Tuli ihan puolipakolla mahdollisuus valvoa matsi tässä leikkauksesta toipuessa, eikä se aivan sysipaskaa sekoilua ollut kuin n. 48 minuutin ajan.
Aloitetaan nyt vaikka siitä, että mitä hittoa on tapahtunut Joel Armialle? Täysin sieluton, kaatuileva kiekonmenetysautomaatti ja valovuoden päässä edelliskauden formistaan.
Hoffman on pelkkä palkkanielu, aivan turha palanen kentällä jos ja kun ei pääse käyttämään laukaustaan. Mr. October v0.9, maksimissaan.
Caufieldin kuherruskuukausi on totisesti loppu, tai on ollut sitä koko kauden ajan. Ei tule nousemaan nykyliigassa kovaksi maalintekijäksi, ellei laita vähän nenäänsä välillä myös likaisiin paikkoihin.
Bergeron koulutti aloitusspesialistiksikin tituleerattua Dvorakia ympyröissä oikein huolella. Kaukana on Dvorak muutenkin siitä, mitä ennakkoon hehkutettiin.
Eniten pelissä pistää kuitenkin silmään tuo kammopuolustus. Chiarot on heittämällä joukkueen ykköspakki ja siinä se oleellisin. Petry jatkaa paluunsa jälkeen tutulla "kyllä isä osaa" -asenteella ja yrittää aivan älyttömiä suorituksia yksin. Nikulla muutamia oivalluksia hyökkäyspäässä, mutta vastapainoksi sata söhläystä omissa. Ja se takajeejee. Wideman ei mahtuisi missään muussa joukkueessa edes kentälle. Ja Savard, välillä näyttää kuin tekisi hyviäkin asioita, mutta oman pään sijoittuminen on aivan hukassa. Sinkoilee sinne, tänne välittämättä yhtään missä parinsa, pelin painopiste tai vastustajan vapaat pelaajat ovat.
Plussapuolelle jäivät vain Pezzetta, joka oli joukkueen ehdoton ykkönen ja hyvinkin potentiaalinen nelosen luottojyrä, Suzuki hyvällä peruspelillään, jälleen positiivisesti yllättänyt Montembeault pelastaen jokusen varman. Sekä... en edes usko kirjoittavani tätä oikeilla, näkyvillä kirjaimilla: Drouin! Kiva voida todeta, että Drouin on perkeleensä selättänyt, pelihuumori ja sitä kautta taso ovat aivan eri tasolla kuin aiemmin.