Mainos

Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 4 326 050
  • 25 276

KariJurri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Onko se Kanninen nyt niin varma? Latvala mielestäni tuntuu jopa varmemmalta lähtijältä.
Itseäni ihmetyttää tämä myös, että Kannista pidetään varmana lähtijänä. Ukko on viime vuonna ostanut kämpän Hämeenlinnasta ja kaiken oman tietoni mukaan on todella pidetty kaveri kopissa. Toki ei ole missään vaiheessa breikannut sinne ihan terävimpään kärkeen, mutta ollut ihan perusvarma läpi kauden ja hoitanut alivoimaa ihan kivasti.

Hyväähän tuo Mikan haastattelu enteili. Jos nyt aika varmoiksi lähtijöiksi luetaan J. Ikonen ja Tikka, niin eipä siinä kovin montaa enää jää, vaikka se sanottu maksimi 7 lähtijää olisi. Collinsin voi varmasti laskea yhdeksi näistä, ellei ole valmis pudottamaan palkkojaan 50% tulevalle kaudelle ja olemaan lähtökohtaisesti 3. sentteri. Jos on valmis, niin tervetuloa remmiin minun puolestani. Varmasti Collinsilla painaa tässä paljon myös se, että vaimo on Suomesta, joten en usko hänen enää Keski-Eurooppaan lähtevän.

Tuon haastiksen jälkeen en myöskään näe, että kolmikosta Johnston, Joly, Harper olisi ainakaan kaikki lähdössä. Harperilla ja Johnstonilla olisi ensi kaudelle ainakin vielä vähän enemmän näytettävää pisteiden valossa ja sinällään toivon heidän molempien jäävän. Jolysta on varmaan turha edes unelmoida, alkaa meinaan olemaan oikeasti aika lähellä liigan parasta pelaajaa ja eiköhän ruplat kelpaa.
 
Suosikkijoukkue
Ei merkittävän kaupungin pallokerho
Jolysta on varmaan turha edes unelmoida, alkaa meinaan olemaan oikeasti aika lähellä liigan parasta pelaajaa ja eiköhän ruplat kelpaa.

Vähän näyttää tilanne siltä, että tuskin on pohjoisamerikkalaisilla kovin iso hinku Venäjälle pelaamaan.

Laurikainen, Tikka, Collins, J.Ikonen ja Kanninen olisi jo viisi pelaajaa. En nyt oikein usko Mikan sanomaan tällä kertaa.

Latvala varmaan vielä tuohon jatkoksi. Olisi kyllä mahtavaa jos tuo vaihtuvuus olisi noin pientä. Laurikainen on jo korvattu Rajaniemellä. Tämän kauden tasollaan olevat Collins, Ikonen ja Kanninen ovat aika helposti korvattavissa. Tikan profiilin kaltaisia pelaajia ei Liigassa kovin montaa ole, tai ainakaan sellaisia jotka pelaavat samalla asenteella illasta toiseen.
 
j72

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Flyers, Claude Giroux
Itseäni ihmetyttää tämä myös, että Kannista pidetään varmana lähtijänä. Ukko on viime vuonna ostanut kämpän Hämeenlinnasta ja kaiken oman tietoni mukaan on todella pidetty kaveri kopissa. Toki ei ole missään vaiheessa breikannut sinne ihan terävimpään kärkeen, mutta ollut ihan perusvarma läpi kauden ja hoitanut alivoimaa ihan kivasti.

Hyväähän tuo Mikan haastattelu enteili. Jos nyt aika varmoiksi lähtijöiksi luetaan J. Ikonen ja Tikka, niin eipä siinä kovin montaa enää jää, vaikka se sanottu maksimi 7 lähtijää olisi. Collinsin voi varmasti laskea yhdeksi näistä, ellei ole valmis pudottamaan palkkojaan 50% tulevalle kaudelle ja olemaan lähtökohtaisesti 3. sentteri. Jos on valmis, niin tervetuloa remmiin minun puolestani. Varmasti Collinsilla painaa tässä paljon myös se, että vaimo on Suomesta, joten en usko hänen enää Keski-Eurooppaan lähtevän.

Tuon haastiksen jälkeen en myöskään näe, että kolmikosta Johnston, Joly, Harper olisi ainakaan kaikki lähdössä. Harperilla ja Johnstonilla olisi ensi kaudelle ainakin vielä vähän enemmän näytettävää pisteiden valossa ja sinällään toivon heidän molempien jäävän. Jolysta on varmaan turha edes unelmoida, alkaa meinaan olemaan oikeasti aika lähellä liigan parasta pelaajaa ja eiköhän ruplat kelpaa.

Ei tuo asunto paljoa kerro. Minulla monta kaveria asuu Hämeenlinnassa, mutta käy muualla töissä. Mitä jos ei vaan kelpaa? Aika paljon klesana, paikkoja voi parannella muuallakin.

Vaikka Collinsin perheessä vaimo paljosta päättäisi, niin työpaikkaa/joukkuetta hän ei päätä. Samaa mieltä, että 3. sentterinä menee, muuten saa mennä vaikka Forssaan.

En myöskään usko, että Harper lähtisi. Varmasi paljon parempi pelaaja voisi olla, tuli vain hieman myöhään. Toivottavasti jatkaa.
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Latvala varmaan vielä tuohon jatkoksi. Olisi kyllä mahtavaa jos tuo vaihtuvuus olisi noin pientä. Laurikainen on jo korvattu Rajaniemellä. Tämän kauden tasollaan olevat Collins, Ikonen ja Kanninen ovat aika helposti korvattavissa. Tikan profiilin kaltaisia pelaajia ei Liigassa kovin montaa ole, tai ainakaan sellaisia jotka pelaavat samalla asenteella illasta toiseen.
Tämän lisäksi Ladan lopettaminen on varmaan melkoisen todennäköistä. Tämänkin valossa en usko kyllä Toivolan laskelmiin vaihtuvuudesta lähes lainkaan. Tikka, Ikonen, Laurikainen, Kanninen, Laatikainen ja Latvala. Tässä olisi jo kuusi nimeä ja jos tuohon Jolynkin lisäisi, niin vaikea kuvitella esim. Johnstonin jatkavan Hämeenlinnassa uraansa.

Ja sitten tähän kauteen. Urheilumanagerina olisin yrittänyt itse saada ne vahvistukset riveihin jo täksi illaksi tai aivan viimeistään viikonlopun tuplapeleihin. Seuraavassa 5 päivässä kuitenkin neljä kotipeliä eli yksikin uusi mielenkiintoinen nimi olisi varmasti näkynyt lippuluukulla positiivisesti. Tietysti vaikea julkistaa ketään jos nimi ei ole mielenkiintoinen tai sellaista ei ole ollenkaan.

Oikeastaan koko tämän viikon olisi voinut hoitaa muutenkin tyylikkäämmin täydellisessä maailmassa:

Viimeistään siinä vaiheessa kun tuli tieto, että yleisörajoitukset poistuvat olisi pitänyt laittaa tiedote uudesta kärkihankinnasta. Samassa uutisessa olisi pitänyt mainostaa neljän kotiottelun lippua esim. nimelliseen 50 euron hintaan. Tällöin hallille olisi palautunut jokaiseen otteluun huomattavasti enemmän yleisöä toteamaan ottelutapahtuman olevan turvallinen. Tämä näkyisi tulevaisuudessa myös lippuluukulla ja HPK pääsisi taas pre-koronan yleisömääriin helpommin.

Tämän lisäksi jokaisessa ottelussa oltaisiin julkaistu uusi jatkosopimus ensi kaudeksi ensimmäisellä erätauolla huipentuen Jolyn jatkosopimukseen lauantaina. Viikosta olisi takana tällöin neljä kotivoittoa, yleisöä +3500 jokaisessa ottelussa, kärkihankinnat rosterissa kevättä ajatellen ja runko kasassa ensi vuoteen. Ensi viikolle lähdettäessä HPK olisi siis uskomattomassa myötätuulessa ja jokaisen lätkää seuraavan huulilla.

Mutta ei tää näin mene.
 
L

luigitar

Samoilla linjoilla, että tämä viikko olisi ollut tärkeä loppukauden ja ensi kauden markkinoinnin kannalta. Tällä oltaisiin saatu väkeä hallille ja rahavirtoja aukaistua pienen tauon jälkeen.
 
puuha-pete

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Minnesota, Hollanti
Voihan se olla että molemmissa tärähtää, ja vieläpä saman valtion toimesta

Jotenkin nämä venäläiset on kyllä vielä enemmän arpoja kuin ECHL-miehet. Puhuvatko edes auttavasti englantia, ainakin TPS:n veljetkset ei puhuneet kai sanaakaan.
 
Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Suattaapi olla että tänään tärähtää..
Savolaisittain myös suattaapi olla tärähtämättäkin.

Ensimmäiset pelaajan hankinnan teaserit saatu jo viikonlopulta, mutta vieläkään ei ole minkäänlaista konkretiaa takana. Tällä tahdilla ehditään todennäköisesti jo siirtorajan yli ennen kuin ketään julkaistaan.

Toivola etsii siis pakkia, maalivahtia ja sentteriä. Kohta julkaistaan "elmerikaksonen"?
 
syvasalmi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Toivola etsii siis pakkia, maalivahtia ja sentteriä. Kohta julkaistaan "elmerikaksonen"?

Tuskin sentään veskaria etsitään, joten eikö meillä löydy omasta historiasta soturi joka hoitaa kaikki loput pelipaikat?
Mika fiksuna tietää, että tänään saatetaan tarvita sentteriä, huomenna laituria ja lauantaina pakkia, joten mikä järki pienillä rahoilla on ostaa kaikkia erikseen?

Henrik Forsberg
 
Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Nyt ollaan Mukikampanjassa sivulla 666, Mika julkaisee helvetin kovan pakin ja saatanan tehokkaan sentterin?

Tulis jo!
Eihän tässä kehtaa enää edes viestiä laittaa jos niiden vuoksi siirrytään seuraavalle sivulle ja täten hankinnat eivät sitten olekkaan näin saatanan kovia.
 
Nas

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

XO-konu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Oliskohan Sportilla intoa vuokrata pelaajia loppukaudeksi?
Olis Heshka, Asplundia ja tietenkin mestari Riska.
Kokemusta olisi oikein kivasti tiedossa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös