Hupaisia nämä uudet ohjelmat! Ja erittäin kiintoisaa miten hyväksytyn rajat nopeasti muuttuvat: vielä 10 vuotta sitten olisi ollut suht. mahdotonta esittää Heikointa lenkkiä tai Idolsia Suomen tv:ssä – puhumattakaan jostain 70- tai 80-luvuista. Nyt ihmiset suurin piirtein hyväksyvät ajatuksen, että jokainen on oman onnensa seppä ja jos on pyrkyä mennä televisioon niin oma on ongelmansa jos keittiö käy liian kuumaksi. Toisaalta myös nähdään aika sofistikoituneesti ohjelmat viihteenä ja arvioidaan niitä nimenomaan viihteenteon näkökulmasta - kaikkihan me olemme nykyään tavalla tai toisella osa viihdeteollisuutta. Tilanteesta tietoiset sofistikoituneet kuluttajat eivät närkästy asioista, koska tietävät että närkästys on itse asiassa tiettyyn rajaan saakka se mitä ohjelmantekijät haluavat ja mitä formaatti edellyttää. It’s not personal, stupid, it’s show business. Ei kai siinä mitään, mutta löytyykö oikeasti niitä rajoja sitten viime kädessä ollenkaan? Muuta kuin se mitä kulloinkin kehdataan myöntää viihteelliseksi? Ja se vauhti millä rajat ovat siirtyneet eteenpäin on ollut melkoinen. Roomassa järjestettiin gladiaattori-kisoja, väliin tuli joku kristillis-liberaali sivilisaatio, joka piti moista hommaa tuomittavana moraalisista syistä. Mutta tällä hetkellä meidän standardimme ei taida olla kovin universaali tai absoluuttinen: kaikki menee läpi mikä kullakin hetkellä menee läpi. Jos tänään jotakin pidetäänkin vielä tuomittavana niin huomenna todennäköisesti ei. Eli ehkä tällä hetkellä katsomme henkilökohtaisia nöyryytyksiä viihteenä ja nautimme yhteiskuntaa peilaavista ”ryhmä”kilpailuista, joissa pohjimmiltaan jokainen on jokaisen vihollinen ja taitamattomimmat pudotetaan armotta pelistä, mutta vain leikisti toki, ei ”oikeasti”. Mutta kuka tietää, 50 vuoden päästä voi taas olla sitä oikeaa vertakin areenalla. Tai ehkä pikemminkin. Mikä sen estäisi - makuasioitahan nämä ovat, showbisnestä...