MM-otteluiden pohdintaketju

  • 39 293
  • 775

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Olen kanssa sitä mieltä että Nigerian kehuminen on jotenkin huvittavaa. Eivät ne mitenkään erityisen kaunista futista pelanneet. Ylipäätänsä puheet "tehokkaasta" tai "kauniista" futiksesta ovat enemmän tai vähemmän tekopyhää. Harvoin oikeastaan tehokas ja menestyksekäs jalkapallo on erityisen tylsää. Se on tietynlainen klisee!

Kysyin tätä jo jossain aikaisemmassa ketjussa mutta eipä kukaan ikinä siihen mitään sanonut (ehkei kenelläkään ollut mitään syytä). Mutta ihmettelin millä perusteella ns. objektiivinen saksa-futiksen vihaaja pystyi perustelemaan Tsekin kannattamista '96 EM-finaalissa, jossa Tsekki vain peruutteli ja sai lahjapilkulla johdon mutta onneksi hävisi? Esimerkkinä mainitsin muistaakseni silloisen TPS-futisvalmentajan kommentin finaalin jälkeen kun hän kirosi Saksan voittoa ja kiehui että niin tylsä robottipaska voitti mestaruuden. Mutta hänen kannattamansa Tsekki vain ja ainoastaan puolusti ja potki palloa pois eikä edes yrittänyt rakentaa peliä. Kuitenkin hän perusteli asiaansa futiksen PR:n kannalta! Samaa asia MM-90 finaalissa Argentiinan taholta.

Kyllähän allekirjoittanutkin kannattaa finaaleissa yleensä jompakumpaa joukkuetta vaikkei oma tiimi olekaan mukana. Ja usein syy on juuri se että toivottavasti "Englanti ei voita" tai "Espanja ei voita"(tosin kyseiset maat kovin harvoin ovat maajoukkuefinaaleissa..). Mutta en kuitenkaan mussuta mistään pelityylistä. On naurettavaa haukkua toista finalistia tylsäksi robottijoukkueeksi kun ns. oma suosikki pelaa vielä hirveämpää. Saahan sitä kannattaa mitä haluaa mutta tekopyhyys on naurettavaa!

MACK
 
vieri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Inter, Gli Azzurri, Avs, Bears, Jokerit
Varjo:

- Tosiaankin Vieri liittyi seuraan pari kautta myöhemmin kuin Ronaldo, joka liittyi kaudella 1997/98...itse olen ollut Vieri fani noin kuusi vuotta (Atalantan ajoista asti), mutta Interin kannattaja olen ollut vuodesta 88-89...tuolloin joukkueessa pelasi mm. Zenga, Baresi, Brehme, Bergomi ym...valmentajana hääräsi Italian nykyinen päävalmentaja "chicken" Trap.:)
Kesä -99 oli unelmien täyttymys, koska jo kauan suosikkipelaajanani ollut Vieri liityi seuraan.:)

- Myönnän, että peli oli siihen aikaan kauniinpaa, kuten myös MM-kisoissakin, mutta minkäs teet??? Nykyajan pelityyliä ei voi millään verrata esim. 10-15 vuoden takaisiin tapahtumiin...nykyään lähes kaikki joukkueet osaavat puolustamisen taidon (ehkä liiankin hyvin) toisin kuin esim 10-15 vuotta sitten, jolloin peli oli paljon avoimempaa ym.

- Sitten vielä lyhyt kommentti Vierin maaleista (joita en suostu millään sanomaan räkämaaleiksi) ;)
Tottahan se on, että Vieri tekee ei-niin-hienoja-maaleja usein, mutta ei sillä mielestäni ole mitään väliä miten maalit tehdään.
Vieri haistaa nämä ns. "tap-in" paikat erinomaisesti ja on näin ollen erittäin arvokas hyökkääjä niin Italialle kuin Interillekin.

