Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 107 186
  • 24 186

Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Kun puhutaan kulttuurista, kyse on suvusta ja taustoista. Hradetsky on lähtöisin Slovakiasta, ei Turusta.
Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Usein tausta määrittelee paljon minkälaista kulttuuria itsekin edustaa, mutta jos esimerkiksi kääntyisin muslimiksi ja yrittäisin elää sen kulttuurin mukaan, edustaisin aika vahvasti muslimikulttuuria. On mielestäni väärin jos ihminen lokeroidaan pysyvästi jonkin kulttuurin edustajaksi pelkästään syntyperänsä vuoksi.

Väittäisin siis todellisen kulttuurin lähtevän moraaliarvoista ja uskomuksista joihin haluaa uskoa, ja kuinka fanaattisesti. Ja tällä mittarilla Suomen maajoukkue ei ole erityisen monikulttuurinen. Monikansallinen tietyllä tapaa, ja se on mukavaa vaihtelua, mutta ei monikulttuurinen. Useimmat lienevät kuitenkin pääosin saman kristillisen myllyn tuotteita. Toki jokainen meistä imee tietyn annoksen kansallista kulttuuriperimää omaan kulttuuripohjaansa, jotkut enemmän kuin toiset, mutta väittäisin esimerkiksi itse jakavani enemmän kulttuuriarvoja jonkun Slovakialaisen urbaanin kaupunkilaisen kanssa, kuin jonkun Tohmajärveläisen lavatanssifanaatikon kanssa, koska jälkimmäisessä virtaa todennäköisesti isommalla prosentilla kansallista kulttuuripohjaa, kuin kaupunkilaisilla läpi Euroopan.

En tiedä selitänkö ajatuksiani tässä sekavasti, mutta toivottavasti saatte ajatuksen ytimestä kiinni.
 
Delter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Harkimoista vapaa Jokerit
(--)
Kyllä jo nämä tapaukset todistavat, että tarvitsemme monikulttuurisuutta.
Erinomaisia pointteja ja huomaan heti kapeakatseisuuteni. Vavahduttavaa!

Lisäisin listalle myös uudenlaisten toimialojen ja työtehtävien syntymisen. Esimerkiksi pelkästään tulkkien määrällinen kasvu kertoo kehityksestä. Eikä kyseinen osaaminen kasaudu enää mihinkään tylsistä vaihtoehdoista, kuten anglosaksisiin kieliin tai tusinamandariineihin, vaan ihan kansainvälisen kaupankäynnin työkaluihin eli arabiaan, persiaan ja somalikieleen. Yhtään väheksymättä sitä know-how'ta, jota erilaisten monikulttuurikoordinaattien ja järjestöpuuhakkaiden mukana Suomeen syntyy. Ehkä tässä seuraava vientituote maailmalle: Maailman parasta monikulttuurisuutta!
 
Jannacci

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Erinomainen kirjoitus. Tuosta seuraava vientituote ja Suomen talous nousuun. Intiassa sekä Kiinassa ja miksei myöskin Brasiliassa olisi valtavat markkinat esim. seemiläis-haamilaisten kielten tulkeille. Vuosittain kysyntä voisi olla jopa tuhansia tulkkeja jokaiseen yllä mainittuun valtioon.

Viedään myös tietotaitoa monikulttuurisuuteen liittyen ja mainostetaan meidän osaamista. Valtava bisnes tulossa.
 
moby

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP(#42)
Isompi kysymys kuin onko Hradecky monikulttuurinen vai ei on mitä sitten? Pidin aikoinaan epämiellyttävänä Barkov nuoremman selitystä siitä, että hän on 100-prosenttisesti suomalainen. Varmaan onkin, mutta eiköhän tunne olevansa myös venäläinen. Ihme selitystä asiassa, joka ei edes kuulu muille kuin henkilölle itselleen.
Barkov jr. on syntynyt 1995. Tuolloin venäläisyys ei ollut kovin kovassa huudossa edes venäläisten keskuudessa. Lasten vanhemmat olivat eläneet neuvostoliitossa 20-25v ja yleensä kotiutuneet Suomeen hiljattain. Sillojn ei kuunneltu Putinin ylistystä 1 kanavalta, vaan oltiin edelleen sekavassa tilanteessa Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. En ihmettele yhtään, etteikö jr olisi voitu kasvattaa täysin suomalaiseksi.

Enemmän olisin huolissani nykyisestä venäjän kielisestä nuorisosta, joihin on tarttunut vanhemmiltaan venäläinen nationalismi ja Putinin kritiikitön ihailu.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Jos ajatellaan ettei kulttuuri olisi monitahoista, niin mikä sitten on se Suomen aito ja oikea kulttuuri?
Länsi-Suomen Ruotsalaispohjainen, Itä-Suomen ortodoksipohjainen, tataari, romaani, saami?
Kaikki täällä satoja vuosia jo.
Joku, muu, mikä?

Vaikka tässä maassa asuisi vain yksi kansanosa, olisi monikulttuurisuus tilattu muualta. Kyllä ne on ihan tavallisia kantasuomalaisia idiootteja, jotka nimeävät valtionvirastoja traficomeiksi, urheiluliittoja finjumpingeiksi, museot halloffameiksi, kauppakeskukset malloftriploiksi, jääkiekkojoukkueet pelicanseiksi jne.

Enemmän olisin huolissani nykyisestä venäjän kielisestä nuorisosta, joihin on tarttunut vanhemmiltaan venäläinen nationalismi ja Putinin kritiikitön ihailu.

Siis Suomessa? Valitettavaa, vastenmielistä ja pelottavaa jos näin on. Tutkimusten mukaan Venäjällä nationalismi on nuorten aikuisten keskuudessa laskussa. Uusi sukupolvi haluaisi elää tavallista perhe-elämää ja suurvaltapolitiikka on buumereiden touhua. Tämä ei kuitenkaan, eikä saisikaan, sulje pois ylpeyttä venäläisyydestä.
 
Lystikäs

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Enemmän olisin huolissani nykyisestä venäjän kielisestä nuorisosta, joihin on tarttunut vanhemmiltaan venäläinen nationalismi ja Putinin kritiikitön ihailu.
Tähän paras lääke olisi todennäköisesti se, ettei tuijotettaisi niin paljon ihmisen juuria, vaan hyväksytään heidät tasa-arvoiseksi osaksi tätä kansaa. Kun ihminen tuntee itsensä ulkopuoliseksi omassa yhteisössään, hän alkaa usein hakea voimaa ja turvaa juuristaan. Veikkaan tosin, että parhaillaan globalismi on nuorison (myös venäjänkielisen) keskuudessa nationalismia suositumpaa. Mutta ilmiöt usein kulkevat sykleissä (vastavoiman laki) ja ennen pitkää kun globalismi alkaa kyllästyttää, nationalismi on nostanee päätään, ja tällöin vieraskielinen nuoriso usein hakee turvaa omista juuristaan - mikäli ei tunne yhteenkuuluvuutta suomalaisuuteen. Suomenvenäläisillä on tuossa naapurissa nationalistista pauhua, josta on helppo tarpeen vaatiessa saada ote. Heitä on siitä vaikea syyllistää, sillä me kaikki haluamme tuntea tietyn asteista kansallisylpeyttä.

Itse siis olen kaikkea lokerointia ja intersektionaalisuutta vastaan, koska pitkällä aika välillä ne vain lisäävät muureja ihmisten välille. Vaikka ymmärrän kyllä hyvät aikeet taustalla. Ihminen on heimoeläin, joka pyrkii automaattisesti lokeroimaan itsensä joukkoon, jossa hänen on luontevinta ja turvallisinta olla. Mutta mielestäni yhteiskunnan ei tulisi lokeroida ihmisiä heidän puolestaan, vaan jättää yksilön päätettäväksi sen, miten ja mihin kukin yksilö haluaa profiloitua. Jokainen meistä kuuluu useampaan lokeroon sukupuolen, ideologian, politiikan, yhteiskuntaluokan, syntyperän, uskomusten, siviilisäädyn, harrastusten yms. kautta, ja jokainen meistä painottaa omia lokeroitaan eri tavalla. Ihmiset, jotka painottavat vain yhtä tai kahta lokeroa selkeästi yli muiden, usein näkevät muutkin ihmiset vain näiden samaisten lokeroiden kautta. Yksilökeskeisemmät ihmiset, jotka näkevät itsensä useampien lokeroiden summana, näkevät yleensä myös muut ihmiset useampien lokeroiden summana. Esimerkiksi feministi näkee ihmiset ja epäkohdat usein vain sukupuolen kautta, kun taas markkinoinnin ammattilainen, yrittää nähdä asiat (ja ihmiset) kokonaisuutena tietääkseen mitä lokeroa kannattaa lähestyä.
 
Suosikkijoukkue
Reilu peli ja Putinin vastaisuus
Tämä ei mielestäni pidä paikkaansa. Usein tausta määrittelee paljon minkälaista kulttuuria itsekin edustaa, mutta jos esimerkiksi kääntyisin muslimiksi ja yrittäisin elää sen kulttuurin mukaan, edustaisin aika vahvasti muslimikulttuuria. On mielestäni väärin jos ihminen lokeroidaan pysyvästi jonkin kulttuurin edustajaksi pelkästään syntyperänsä vuoksi.

Väittäisin siis todellisen kulttuurin lähtevän moraaliarvoista ja uskomuksista joihin haluaa uskoa, ja kuinka fanaattisesti. Ja tällä mittarilla Suomen maajoukkue ei ole erityisen monikulttuurinen. Monikansallinen tietyllä tapaa, ja se on mukavaa vaihtelua, mutta ei monikulttuurinen. Useimmat lienevät kuitenkin pääosin saman kristillisen myllyn tuotteita. Toki jokainen meistä imee tietyn annoksen kansallista kulttuuriperimää omaan kulttuuripohjaansa, jotkut enemmän kuin toiset, mutta väittäisin esimerkiksi itse jakavani enemmän kulttuuriarvoja jonkun Slovakialaisen urbaanin kaupunkilaisen kanssa, kuin jonkun Tohmajärveläisen lavatanssifanaatikon kanssa, koska jälkimmäisessä virtaa todennäköisesti isommalla prosentilla kansallista kulttuuripohjaa, kuin kaupunkilaisilla läpi Euroopan.

En tiedä selitänkö ajatuksiani tässä sekavasti, mutta toivottavasti saatte ajatuksen ytimestä kiinni.

Ihminen on isolta osin kotoisin (1) lapsuuden perheestään (minä....) ja (2) sieltä, missä hän menee kouluun (... ja yhteisöni).

Esimerkiksi uskonnolliset arvot ovat syvälle piirrettyjä kodin (1) tapeteista, joskin niistä rakennetaan myöhemmin oma versio. Se versio on lähes joka tapauksessa hyvin voimakkaasti rajattu niin, ettei se ole isossa ristiriidassa (pl. kenties nuoruus) kodin arvojen kanssa. Kotoa saadaan myöskin suunta ammattiin ja osallisuuteen yhteiskunnasaa. On erittäin vaikeaa irroittautua siitä taustasta, ja he jotka pystyvät siihen, kokevat usein vierautta roolissaan.

Yhteisön jäsenyys (2) taas on aika vahvasti leimallista sinne kouluikään, murroikään jne. Olen aikuisena yrittänyt opetella kannattamaan silloisen asuinkuntani futisporukkaa. Ei siitä mitään tullut. Ei vaan pysty. Käytännössä ainoa urheilu(seura)joukkue, jota psyykeni pystyy kannattamaan edes jotenkin yli yhden ottelun aikajanalla on JYP. Menin muuten kouluun samana vuonna kun JyP ht nousi liigaan ja ilmiö oli iso.
Tavallaan olen kotoisin vuodesta 1986, joka on ensimmäinen jolloin muistan hahmottaneeni maailmaa hieman laajemmin (tosin vuodesta 1984 muistan kaksi uutisteemaa; Marja-Liisa Haemaelaesen ja Matti Nykaesen urotyöt Sarajevossa sekä neukkujen ohjuksen etsinnät hytävässä pakkasessa Inarinjärvestä), kun voimala poksahti Ukrainassa, avaruussukkula Amerikassa, Toivosen Lancia Korsikalla, jonkun tuntemattoman pistooli Tukholmassa ja Kekkosen arkunkansi Helsingissä.

Mistä itsekukin siis on kotoisin? Perheestä, yhteiskunnasta, alueelta, aikakaudelta jne.. Huuhkajat ovat luonnollisesti kotoisin jalkapallosta.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Uskaltaisin väittää, että liittyy asiaan jollain tavalla. Göteborgissa ammuttu poliisi viime yönä, kuollut myöhemmin sairaalassa.

Poliisi murhattiin Göteborgissa. Lehtitietojen mukaan "alueella oli sitä ennen lisätty poliisin läsnäoloa, ja se ärsytti rikollisia”. Kyseessä ei ollut pidätystilanne tai takaa-ajo, vaan poliisi ammuttiin kadulle täysin yllättäen.

Ruotsin pääministeri joutui pitämään lehdistötilaisuuden.

Suomen medioissa on muutamaa poikkeusta lukuunottamatta hiljaista tästä aiheesta.

“Ampuja tähtäsi suoraan kohti poliisia.” Nyheter - senaste nyheterna i Sverige och världen

“Poliisilähde: ‘Kollega ammuttiin tarkoituksella.’ Göteborgs-Posten

“Se oli kuin teloitus.” https://www.aftonbladet.se/nyheter/a/LnvQx1/polis-dod-efter-skottlossnin...

Biskopsgården on varsinaisen ongelmalähiön maineessa, ulkomaalais- ja maahanmuuttajaprosentti todella suuri.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Tietysti tapaus liittyy jengirikollisuuteen ja siihen taas maahanmuuton kautta. Vaikka olen ennenkin sanonut, että Ruotsin tilanne on vakava, niin kyllä tämä enteilee entistä enemmän ongelmia. Meille tämän pitäisi antaa myös heijasteita ja lähinnä siihen suuntaan, että maahanmuutto siirtyisi entistä enemmän työperäiseksi ja humanitaarinen taas pitäisi olla entistä vahvemmin omissa käsissä, ketkä halutaan tänne ottaa. Tuo poliisin ampuminen tuskin jää Ruotsissa viimeiseksi iskuksi poliisia vastaan, mitä siellä tapahtuu, sitä en halua arvailla, mutta kai voisi sanoa, että sota on julistettu jengien ja poliisin kesken.
 
Perusjäbä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En ole koskaan ymmärtänyt tuota Ruotsin tapaa hyssytellä ja vähätellä humanitaarisesta maahanmuutosta koituvia ongelmia, suljettiin silmät ja toivottiin parasta. Aika monta asiaa on mennyt pieleen että tähän saakka on päästy. Nykyisien jengien valta loppuu vain kovilla otteilla, jos silloinkaan.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Vakava varoitus taas siitä, että nämä Ruotsin jengit eivät ole mitään nahistelevia pikkurikollisia, vaan rikollisia, jotka ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin. Näissä piireissä kun tälläisellä teolla saa sitä mainetta ja statusta.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Vakava varoitus taas siitä, että nämä Ruotsin jengit eivät ole mitään nahistelevia pikkurikollisia, vaan rikollisia, jotka ovat valmiita äärimmäisiin tekoihin. Näissä piireissä kun tälläisellä teolla saa sitä mainetta ja statusta.

Entisiltä Jugoslavian mailta on vaadittu sotarikollisten saattamista tuomiolle (den) Haagiin ennen kuin EU suostuu aloittamaan jäsenneuvottelut. Samaan aikaan Pohjois-Euroopassa on demokraattinen maa, jossa tapetaan ihmisiä niillä samoilla aseilla. EU puuttui kyllä Napolin jätekasoihin, mutta Ruotsin jengisodille ei ilmeisesti tehdä mitään.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
EU puuttui kyllä Napolin jätekasoihin, mutta Ruotsin jengisodille ei ilmeisesti tehdä mitään.

Ruotsi ainoa EU-maa jossa kuolemaan johtavat ampumiset lisääntyneet 2000-luvulla. Ruotsin talous ja elintaso on yksi maailman parhaista, muu rikollisuus siedettävää.

Mistä siis on kysymys? Suurin osa Ruotsin jengien jäsenistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Heillä on kodit, koulutus annetaan... Syy on eri lähteiden mukaan heikosti integroituvat tulijat Somaliasta, Irakista jne. Ruotsissa ay-liike pitää palkat korkealla, joten yritykset vaativat työntekijöiltään osaamista. Monilta se ei onnistu, ja työpaikka jää haaveeksi.

Kun katsoo Suomen tilannetta, samat ongelmat ovat edessä. Emme ole kyenneet integroimaan irakilaisia, somaleja tai joitakin muita niin hyvin, että heistä kaikki osaisivat suomea ja opettelisivat ammatin ja kävisivät työssä.

Sen sijaan että EU voisi tälle tehdä jotain, kyllä se tekeminen tulisi lähteä Ruotsissa ja Suomessa hallituksen ja viranomaisten toimesta. Meillä oli pitkään kieltämisen vaihe, jossa Ruotsin ongelmat kiellettiin, vaikka ne Ruotsissa jo myönnettiin. Toivottavasti Suomen ongelmien suhteen saadaan hallitus vaihtoon mahdollisimman pian, jotta tärkeimmistä selvityksistä sisäministeri ei poimi YLE:n haastattelussa ainoaksi mainitsemakseen syyksi maahanmuuttajataustaisten nuorten rikollisuudelle heidän kokemaa rasisismia.

Rasismia on, mutta se ei ole syy. Eihän vietnamilaiset tai chileläiset riehu Ruotsissa tai Suomessa. Pääosin ne, jotka eivät integroidu ja pitkälti omasta tahdostaan.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Mistä siis on kysymys? Suurin osa Ruotsin jengien jäsenistä on ensimmäisen tai toisen polven maahanmuuttajia. Heillä on kodit, koulutus annetaan... Syy on eri lähteiden mukaan heikosti integroituvat tulijat Somaliasta, Irakista jne. Ruotsissa ay-liike pitää palkat korkealla, joten yritykset vaativat työntekijöiltään osaamista. Monilta se ei onnistu, ja työpaikka jää haaveeksi.

Ruotsin jengirikollisuuden juurisyyt ovat alun perin Jugoslavian hajoamissodissa. Humanitääristä Ruotsia ei kiinnostanut, että maahan pyrkii myös joukko sotarikollisia. Kuinka moni ihminen on kuollut Ruotsissa luotiin, joka on ammatti samasta aseesta kuin joku 90-luvun Balkanilla.

Olen EU:n kannattaja, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, että Ruotsin tilannetta on katsottu läpi sormien samaan aikaan, kun entisiltä Jugoslavian mailta odotetaan enemmän, ja siihen, että Italian mafiasodat saavat jyllätä rauhassa, kunhan palaaville roskakasoille tehdään jotain.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Ruotsin jengirikollisuuden juurisyyt ovat alun perin Jugoslavian hajoamissodissa.

Ei ole. Syyt ovat heikkojen sosioekonomisten alueiden kasvu eli lähiöt täynnä vuokra-asuntoja, joissa asuu heikosti toimeentulevia maahanmuuttajia (-taustaisia). Suurimmat ongelmat ovat näissä lähiöissä Tukholmassa, Malmössa ja Göteborgissa.

Aseita on virrannut ex-Jugoslaviasta, mutta satojen tuhansien työpaikkojen katoaminen heikosti koulutetuilta ei olisi jäänyt ilman reaktiota 70-90 prosentin maahanmuuttajalähiöissä, vaikka aseita ei olisi samalla tavalla ollut.

Perussyy on edelleen se, että Ruotsiin (ja Suomeen) on tullut paljon nuoria etsimään parempaa elämää vailla koulutusta ja kielitaitoa. Heidän lapsensa aikanaan ovat hyvin samassa tilanteessa, elleivät pääse irti vanhempiensa ongelmista.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Perussyy on edelleen se, että Ruotsiin (ja Suomeen) on tullut paljon nuoria etsimään parempaa elämää vailla koulutusta ja kielitaitoa. Heidän lapsensa aikanaan ovat hyvin samassa tilanteessa,elleivät pääse irti vanhempiensa ongelmista.

Tuo on se syy, miksi järjestäytyneeseen rikollisjengeihin löytyy yhä nuoria, kaikkihan haluavat kuulua johonkin sen sijaan, että ovat yksin. Mutta näille jengeille on Ruotsissa pitkät perinteet, jotka lähtevät Jugoslavian hajoamissodista. Varmasti on sellaisiakin jengejä, joissa ei ole balkanilaisia juuria, mutta miksipä ei olisi, kun tällainen toiminta ei ole uutta, vaan jopa ruotsalainen tapa ”integroitua”.

Minusta tämän takia on liian yksinkertaista verrata Suomea ja Ruotsia. Kyllä syrjäytyneitä maahanmuuttajanuoria Suomestakin löytyy, mutta täällä tarjolla ei ole samanlaista vaihtoehtoa järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuin Ruotsissa. Suomi pystyy hoitamaan asioita toistaiseksi itse, mutta Ruotsin tilanteeseen olisi EU:n pitänyt puuttua ajat sitten.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Minusta tämän takia on liian yksinkertaista verrata Suomea ja Ruotsia. Kyllä syrjäytyneitä maahanmuuttajanuoria Suomestakin löytyy, mutta täällä tarjolla ei ole samanlaista vaihtoehtoa järjestäytyneeseen rikollisuuteen kuin Ruotsissa. Suomi pystyy hoitamaan asioita toistaiseksi itse, mutta Ruotsin tilanteeseen olisi EU:n pitänyt puuttua ajat sitten.

Suomea ja Ruotsia tulee verrata toisiinsa. Tietenkin erityispiirteet molemmissa maissa tulee huomioida. Tärkeintä on Suomen kannalta valita seuraavat:

* Rajoittaa humanitaarista maahanmuuttoa ja suosia integroituvia ryhmiä (kuten Syyrian kristityt)
* Lisätä koulutettujen työperäistä maahanmuuttoa

HS julkaisi humanitaaristen maahanmuuttajien asumis- ja toimeentulotukea koskevan tilaston. Sen mukaan 70-80 prosenttia (tuesta riippuen) humanitaarisista maahanmuuttajista nosti tukia viime vuonna. Luku on karmea.

Näin se ei voi mennä jatkossa, ja käsittääkseni toivottavasti tuleva oikeistohallitus lähentää Suomea Ruotsiin vaatimusten osalta. Ruotsin sosiaaliturva ei ole yhtä antelias humanitaarisille(kaan), ja kielen opiskeluun sekä työpaikan ottamiseen kannustava tuki on ainoa mahdollinen tapa. Mahdollisessa hallituksessa PS puhuisi suomen kielen opiskelun pakosta ja Kok suomen kielen opiskelun kannustamisesta, mutta samasta asiasta on kyse.

Isoja toimia tarvitaan, jotta humanitaaristen tulijoiden halu ottaa itse vastuuta elämästään kasvaa. Tämä ei tarkoita kaikkia, mutta valitettavan suurta määrää. Samalla jatkossa ne joita Suomen otetaan, tulee ottaa määräaikaisella oleskeluluvalla maista, jotka hyväksyvät palautukset. Jos mm. Irakin kanssa ei saada sopimusta EU-tasolla aikaan, sieltä ei oteta Suomeen väkeä. He ovat olleet muutenkin integoitumisen osalta vaikeita, kun nuoret miehet ovat lähinnä paossa asevelvollisuuttaan ja haluttomia maansa vapauttamiseen.

Jugoslavian ja EU:n jätän sinulle.
 
ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Ruotsissa toimivat rikollisjengit voivat levittäytyä myös Suomeen ja oman tietoni mukaan ainakin kiinnostusta on molemmin puolin. Suomen tilanne on vielä ylipäätään rikollisjengien suhteen kohtuullisen hyvä kiitos poliisin, joka meillä uskaltaa edelleen toimia ja yhteiskunta jopa nykyistä hallitusta myöten vastustaa jengien vallan kasvattamista.

Suomessa liivijengien toiminta on käsittääkseni aika hyvin poliisin tiedossa ja iskuja heidän toimintaa vastaan on säännöllisesti. Ulkomaalaiset jengit ovat poliisille vaikeampi rasti ja näillä ryhmillä on yhteyksiä esim Suomen ja Ruotsin kesken etnisyyden kautta. Meillä on tänä päivänä jo jengejä huumekauppaan liittyen ainakin Pohjois-Afrikasta, Lähi-Idästä, Balkanin maista ja Baltian maista eli aivan kuten Ruotsissakin. Meiltä vain vielä puuttu se anarkia, jota Ruotsi ei ehkä enää koskaan saa tukahdetettua ja Suomi voi joutua samaan tilanteeseen. Yksi suurimmista riskeistä on seuraava maahanmuuttoaalto ja sen seuraukset jengiytymisessä, nämä porukat tarvitsevat lisää voimaa tyyliin Ruotsi.
 
Jonkin verran seuraan Ruotsin tilannetta, ja on oltu pitkään vaiheessa, jossa Tanskan ja Ruotsin pääosin etniset katujengit sekä sotivat keskenään, että pitävät yhtä markkinoilla. Tanska sulki jossain vaiheessa Ruotsin rajan, kun pommit tulivat Tanskaan. Liivijengit ovat Suomessa olleet pääosin valkoisille ja varsinainen poikkeus on Suomeen rantautunut Satudarah. Nyt, jos en väärässä ole, esimerkiksi Bandidos ja Hells Angels ovat hyväksyneet maahanmuuttajataustaisia, kuten Suomessa ilman turvapaikkaa jääneitä irakilaisia jäsenikseen.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Olen EU:n kannattaja, mutta suhtaudun kriittisesti siihen, että Ruotsin tilannetta on katsottu läpi sormien samaan aikaan, kun entisiltä Jugoslavian mailta odotetaan enemmän, ja siihen, että Italian mafiasodat saavat jyllätä rauhassa, kunhan palaaville roskakasoille tehdään jotain.

Mistä Italian mafiasodista sinä nyt puhut? Laajamittaisia mafiasotia italiassa ei ole 2000-luvun ensimmäisen vuosikymmenen puolivälin jälkeen ollut (silloin Camorra-klaanit selvittelivät laajemmin välejään viimeksi, ks. ns. Prima faida di Scampia tai jos haluat googlettaa englanniksi Scampia Feud). Sisilian mafia on ollut varsin rauhallinen sitten 1990-luvun alkupuolen, jolloin Corleonesit pyrkivät väkivaltaisesti ylivaltaa (ei pidä sekottaa Kummisedän Corleone perheeseen).

Eli Italian järjestäytyneen rikollisuuden (Mafia, Camorra ja N'drangheta) sisäiset sodat eivät ole olleet merkittävä ongelma pitkään aikaan. Campanian alueen luonnon tuhoaminen jätteiden, myös radioaktiivisten sellaisten, hautaamisella oli ja on merkittävä ongelma, johon EU:n kannattaakin puuttua. Se tappaa tälläkin hetkellä paljon enemmän jengiä kuin Camorra -klaanien väkivalta.

Ruotsin tilanteen osalta toki samaa mieltä, siinä tarvitaan (myös) EU-tason yhteistyötä. Ainoa keino näiden balkanilaistaustaisten liigojen kuriin saamiseen olisivat todella kovat otteet, mutta sellaisia et taida - ainakaan muusta kirjoittelustasi päätellen - kannattaa?
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Ainoa keino näiden balkanilaistaustaisten liigojen kuriin saamiseen olisivat todella kovat otteet, mutta sellaisia et taida - ainakaan muusta kirjoittelustasi päätellen - kannattaa?

Italian ongelmia katsottiin pitkään ja katsotaan yhä EU:ssa hyvin kevyesti suhteessa EU:hun pyrkiviin maihin.

Rikollisuuteen puuttumisen hyväksyn, jos se tehdään laillisin keinoin. Ei siinä ole kysymys asenteesta monikulttuurisuuteen, koska rikollinen on rikollinen etnisyydestä riippumatta. Pointtini kuitenkin oli se, että Ruotsi on asiassa täysin epäonnistunut, mihin toivoisin EU:n puuttuvan. Minä haluan, että EU olisi unioni, jossa ei katsota hyvällä, kuinka yhdessä jäsenvaltiossa on väliamerikkalaisia pelkokertoimia. Mutta minkäs teet, kun sormi osoittaa koko ajan uudempiin jäsenmaihin ja niihin, jotka sellaisiksi haluavat.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Onkos täällä varsinainen maahanmuutto- tai rajavalvontaketju? - en ainakaan löytänyt. Mutta tämä on hieman huolestuttava signaali. Ikävä vaan laittaa tälläisiä linkkejä tähän öyhötysketjuun.

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös