähän mietityttää se, että tällä kaudella joku oikeasti karsii liiigapaikasta, ja tuolla Jatkoajan äänestyksessäkin ylivoimainen suosikki jumboksi oli Kerho. Ei se mikään selvä juttu tietenkään ole, mutta ihan oikeutettu arvio tuolta muiden joukkueiden kannattajilta tässä vaiheessa.