Se siitä...jokaisella on omat suosikkinsa ja niin se pitää ollakin...toivotaan, että Ronaldo ja Vieri kohtaavat finaaleissa jos Brasilia sinne asti pääsee.;)

Ciao,
Tommi
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Jumala on olemassa ja kävi potkaisemassa Beckhamin hermostuneen rankkarin sisään. Olipas hupaisaa katsoa lopun kidutuksesta huolimatta. Urheilutoimittajilla on kiintoisan pitkä muisti. Monessako kommentissa lukee että Argentiina hallitsi koko toista puoliaikaa mielin määrin? Kun minuutit 45-60 olivat suvereenia englantilaista hallintaa, taidokkailla syötöillä puhkottiin Argentiinan kömpelöä ja hidasta puolustusta (:)) joka hädissään roiskaili palloja sinne sun tänne. Rumaa, taidotonta peliä - onneksi kentällä oli yksi tekninenkin joukkue! :D (Viikonloppu meni erittäin iloisissa tunnelmissa...)

Tälläisellä itseluottamuksella voisi päästä pitkälle tässä turnauksessa, mutta joka tapauksessa yksi päätavoitteista on saavutettu. Nyt toivotaan että Jumala ei pidä vapaapäivää 12.6. vaan että Ruotsi ottaa 3-0 voiton tästä vastenmielisestä joukkiosta! Varmaahan mikään ei ole - hyvänä päivänä Nigeria voi voittaa joukkueen kun joukkueen, toivottavasti merkityksetön peli ei heitä innosta.

Kovin absoluuttisia mielipiteitä täällä muuten pelistä ja sen kauneudesta. Ikään kuin olisi itsestäänselvyys mikä on kaunista ja mikä ei. Omasta mielestäni kaunista peliä on joukkueen yhtenäinen taistelu ehkä paljonkin parempia yksilöitä vastaan, erityisesti inhoan hajanaisten joukkueiden peliä jossa tähtien diivailu ja yleinen primadonnailu dominoi. Minusta sellainen on RUMAA peliä.
 
PIISPA

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Jotain mätää tanskanmaassa

Pitää vielä palata tuohon lauantaiseen katastrofiin, jossa tanskalainen linjatuomari kuivatteli kainaloitaan ja vilkutti lipullaan katsomoon aina kun italialaiset pistivät pallon Kroatian maaliin. Tuon esityksen jälkeen saa taas ensi syksynä liigan viirupaidat tehdä melkoisen kasan hymyilyttäviä päätöksiä, ennen kuin niitä kehtaa alkaa edes kommentoida. Tanskan lippumies asetti riman nyt niin korkealle että huimaa. Uusi standardi erotuomaritoiminnalle on syntynyt, tähän ei jääkiekkotuomari enää pysty. *hetken kunnioittava hiljaisuus*
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Viestin lähetti mjr

Olen aivan samaa mieltä sinun kanssasi. Tuskin kukaan voi sanoa, mikä on absoluuttisesti kaunista, mutta aivan kuten sinä, minäkin pidän nimenomaan taistelevasta jalkapallosta ja siitä, että ollaan selkeästi valmiita tekemään kaikki voiton eteen (kuitenkaan en suvaitse esim. filmaamista yms.). Pidän myös nopeasta jalkapallosta. Sellaista esitti mm. Leverkusen Mestarien liigassa.
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Re: Jotain mätää tanskanmaassa

Viestin lähetti PIISPA
Pitää vielä palata tuohon lauantaiseen katastrofiin, jossa tanskalainen linjatuomari kuivatteli kainaloitaan ja vilkutti lipullaan katsomoon aina kun italialaiset pistivät pallon Kroatian maaliin. Tuon esityksen jälkeen saa taas ensi syksynä liigan viirupaidat tehdä melkoisen kasan hymyilyttäviä päätöksiä, ennen kuin niitä kehtaa alkaa edes kommentoida. Tanskan lippumies asetti riman nyt niin korkealle että huimaa. Uusi standardi erotuomaritoiminnalle on syntynyt, tähän ei jääkiekkotuomari enää pysty. *hetken kunnioittava hiljaisuus*

Periaatteessa olen kanssasi samaa mieltä siinä, että on täysin käsittämätöntä, miten yhdelle avustavalle erotuomarille voi sattua kaksi noin radikaalia munausta yhdessä pelissä, mutta toisaalta täytyy muistaa, että hän seisoi pitkän matkan päässä, käytössä ei ole monia erilaisia kuvakulmia ja hänen on tehtävä päätöksensä sekunnin murto-osissa. Jalkapallon paitsiosääntökin on vielä jääkiekkoa vaikeampi tuomita, joten tuollaisia sattuu. Harmittavaa vaan, että ilman noita virheitä Italia olisi luultavasti napsassut ainakin tasurin tuosta pelistä.

Luultavasti tanskalaisen liputtamiset ovat näiden kisojen osalta ohi.
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Miten olisi neljä rajatuomaria kahden sijasta? Paitsiosääntö on pahimmillaan mahdoton tuomita objektiivisesti ja pyhää jalkapalloahan ei saa videotuomaroinnilla häpäistä (asia jota en ole ikinä käsittänyt mutta varmaan siihen on myös rationaalisia syitä. Jossakin?)
 
OldTimeHockey

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK, Bayern München, Deutschland
Viestin lähetti JHag
Italia-Kroatia matsin palavakatseinen rajamies on kuulemma saanut kisajärjestäjiltä uuden homman. Hänet on ylennetty brittifanien maskotiksi. Hommiin kuuluu mm. Argentiina-paidassa hilluminen heidän katsomossaan ja kyltin "Queen Elisabeth is a whore" kantaminen.
Eikun "God Shave the Queen". :D
 
helko-vaara

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Ajax ja Vänämöisen Pallo
Viestin lähetti mjr
Miten olisi neljä rajatuomaria kahden sijasta? Paitsiosääntö on pahimmillaan mahdoton tuomita objektiivisesti ja pyhää jalkapalloahan ei saa videotuomaroinnilla häpäistä (asia jota en ole ikinä käsittänyt mutta varmaan siihen on myös rationaalisia syitä. Jossakin?)

Rajatuomarit ovat historiaa. Nykyään fudiksessa on avustavia (ero)tuomareita. Syytä en tiedä, enkä muutosta ymmärrä.
 
Kaivanto

Jäsen
Työnnä se lippu p...

Kuten vieri aiemmin vuodatteli, olipa tyrmäävä esitys tanskalaislinjuri Jens Larsenilta ITA - CRO -ottelussa. Hylätyn 'paitsio'maalin en laske merkinneen juuri mitään, koska Vieri teki heti perään uuden. Sitä tuskin olisi syntynyt, mikäli ensimmäinen olisi hyväksytty.

Jälkimmäinen aiheeton lipunheiluttelu taas heitti koko lohkon asetelmat uusiksi, ja pahimmassa tapauksessa se oli suruliputus Italialle. Ensiksikin Materazzin maalin hylkäämiseen ei ollut syytä, koska rikkoja oli kroaatti. Toisekseen tapahtuma oli päätuomarin toimialuetta jolle linjamiehet tunkeutuvat suhteellisen harvoin - silloin, jos näkevät mielestään jonkin ilmiselvän rikkeen, jota päätuomari ei havaitse. Larsen näki ilmiselvästi tapahtuman 180 astetta väärin päin. Yksi tuomarivirhehän tuo vain, niitä tulee joka ottelussa. Pahimmassa tapauksessa tämä virhe vain voi vetää neljä vuotta viemäristä alas.

Larsenin lisäksi pelin ratkaisi Nestan loukkaantuminen. Kroatian maalit tulivat enemmän tai vähemmän selkeästi korvaaja Materazzin virheistä, mutta huolestuttavinta oli Nestattomuudesta puolustukseen yleensä tarttunut sekasortoisuus. Nestan pelaamisesta Meksikoa vastaan ei ole vielä tietoa. Huijui.

Jalkapallon MM-kisat jatkavat totuttuja latuja sikäli, että Italia tuskailee taas alkulohkovaiheessa. Syy on vanha tuttu; lähdetään välttämään tappiota otteluihin, joissa pitäisi lähteä hakemaan voittoa. Kroatia-ottelu on sattumusten summa ja tilastokummajainen, mutta tavallisesti Italia on tappion välttämisessä äärimmäisen hyvä. Siksipä se mennee pitkälle, jos onnistuu voittamaan Meksikon. Mikäli otteluun lähdetään kahden ensimmäisen pelin taktiikalla, Trapattoni ei suoraan sanoen ole tehtäviensä tasalla.
 
Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti mjr
pyhää jalkapalloahan ei saa videotuomaroinnilla häpäistä (asia jota en ole ikinä käsittänyt mutta varmaan siihen on myös rationaalisia syitä. Jossakin?)

On siihen sellainen ainakin puoliksi rationaalinen syy, että jalkapallossa ei tunneta jääkiekosta tuttua leppoisaa pelikatkoa, koska kello käy koko ajan. Periaatteessa voitaisiin tietysti kelailla videoita ja lisätä kulunut aika lisäaikaan, mutta se olisi jotenkin...epämääräistä.

Jatkuvasti rullaavaan kelloon taas ei ole mitään rationaalista syytä. Ellei "se kuuluu jalkapalloon" ole sellainen.
 
Suosikkijoukkue
TPS
Lehdestä luin mielestäni hauskahkon tapauksen, josta tuli heti mieleen Jatkoaika ja siellä olevat jutut "uimalakista".
Pikkupoika oli katsellut Ranskan ottelua (ei MM-kisoissa) ja tuumannut nähdessään Zidanen: "Taitaa olla rikkaan talon poikia, kun on uimalakissakin karvakaulus".
 
mjr

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkueet
Viestin lähetti Kaivanto

On siihen sellainen ainakin puoliksi rationaalinen syy, että jalkapallossa ei tunneta jääkiekosta tuttua leppoisaa pelikatkoa, koska kello käy koko ajan. Periaatteessa voitaisiin tietysti kelailla videoita ja lisätä kulunut aika lisäaikaan, mutta se olisi jotenkin...epämääräistä.

Jatkuvasti rullaavaan kelloon taas ei ole mitään rationaalista syytä. Ellei "se kuuluu jalkapalloon" ole sellainen.

No joo, aivan rationaalinen syy. Ehkä se kello kuitenkin voitaisiin pysäyttää tarkistuksen ajaksi, eihän niitä kannattaisi muutenkaan käyttää kuin maalitilanteissa, rangaistuspotkujen tuomioissa ja vastaavissa eli ei joka välissä tarvitsisi videoita tsekkailla. Juokseva peliaika on urheilullisesti vähän tyhmä mutta taloudellisesti erittäin kannattava: televisiointi helpottuu kun otteluiden pituudet on ennustettavissa.
 
Kaivanto

Jäsen
Viestin lähetti mjr
Juokseva peliaika on urheilullisesti vähän tyhmä mutta taloudellisesti erittäin kannattava: televisiointi helpottuu kun otteluiden pituudet on ennustettavissa.

Televisiointi helpottuu joo, mutta tiedä onko tuo sittenkään niin taloudellista; jää 'muutama' mainoskatko väliin (tässähän muuten on aivan kohtuullinen peruste kellon jatkuvalle pyörimiselle). Mainosrahat menevät tietysti ensi kädessä tv-yhtiöille, mutta suuri osa niistä kulkeutuu välillisesti lajiliitoille ja Blatterille.
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä näemme jo kansainväliset uutisotsikot:

*FIFA OTTAA KÄYTTÖÖN VIDEOTUOMAROINNIN JATKOAIKA.COM:SSA OLLEEN KESKUSTELUN ANSIOSTA!*:D

En ole mikään antifutishemppa, mutta jotenkin on jäänyt pintaan tämän hetkisistä karkeloista

- ontuvat tuomiot (hylätyt maalit ja kyseenalainen tuomarointityö)
- ei niin helvetin katsojaystävälliset pelit (tosin enimmäkseen koosteita katsoneena, no: parhaat pelit edessä)
- Filmaus (naurettavaa balettia, varsinkin rankkarialueella!) ja osasta annetut turhat varoitukset
- nyt jo mellakoita Moskovassa -ei ratkaisevan- tappion jälkeen, mitähän vielä seuraa muualla?

nimim. parempia pelejä odotellessa
 
Oloneuvos

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, ÄTPPOMK,Ottawat Senaattorit
Viestin lähetti Senior

Samat sanat olisi voinut kirjoittaa myös kotoisesta SM-liigastamme pois lukien nuo Moskovan mellakat. Harmi, että Jatkosota päättyi väärin päin. Olisihan komeaa, jos Hjallis omistaisi Moskovan Dynamon ja vanha kunnon ZSKA olisi meikäläisten farmisakki. :D
 
Risa

Jäsen
Suosikkijoukkue
SoJy vuodesta-61, Jokerit 1972-2013; 2022, Україна
Re: Työnnä se lippu p...

Viestin lähetti Kaivanto
...Trapattoni ei suoraan sanoen ole tehtäviensä tasalla...

Olet Kaivanto selkeesti "tehtäviesi" tasalla!

Katselin tuon kyseisen matsin baarissa sankan italialaisjoukon keskellä ja matsin jälkeen olin jopa positiivisesti yllättynyt kun "tifosien" hampaissa oli nimenomaan Trapattoni eikä kyseisen ottelun tuomarit.

Toki tuomaritkin osansa saivat, mutta pääasiassa syyt tappioon löytyivät peluutuksesta ja pelaajavalinnoista!
 
Kh

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Vieri

Vieri:
Myönnän, että peli oli siihen aikaan kauniinpaa, kuten myös MM-kisoissakin, mutta minkäs teet? Nykyajan pelityyliä ei voi millään verrata esim. 10-15 vuoden takaisiin tapahtumiin. Nykyään lähes kaikki joukkueet osaavat puolustamisen taidon (ehkä liiankin hyvin) toisin kuin esim 10-15 vuotta sitten, jolloin peli oli paljon avoimempaa ym.
Minun mielestä tuo väite ei pidä muuten paikkaansa. Jalkapallon kehitys 70-80-luvulla meni siihen suuntaan (puolustusvoittoiseksi), että FIFA oli pakotettu tekemään sääntöuudistuksia, jolla peli saatiin taas vapaammaksi ja hyökkäysvoittoisemmaksi. Lopputulos on ollut hyvä: negatiivinen kehitys maalien määrässä on saatu pysäytettyä ja esim. 90-luvulla MM-kisoissa tehtiin enemmän maaleja kuin aiemmin 80-luvulla. Pelistä tuli silmin nähden hyökkäysvoittoisempaa kuin 80-luvulla jne. Myös eurocupeissa tapahtunut kehitys osoittaa tämän, sillä aiemmin 80-luvulla joukkueet nippanappa saivat toisistaan eroa 1-0-tuloksilla, kun taas 90-luvulla ja sen jälkeen otteluissa on tehty keskimäärin se 3 maalia.

Itse olen pääpiirteittäin tyytyväinen jalkapallon nykyiseen kehitykseen ja suuntaan. Jalis on ison vihreän veran shakkia. Ennemmin näitä katselee kuin 80-luvun kisoja. Kaikesta filmaamisesta, paidasta repimisestä ja tuomarivirheistä huolimatta; ne taidot on jaliksessa osattu aina.
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Re: Työnnä se lippu p...

Viestin lähetti Kaivanto
Jalkapallon MM-kisat jatkavat totuttuja latuja sikäli, että Italia tuskailee taas alkulohkovaiheessa. Syy on vanha tuttu; lähdetään välttämään tappiota otteluihin, joissa pitäisi lähteä hakemaan voittoa. Kroatia-ottelu on sattumusten summa ja tilastokummajainen, mutta tavallisesti Italia on tappion välttämisessä äärimmäisen hyvä. Siksipä se mennee pitkälle, jos onnistuu voittamaan Meksikon. Mikäli otteluun lähdetään kahden ensimmäisen pelin taktiikalla, Trapattoni ei suoraan sanoen ole tehtäviensä tasalla.

Mielestäni Italia on aivan turhaan peruutellut näissä peleissään, kun se olisi voinut hyökätä paljon päättäväisemmin. Kroatia pelissäkin tulosta alkoi syntyä kovan painostuksen myötä heti kun otettiin se käsijarru pois päältä. Sen lisäksi luulisi, että jos oma puolustus on tuollaisessa tilassa, kuin se Kroatiaa vastaan Nestan lähdettyä oli, niin kannattaisi hyökätä eikä vetäytyä.

Trappi taitaa lähteä kisojen jälkeen...
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Viestin lähetti Senior
En ole mikään antifutishemppa, mutta jotenkin on jäänyt pintaan tämän hetkisistä karkeloista

- ontuvat tuomiot (hylätyt maalit ja kyseenalainen tuomarointityö)
- ei niin helvetin katsojaystävälliset pelit (tosin enimmäkseen koosteita katsoneena, no: parhaat pelit edessä)
- Filmaus (naurettavaa balettia, varsinkin rankkarialueella!) ja osasta annetut turhat varoitukset
- nyt jo mellakoita Moskovassa -ei ratkaisevan- tappion jälkeen, mitähän vielä seuraa muualla?

nimim. parempia pelejä odotellessa

Ontuvat tuomiot .. no joo.. mielestäni tuomarit ovat olleen ihan hyvin messissä näissä kisoissa. Muutama paha virhe on sattunut, mutta ei mitenkään kummasti kuitenkaan. Tuo Italia-Kroatia nyt sattui olevaan aika katastrofi, mutta muuten olen ollut aika tyytyväinen tuomarityöskentelyyn.

Miten sinusta pelit eivät ole olleet katsojaystävällisiä? Mielestäni pelit ovat olleet pääasiallisesti todella viihdyttäviä. Alkaen Ranska-Senegal helmestä, Ruotsin pelejä on ollut mukava katsoa ja "oma" Saksakin on jotenkin pärjännyt.

Filmaus.. no joo.. tässäkin on jonkun verran liioiteltua katsoa, että koko kisa on naurettavaa balettia. Onhan tuota turkkaa tullut heitettyä, mutta jälleen ihan kohtuullisesti on tuomarit olleet mukana. Mielestäni tässä pitäisi myös MM-kisojen tasolla ottaa käyttöön sellainen systeemi, että pelin jälkeen voitaisiin antaa pelikieltoa, jos pelaaja on selkeästi heittäytynyt ja vaatinut esim. vastustajalle korttia, vaikka kyseinen taklaus ei olisi edes osunut. Tämä sääntömuutos ei vielä varsinaisesti muuttaisi pelin luonnetta mihinkään ja se on käytössä ainakin joissain kansallisissa sarjoissa.

Tuo Moskovan mellakka nyt on sinällään pahoiteltavaa, mutta arvattavaksi jää, kuinka paljon sillä loppujen lopuksi on jalkapallon kanssa tekemistä ja kuinka pitkälti nämä vandaalit halusivat vain laittaa paikkoja sileäksi. Verrataan esim. Rodney Kingin tapaukseen Jenkeissä. Eli varmasti tuo itse mellakka alkoi agression purkautumisena rasismia vastaan, mutta pian huomattiin kuinka kivaa onkaan laittaa ikkunoina rikki ja ryöstää kaikkea kivaa. Uskoisin tämän myös olevan osasyyllinen eilisiin mellakoihin Moskovassa. Muuten on vaikea käsittää sitä, miksi ihmiset merkityksettömässä ottelussa noin emotionaalisesti reagoisivat.

Sitten vielä: itse urheiluhan ei ole syyllinen, vaan urheilu peilaa vain yhteiskuntaa...
 
Senior

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Timi

Vähän kuitenkin olit samaa mieltä, ainakin osasta!;) Mutta kuten sanoin, en edes pysty / halua provosoida keskustelua, olen tällainen 'sunnuntaikatselija', joten kommenttini tulivat ehdottomasta amatöörin kirjoittamana ilman suurempaa viisautta. Kai se on niinkin, että kun alkaa kriittisesti katsoa, löytyy vikoja koko ajan? Anyway, lämpimikseni lässyttelin, eipä paljon muuta. Vaikutelma vain on Tamimainen tässäkin:
95 %:nen futispeli on 50 %:nen katsomisnautinto.:D .
 
Timi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit - Schalke 04
Re: Timi

Viestin lähetti Senior
Vähän kuitenkin olit samaa mieltä, ainakin osasta!;)

Juu, ei kait sitä sovi kiistäminen :)

Vaikutelma vain on Tamimainen tässäkin: 95 %:nen futispeli on 50 %:nen katsomisnautinto.:D .

Tami on melkoinen kurko, sillä hänen prinsiippinsä eivät päde pelkästään urheilussa vaan elämässä yleensä. Esimerkiksi 95% keskittyminen tenttiinlukemiseen tuottaa 50% tuloksen ja sehän riittää jo läpipääsyyn.. eli turha esim. tentteihin on yötä myöten päntätä..

Ohhoh.. menipäs taas offtopicciin. Pahoitteluni jo näin etukäteen.
 
Kaivanto

Jäsen
Kimppavastaus

Viestin lähetti Risa

Olet Kaivanto selkeesti "tehtäviesi" tasalla!

Katselin tuon kyseisen matsin baarissa sankan italialaisjoukon keskellä ja matsin jälkeen olin jopa positiivisesti yllättynyt kun "tifosien" hampaissa oli nimenomaan Trapattoni eikä kyseisen ottelun tuomarit.

Toki tuomaritkin osansa saivat, mutta pääasiassa syyt tappioon löytyivät peluutuksesta ja pelaajavalinnoista!

Viestin lähetti Timi

Mielestäni Italia on aivan turhaan peruutellut näissä peleissään, kun se olisi voinut hyökätä paljon päättäväisemmin. Kroatia pelissäkin tulosta alkoi syntyä kovan painostuksen myötä heti kun otettiin se käsijarru pois päältä. Sen lisäksi luulisi, että jos oma puolustus on tuollaisessa tilassa, kuin se Kroatiaa vastaan Nestan lähdettyä oli, niin kannattaisi hyökätä eikä vetäytyä.

Trappi taitaa lähteä kisojen jälkeen...

Minusta Trapattonilta oli selkeä taktinen kömmähdys mennä yllättäen muuttamaan karsinnoissa toiminut ja jo standardiksi muodostunut 3-4-1-2 -ryhmitys Ecuador-pelin 4-4-2:ksi, tai jopa 4-2-2-1-1:ksi. Mihinkäs sitä koira karvoistaan tai Trap catenacciostaan. Silti, vaikea ymmärtää niitä mielenliikkeitä, jotka saavat noin vahvalla materiaalilla - myös offensiivisesti - siunatun joukkueen valmentajan yht'äkkiä ja viime hetkillä siirtymään toimivasta ja tasapainoisesta pelitavasta sumputukseen. Tämä suunnanmuutos silloin, kun vastaan astuu lohkon ennakolta heikoin joukkue ottelussa, jossa kelpaa vain kolme pistettä. No, kolme pinnaa tulivat, no harm done. Ihmeellistä panikointia kalkkiviivoilla silti. Mikäli syynä oli Inzaghin loukkaantuminen, aina vaan ihmeellisempää. En ole kuullut mistään suunnasta yhtäkään, kirjaimellisesti yhtäkään, jalkapalloihmisen kommenttia, jossa puollettaisiin Inzaghin peluuttamista ennen kevätkauden kuuminta italohyökkääjää eli Montellaa.

Vahinko tuli sitten Kroatia-ottelussa, vaikka siinä varovainen pelitapa oli perustellumpi. Tasapeli olisi ollut lähtökohtaisesti ihan ok tulos. Lopputulos oli lähinnä sattumusten summa. Tässäkään tapauksessa en ole Trapattonin kanssa samoilla linjoilla, kahdella selkeällä kärjellä + Tottilla olisin lähtenyt pelaamaan. Mutta Ecuadorin pelkääminen ihmetytti siis vielä enemmän.

Materiaalin äärirajoilla Italian vahvuudet ovat juuri ääriorganisoidussa ja kontraavassa pelissä. Ts. pudotuspelivaiheessa jotakin toista suurmaata vastaan on järkevää antaa aloite suosiolla vastustajalle. Selkeästi heikompia vastustajia vastaan siinä ei sen sijaan ole juurikaan tolkkua - kuten sanottu, alkusarjassa lähdetään voittamaan, jatkopeleissä välttämään tappiota. Saatana soikoon, nämä ovat tuttuja ongelmia jo vuosikymmenten takaa, ja silti joka siunaaman kerta alkulohkossa joudutaan liioitellun varovaisuuden vuoksi ongelmiin. Tavallisesti ne tulevat kolmen tasapelin muodossa, tällä kertaa näin.

Toivu, Nesta.
 
TheAnimal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Re: Timi

Viestin lähetti Senior
Vähän kuitenkin olit samaa mieltä, ainakin osasta!;) Mutta kuten sanoin, en edes pysty / halua provosoida keskustelua, olen tällainen 'sunnuntaikatselija', joten kommenttini tulivat ehdottomasta amatöörin kirjoittamana ilman suurempaa viisautta.

Samassa veneessä ollaan ja ihmetellään ulapalla, että kenen piti ottaa airot mukaan ja kuka unohti kiristää perämoottorin perälautaan. Ihmettely keskeytyy ainoastaan minuutin välein kun huudetaan kuorossa Kyllösen tyyliin, että missä on Jay-Jay?

Kai se on niinkin, että kun alkaa kriittisesti katsoa, löytyy vikoja koko ajan? Anyway, lämpimikseni lässyttelin, eipä paljon muuta. Vaikutelma vain on Tamimainen tässäkin:
95 %:nen futispeli on 50 %:nen katsomisnautinto.:D .

Nyt keskitytään veneessä 96% (Pirtumaiset prosentit jyrää Tamin prosentit yhden prosentin marginaalilla) teholla siihen, että Nigeria kaataa ala-aste tasoisella pallon potkimisellaan Englannin. Okocha surffaa kentän läpi ja pistää Beckhamin persuuksien kautta pallon Englannin verkkoon. Siitä lähdetään. Hätätapauksessa voidaan hyväksyä myös merimiehen längistä sisään menevä lirupallo. Mutta vain siinä tapauksessa, että Beckamin persus ei ole käytettävissä.

Sen jälkeen aletaan pohtia sitä, että mistä löytyy airot tai vaihtoehtoisesti sitä, että mistä löytyy seuraava persoonallista ja viihdyttävää futista pelaava underdog. Plussaa saa siitä, jos vaihtopenkin luona häärää kaveri jolla on pikkutakki ja takatukka. :cool:
 
Sampe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pittsburgh Penguins/Turun PalloSeura/Kiekko-Vantaa
Äh. Minusta voitot ja maalit/korit/juoksut jne. ovat kaikessa joukkueurheilussa armottoman yliarvostettuja. Juuri ala-astetasoinen pallonpotkiminen kuvastaa sitä aitoa peli-iloa, ei mikään sulle-mulle-sulle-mulle-keskitys-pusku-maali-futis. Jalkapallokin on vain peli jonka pelaamisesta/katsomisesta on tarkoitus nauttia, ei se ole mitään elämää suurempaa taidetta. Mestari valitaan joka kisoissa, miksi siis sen ratkomisesta pitäisi yöuniaan menettää? Jos Italia tippuu taas rankkareilla tai Brasilia häviää ylivoimaisen esityksen jälkeen niin ei se mikään maailmanloppu ole, ens kisoissa vaan uutta yritystä peliin.

Sen sijaan kikkoja, oivalluksia, uskomattomia torjuntoja ja hienoja nousuja ei takaa kukaan vaikka parhaat niistä muistetaan paljon paremmin kuin maailmanmestarijoukkueiden kokoonpanot. Niihin sitä pitäisi suomalaisessakin futiksessa keskittyä eikä mihinkään rappausmeininkiin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös