Vähän kehitysavusta:
Suomen kehitysyhteistyökumppaneista pääosa on vahvan talouskasvun ja lupaavan bisnespotentiaalin maita Afrikassa ja Aasiassa. Kriisimaita on oikeastaan vain Afganistan ja Somalia. Yheistyötä tehdään suurelta osin ympäristö-, maa- ja metsätalous-, energia-, ict- sekä vesihuoltoasioissa. Huolimatta länsimaiden kehitysavun tunnetuista tehokkuusongelmista, on suomalaisten tarjoama kehitysapu varsin tehokasta. Oikein toimittuna, kehitysapu tarjoaa suuria mahdollisuuksia kyseisten alojen suomalaisyrityksille. Tähän mennessä ongelmana on ollut se, että ulkoministeriö ei ole aktiivisesti pyrkinyt auttamaan omia yrityksiä kilpailutuksien voittamisessa, vaan liian suuri osa hankkeista lipsuu muiden länsimaiden yrityksille. Monet tahot lobbaavat tähän muutosta ja muutoksia todennäköisimmin onkin luvassa jo lähiaikoinakin.
Optimaalisessa tilanteessa suomalaisyritykset saavat vahvan jalansijan erittäin lupaavilla markkinoilla ja Suomi niissä hyvät suhteet ja maineen, jotka ovat valtavan tärkeitä viennissä. Huolimatta siitä, että kotimaisia yrityksiä ei olla riittävällä tasolla pystytty auttamaan, on Suomella ja suomalaisyrityksillä kehitysyhteistyön seurauksena mm. vesiasioissa ovet todella hyvin auki sellaisiin maihin kuin Vietnam ja Kenia, jotka molemmat ovat "rising star" -maita. Kenia oikeastaan jopa koko Saharan eteläpuoleisen Afrikan talouden veturi (Keniasta oli muuten erinomainen artikkeli Time-lehdessä hiljattain - suosittelen lukemaan).
Kehitysyhteistyöhanke tarkoittaa yksinkertaistetusti ilmaistuna sitä, että Suomi rakennuttaa esimerkiksi joukon biokaasulaitoksia vaikkapa Tansaniaan ja julkisena hankintayksikkönä joutuu sen lain mukaan kilpailuttamaan. Hankkeen voittanut biokaasualan yritys sitten voimalat rakentaa. Suomen kannattaa toteuttaa hankkeita semmoisilla aloilla, jossa meillä on paljon omaa osaamista ja näin oikeastaan on toimittukin. Ongelmana on ollut siis se, että Suomi on ollut liian "kiltti" esimerkiksi siinä, että omia yrityksiä ei ole päästetty riittävässä määrin speksaamaan tarjouspyyntöjä ja näin ollen hankkeiden toteutus on melko usein lipsunut muunmaalaisille yrityksille.
Kehitysyhteistyöllä on kuitenkin jo saavutettu valtavia, joskin suhteellisen vaikeasti mitattavia suoria ja epäsuoria hyötyjä suomalaiselle elinkeinoelämälle. Parantamisen varaa on toki vielä paljon.
Suomalaisen kehitysavun leimaaminen rahan syytämiseksi korruptoituneille hallinnoille ja sen vaatiminen lakkautettavaksi on helppoa ja halpaa, kansan syviin riveihin iskevää populismia.