Mainos

MTV3: Idols 2007

  • 557 836
  • 3 327

Baarimikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
KHL
Simon#17 kirjoitti:
Haiseva vastalause. Abreu ei osaa muuta kuin kopioida ja imitoida, muut sentään yrittää jotain omaa.
Perustan edelleen väitteeni siihen, että kysymyksessä on pop-formaatti. Anna Abreu on juuri sellainen henkilö, mitä tässä kilpailussa haetaan. Otan hirveän riskin, kun hehkutan Annaa jo etukäteen, ennen, kun hän on edes laulanut jotain muutakin kuin tuota Alicia Keysia. Edellisellä tuotantokaudella Roni Tran murtui Poisonin edessä, käykö Annalle samoin? Tuskin.
 

Wilsson

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit ja Colorado Avalanche
Ja arviot illan esityksistä: Pakko myöntää, mutta kyllä Panu veti ehkä parhaiten tänään. Claptonin biisin traaginen tarina tuli hyvin esille. Ari ja Kristian kuten täälläkin on todettu, olivat kyllä yllättävän vaisuja. Kristian on kyllä viimeisen päälle showmies, mutta ääni ei tullut riittävästi esille ja biisi oli hanurista. Näyttää myös siltä, että Ari ei enää pysty nostamaan tasoaan kilpailun edetessä.

Mia näyttää pystyvän sen sijaan petraamaan, mutta biisivalinta ja persoona ei miellytä. Anna taas veti sinällään ihan hyvin, mutta jotain uutta hänen esityksensä huutavat. Tällä linjalla mikä nyt on käytössä on menty jo liian kauan. Kristiina taitaa olla sitten tämän illan putoaja, ei menny nappiin esitys ei. Kaunis tyttö, mutta ääntäminen ja laulun epäpuhtaus taitaa pudottaa jatkosta.

PS. Ja Remu oli varmaan surkein mahdollinen tuomarivalinta. Ei saatana selvää sanaa saa suustaan eikä edes sitä nappia osaa painaa, vaan Asko joutui neuvomaan senkin jokaisen esittäjän kohdalla erikseen.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Mr.X kirjoitti:
Sitäpaitsi kappalevalinta "pakotti" kertomaan, että biisi on omistettu jollekin joukostamme poistuneelle ihmiselle.

No ei tod. Tai sitten Arin tyttöystävä on kuollut. Enkä mä vaahtoa, ihmettelen vain. No joo, kattellaan kuka tippuu. Vaikkaan sitä Kristiinaa tai sitten Aria (valitettavasti).
 

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HerraHermanni kirjoitti:
Ei ÄLÄ! En tarkoittanut, että mun lapsi on kuollut (kun sellaista ei ole). Tarkoitin sitä, että en tuossa Panun kaverin roolissa haluaisi kuulla mun kaverin (eli panun) sanovan kaikille, että mun (panun kaveri) lapsi on kuollut.

Vai oliko tuo loistava piikki?

Valot päälle nyt jo. Et kai tosissasi kysy, että oliko krobben heitto piikki vai ei?

Ja kun nyt asia tuntuu olevan sulle kovin tärkeä, niin tuliko mieleen, että Panu on saattanut kysyä asiaan luvan ja keskustellut kappalevalinnastaan asianosaisten kanssa jo etukäteen.
 

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
HerraHermanni kirjoitti:
No ei tod. Tai sitten Arin tyttöystävä on kuollut. Enkä mä vaahtoa, ihmettelen vain. No joo, kattellaan kuka tippuu. Vaikkaan sitä Kristiinaa tai sitten Aria (valitettavasti).

Et taida tietää Claptonin biisin historiaa? Itse en ole ainakaan kuullut, että Arin esittämä kappale on omistettu jo alkujaan jollekin menehtyneelle.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Mr.X kirjoitti:
Et taida tietää Claptonin biisin historiaa? Itse en ole ainakaan kuullut, että Arin esittämä kappale on omistettu jo alkujaan jollekin menehtyneelle.
Nimenomaan.
Claptonin biisin voi esittää vain tälläisissa tapauksissa, ja hyvin perusteltuna.

Juuri kuten tänään.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Mr.X kirjoitti:
Et taida tietää Claptonin biisin historiaa? Itse en ole ainakaan kuullut, että Arin esittämä kappale on omistettu jo alkujaan jollekin menehtyneelle.

Todellakin tiedän. Ari kylläpä sanoi, "että tää piisi on omistettu mun tyttöystävälle, ja vastassa niille päiville, jolloin olen ehkä ollut tuhma." Tai ainakin jotain tonnepäin.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Mialta hyvä esitys. Ei pärjännyt Pinkille, mutta eipä pärjännyt kukaan muukaan tänään biisinsä alkuperäisesittäjälle.

Kristian oli ilmeisesti päättänyt, että tänään vedetään show vaikka väkisin. Laulu- ja tulkintataito unohtui siinä sivussa matkasta, mutta tokihan tuollainen meininki on väkinäisenäkin viihdyttävää. Toivottavasti jatkoon, ainesta on paljon parempaan.

Arilta käsittämättömän kehno alku, eikä jatkossakaan päästy alkuunkaan Iron Maidenin tasolle. Lisää tunnetta kaivattaisiin. Esitysten taso laskussa.

Panulta hyvä tulkinta, eikä se nyt minusta ihan täysin alkuperäiseltä laulumelodialtakaan kuulostanut. Paras tänään, mutta se jokin kuitenkin puuttui.

Anna saa nähtävästi joka viikko parempaa ja parempaa palautetta. Ei voi käsittää, mutta ääni on toki edelleen upea.

Kristiinalta oikea lähestymistapa haastavaan kappaleeseensa - ei edes yrittänyt vetää Celinen malliin vaan otti biisin aidosti haltuunsa. Nasaalitkaan eivät olleet yhtä pahoja kuin viikko sitten, mutta harmillisesti ote sävelestä karkasi irroittelukohdissa.

Kaiken kaikkiaan tasainen finaali, vaikka muuten ei mainittavaa ole. Pahaa kuitenkin pelkään, että Kristiina jää ääniä jaettaessa väliinputojaksi.
 

Raúl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
HerraHermanni kirjoitti:
No ei tod. Tai sitten Arin tyttöystävä on kuollut. Enkä mä vaahtoa, ihmettelen vain. No joo, kattellaan kuka tippuu. Vaikkaan sitä Kristiinaa tai sitten Aria (valitettavasti).

Olet nyt vähän enemmän pihalla. Kappalevalinta pakotti Panun omistamaan sen jollekin kuolleelle. Ari ei laulanut tätä biisiä, vaan Iron Maideania. Joko aukeaa?
 

bunghole

Jäsen
Alamummo kirjoitti:
Tykkään Kristiinan äänestä, olisi kiva kuulla hänen laulavan Abbaa tai muuta sellaista. Tämä ällöbiisin esitys oli vähän falski, mutta yritystä löytyi.

Pikakelauksen jälkeen lähettäisin Mian kotiin, mutta taitaa se olla Kristiina, joka tipahtaa. Panu oli mielestäni päivän paras.

Kaikkinensa aika vaisu jakso.

Muutaman kerran on kisan aikana kolahtanut. Täytyy myöntää että olen jopa hieman liikuttunut. Ensin semeissä Annan ja melkein myös Panun esityksistä, sitten Kristianin Lapin Kesä ja viimeksi tänään Kristiinan veto. Ei ollut täysin puhdasta ja laulaa nenästä jne. mutta itselle ainakin kolahti. Enkä puhu nyt ulkonäöstä, vaikka toki hyvältä näyttääkin, vaan itse esityksestä. Mielestäni pelkästään tuolla perusteella pitäisi jatkaa. Kuten Remukin sanoi, sielukasta tulkintaa ja siitä pinnat. Panu oli myös hyvä ja ansaitsee jatkaa, samoin Anna vaikkei aivan terveenä ollutkaan ja Miiakin oli ok. Ari veti melko pliisusti ja Kristianilla meni huutamiseksi ja showksi koko touhu.

Todella vaikea sanoa kenen pitäisi pudota, ketään inhokkeja ei enää ole mukana ja jokaisesta pidän persoonana (ekstrojen perusteella) ja esiintyjänä. Kansa päättää, itse en äänestä kun ei ketään ylitse muiden olevaa suosikkia ole.
 

Claudius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Toivottavasti Kristiina ei putoa tänään. Jotenkin tykkäsin hänen esityksestään tosi paljon. Laulutekniikoista en ymmärrä tuon taivaallista, joten niihin en myöskään osaa ottaa kantaa. Ei Kristiinan laulu varmaankaan ihan nuotilleen mennyt, mutta se ei mua ainakaan haittaa. Riittää, kun kuulostaa omaan korvaani hyvältä. Lisäksi hän oli tänään ainoa, joka yllätti positiivisesti.

Annassa ärsyttää jokin. En tiedä mikä. Tänään, kun ennakkoon luin hänen laulavan Alicia Keysin kappaleen, mietin, että kukas se Keys nyt oikein onkaan. Sitten muistin, että sehän on se hattupäinen nainen (jotenkin on jäänyt sellainen kuva mieleen, että Keys käyttää usein hattua). No nähtyäni Annan esiintymisasun tuli hieman hörähdettyä. Täällä on puhuttu hänen imitoivan alkuperäisiä esittäjiä. Laulun osalta en ole tuohon erityisemmin kiinnittänyt huomiota, mutta olisi voinut pukeutumisen suhteen miettiä kahteen kertaan. Eihän tämä sentään mikään look-a-like -kilpailu ole.

Jannuista paras tänään oli Panu. Arikin oli todella huonon alun jälkeen mielestäni erittäin hyvä. Noita kahta, jos vertaa, niin mielestäni molemmat ovat erinomaisia sillä alueella, jonka hallitsevat parhaiten. Panu balladeissa ja Ari raskaassa rokissa. Ero tuleekin siinä, että Ari on hyvä myös herkemmissä biiseissä, kun taas Panun ongelmat tuntuvat alkavan temmon noustessa. Itse asiassa Arin alkukarsinnoissa esittämä Silta yli synkän virran on ollut mielestäni näiden kisojen toiseksi vaikuttavin esitys.

Kristian puolestaan oli hieman pettymys. Jotenkin tuntuu, että nopeissa biiseissä hänellä on koko ajan hirmu kiire. Niinpä laulu kuulostaa hosumiselta. Silloin kun hänellä on aikaa keskittyä rauhassa itse laulamiseen, on jälki hienoa.

Se pitää vielä sanoa, että mua ainakin suuresti ärsyttää esiintyjien huonot biisivalinnat. Jo näissäkin finaaleissa on nähty monta esitystä, joissa biisivalinta on ollut todella kehno. Tänään pahiten metsään meni Kristian, jolle Lennyn biisi ei sopinut. Itse kiinnitän myös erittäin paljon huomiota laulun sanoihin. Niinpä oli jotenkin kornia kuunnella, kun 16-vuotias (vai onko se Anna jo 17? nuori kuitenkin) tyttö laulaa: "Real woman knows a real man ain't afraid to please her". Eihän noissa sanoissa sinänsä mitään ihmeellistä ole, mutta mielestäni tällä kertaa esiintyjä ja sanoitus eivät kohdanneet. Elämänkokemus puuttui, jotta esitys olisi tältä osin ollut vakuuttava.

Ja näin lopuksi vielä veikkaus putoajasta: Mia. Hän on ainoa, jonka esityksestä ei tänään jäänyt oikeastaan minkäänlaisia muistikuvia. Niinkuin ei mistään muustakaan hänen aiemmasta esityksestä. Eli ei hän huono ole, mutta liian hajuton, mauton ja väritön.
 

Anselm Raato

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ajetaan Valtralla, Seattle Kraken
Raúl kirjoitti:
Olet nyt vähän enemmän pihalla. Kappalevalinta pakotti Panun omistamaan sen jollekin kuolleelle. Ari ei laulanut tätä biisiä, vaan Iron Maideania. Joko aukeaa?

Mulla on ollut koko ajan tää kuvio auki.
 

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Matsku kirjoitti:
Eniten pistänyt silmään tuo joidenkin mainostama Panun "homomaisuus". Mistähän h*lvetistä te tuonkin olette repässeet? :D Perus rehti kaveri, joka on myös herkkä ja tunteellinen. Ja pukeutuu siististi. Mielestäni juuri tyypillinen joka naisen ihannemies. Tietysti olen varmaan väärässä, mutta homomaiseksi luokittelu on melko kaukaa haettu...

On tosiaan valitettavaa, että joillekin ihmisille balladeja laulava, herkkä ja siististi pukeutuva mies on yhtä kuin homo. Kertoo aika paljon kyseisten ihmisten älykkyysosamäärästä.
 

Beukeboom

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät / Mamba!
Jos Larnos ei olisi kertonut tarinaa loppuun saakka, olisivat kaikki tod.näk. tuominneet esityksen, vedoten juuri kappaleen alkuperäistarkoitukseen.

Nyt Larnos oikeutti itsensä laulun esittämiseen.
 

Mr.X

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
#55 kirjoitti:
Jos Larnos ei olisi kertonut tarinaa loppuun saakka, olisivat kaikki tod.näk. tuominneet esityksen, vedoten juuri kappaleen alkuperäistarkoitukseen.

Nyt Larnos oikeitutti itsensä laulun esittämiseen.

Amen. Hienoa, että edes jotkut tajuavat. :)
 

ipa rules

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Packers
Johan oli. Viikko sitten Panu oli huonoin mutta tällä viikolla paras - ei mahda mitään vaikka viikko sitten olisin automaattisesti dumpannut Panun.

1. Miia - rauhallisissa kohdissa ok, mutta loppu pelkkää huutamista.
2. Kristian - ok show mutta paska veto muuten
3. Ari - bändi loistava mutta solisti floppasi. Varsinkin alku varsin kamalaa
4. Panu - loistava veto, illan paras
5. Anna - tylsähkö mutta veti hyvin - illan kakkonen
6. Kristiina - paransi huomattavasti.

Miia lähtee kotiin.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
"Aitajuoksu" ja "Sauvakävely" Remu on kyllä silkkaa timanttia. :D Jaahans, Ari jatkossa, mutta Kristian pudotuskisaan. Hmm...
 

Nikke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Sinivalkokeltainen
Individual kirjoitti:
"Aitajuoksu" ja "Sauvakävely" Remu on kyllä silkkaa timanttia. :D Jaahans, Ari jatkossa, mutta Kristian pudotuskisaan. Hmm...
Onko jossain muuten määritelty että tässäkin tuohon pudotusuhan alle joutuu ne kolme jotka ovat saaneet vähiten ääniä? No, ulkonäköhän tässä näyttää ratkaisevan.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jep, Mia tippui. Saa nähdä miten Kristiina pärjää jatkossa tuolla hissukalla äänellään.
 

SergeiK

Jäsen
Suosikkijoukkue
pelaajamarkkinoiden varteenotettava vaihtoehto
Voisiko Toivola ja Ellen olla yhtään ennalta-arvattavampia noissa jännäri-spiikeissään?

Mia tippui. Yhyy-hyy-hyy-hyy-hyy-hyy-hyyhyy-hyy-hyy-hyy-hyy-hyy-hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy--hyy-hyy.
 
Viimeksi muokannut ylläpidon jäsen:

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Nikke kirjoitti:
Onko jossain muuten määritelty että tässäkin tuohon pudotusuhan alle joutuu ne kolme jotka ovat saaneet vähiten ääniä?

No eiks se nyt olis loogista, vai mitä tarkoitit?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös