Monikulttuurisuus – rikkaus vai vitsaus?

  • 3 105 656
  • 24 186

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
milloin näistä ongelmista on KESKUSTELTU vaikkapa eduskunnassa? Tuo paikka lienee edelleen se, missä päätöksiä tehdään. Tai keskusteltu rehellisesti YLE:n illoissa ilman 90-10 suhdetta niin, että tuo 90% kuvastaa tätä porukkaa, joiden mielestä ongelmien esiintuonti lisää vastakkainasettelua.
Vuosien aikana olen noita varmaan kymmenkunta nähnyt, agenda on poikkeuksetta ollut kuinka väärin maahanmuuttajiin, olivat sitten turvapaikanhakijoita tai muita maahanmuuttajia, suhtaudutaan ja rasistisesti kohdellaan. Ongelmiin ei päästä edes pureutumaan, jos niitä joku esille tuo, vaan alkaa sellainen rasismikortin viuhtominen ettei pahemmasta väliä.

Lähtökohdat ovat haastavat eduskunnassa tai Jatkoajassa. Luin yllä olevan linkin Pakolaisneuvontaan ja heidän lähtökohtansa on se, että ihmisoikeudet ovat globaaleja. Tämä on myös vasemmiston ja vihreiden lähtökohta ja esillä mm. Vasemmistoliiton ohjelmissa. Itsekin aikanaan opin ulkoa YK:n yhden perusasiakirjan pienen tekstin: "kaikki ihmiset syntyvät vapaina ja tasavertaisina arvoltaan ja oikeuksiltaan. Heille on annettu järki ja omatunto, ja heidän on toimittava toisiaan kohtaan veljeyden hengessä".

Sen jälkeen maailmaan on tullut miljardeja ihmisiä lisää ja globalisaatio yhdessä ympäristöön liittyvien tekijöiden kanssa pitää osaltaan huolen siitä, että siirtolaisuudelle ei enää ole samanlaista mahdollisuutta kuin aiemmin. Kun meidän EU:ssa ja maailmassa pitäisi muuttaa talouden rakenteita oikeastaan kaikilla tavoilla suhteessa kehittyviin maihin, emme tee tätä. Se olisi kuitenkin ainoa tie muutokseen ja ääritilanteessa 10-30 vuoden sisällä myös meidän pelastukseen.

EU ja Suomi ei pysty auttamaan edes miljoonia pakolaisia vuodessa EU:n sisällä. Se on poliittisesti ja turvallisuuspoliittisesti mahdoton kuvitelma. Niinpä vastuullista ihmisoikeuspolitiikkaa olisi lyödä todella mittavat resurssit auttamiseen paikan päällä siten, että autettavat yhteiskunnat kykenisivät selviämään itse. Jos tätä ei tapahdu, massaliike kohti Eurooppaa käynnistyy ennen vuotta 2050, ehkä jo 2028-2033 eli 10-15 vuoden sisällä.

Toinen ongelma on se, että turvapaikkaprosessit eivät toimi ja yksikään valtio EU:ssa ei ole tyytyväinen nykytilaan. Uutta sopimusta turvapaikkapolitiikasta ei saada EU-tasolla aikaiseksi, jos perusfaktoja ei myönnetä.
 

archieG

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Slavia Praha
Koko keskustelu turhapaikkapolitiikasta näitten tosielämänfanien, mursujen, radioheadien ja muittenkin samanmielisten riemuidiootien nykypäivän somessa seuraa samoja latuja kuin aikoinaan pysähtyneisyyden aikana 70-80-luvuilla.

Jos erehdyit kritisoimaan silloin vallalla olevaa politiikkaa (lue neukkumyönteistä) niin sait kuulla olevasi väärässä poliittista johtoa myöten mukaanlukien silloinen lehdistö.

Jonnet ei muista, mutta itse neukkuaikaa eläneenä kuullostaa hämmästyttävän tutulta.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Paljon on suomalaisessa turvapaikkapolitiikassa kohentamista. Suurin syy toki on se että saamme turvapaikanhakijoista vain tähteet, työperäisen maahanmuuton hedelmät korjaa Keski-Eurooppa.

On silti ongelmallista leimata koko mamuporukka näiden bussihäiriköiden ja lastenraiskaajien mukaan. Emmehän kaikkia kantasuomalaisiakaan natseiksi leimaa.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Olen varma siitä, että ylivoimainen enemmistö suomalaisista ei reagoi kadulla kohtaamiinsa ulkomaalaisiin yhtään millään tavalla.

En ole sinällään asiasta mitenkään hirvittävästi eri mieltä, mutta reagoimisen sijaan ulkomaalaiselta näyttävät saavat jatkuvasti pitkiä tuijotuksia kadulla. Helsingissä tätä tapahtuu merkittävästi vähemmän, kun kaupunki alkaa jo olla sen verran kansainvälinen mutta jo Tampereella ulkomaalaiset saavat tottua jatkuvaan tuijotukseen. Voi tuntua suomalaisesta vähäpätöiseltä asialta, mutta kun olet koko ajan tuijoteltavana kun menet ulos niin se alkaa vaivata jossain kohtaa. Tunnet olosi koko ajan jotenkin "oudoksi" tai ulkopuoliseksi. Kokonaan eri juttu sitten onkin kun mennään hiukan kaupunkien ulkopuolelta, ei tarvitse Tampereellakaan mennä kuin Kangasalle tai Ylöjärvelle, niin erityisesti vanhat ihmiset katsovat kuin ufoa. (ei saa tietenkään yleistää, vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy toki).

Itseäni huolettaa totta kai jatkuvasti kasvava ääriajattelu, josta osoituksena on kaiken maailman natsi-marssit ja vihamieliset puolueet. Mutta keskiverto ulkomaalaisella on omien kokemusteni mukaan näitäkin suurempia huolenaiheita. Lähtökohtaisesti työnsaanti on äärimmäisen vaikeaa, jos työn kuitenkin saat niin on koko ajan paine osoittaa olevansa porukan paras/paikkansa arvoinen. Erityisesti jos puhut pelkästään englantia, niin työpaikan saantiin pitää osoittaa olevansa ihan huipputekijä vaikka rinnalla saattaisi olla kovinkin keskivertoja suomalaisinsinöörejä. Ja tässäkin puhutaan vaan niistä korkeastikoulutetuista ulkomaalaisista. Englantia puhuva ja vähemmän koulutettu saa tyytyä lähinnä siivoamaan. Ja ymmärrän totta kai, että isossa osassa työpaikkoja on pakko osata suomea, jos haluaa pärjätä mutta aika usein tämä nostetaan ihan syyttä palkkaamattomuuden syyksi.

Tämä nyt oli kohtuu irrallinen avautuminen, mutta tätä tuskaa on tullut seurattua monen ulkomaalaisen kohdalla. Sellaisten, jotka tätä maata rakastavat ja haluavat tehdä töitä siinä missä muutkin. Mahdollisuudet ovat kuitenkin kovin rajalliset.
 

teppana

Jäsen
On totta, että neutraalit ja jopa hyväntahtoiset tuijotukset/merkillepanot tuntuvat ahdistavilta jos niitä tulee eteen koko ajan. Tämä ei toki ole pelkästään suomessa esiintyvä ongelma vaan yleisesti koskee koko maapalloa pl. isommat länsimaalaiset kaupungit joissa useamman värisiä ihmisiä on jo pidempään asunut. Mutta tämä on poikkeus eikä sääntö.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Kokonaan eri juttu sitten onkin kun mennään hiukan kaupunkien ulkopuolelta, ei tarvitse Tampereellakaan mennä kuin Kangasalle tai Ylöjärvelle, niin erityisesti vanhat ihmiset katsovat kuin ufoa. (ei saa tietenkään yleistää, vastakkaisiakin esimerkkejä löytyy toki).

Tähänpä ei tarvitse vain olla edes ulkomaalainen. Aikanaan, kun olin 38 senttimetriä lyhyemmän tytön kanssa, niin tuli ihan puhdasta vittuilua puhumattakaan niistä selän takana kuiskimisista "näitkö ton pariskunnan".

Ei sentään aivan ongelmaksi asti ollut, kun naamat olivat molemmilla valkoisia, mutta ei myöskään mitenkään pari yksittäistä kertaa.

Kolumbiassa jalkapallopeliin mennessä poliisi huusi ja naureskeli vitun gringoa (tuolloin olin yksin), kun yritin selvittää mistähän lipun saa. Tämä maailma on tälläinen eikä tule muuksi muuttumaan.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
On totta, että neutraalit ja jopa hyväntahtoiset tuijotukset/merkillepanot tuntuvat ahdistavilta jos niitä tulee eteen koko ajan. Tämä ei toki ole pelkästään suomessa esiintyvä ongelma vaan yleisesti koskee koko maapalloa pl. isommat länsimaalaiset kaupungit joissa useamman värisiä ihmisiä on jo pidempään asunut. Mutta tämä on poikkeus eikä sääntö.

Juu, tämä on ihan totta. Tosin Suomessa asia taitaa korostua sen takia, että yksinkertaisesti kv-historia on niin lyhyt. Omassa lapsuudessakaan ei ulkomaalaisia hirvittävästi ollut vaikka elettiin jo 90-lukua. Kuitenkin jos mietitään väestön ikääntymistä ja ylipäätään maailman kansainvälistymistä, niin tähän kaikkeen toivoisi muutosta mahdollisimman nopeasti. Muuten ollaan valitettavasti takapajula kymmenen vuoden päästä.
 

Ulos T.

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko kotimaassa +suomalaiset maailmalla +Kärpät
Paljon on suomalaisessa turvapaikkapolitiikassa kohentamista. Suurin syy toki on se että saamme turvapaikanhakijoista vain tähteet, työperäisen maahanmuuton hedelmät korjaa Keski-Eurooppa.

On silti ongelmallista leimata koko mamuporukka näiden bussihäiriköiden ja lastenraiskaajien mukaan. Emmehän kaikkia kantasuomalaisiakaan natseiksi leimaa.
Tässä on kyllä paljon totta. Helposti läikkyy yli kun lukee jotain negatiivisia juttuja, vaikkapa sitten maahanmuuttajiin liittyen. Se on ihan totta että moni on täällä sen takia että omassa maassa on todella huonot olot ja varmaan suurin osa normaaleista ihmisistä Suomessa haluaisi jollain tapaa auttaa näitä. Sekin pitää paikkaansa että yksittäiset yksilöt on niitä jotka tekee noita täysin käsittämättömiä juttuja...kaikkia ei todellakaan pidä leimata. Oma mielipide on että pitäisikin olla käytännöt millä puuttua jotenkin niihin negatiivisiin poikkeustapauksiin (tehdä vaikka sitten lakimuutoksin). Tällä hetkellä tähän ei kai ole keinoja mutta luulisi poliitikkojen tekevän tämän eteen töitä jos asia koetaan tärkeäksi...toivottavasti ei odotella liian kauaa että ongelmat kasvavat liian isoiksi ratkaista suhteellisen helposti.

Aika moni ongelma olisi ulkoistettu ja poistettu Suomesta (ongelmat ei kokonaan poistu tietenkään) jos maahantuloa voitaisiin kontrolloida ja palautukset tapahtuisivat puoliautomaattisesti ihan jokaisen kohdalla jos esimerkiksi syyllistyy tiettyihin rikoksiin.

Tossa muuten juttua noista karkoituksista, vain puolet toteutuu:
https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bb4a017d-7c8c-4d14-a1f0-82be19fcf779
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Tähänpä ei tarvitse vain olla edes ulkomaalainen. Aikanaan, kun olin 38 senttimetriä lyhyemmän tytön kanssa, niin tuli ihan puhdasta vittuilua puhumattakaan niistä selän takana kuiskimisista "näitkö ton pariskunnan".

Ei sentään aivan ongelmaksi asti ollut, kun naamat olivat molemmilla valkoisia, mutta ei myöskään mitenkään pari yksittäistä kertaa.

Kolumbiassa jalkapallopeliin mennessä poliisi huusi ja naureskeli vitun gringoa (tuolloin olin yksin), kun yritin selvittää mistähän lipun saa. Tämä maailma on tälläinen eikä tule muuksi muuttumaan.

Erittäin totta. Suomalainen kyräily kyllä yltää ihan kantaväestöönkin. tuttavapariskunnalla on sama juttu, mutta mies sattuu olemaan tummaihoinen. Siinä vasta vittuilua ja kuiskuttelua tuleekin.

Tämä aihe on nyt muutamankin eri tapauksen johdosta, jotka on tullut vastaan viimeisen viikon aikana mutta yhtenä isona triggerinä oli Jasper Pääkkösen kommentit linnanjuhlissa. Kuulemma on pitänyt suomea jonkinlaisena suvaitsevaisuuden kehtona ja oli harmissaan kun joutui avokilleen kertomaan että miksi natsit osoittaa mieltään jne. Suomi on helvetin hieno maa, mutta ei missään tapauksessa mikään mallimaa ulkomaalaisten arjessa.
 

Jesus Shaves

Jäsen
Suosikkijoukkue
Dorados de Sinaloa
Kolumbiassa jalkapallopeliin mennessä poliisi huusi ja naureskeli vitun gringoa (tuolloin olin yksin), kun yritin selvittää mistähän lipun saa. Tämä maailma on tälläinen eikä tule muuksi muuttumaan.

Huutelivatko sittenkin cabrón sinulle? Ikäväähän tuollainen huutelu toki oli sittä sitten missä tahansa. Jostain kolkasta maailmaa tulee aina löytymään erilaisuudelle allergisia ihmisiä.
 

Undrafted

Jäsen
Kuulemma on pitänyt suomea jonkinlaisena suvaitsevaisuuden kehtona ja oli harmissaan kun joutui avokilleen kertomaan että miksi natsit osoittaa mieltään jne. Suomi on helvetin hieno maa, mutta ei missään tapauksessa mikään mallimaa ulkomaalaisten arjessa.
En tiedä mistä Pääkkönen tulkintansa tehnyt. Suomi sijoittuu kärkipäähän kiusaamisessa ja tasaisesti mediassa juttuja miten ihmiset saa osakseen kysymyksiä tai vittuilua jos erottuu muista ihmisistä jotenkin. Tässä asiassa maailma ei ole minun elinaikana muuttunut mitenkään. Liekö taustalla, kun moni suomalainen elää loppupeleistä tosi pienessä piirissä pienellä alueella. Duunissa savon murretta puhuva henkilö siirtyi Tampereen konttoriin ja on saanut selvästi huomiota osakseen, kun erottuu joukosta.

Kavereiden kanssa istuttiin iltaa taannoin ja yksi kertoi kokemuksista kesällä Orimattilassa. Oli kuulemma baarissa ollut kaikki hyvin, kun vieraat eivät olleet Helsingistä. Tuskin mitään olisi tapahtunut, vaikka joku olisi Helsingistä ollutkin, mutta vitsinäkin heitetty juttu kertoo jotain ajatusmaailmasta. Vaikea on ulkomaalaisen sopuetua, jos ylipäänsä suhtautuminen toisesta kaupungista tai jopa toiselta asuinalueelta saman kaupungin sisältä tulevaan on varautunut. Kotimaisesta stand up huumorista osansa saa muille kaupungeille nauraminen. Kerroppa vastaava vitsi mustaihoisesta tai juutalaisesta ja olisi aikamoinen kohu kasassa. Korsolaiselle tai keravalaiselle sopii nauraa ihan erilailla ilman kohua.
 

kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
En tiedä mistä Pääkkönen tulkintansa tehnyt. Suomi sijoittuu kärkipäähän kiusaamisessa ja tasaisesti mediassa juttuja miten ihmiset saa osakseen kysymyksiä tai vittuilua jos erottuu muista ihmisistä jotenkin. Tässä asiassa maailma ei ole minun elinaikana muuttunut mitenkään. Liekö taustalla, kun moni suomalainen elää loppupeleistä tosi pienessä piirissä pienellä alueella.

Varmasti osaltaan on juuri noi pienet piirit. Mutta olen kyllä itsekin törmännyt siihen, että melko moni glorifio ja nostaa Suomen jollain tapaa muiden maiden yläpuolelle. Mistä tämä sitten kumpuaa? Ei mitään hajua. Toisaalta Pääkkösen kommentit eri haastatteluissa, joita on antanut tuon leffansa myötä on ylipäätään antanut hiukan sellaista kuvaa, ettei ihan ymmärrä tuota suomalaisen kiusaamisen tasoa. Tavallaan hyvä, että antaa Suomesta hyvää kuvaa maailmalla, mutta turhan ruusuista ja todellisuudesta irrallaan olevaa kuvaa ei mielestäni ole hyvä jakaa.

Tämä oli se kommentti, joka itseäni ärsytti: "– Suomalaisena haluaisi ajatella, että me elämme poikkeuksellisen suvaitsevaisessa ja poikkeuksellisen edistyneessä yhteiskunnassa, ja Suomi toimii maailmalle jonkin sortin esimerkkinä lähestulkoon kaikessa sivistykseen liittyvässä. Sitten kun tapahtuu jotain tällaista, niin kyllä se hiljaiseksi vetää, Pääkkönen toteaa."

Löytyy täältä: Jasper Pääkkönen joutui selittämään Alexandra-rakkaalleen Helsingin itsenäisyyspäivän tapahtumia: ”Suomalaisena mua hävetti pohjattoman paljon”
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En tiedä mistä Pääkkönen tulkintansa tehnyt. Suomi sijoittuu kärkipäähän kiusaamisessa ja tasaisesti mediassa juttuja miten ihmiset saa osakseen kysymyksiä tai vittuilua jos erottuu muista ihmisistä jotenkin.

Oisko Pääkkönen tehnyt tulkintansa samalla tavalla kuin minäkin eli asumalla ulkomailla vuosia, saa hyvän näkökulman myös Suomeen? En tiedä onko, mutta eihän Suomessa ole systemaattista rasismia ja ulkomaalaistenkin mukaan Suomen poliisi oli ykkönen tuossa 12 maan tutkimuksessa. Poliisin reiluus ainakin verrokkimaihin nähden on iso juttu, koska ulkomaalaiset asioivat eri syistä poliisin ja viranomaisten kanssa suhteellisen paljon.
 

teppana

Jäsen
Juu, tämä on ihan totta. Tosin Suomessa asia taitaa korostua sen takia, että yksinkertaisesti kv-historia on niin lyhyt. Omassa lapsuudessakaan ei ulkomaalaisia hirvittävästi ollut vaikka elettiin jo 90-lukua. Kuitenkin jos mietitään väestön ikääntymistä ja ylipäätään maailman kansainvälistymistä, niin tähän kaikkeen toivoisi muutosta mahdollisimman nopeasti. Muuten ollaan valitettavasti takapajula kymmenen vuoden päästä.

Alkuvuodesta kierrettiin Indonesiassa kuukauden verran ja mitä syvemmälle mentiin maalle niin sen tungettelevampaa se ihmettely oli. Ja se oli niin raskasta että ei oikeastaan huvittanut edes mennä ulos. Vaikka kaikki oli joko positiivista tai neutraalia huomiota.
 

Juhaht

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kiekko-Espoo
Aasialaiset ylipäänsä on jotenkin erikoista sakkia ton kanssa. Intiassa tyypit tuijottaa kuin apinaa kun eivät ole ennen valkoihoista livenä nähneet, Kiinassa kuvataan vaaleahiuksisia lapsia kuin sirkuseläimiä ihan häpeilemättä julkisilla paikoilla.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Asiaahan tuo on ja Enbuske tuo osuvasti esille sen, miten vassarit ja feministit pelaavat muuallakin kuin Jatkoajassa kaksilla korteilla. Mutta myös persut heimolaisineen taitavat kaksien korttien pelin. Vaikka molemmat ryhmät tietenkin muuta kirkkain silmin väittävät.
 

teppana

Jäsen
Asiaahan tuo on ja Enbuske tuo osuvasti esille sen, miten vassarit ja feministit pelaavat muuallakin kuin Jatkoajassa kaksilla korteilla.

Yllättävän "helppo" näkökulmaltaan tuo kolumni. Yleensä Enbuskella on ainakin hakuna vähän hankalampaa kulmaa. Nyt oli sellainen Ulla Appelsin-tyylinen kirjoitus.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Yllättävän "helppo" näkökulmaltaan tuo kolumni. Yleensä Enbuskella on ainakin hakuna vähän hankalampaa kulmaa. Nyt oli sellainen Ulla Appelsin-tyylinen kirjoitus.

Samaa vähän pohdin. Tulin tulokseen, jonka mukaan Enbuske on kuullut/lukenut erityisesti Oulun syytteiden mukaisista teoista ja vielä erillisenä asiana vassaritoimittajan raiskauksista ja kysellyt niistä vähän hänen ystäviltään vassareissa. Seurauksena on ollut kieltämisen muuri ja tämä sitten osaltaan vaikutti tekstin sisältöön ja tasoon. Näyttäisi kiihtyneen miehen kirjoittamalta. Voi myös olla tehokeino tai väsyneen kirjoittajan tekstiä.

Silti ydinnäkemykset kestävät.
 

teppana

Jäsen
Samaa vähän pohdin. Tulin tulokseen, jonka mukaan Enbuske on kuullut/lukenut erityisesti Oulun syytteiden mukaisista teoista ja vielä erillisenä asiana vassaritoimittajan raiskauksista ja kysellyt niistä vähän hänen ystäviltään vassareissa. Seurauksena on ollut kieltämisen muuri ja tämä sitten osaltaan vaikutti tekstin sisältöön ja tasoon. Näyttäisi kiihtyneen miehen kirjoittamalta. Voi myös olla tehokeino tai väsyneen kirjoittajan tekstiä.

Silti ydinnäkemykset kestävät.

Tästä sen verran, että Enbuske ei taida mennä ihan siihen perinteisempään vassari-muottiin joka hänen kollegoillaan usein osuu kohdilleen. Enemmänkin liberaali kapitalististi. Muutenkin vähän omituinen kaveri. Äitini jakoi Ylellä toimiston Enbusken kanssa parin vuoden ajan ja opin pintapuolisesti häntä tuntemaan. Älykäs selvästi, mutta sosiaalisesti hieman kummallinen.
 

ultrar

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Arsenal
Enbusken kirjoituksessa on paljon hyvää, vaikka ylipäätään arvostus tähän kaveriin on aika alhaalla. Suurin virhe mielestäni hänen kirjoituksessaan on se, että hän tuomitsee vahvasti yleistämisen, mutta persujen kohdalla hän tekee sen itse. Uskoisin persujenkin sisällä olevan hyvinkin erilaisia persoonia, eivätkä kaikkien aatemaailmat varmasti osu samaan kategoriaan. Sama se on vihreidenkin kohdalla, itselleni puolue on punainen vaate, mutta tunnen heidän joukostaan paljon henkilöitä, joiden kanssa on helppoa olla samaa mieltä. Näin on tietysti kaikkien puolueiden tai eri ihmisryhmien kohdalla. No, Enbuske on yksilönä aina halunnut olla yli-ihminen, hiukan muita fiksumpi ja tietysti haluaa myös provosoida ajoittain vahvasti.
 

Walrus21

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Kirjoituksen alusta poimittua:

Hävetkää kaikki saatanan viisastelijat. Oulussa on raiskattu lapsia, ja te alatte tehdä sillä politiikkaa ja esitellä omaa moraalianne ja omien hatarien maailmanselitystenne todenmukaisuutta. Hävetkää!

Ja seuraavaksi ei muuta kuin politikoimaan ja esittelemään omaa moraalia ja omien hatarien maailmanselitysten todenmukaisuutta.

Heikkoa jopa Enbusken standardeilla. Sen verran voidaan varmaan puolustaa Tuomasta, että hän ei (vielä) pyri poliittiseen valtaan, vaan hyötyy asiasta ainoastaan rahallisesti.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tästä sen verran, että Enbuske ei taida mennä ihan siihen perinteisempään vassari-muottiin joka hänen kollegoillaan usein osuu kohdilleen. Enemmänkin liberaali kapitalististi. Muutenkin vähän omituinen kaveri. Äitini jakoi Ylellä toimiston Enbusken kanssa parin vuoden ajan ja opin pintapuolisesti häntä tuntemaan. Älykäs selvästi, mutta sosiaalisesti hieman kummallinen.

Itse en Enbuskea vassarina pidä. Viittaus "kysellyt niistä vähän hänen ystäviltään vassareissa" tarkoitti tämän palkitun raiskaajavassaritoimittajan ystäviä vassareissa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös