MTV3: Idols 2007

  • 549 612
  • 3 334

Leiska

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, SuKiKa
Huomenna edessä sitten viimeinen pienryhmä, jossa omat toiveet jatkoonmenijästä kallistuvat Annan puoleen. Jos vain onnistuu esityksessään, niin uskon hänen olevan vahvoilla jatkoonpääsyssä. Muista ryhmän osallistujista ei pahemmin ole muistikuvia jäänyt, paitsi että Annette Grönstrandin lauluääni kyllä kuulostaa jollain tapaa ikävältä omaan korvaani. Jotenkin siitä tulee mieleen ns. nenästä laulaminen, tai miksi sitä nyt oikein kutsutaankaan. En kyllä olisi laittamassa jatkoon, joten toivottavasti jää rannalle.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
pala kirjoitti:
Se on vain flintti niin että aika moni muu ottaa tällaisissa kisoissa huomioon muunkin kuin ulkonäön, toisin kuin sinä näköjään. Kyllä Johanna oli noin satakertaa vakuuttavampi kuin ekasta naisten semistä läpipäässyt Kristiina.

diipa daapa jatta jatta.

Juu siksihän mä liputankin Arin voiton puolesta se jannu on niiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiin helvetin hyvän näköinen. Ja mitä se Kristiina tähän liittyy? Jannika oli se tyttö joka säväytti minua ulkonäöllään. Kristiinan näköisiä pikkutyttöjä mahtuu 13 tusinaan.
 

girlzilla

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Milja Mäkelästä en pidä sitten yhtään. Ääni on niin uskomattoman tavallinen, ulkomuoto niin tavallinen... Ei säväytä tippaakaan. Toivon että Anna vetää todella loistavasti, koska tytön persoona miellyttää. Paras silti voittakoon.
 

LexaMan

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, FPS
Mielellään Kristian koko kilpailun voittoon, saattaisi olla ensimmäinen "idoli" jolla olisi munaa ja tsänssejä vaikka kansainvälisille kentille asti. Ilkka Jääskeläiset ym. voivat sitten jatkaa lauleskelua työväentaloilla ja heinäladoissa, miksei välillä jopa iltatorien kevätavajaisissa.

Ai miksikö?

Koska Meurman on ÄIJÄ!
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Oli pakko katsoa Panun esitys YouTube:sta uudelleen, kun yhtäkkiä miestä (tai poikaa, miten vaan) on ruvettu kutsumaan turistiksi. Aloin katsoa kisoja 1. semifinaaleista lähtien, joten olisi ihan luonnollista, että ensimmäisessä välierässä onnistuva jää mieleeni eri tavalla kuin myöhemmin onnistunut. Aika kultaa muistot jne.

Mutta ei. Edelleen pidän tuota yleisesti ottaen parhaana semifinaaliesityksenä koko porukasta. Ei minusta väritön ollenkaan eikä missään nimessä mikään läpiveto. Aina ei ole pakko laulaa kovaa ja korkealta. Saattoi olla helppo biisi, saattaa olla liian kaavoihinsa kangistunut laulaja menevämpiä kappaleita ajatellen...mutta jos klaaraa kaikki muut yhtä hyvin niin karaokekuninkaalla ja ultramiehellä riittää haastetta.

Vaikka toisaalta, Arin ja Kristianin suosio ja omaperäinen ääni luultavasti kestävät pienet virheet.
 

Troy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Steelers
Sampe kirjoitti:
Oli pakko katsoa Panun esitys YouTube:sta uudelleen, kun yhtäkkiä miestä (tai poikaa, miten vaan) on ruvettu kutsumaan turistiksi. Aloin katsoa kisoja 1. semifinaaleista lähtien, joten olisi ihan luonnollista, että ensimmäisessä välierässä onnistuva jää mieleeni eri tavalla kuin myöhemmin onnistunut. Aika kultaa muistot jne.

Mutta ei. Edelleen pidän tuota yleisesti ottaen parhaana semifinaaliesityksenä koko porukasta. Ei minusta väritön ollenkaan eikä missään nimessä mikään läpiveto. Aina ei ole pakko laulaa kovaa ja korkealta. Saattoi olla helppo biisi, saattaa olla liian kaavoihinsa kangistunut laulaja menevämpiä kappaleita ajatellen...mutta jos klaaraa kaikki muut yhtä hyvin niin karaokekuninkaalla ja ultramiehellä riittää haastetta.

Vaikka toisaalta, Arin ja Kristianin suosio ja omaperäinen ääni luultavasti kestävät pienet virheet.

Piti minunkin katsoa ja täytyy sanoa, että en kyllä ymmärrä miten voit pitää tuota esitystä parhaana näistä nähdyistä.

Paras kuitenkin voittakoon myös finaalissa. Näkemistäni semifinaaleista on tähän asti mielestäni parhaat menneet jatkoon. Ekaa en nähnyt kokonaan ja Braskin ryhmää en ollenkaan.
 

Simon#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
(Panun esitys YouTubessa)
Sampe kirjoitti:
Edelleen pidän tuota yleisesti ottaen parhaana semifinaaliesityksenä koko porukasta. Ei minusta väritön ollenkaan eikä missään nimessä mikään läpiveto.
No ei väritön, ei läpiveto mutta verrattuna kilpakumppaneihin, paperinohut esitys. Panu vetää hyvin, ei siinä mitään, mutta kun viivalle laitetaan ihan oikeasti hyvällä äänellä ja tunteella vetäviä tyyppejä, syntyy ainakin minulla myötähäpeää Panun puolesta.
Sampe kirjoitti:
Aina ei ole pakko laulaa kovaa ja korkealta. Saattoi olla helppo biisi, saattaa olla liian kaavoihinsa kangistunut laulaja menevämpiä kappaleita ajatellen...mutta jos klaaraa kaikki muut yhtä hyvin niin karaokekuninkaalla ja ultramiehellä riittää haastetta.
Ainoa haaste ultramiehellä ja karaokekuninkaalla on näytellä yllättynyttä kun pääsevät jatkoon ensimmäisestä finaalista siihen viimeiseen.

Panulla ei vaan paukut riitä. Mutta toisaalta, onhan tässä maassa niitä, jotka eivät ymmärrä musiikista ja laulamisesta yhtään mitään. Se porukka, joka ostaa Ilkka Jääskeläisen, Kim Heroldin (vai mikä Humane se onkaan) ja monen monen muun hirvittävän "artistin" levyjä. Eikä virheistä edes opita, kautta aikain suomalaiset ovat kunnostautuneet käsittämättömän paskan suosimisessa, ja aina kummasti Euroviisujen aikaan koko tuo mauttomuus kiteytyy jälleen uudeksi "yamma yamma"ksi tai hannapakariseksi, vuodesta toiseen.
 

Mace

Jäsen
Simon#17 kirjoitti:
Panu vetää hyvin, ei siinä mitään, mutta kun viivalle laitetaan ihan oikeasti hyvällä äänellä ja tunteella vetäviä tyyppejä, syntyy ainakin minulla myötähäpeää Panun puolesta.
.
.
.
Panulla ei vaan paukut riitä. Mutta toisaalta, onhan tässä maassa niitä, jotka eivät ymmärrä musiikista ja laulamisesta yhtään mitään.

Vaikka oma suosikkini onkin Kristian (ja Arikin on mielenkiintoinen finalisti), en ymmärrä tuota Panun dissaamista. Olisiko ollut jopa Nina Tapio, joka kehui Panun laulamista Home-biisissä erinomaiseksi. Siis nimenomaan laulamista. Että siinä yksi henkilö, joka ei ymmärrä mitään musiikista, ja laulamisesta varsinkaan. Esiintymistähän toki kehuttiin myös (ja Panun tulkintahan on oikein tunteellinen eli juuri sopiva ko. biisiin), mutta nyt halusin puuttua nimenomaan tuohon laulamisasiaan ja niihin "oikeasti hyviin ääniin".

On sääli, että Kristian ja Ari mielenkiintoisina finalisteina kärsivät tästä muutamien "tosimiesten" uhosta, jossa hevi on in ja kaikki muu paskaa lässyttämistä. Kuvottava asenne, joka onneksi loistaa poissaolollaan noiden hevifinalistien omissa puheissa. Laulamista ja esiintymistä tulisi arvosteluissa ajatella mahdollisimman objektiivisesti eikä sen pohjalta, sattuuko esiintyjän musiikkimaku olemaan sama kuin arvostelijalla itsellään. Epäilenpä, että Arikaan ei olisi niin suosittu, jos hän ei olisi julkisesti hevimies. Jos kaveri olisi julkisesti tunnustautunut purkkapopin suurkuluttajaksi, monilta "tosimiehiltä" olisi uskoakseni jäänyt Arin hehkuttaminen väliin ja puhelimesta viesti lähtemättä. Ihan vain sen takia, että musiikkimaut eivät kohtaa.
 

Simon#17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mace kirjoitti:
Vaikka oma suosikkini onkin Kristian (ja Arikin on mielenkiintoinen finalisti), en ymmärrä tuota Panun dissaamista.
Puhut hyvää asiaa, mutta silti haluan varoiksi muistuttaa että en itse hyljeksi Panua enkä Panun ääntä - ääni on ihan ok mutta ei vain riitä tähän karkeloon.
 

Mace

Jäsen
Simon#17 kirjoitti:
Puhut hyvää asiaa, mutta silti haluan varoiksi muistuttaa että en itse hyljeksi Panua enkä Panun ääntä - ääni on ihan ok mutta ei vain riitä tähän karkeloon.

Joo, ei ollut tarkoitus suunnata tuota erityisesti sinulle, vaan ihan vaan yleisesti niille, jotka vähättelevät esityksiä puhtaasti oman musiikkimakunsa pohjalta.
 

Trenchtown

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Mace kirjoitti:
yleisesti niille, jotka vähättelevät esityksiä puhtaasti oman musiikkimakunsa pohjalta.
Väärin vähätelty? Pitkätukkien Billy Joelit ovat olleet kirkkaasti tämän kisan parasta antia. Vaikka omassa hyllyssä ei olisi kuin klassista ja kansanmusiikkia, pitäisi olla samaa mieltä. Muut menevät noiden rinnalla luokkaan "ihan kiva".

Vähättely tuskin liittyy omaan musiikkimakuun ainakaan noissa määrin kun kirjoitit, mutta helppo se on silti vähätellä. Niin paljon parempia piiskatukat ovat muihin verrattuna olleet. Kristian ehkä noista kahdesta parempi, jos minulta kysytään.
 

Mace

Jäsen
Trenchtown kirjoitti:
Väärin vähätelty? Pitkätukkien Billy Joelit ovat olleet kirkkaasti tämän kisan parasta antia. Vaikka omassa hyllyssä ei olisi kuin klassista ja kansanmusiikkia, pitäisi olla samaa mieltä. Muut menevät noiden rinnalla luokkaan "ihan kiva".

Vähättely tuskin liittyy omaan musiikkimakuun ainakaan noissa määrin kun kirjoitit, mutta helppo se on silti vähätellä. Niin paljon parempia piiskatukat ovat muihin verrattuna olleet. Kristian ehkä noista kahdesta parempi, jos minulta kysytään.

Kyllä, mielestäni väärin vähätelty, jos se vähättely perustuu siihen, että esiintyjän musiikkimaku ei osu yksiin oman musiikkimaun kanssa. Jos arvioinnin perusteena on taasen laululliset/esiintymiseen liittyvät seikat, ei asiassa ole mielestäni mitään vikaa ja silloin "vähättely" on perusteltua.

Ja kyllä, molemmat pitkätukat ovat olleet erinomaisia. Mä liputan ehdottomasti Kristianin puolesta.
 

Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Mace kirjoitti:
Laulamista ja esiintymistä tulisi arvosteluissa ajatella mahdollisimman objektiivisesti eikä sen pohjalta, sattuuko esiintyjän musiikkimaku olemaan sama kuin arvostelijalla itsellään.

Täsmälleen näin. Omakaan tarkoitukseni ei ole polkea esim. Arin ja Kristianin esityksiä, jotka omissa välierissään olivat kirkkaasti parhaita, mutta balladipojun leimalla pitäisi olla yhtä lailla hyvät menestysmahdollisuudet kuin hevimiehenkin.

Minusta Panun tulkinta on oikeasti hyvä ja sielukas. Ei häviä siinä suhteessa yhtään muille finalisteille, vaikka tulkinnan arviointi on kieltämättä paljon kuuntelijan omasta mausta kiinni. Laulaminen on niin ikään moitteetonta, minkä lisäksi ääntäminen parempaa kuin Arilla ja sanat pysyy muistissa paremmin kuin Kristianilla. Ääni ei minustakaan ole yhtä kiinnostava kuin näillä kahdella, mutta ei siinä mitään vikaakaan ole.

Toki tämä oli vasta yksi biisi ja kisaa on vielä paljon jäljellä.
 

Harkins#33

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ville Peltonen, Rem Murray, DEFC #18
Omasta mielestäni heikoimmilla tällä hetkellä finaaliin selvinneistä on tämä 16v lätkänpelaaja Kristiina.

Ari ja Johanna ovat olleet julkisuudessa huomattavasti muita enemmän ja uskon että Kristian tulee myös saamaan huikeasti näkvyyttä.

Montako kertaa Panu tai Kristiina ovat olleet esillä sen jälkeen kun finaaliin pääsivät, niinpä.

No kaikilla on mahdollisuudet finaaleissa, mutta itse henk. koht. toivoisin että Ari, Kristian ja Johanna menisivät pitkälle.
 

Särki

Jäsen
girlzilla kirjoitti:
Milja Mäkelästä en pidä sitten yhtään. Ääni on niin uskomattoman tavallinen, ulkomuoto niin tavallinen... Ei säväytä tippaakaan. Toivon että Anna vetää todella loistavasti, koska tytön persoona miellyttää. Paras silti voittakoon.

Katsotaan kuinka illalla käy, Milja kolahti ainakin meikäläiseen heti "ensi tapaamisesta" lähtien. Ryhmästä eniten musikaalinen, kuten Marco B extrassa sanoi. Ja Marcoahan kannattaa näissä(kin) asioissa kuunnella!
Tämä Anna A ei sitten iske millään laulullisilla avuilla. Tyttö sanoo lempimusiikikseen r'n'b ja soul ja näiden tyylisuunntien edustajilla on Suomessa ollut varsin ohut pohja mistä ponnistaa. Pelkäämpä että tyttö on one hit wonder, osaa tyylilajistaan muutaman biisin hyvin, mutta kuinka sujuu 80-luvun rock/pop tai suomipop? Epäilen että Milja olisi monipuolisempi ja muuntautumiskykyisempi. Mutta katsotaan ensin illan esiintymiset ja arvostellaan vasta sitten.
 

Miljonääri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappaja, Nashville Predators, FC Köln
Aijaa sellainen laulaja....Jos joku haluaa pistää paremmaksi näistä jäljellä olevista niin siitä vaan sitten. Vaikeampaa biisiä ei olisi voinut laulaakaan tämä tyttö, selvisi kyllä todella hienosti. Aika mahtavan vaikutuksen teki kyllä.
 

Miksu00

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Onkin aika hyvä tämä Milja Mäkelä. Ääni jotenkin mukavan omalaatuinen eikä ääntämisessäkään mitään vikaa ole. No katsotaan miten käy..
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
On kyllä mahtava ääni, haluaisin kuulla lisääkin [YouTube pätkien lisäksi], toisaalta toivoisi tällaiselle laulajalle vähän parempaa kuin Idols-nobodyn status, saisi varmaan levytyssopimuksen ilman Idols-menestystäkin ja sitä kautta olisi "uskottavampi" artistina kuin ne kaikki muut jotka tunnetaan aina vaan sinä yhtenä Idols-tyyppinä joka teki levyn jota kukaan ei ostanut. Yritän siis sanoa että olisi melkein parempi jos Milja ei pääsisi jatkoon koska näin persoonallinen tapaus voi mennä hukkaan kun levy-yhtiö muovaa siitä mieleisensä.
 
Viimeksi muokattu:

Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Olipa loistava esitys. Ensin ajattelin että mikähän tuntematon rallatus tulee, mutta biisi ja artisti olikin aivan loistavat. Kuunnellessa ja katsellessa tuli ihan sellainen fiilis, että ollaan jossakin hämyisessä chicagon jazz-ravintolassa eikä Suomen idols-semifinaalissa. Vei ainakin tämän kuuntelijan mennessään...

Loistavaa Milja!
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eipä kyllä iske yhtään tämä kalatehtaan tyttö, onko tuo äänen värinä tarkoituksellista vai onko se muuten vaan huono? Haukotus.
 

Ambi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mä oon erilainen ku muut ja mullon erilaisii näkemyksii ja haluun kansainvälisille markkinoille...
Mutta komea ääni. Ei jotenkin vaikuta olevan kovin läsnä.
 

Saamies

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, osa sydämestä JYP:ille
Juu, Miljalla oli loistava biisi jonka vetäisi. ja vetäisi samalla ihan kohtuutyylilläkin. Jotkin asiat jäi häiritsemään Miljan äänessä, mutta kiva biisi ainaski. Sen laulaminen oli jo pieni bonus sinällään.

Itse olin myös kokonaan unohtanut Panu Larnosin(luulin jopa, että olin jättänyt nuo semifinaalit väliin, kun ei ollu mittään mielikuvaa), mutta YouTubesta Panun esityksen katsoessani totesin, että totta helvetissä olin nähnyt esitykset ja tykkäsin sillon jo ihan mielettömästi. Kristian ja Ari persoonallisimpina Idols-kilpailijoina kun on jäänyt parhaiten mieleen, niin tuollainen Panu-helmi meinas unohtua. Pahaa kyllä pelkään Panun puolesta finaaleissa, mutta toivon kovasti Panulle vielä pitkää finaalitulevaisuutta. Itse kovasti ihmettelen Panun dissaamista. Tulkinta ja laulutaito on priimaluokkaa. Persoonana toki jää suurempaa huomiota keräävien Arien ja Kristianien jalkoihin sitä en kiistä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös