Mukikampanja – tässä ketjussa odotellaan mahdollisia vahvistuksia

  • 3 997 467
  • 23 802

Musta_Kyy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Mikäli pysyy siellä myös loppukauden niin asialle onnellinen päätös. En vain näe HPK:ta ja Ikosta toimivana parina. Muutenkaan tuollainen näkymätön 30-vuotias 6-7. pakki ei ole sitä mitä haluaisin jäällä nähdä. Mielummin tuolla puolustuksen pienemmillä minuuteilla katsoo joko kehittyviä Latvalan tapaisia pakkeja tai Karjalaisen tapaisia kovempaan pelityyliin kallellaan olevia kavereita.

Tietysti tässä on vielä mahdollista se että JYP ilmoittaa kohta lainanneensa vielä Ikosen meille loppukaudeksi kun Lintuniemi suuntaa Jyväskylään.
Niin, hakee vaan muuttokuorman Jyskälästä ja parkkeeraa tänne 2022 asti olevalla sopimuksella.
 
Suosikkijoukkue
HPK

Ralph

Jäsen
Tämmöstä kaveria huhuillaan Kerhoon.
Vaikuttaa mielenkiintoiselta kaverilta. Yleensä Ruotsista tulee divariäijiä, mutta tämä on 25-vuotiaana pelannut yli 250 SHL-ottelua. Ei tehokas, mutta ei tehokas ruotsalainen sieltä Kerhoon tulisikaan. Tehnyt toisaalta kahdesti yli 20 pistettä, mikä on hyvä suoritus ja pari vuotta sitten pudotuspeleissä seitsemän pistettä 11 ottelussa. Loukkaantumiset vaivannut kahta viime kautta, eikä päässyt pelaamaan viime kaudella hopeajoukkueessa pudotuspelejä lainkaan.

Hyvin liikkuva maalintekijätyyppi, sanoo kuvailu...

SaiPasta saisi tulla Tomas Zaborsky. Kallis kaveri ja en usko, että Kerholla on nyt avata rahapussia häneen, mutta olisi juuri sitä mitä lääkäri määrää. Osaa ja tahtoo tehdä maaleja, eikä vain koittaa onneaan.

... eli köyhän miehen tomaszaborsky.
 

Santsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, LiPu

Tämmöstä kaveria huhuillaan Kerhoon.





Huhutaan näköjään vasta ensi kaudeksi.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Tämmöstä kaveria huhuillaan Kerhoon.





Erittäin komea nimi. Jo pelkästään tuon takia tervetuloa.
 

ValkMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Alkuperäisen twiittaajan ja vajavaisen ruotsini mukaan nimenomaan vielä kuluvalla kaudella olisi siis lähdössä Suomeen.

Nyt äkkiä joku ruotsia osaava selventämään tämä tilanne!

Mielestäni jutussa sanotaan, että Possler voisi siirtyä pois Djurgårdenista jo ennen tämän kauden siirtotakarajaa. Joko Suomeen, jossa ilmeisesti Kerho osoittanut kiinnostusta. Lisäksi jutussa mainitaan, että vaihtoehtona on myös siirtyminen toiseen SHL-joukkueeseen.
 

Hereworth

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho, Joni Puurula, Flyers
Täydellisen akateemisen ruotsin taitajana ja vanhojen sekä modernien käsialojen tuntijana tulkkaan. Jutussa sanotaan, että tämän kauden siirtoikkunan puitteissa voi vielä siirtyä. HPK esittänyt eniten kiinnostusta, mutta voi siirtyä myös SHL:n sisällä.

Mielenkiintoinen haku toteutuessaan.
 

M10

Jäsen

Tämmöstä kaveria huhuillaan Kerhoon.

Ruotsalainen poslari. Toimii!

Mutta onko tough as nails, vähän entä Fredrik Svensson? Tuffast I Elitserien. Sillon oli kova jengi kun myös Philippe Seydoux oli pitämässä jöötä.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Toteutuessaan ihan mielenkiintoinen haku tämä Possler. Tarkastelin Djurgården omia keskustelupalstoja ja siellä oltiin sitä mieltä että kaverilla olisi kyllä kaikki ennusmerkit olla jopa tehokas kärkihyökkääjä jos saisi enemmän sellaisen "tappajan" asenteen tekemiseensä. Lisäksi loukkaantumiset ilmeisesti haitanneet urakehitystä myös melkoisen paljon, mutta peruspaletti on kunnossa.

Täksi kaudeksi toisi hyvin leveyttä tuohon hyökkäykseen kun kärkipelaajat ovat vähän unessa. Ensi kaudeksi taas voisi korvata jopa Cornetin varsin mallikkaasti.
 

Jerry100

Jäsen
Suosikkijoukkue
Vihdoin Oranssi
Jasså. Parikka Kalpasta lainalle viikoksi.
Minkätasoinen höpönassu kyseessä? Äkkiseltään kun tilastoja katsoo niin ei vakuuta.
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Jasså. Parikka Kalpasta lainalle viikoksi.
Minkätasoinen höpönassu kyseessä? Äkkiseltään kun tilastoja katsoo niin ei vakuuta.
Hyvinhän Jarkko on pelannut. Eiku.

Eikö esim. A:sta olisi löytynyt ketään viikon mittaiselle tet-jaksolle?

Valtteri Parikan Liiga-statsit. Tyly noteeraus alleviivattuna.
9746100.1038 -26
 
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Suosikkijoukkue
Ikuiset sydämen jääriitteet. Elementti: Pimeä aine
Mutta onko tough as nails, vähän entä Fredrik Svensson? Tuffast I Elitserien.
Mulle tuli tästä Possler-huhusta mieleen Emil "Emppu" Lundberg ja kausi 2007-08.

Tuffast i SHL på nytt?
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
HäSassa Toivola tyrmää Posslerin tulon sekä tälle että ensi kaudelle. Jälleen kerran sama viesti, että tavoite mennä tällä porukalla. Peli on kuulemma tiivistynyt ja tyytyväisiä ollaan. Sen verran takaporttia jättää, että mahdolliset loukkaantumiset toki muuttaa tilannetta.

Taitaa tulla tylsä siirtoraja meille, F5-nappikin säästynee tänä vuonna pahemmalta murjomiselta.
 

Heitinga

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Taitaa tulla tylsä siirtoraja meille, F5-nappikin säästynee tänä vuonna pahemmalta murjomiselta.

Käsittääkseni pelaajabudjetti ei ole vielä käytetty eli mikäli ketään ei tule niin toivon Toivolan tietävän mitä tekee.

Tässä tämän päivän lukenut ensi kaudeksi lähteviä kavereita, joten menetysikkuna olisi hyvä käyttää nyt vähän riskilläkin ennen kuin koko joukkue hajoaa. Muut kilpakumppanit varustelee itseään oikein kilpaa joten oikein "sääliplerijareissa ulos" juhlakaudella ei oikein nappaa. Itsehän toivoisin edelleenkin sitä maalivahtia.
 

Rolf Paski

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Raittiuslegioona & FC Kraak
Käsittääkseni pelaajabudjetti ei ole vielä käytetty eli mikäli ketään ei tule niin toivon Toivolan tietävän mitä tekee.

Tässä tämän päivän lukenut ensi kaudeksi lähteviä kavereita, joten menetysikkuna olisi hyvä käyttää nyt vähän riskilläkin ennen kuin koko joukkue hajoaa. Muut kilpakumppanit varustelee itseään oikein kilpaa joten oikein "sääliplerijareissa ulos" juhlakaudella ei oikein nappaa. Itsehän toivoisin edelleenkin sitä maalivahtia.

Kieltämättä jos näillä mennään, lähdetään sääleistä ulos ja vieläpä ainakin osittain maalivahtipelin vuoksi, on kyllä sellainen, toki hyvin mahdollinen, skenaario mitä Toivola ei haluaisi nähdä eikä fanit anna anteeksi. Eipä kai tässä muuta voi kun jälleen kerran tukeutua siiheen, että Mika nyt vaan on nero ja tietää mitä tekee...
 

TJ MACKEY

Jäsen
Kieltämättä jos näillä mennään, lähdetään sääleistä ulos ja vieläpä ainakin osittain maalivahtipelin vuoksi, on kyllä sellainen, toki hyvin mahdollinen, skenaario mitä Toivola ei haluaisi nähdä eikä fanit anna anteeksi. Eipä kai tässä muuta voi kun jälleen kerran tukeutua siiheen, että Mika nyt vaan on nero ja tietää mitä tekee...
Itsekin näkisin uuden maalivahdin mielelläni Kerhoon saapuvan viikon sisään, mutta onko Toivolalla pokeria hommata neljäs maalivahti tälle kaudelle? Se olisi selkeä merkki, että Kerho ei luota Karjalaiseen (selviö), Reijolan kykyyn paikata loukkaantumista/antaa happea, eikä Voutilaisen kykyyn klaarata hommaa maaliin ykkösenä. Mutta onko varaa olla palkkaamattakaan? Mitä käy, mikäli Voutilainen loukkaantuu?

Olen kääntynyt myös sille kannalle, että Kerhon seurajohdolle on merkitystä, jatketaanko kautta kuuden sakista vai sääleistä. Koska nyt säälit näyttää erittäin todennäköiseltä.

En kovin aktiivisesti seura vapaiden pelaajien, tai saatavilla olevien markkinoita, mutta onko hyviä maalivahteja edes tarjolla? Rajaniemen voisin kiinnittää saman tien, mikäli olisi saatavilla. AHL:n ja ECHL:n hissiä liikkuu yksi pomminvarma ihmeiden tekijä, ei vain taida olla saatavilla edes parin kuukauden lainalle.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös