Saku #11 kirjoitti:
Tuosta Mängimiehen ehdottamasta Bergenheim - TRuutu - Rita -ketjusta puuttuisi kyllä pelintekijä niin rumasti, etten uskoisi siitä juuri mitään tulevan. Ei noista kukaan mikään betonihanska ole, mutta silti riittävä pelisilmä ja rauhallisuus kiekon kanssa puuttuu kaikilta.
Voi tietysti olla, että olen täysin väärässä, ja tuo Legion of Doom jyräisi lahdentakaiset homopojat kotimatkalle silkalla vihalla.
Minä kyllä veikkaisin, että "lahdentakaiset homopojat" kieputtaisivat tuollaista ketjua 100-0, ja jyräisivät tapansa mukaan ohi ja voittoon. Ja mikäs siinä, sillä jos ketjuihin ei parempia nimiä Suomelta tulisi, niin tappio olisi ansaittu. Ketju olisi kyllä kova karvaamaan ja laitakahinoimaan, mutta pelinrakennus olisi tosiaan olematon.
Vaikka se suomalaisille karvas pala aina onkin, ruotsalaisilla on kokonaisuutena sekä laajempi että tasokkaampi pelaajamateriaali. Suomen huippukärki on kivenkova, mutta varsin kapea (ja ikääntymässä kovaa vauhtia, eivät Selänteet ja Sakut ikuisuuksia pelaa - toivottavasti seuraavat olympialaiset vielä kuitenkin).
Syitä Ruotsin toistaiseksi korkeampaan tasoon voi etsiä monesta suunnasta:
-sillä aikaa kun Suomessa sodittiin 5 vuotta neukkuja vastaan, ruotsalainen jääkiekkoilu sai rauhassa kehittyä 40-luvulla
-ruotsalaisilla on "voittamisen kulttuuria", toisin sanoen itsetuntoa ja vanhan siirtomaa/suurvallan perinteitä
-enemmän väestöä, joka johtaa suurempaan määrään pelaajia
-avoin 12 joukkueen liiga, joka osaltaan on pitänyt Elitserienin tason huomattavasti korkeampana kuin SM-liigan (tietysti palkkatasollakin on vaikutusta)
-Ruotsissa korostuu juniori- ja aikuisten tasolla syöttöpelin ja pelinrakentelun merkitys enemmän, mikä tuottaa tasokkaampia kiekonkäsittelijöitä, pelinrakentajia ja senttereitä kuin Suomessa. Täällä nykyinen juniorityö tuottaa niitä "maailman parhaita kolmosketjun laitahyökkääjiä", mutta joka hemmetin kerta yksi maajoukkueen suurimpia ongelmia on kunnon sentterien löytäminen joka ketjuun.
Mutta onneksi on sentään suomalainen sisu, jonka avulla mennään joukkueena ja yhteen hiileen puhaltaen vaikka läpi harmaan kiven - edellyttäen, että Leijonat pelaavat altavastaajana, ja mielellään joukkueella, jossa eivät ole mukana aivan kaikki parhaat ja jolta lehdistö ei odota mitään (eikä luo paineita). Tästä näkökulmasta Suomi voi menestyäkin Moskovassa oikein hyvin, sillä kukaan ei nyt odota Leijonilta paljoakaan, eikä typeriä "voittaako Suomi maailmanmestaruuden?"-otsikoita ole iltapäivälehdissä näkynyt. Torinossakin kaikki meni oikein hienosti finaaliin asti. Finaalivaihetta ennen Suomi oli ollut (varsinkin välieräpelissä) ennakoitu altavastaaja, finaalissa ennakkosuosikin paineet siirrettiin näppärästi Suomelle.