Mainos

Moskova 2007 - Suomen maalivahdit

  • 63 127
  • 398
Tila
Viestiketju on suljettu.

Tuzzi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kyllähän ne muillakin joukkueilla vaihtelee maalivahteja miten sattuu, ja huonoja pelejä tulee muidenkin joukkueiden maalivahteille. Backlund pelasi eilen paremmin kuin Lehtonen, Lehtosen pitää pelata seuraava ottelu paremmin kuin vastustajan maalivahti. Jos nolla-nollaa mennään niin hörppyjä ei voi enää tulla.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Gainer kirjoitti:
Lehtonen jatkaa tietenkin. Hyvin pelasi yhden kävi koukkimassa maaliin, mutta tähän voisi sanoa että peli ei siihen kaatunut vaikka faktojen perusteella juuri niin kävi.

Siinäpä hyvin kiteytettynä kaikki oleellinen. Kyllä Suomen eilisessä pelissä ongelmat olivat ihan muualla kuin maalivahtipelissä. Jos ainoa ruotsalaisten tekemä maali on itse asiassa suomalaisten oma maali, en pitäisi puolustuksen enkä maalivahdinkaan onnistumista ollenkaan huonona eilen. Se on tietysti noloa että oman maalin teki juuri maalivahti. Mutta hyvin kokosi Lehtonen itsensä ja pelasi koko loppupelin ihan nappiin. Kuten joku kirjoittikin jo aikaisemmin, minäkään en usko että Norrenan kuuppa olisi kestänyt yhtä hyvin. Näin ollen: Lehtosen kannalla minäkin. Ja Jokeri-värejä minun laseistani ei muuten löydy yhtään.

Sen sijaan Suomen hyökkäyspeli oli aivan kamalaa katsottavaa eilen. Liian hitaat lähdöt, juonettomat vedot jne. Jätkät joiden pitäisi syöttää vielä kerran luodakseen realistisen maalintekotilanteen vetävätkin itse (täysin toivottomasta paikasta) suoraan molarin syliin (mm. Tuomo Ruutu parikin kertaa). Ja jätkät joille pelataan avopaikka (ne harvat koko matsin aikana) ampuvat hehtaaripyssyllä ohi maalista tai ohi kiekostakin. En sano että eilen ylimääräiseksi tiputetut herrat olisivat suoriutuneet välttämättä sen paremmin, mutta tuskin paljon huonomminkaan kuin vaikkapa Pärssinen, Kallio ja Miettinen. Kontiolalla ei ehkä kasetti vielä kestä MM-kisojen paineita, mutta miehellä on tähän asti nähdyn perusteella enemmän käsiä ja juonikkuutta kuin noilla kolmella yhteensä. Kontiolan aika tulee myöhemmin, uskoisin että viiden vuoden sisällä vakiinnuttaa paikkansa maajoukkueen luottosentterinä (sikäli kuin mahdollisilta NHL-kiireiltään ehtii).
 

Gainer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Turun palloseura ja suomen maajoukkue
aurinkolahna kirjoitti:
Viuhkola on koko turnauksen aloituspörssissä sijalla 8. Ja tämä on maalivahtiaiheinen ketju, joten se siitä.

Lehtonen pelasi muuten hyvää peliä, mutta valitettavasti ratkaisi ottelun Ruotsille. Ei hyvä.

Hyvä että on muissa peleissä ollut parempi. no voin minä sen uskoa että oli eilisessäkin pelissä aloitustilastossa 8. ;)

Eilen ei tuntunut oikeen saavan koukittua noita aloituksia suomelle ainakaan siinä lopussa. Eikä viuhkola oikeen ollu eilen elementissään. Parempaa on nähty tässä turnauksessa. Toivottavasti ei hyydy.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Gainer kirjoitti:
Olihan laama ihan ok mutta paras? Millä perusteella?

Omasta mielestäni Laamanen oli eilen paras suomalaispuolustaja. Omassa päässä mies oli todella varma, mokia ei sattunut ja hyökkäyspäässäkin järjesti monta hyvää tilannetta vaikka tehot jäivätkin puuttumaan, tosin niin ne jäivät koko joukkueelta. Tasapainoinen, vahva esitys.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
*Sniper* kirjoitti:
En laittaisi eilistä Ruotsin maalia Lehtosen piikkiin. Syy maaliin oli loppujen lopuksi Erkka Westerlund.. Kuten kuulimme asiantuntioilta (Suhonen, Aravirta), on hullua pitää maalivahteja jännityksessä loppuun asti, kumpi on ykkösmaalivahti ja kumpi jää nuolemaan näppejään. On tosi, että Lehtonen imaisi maalin, mutta syy löytyy Suomen vaihtopenkin takaa..
Tuossa maalissa kyllä Lehtonen koitti poimia helppoa kiekkoa aika kaukaa. Voi hyvinkin olla, että koitti hakea kiekkotuntumaa pelin alussa liikkumalla ja torjumalla pikkuisen aggressiivisemmin löytääkseen pelifiiliksen taas. Noh, hörppy mikä hörppy... herättää kummasti luottamusta. Nollapeli-Norrena olisi noin helposta pelistä ottanut ties monenenko nollapelinsä arvokisoissa - jokohan Suomen ennätys on lähellä? ;) Venäjä teki sentä paikoista maalinsa.

Olen Routsi-pelin jälkeenkin sitä mieltä, että Lehtonen on katsomaton kortti. Ruotsin hyökkäyspeli ei montaa vaarallista maalipaikkaa tuottanut. Lehtonen kyllä ne harvat paikat torjui, mutta painetta ei, henkisten lisäksi, juuri ollut. Silti Lehtonen on käytännössä ainoa, "varma", vaihtoehto välieriin näillä peluutuksilla. Asiat olisi olleet vielä paremmin, jos Lehtonen olisi Italiaa, ehkä aikaerosta huolimatta Venäjääkin, vastaan peliä katsellut maalin suulta, jos Erkka poikaa ykköseksi kaavaili. Nyt ne pelit meni puolustus-maalivahti -yhteistyön kannalta hukkaan.

Kuten Ape sanoi, on sääli, ettei Erkka ole uskaltanut valita ykköstä ennen kisoja. Toisen kanssa olisi pitänyt rohjeta käydä keskustelu sparraajan roolissa (1-2 helppoa peliä maalilla, ei "näytönpaikkoja") tällä kertaa. Apen mielestä tuo rooli olisi kuulunut Norrenalle. Se kommentti on kuitenkin annettu vasta Venäjä-pelin jälkeisessä tilanteessa.

Toivotaan, että Lehtonen onnistuu. Ruotsi-peli, hörppäisystä huolimatta, toi varmasti itseluottamusta lisää. Jotain kertoi, että tuollaisen ratkaisun jälkeen nauraa sille suorassa lähetyksessä kaiken kansan silmien edessä. On tainnut Lehtonen asennoitua lohkopeleihin ihan oikein: treenipeleinä the kisapelejä varten.
 
NojatuoliLokonen kirjoitti:
Kuten Ape sanoi, on sääli, ettei Erkka ole uskaltanut valita ykköstä ennen kisoja. Toisen kanssa olisi pitänyt rohjeta käydä keskustelu sparraajan roolissa (1-2 helppoa peliä maalilla, ei "näytönpaikkoja") tällä kertaa. Apen mielestä tuo rooli olisi kuulunut Norrenalle. Se kommentti on kuitenkin annettu vasta Venäjä-pelin jälkeisessä tilanteessa.

Onneksi Ape tajusi omana aikanaan maajoukkueen päävalmentaja valita ykkösmolarin jo ennen kisoja ja peluuttaa häntä läpi kisojen... NOT. Ei kuulu edes tähän ketjuun, mutta Suhonen on kyllä näiden kisojen ylivoimaisesti ärsyttävin jätkä, joka on käynyt lähelläkään YLEn studiota.
 
Viimeksi muokattu:

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Johannes kirjoitti:
Sori vaan itsellesi, mutta uskon maalivahtien välisen kilpailutilanteen olevan oikea ongelma lyhyessä turnauksessa, olen siitä niin usein lukenut ja kuullut maalivahtien itsensä ja useiden valmentajien asian vahvistavan, mutta aina saa olla eri mieltä. Siitähän tämä keskustelu muodostuu.

Kanadalla taisi olla taannoin Olympialaisista kultaa vuolleessa joukkueessaan veskareina Loungo ja Brodeur ja hämmästyttävästi kahden ehdottoman huippuveskarin peluutus ei tuonut Kanadalle ongelmia. Ja ainakin minä lähtisin mielummin kisoihin kahdella huippuveskarilla kuin yhdellä vaikka molemmissa tavoissa varmasti omat etunsa on.
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Mängimies kirjoitti:
Onneksi Ape tajusi omana aikanaan maajoukkueen päävalmentaja valita ykkösmolarin jo ennen kisoja ja peluuttaa häntä läpi kisojen... NOT. Ei kuulu edes tähän ketjuun, mutta Suhonen on kyllä näiden kisojen ylivoimaisesti ärsyttävin jätkä, joka on käynyt lähelläkään YLEn studiota.

Joo varmaan ainut hyvä asia mitä Apesta on sanottavaa.

Sanoin jo ennen kisoja moneen otteeseen, että on riski jos sosiaalipeluutetaan veskareita, koska esim Wienissä -05 kävi samalla tavalla. Molemmilla veskareilla on huonompi ilta alla, kun mennään kuoleman peliin. Tosin tuo Lehtosen tilanne oli "once in life" juttu ja kokosi hyvin itsensä, mutta kumminkin. Ja IS:n Rantanen vaikka onkin täysin vitsi "Salmelainen tekee näillä säännöillä 50 maalia NHL:ssä) oli oikeassa, ettei Lehtonen ole pelannut NELJÄÄN VUOTEEN isossa kaukalossa, joten olisi kannattanut totuuttaa häntä siihen.

Se sosiaalipeluutus kuullostaa hyvältä ja mukavalta ja reilulta, mutta se ei oikeasti toimi. Minä laittaisin aina sen huippuveskarin maalin.

Ja hei kannattaako noita Graingerin ja parin muun viestejä ottaa vakavissaan, jos tosissaan on aina turkulaisen tai TPS:n pelaajan puolella ihan joka tilanteessa, niin ainahan he ovat silloin hänen mielestään pelanneet hyvin.
Maajoukkue-peleissä onneksi ainakin itse pystyy laittamaan omat "värilasit" narikkaan, jotkut ei. Se on joillekin ihan sama miten jollain menee, kunhan on tietystä osasta Suomea, niin on joka tapauksessa ollut ikinä kovin missään.
 

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
NojatuoliLokonen kirjoitti:
Kuten Ape sanoi, on sääli, ettei Erkka ole uskaltanut valita ykköstä ennen kisoja.


Niin, Ape taisi sanoa, ettei hän ole 30 vuoden aikana tavannut sellaista maalivahtia, joka haluaisi tasapeluutusta ja siksi olisi pitänyt heti valita maalivahti joka pelaa lähes kaikki pelit. Ape kuitenkin itse omana päävalmentaja-aikanaan ihan samalla tavalla suunnilleen tasapeluutti kaksikot Takko-Kamppuri ja Takko-Tammi. "Älkää tehkö niin kuin minä teen, vaan niin kuin minä sanon."


Tämä on kaksipiippuinen juttu, sillä tasapeluutuskin saattaa toimi, jotta saadaan kaksi lämmintä maalivahtia, lisäksi loukkaantumisvara on tällä paremmin katettu. Vastaavasti välttämättä ei saada yhtään lämmintä.

Jos ei ole selvää eroa kahden maalivahdin välillä, niin molempien testaus on ymmärrettävää. Yksi selvä ykkösmaalivahti esityksistä riippumatta saattaa olla omalla tavallaan myös riskipeliä.
 
Mane kirjoitti:

Kyllä voisi ammattimiehet valita selkeän ykkösen, joka pelaa niin kauan kuin homma toimii. Yleensä maalivahditkin parantavat turnauksen edetessä, kunhan pääsevät pelaamaan.

Totta on tietenkin, että kyllähän muutkin joukkueet peluuttavat useampaa kassaria, mutta etenkin p-amerikkalaisilla (oikea tyyli) on peluuttaa jaksamis näkökulmasta. Eli jos nyt kakkonen saa yhden pelin pelata niin eipä tuo paljoa ole ykköseltä pois.

Jos ykkösmaalivahdilla ei suju niin kakkonen maaliin. Sitten onkin paikka nousta ykköseksi ja jättää toinen varjoonsa. Näin se menee lähes kaikilla muilla paitsi Erkalla. Itse todellakin olisin halunnut jomman kumman meidän nykyisistä aluksi selkeäksi ykköseksi.
 

softdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mane kirjoitti:
Ape kuitenkin itse omana päävalmentaja-aikanaan ihan samalla tavalla suunnilleen tasapeluutti kaksikot
Ape on ärsyttävä heppu, mutta propsit siitä että ego antaa periksi lausua omia toimiaan vastaan. Sehän se juuri on kehitystä ja osoittaa oppimista.

Itse ennen kisoja halusin Norresta selkeän ykkösen ja luotin kaveriin kuin kallioon (ei, en luota Kallioon). Venäjä-matsin jälkeen olen kuitenkin eri mieltä. Tällä hetkellä kannatan Lehtosen peluutusta jenkkejä (toivottavasti) vastaan, mutta saatan olla pelin jälkeen siitäkin toista mieltä ;)

En siis usko, että on olemassa absoluuttista, ennalta tiedettävää tapaa peluuttaa maalivahteja oikein. Varsinkin, kun tarjolla on useita samantasoisia vaihtoehtoja. Valmennusjohto tekee varmasti kaikkensa ja ovat päätöksiinsä paremmin varustettuja kuin suurin osa jatkoajan sohvakoutseista. Jos Suomi sitten sattuu voittamaan, niin valinta on ollut oikea. Häviön myötä taas valmennuksen olisi pitänyt osata paremmin. Epäkiitollista hommaa, mutta niinhän sen kuuluukin olla.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
softdog kirjoitti:
Itse ennen kisoja halusin Norresta selkeän ykkösen ja luotin kaveriin kuin kallioon (ei, en luota Kallioon). Venäjä-matsin jälkeen olen kuitenkin eri mieltä.
Samoilla ajatuksilla olen tässä ollut liikkeellä. Norrena kun sai aloitusvuoron suhteellisen hyvin menneen Kanadaharjoitusottelun jälkeen, niin ajattelin, että Lehtonen saa pelata todennäköisesti yhden, korkeintaan kaksi peliä, ja ykkösmaalivahti Norrena hoitaa sitten kaikki muut ottelut, joihin kuuluvat kaikki mahdolliset playoff-ottelut. Mutta tämä Venäjäottelu oli sitten kaikkea muuta, mihin olin varautunut ja on varmasti aiheuttanut harmaita hiuksia myös valmennukselle seuraavan pelin valinnan suhteen.

Itse kyllä uskon, että Norrena seuraavassa pelissä on maalissa, mutta jos Lehtonen kuitenkin sinne asettuu, niin en siitäkään pahoillani ole. Kova paikka jokatapauksessa sille, joka torjuntavastuun saa.
 
Viimeksi muokattu:

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
En tiedä miksi niin moni näki Norrenan ykkösmaalivahdiksi ennen kisoja. Huonompi torjuntaprosentti NHL:ssä, vähemmän pelattuja nollapelejä (ja pelejä), paremman puolustuksen takana pelannut. Lehtonen on jo tilastojenkin mukaan se parempi vaihtoehto, ja vaikka ei tilastoja katsottaisikaan, Lehtosen lahjat ovat jotain muuta kuin Norrenan, hän on kookkaampi ja peittävämpi mutta silti liike on parempaa.

Sen on yksinkertaisesti pakko olla sitä, että Norrenaa on nähty niin paljon, ja Lehtonen on se "joku jokerijunnu joka joskus pelasi liigassa".

Norrenaa on tosiaan nähty vuosien varrella paljon täällä, ja aina minulle itselleni on ainakin jäänyt sellainen kuva että hän on tasainen veskari joka tekee hyvää työtä lähes joka ilta ja silloin harvoin kun ei kulje ollenkaan, jälki on kamalaa. Lehtosesta taas oma näkemykseni on että hän voi olla 10 peliä Jeesus Kristus, ja palata joksikin aikaa sen jälkeen taas kuolevaisten joukkoon.

Me ei pärjätä tasaisen hyvällä tai tavallisella kuolevaisella, mutta sillä kristuksella kyllä. Ja ajoittaista potentiaalia tähän ei ole kuin toisella, joten lasken 1+1 ja homma on selvä.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kyllä mielestäni Lehtosella on edelleen selvästi paremmat näytöt jatkoa ajatellen, vaikka yksi emämunaus sekaan mahtuukin. Ei siinä voi paljoa veskarin piikkiin laittaa tappiota, jos peli päättyy 0-1, syntyipä maali millä tavalla tahansa. No, toki voi helpon kaavan mukaan ajatella, että Suomella olisi vähintään yksi piste enemmän, jos Lehtonen ei olisi mennyt tunkemaan näppejään väliin, mutta emme tiedä, minkälainen vaihtoehtoinen tulevaisuus siitä olisi syntynyt, jos Lehtonen ei olisi koskenut kiekkoon. Ehkä kiekko olisi kimmahtanut päätypleksistä suoraan maalinkulmalle kiirehtineen hannuhanhen lapaan ja sitten huudettaisiin, että miksi Lehtonen ei pysäyttänyt sitä ensimmäistä laukausta.

Hyökkääjät kun olisivat käyttäneet pari kolme lukuisista maalipaikoistaan, niin kukaan ei muistaisi enää tuota hörppyä ja Suomella olisi voittava maalivahti.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Norrena vai Lehtonen - kummallakin on puolensa, eikä kumpikaan ole todella epävarma. Helppo se on Suomen maalivahdeista taittaa peistä, kun veskarijellonat majailevat peräkkäin maalivahtitilastojen kolmos- ja nelossijalla.

Mutta entäpä USAn vahti puolivälierään? Grahame vai Grahame? Grahame on nimittäin pelannut kaikki Yhdysvaltojen pelit, ja nyt näyttää reppu heiluvan. Kanada rykäissyt tilanteeksi ensimmäisen erän jälkeen 4-0, joista kolme tasakentällisin. Hörps.

Jenkeillä on siis joko Grahame (jonka puolustukseksi on sanottava, että ihan ns. perusvarmaa peliä mies on muuten esittänyt aiemmissa peleissä) tai kaksi täysin kylmää vahtia:
Cory Schneider, Boston College
Jason Bacashihua, St. Louis

Jatkaako Grahame puolivälierässä, vai käydäänkö yllätystaistelu "Scheider vastaan Bacashihua"?

Siinäpä maalivahtikeskustelu, jonka osallisena en haluaisi olla. Mutta aina parempi Suomen kannalta, jos vastapuolella on vähän vaikeuksia. Osasyy voi tietysti olla Kanadan laukaisutehoissakin ja osumatarkkuudessa, joka on "vähän" parempi kuin Suomella.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
On tuonne Grahamen taakse mennyt vähän helppojakin nyt, mutta miestä peluutetaan sitkeästi ja eiköhän pelin jälkeenkin ole sama tilanne...koska Grahame on pelannut muut pelit hyvin, eikä USA:lla ole yhtä hyvä tilanne kuin suomella.
 

stiflat

Jäsen
Suosikkijoukkue
New York Rangers, HIFK
Itse en luota juuri kumpaankaan ja vielä hyvänsään aikana laittaisinkin kolmosveska Wallinheimon maaliin.
Norrenaan tosiaan oli tarkoitus luottaa, mutta Venäjä-peli ei oikein vakuuttanut. Lehtoseen en luota tänä keväänä enää, kaikki neljä NHL:n playoff-matsia nähneenä, ensi vuonna sitten taas.

Tai samapa se maalivahdeilla, jos ei itse osata maalia tehdä.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
psychodad kirjoitti:
On tuonne Grahamen taakse mennyt vähän helppojakin nyt, mutta miestä peluutetaan sitkeästi ja eiköhän pelin jälkeenkin ole sama tilanne...koska Grahame on pelannut muut pelit hyvin, eikä USA:lla ole yhtä hyvä tilanne kuin suomella.

Nyt Grahame häipyi Yhdysvaltain maalilta kahden erän ja 5-2 -tilanteen jälkeen, maalilla 24-vuotias Jason Bacashihua (http://www.hockeydb.com/ihdb/stats/pdisplay.php3?pid=56777).

Miehellä tällä kaudella 19 NHL-peliä ja 20 AHL-peliä, pelaa nyt ilmeisesti ihan lupaavasti Kanadaa vastaan. Mutta tuskin tosiaan Bacashihua maalilla ainakaan Suomea vastaan aloittaa - täytyy toivoa, että hän pelin maalilla lopettaisi samoista syistä kuin nyt.
 

HAL9000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kaikki tamperelaiset käy paitsi Ilves
Jukka Jalonen löi tovi sitten telkussa 20 euron vedon, että Norrena aloittaa maalissa seuraavassa pelissä. Jalosen perustelu oli, että ykkösvahti on hänen uskoakseen todellisuudessa päätetty jo ennen kisoja, tilanteen rauhoittamiseksi. Ihmetteli vain miksi Erkka pihtaa tietoa.

Jos siis Lehtonen aloittaa, Jalonen on väärässä ja 20 euroa köyhempi.
 

Hellox

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Sport, Zlatan Ibrahimovic, Jose Mourinho
Kuten monissa lähteissä on jo mainittukin, niin Kari Lehtonen pelaa nyt varmasti huomenna Suomen ykkösmolarina USA:ta vastaan.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Onneksi Jalonen on nyt 20 e köyhempi, ja Erkkakin näytti että pystyy kaikkein yksinkertaisimmissa asioissa päättämään oikein.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mängimies kirjoitti:
Ai mitäs onnellista siinä on?

No jos hän olisi vedon voittanut, Norrena pelaisi maalissa.
 
psychodad kirjoitti:
No jos hän olisi vedon voittanut, Norrena pelaisi maalissa.

Minä näkisin sen ennemmin niin, että jos Norrena pelaisi maalissa, niin Jalonen olisi vetonsa voittanut. Syy - seuraus eikä seuraus - syy.

Mutta ihan turhaa pilkunnussimista joka tapauksessa. Sori ei vaan ole parempaakaan tekemistä kun ei Suomikaan tänään pelaa.
 

psychodad

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Hal Gill
Mängimies kirjoitti:
Minä näkisin sen ennemmin niin, että jos Norrena pelaisi maalissa, niin Jalonen olisi vetonsa voittanut. Syy - seuraus eikä seuraus - syy.

Mutta ihan turhaa pilkunnussimista joka tapauksessa. Sori ei vaan ole parempaakaan tekemistä kun ei Suomikaan tänään pelaa.

Jostainhan se tekeminen on revittävä kun ei kerran mitään järkevää tapahdu tähän aikaan, joten saat anteeksi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös