Mainos

MM-kisojen mediaoikeudet MTV Oy:lle

  • 834 273
  • 2 470

Beneway

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres, Mario Lemieux, Jyp
Aika pitkälti samoilla linjoilla olen monien kirjoittajien kanssa kisojen lähetyksistä. Tähän väliin kuitenkin totean, että itse olen vetänyt ns. ilmaislinjalla, eikä käytössäni ole esim. tuota 24/7 -palvelua tai mitä lie, ja kaikki Suomen ottelutkin on kytätty pelkästään näiltä ilmaiskanavilta.

Onneksi näin, sillä nyt olen onnistunut välttämään kaikki nuo Kortelaisen "Inside the glass" -jauhannat, jotka olisivat vaivuttaneet minut aika varmasti koomaan liian suuren myötähäpeäpitoisuuden takia. Haluaisinkin kysyä, miten ihmeessä tällainen kaveri on päässyt tuohon hommaan? Äijän kysymysten asettelu sekä puheen tuottaminen on OIKEASTI HEIKOMPAA kuin JUSSI SAARISELLA! Ja silti hän on tuolla "oikeissa toimittajan hommissa". Onko tuonne hommiin päästy niin, että osaa pitää sitä mirkofonia oikeinpäin kädessä?

Jukka Jalosenkin haastatteluissakin näkee ihan selvästi herra valmentajan naamasta, että nyt kyllä vituttaa, kun kysymykset noin töksäytellään, ja niihin sitten pitäisi antaa viisaita vastauksia. Kortelaisen peruskysymys kun on aina vain 3-4 sanan mittainen. Usein kysymys ei ole edes aseteltu kysymykseksi, vaan se on ulostettu suusta tyyliin: "Söit......... eilen........ makkaraa". Sitten vain mikrofoni annetaan haastateltavalle, ja toivotaan parasta. Tiedän kyllä, että taitavatkin toimittajatkin tekevät tällaisia kysymyksiä, mutta ne sentään on pohjustettu kunnolla, ja niistä saa hyvin haastateltava kiinni. Kortelaisen uhreilla kun on jatkuvasti sellainen ilme, ettei tiedä oikein mitä nyt pitäisi vastailla.

Saukkosen selostusta kun en ollut pitkään aikaan kuullut niin ei se saanutkaan niin raivon partaalle, mitä ensimmäistä hänen selostaa ottelua ennen luulin. Nyt, jo muutama peli hänen sönkkäystään kuunneltuani alkaa mitta olemaan täysi. En tykkää enää oikein Mertsistäkään, sillä nuo mukahauskuuttelut ovat sanalla sanoen kauheaa ripulia, mutta kyllä Mertsi aina Saukkosen voittaa. Ihan joka päivä.

Tilanteiden lukeminen on Saukkosella aivan käsittämättömän vaikeaa, ja jonkin perus avaussyötön selostaminenkin saattaa kestää noin viisi lausetta. Tilanteita jää huomaamatta, kun hän jatkuvasti yrittää selostaa sen mitä kuvataan. Äijä on tainnut ottaa selostajan hommansa vähän liian kirjaimellisesti. Ohjaaja kun tauoilla kuvaa pelaajia tai valmentajia nopeasti vaihdellen, on Saukon pakko päästä sanomaan kuka vilahti kuvissa. En tiedä muista, mutta minua ainakin laittaa tuo ärsyttämään.

Leonid Armandajanotivs Komarov on kuultu ainakin jo miljoona kertaa, ja muutenkin mies käyttää samoja fraaseja pelistä toiseen. Kuunnelkaapa ensikerralla niin sieltä tulee vähintäänkin kerran lause: "Ja tässä Jukka Jalonen - kokenut valmentaja Jalonen, jolle ottelu on 104 Leijonien peräsimessä, ja tilastot on kovat...". Joka helvetin kerta aina ottelun alussa, ja sitten tasaiseen tahtiin ottelun aikana. Lisäksi tuo esimerkissä käyty nimen toistaminen on jotain aivan käsittämätöntä. "Suomen maalissa aloittaa Petri Vehanen, kokenut Vehanen, 34-vuotias Petri Vehanen torjuu tänään kolmatta kertaa..." Siis mitä ihmettä!?

Nyt joku varmasti miettii, että pienen turhista asioista tässä nyt inistään, mutta kun näihin asioihin lisää sen, että Saukkonen on ottelun kulusta, kenttätapahtumista sekä pelaajien taustoista pihalla kuin sen kuuluisan entisen miehen lintalauta, nousee viha-mittari maksimaalisille lukemille ainakin tässä osoitteessa.

---

Mutta kaiken huonon keskeltä löytyy paljon hyvääkin. Esimerkiksi Teemu Niikko on kyllä noussut viimeistään nyt maan johtavaksi studio isännäksi, eikä ainakaan minulla ole lainkaan ikävä Tapsaa - vaikka hänkin toki hyvä oli myös. Muutama vuosi sitten YLEllä Niikkon habituksessa paistoi jännitys ja yleinen jäykkyys, mutta vuosien varrella on nuo karisseet aikalailla täysin pois. Spiikit tulevat erittäin luontevasti, ja varsinkin noista ottelua ennen näytettävistä spiikeistä saisi jokainen suomalainen (urheilu)toimittaja ottaa mallia. Kaiken tämän luontevuuden lisäksi spiikit ovat pelkkää asiaa - alusta loppuun. Ehdotonta eliittiä Maikkarin kisatiimissä.

Asiantuntija-osasto jää näin ilmaisTV:n katsojalle aika statistin rooliin, sillä ihan hirveästi tuota ei tälle osastolle tarjota. Nokka ja Ara on kuitenkin hoitanut homman mielestäni Niikkon säestyksellä oikein hyvin. Kari nyt välillä vähän töksäyttelee juttujaan ulos suustaan, mutta ei tuo nyt ole pahemmin haitannut. Aravirta sen sijaan mielestäni perustelee näkemyksensä oikein mallikkaasti ja mielenkiintoisesti, vaikka kyseessä olisikin varsin selvät asiat.

Viimeisenä pitää nostaa tämä Maikkarin selostaja Taivainen, jota en ole ikinä ennen kuullutkaan. Erittäin positiivinen yllätys minulle, ja meni kertaheitolla ihan erääksi suosikkiselostajistani. Erittäin asiallinen, mutta osasi eläytyä peliin kuitenkin sopivasti tunteella. Toivottavasti selostaisi enemmänkin Suomen otteluita.
 

Brock

Jäsen
Suosikkijoukkue
Paras organisaatio
Saukkosen selostusta kun en ollut pitkään aikaan kuullut niin ei se saanutkaan niin raivon partaalle, mitä ensimmäistä hänen selostaa ottelua ennen luulin. Nyt, jo muutama peli hänen sönkkäystään kuunneltuani alkaa mitta olemaan täysi. En tykkää enää oikein Mertsistäkään, sillä nuo mukahauskuuttelut ovat sanalla sanoen kauheaa ripulia, mutta kyllä Mertsi aina Saukkosen voittaa. Ihan joka päivä.

Oli selvää, että maikkari ostaa Mertsin sen jälkeen, kun osti oikeudet näihin kisoihin. Koska sääntö kertoo, että Suomen pelit pitää näkyä ilmaiskanavilta, piti sinnekin palkata selostajat. Heidän kovin epäkiitolliseksi tehtäväkseen jäi ajaa ihmiset maksukanavalle, jossa samaan aikaan saa "nauttia" Mertsin selostuksesta samassa pelissä. Onhan tilanne absurdi. Saukkonen ja se toinen hemmo ovat nyt ammattimaisia kanavalta karkottajia - varsinainen toimenkuva!

Kyllä minäkin parissa matsissa ihmettelin, että mitä sieniä Mertsi vetää ennen peliä, kun teksti on ihan pilvee.

Kaikkineen vaihto mainos-maksukanavalle oli varmaan liitoille rahallisesti hyvä juttu, mutta jääkiekkoyleisölle se oli pyllistys. Kummola-style on "rahat pois vaikka väkisin" ja siitä nyt saamme nauttia.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
...
Kaikkineen vaihto mainos-maksukanavalle oli varmaan liitoille rahallisesti hyvä juttu, mutta jääkiekkoyleisölle se oli pyllistys. Kummola-style on "rahat pois vaikka väkisin" ja siitä nyt saamme nauttia.

Ei Jääkiekkoliitto MM-kisojen Suomen TV-oikeuksia ole kenellekään myynyt. IIHF hallitsee MM-kisojen kansainvälisiä mediaoikeuksia ja se on myynyt ne Infront Sports & Media:lle, joka myy niitä eteenpäin eri maihin, paikallisille TV-firmoille. Toki Jääkiekkoliitto myi omien tapahtumiensa(EHT, harkkapelit, U20MM, naisten MM jne.) TV-oikeudet Maikkarille jo vuonna 2008.

Ei kannata syyllistää Jääkiekkoliittoa siitä, että Maikkari/Canal+ päihitti YLE:n ja mahdolliset muut kilpailijat tarjouskilpailussa.
 
Viimeksi muokattu:

scholl

Jäsen
Onhan tilanne absurdi. Saukkonen ja se toinen hemmo ovat nyt ammattimaisia kanavalta karkottajia - varsinainen toimenkuva!

Mertarannalle kävi kuin Höyry Häyrisellä joskus aikanaan. Kansansuosio on katoavaista. Ensi tai seuraavana vuonna Taivainen lienee jo ykkösselostaja.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Onko toi Katsomo muilla alhaalla?

On. Ensimmäinen kerta näissä karkeloissa eli tähän asti olen ollut palveluun varsin tyytyväinen. Toisaalta eipä paljon yllättänyt, että kyykätään kun Suomi pelaa pudotuspelejä.
 

Mack

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Luulin koko kauden, että Maikkarin uusi Don Tami tarkoittaa kunnioittavaa Donia, mutta sehän on todellakin vain Don Cherryn suomalainen versio. Hiukan koomista.
 

LaTe_Show

Jäsen
Suosikkijoukkue
Colorado Rockies: 1980-1981.
Maikkari (ja Khalervos) ovat nyt melko montaa iso-kolmosta auki Joensuulle...
 

Jukuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Hydraulic oilers, JYP, HIFK
Näkeekö tota Suomi-USA matsia jostain uusintana? Siis ilmaiskanavilta. En nähnyt peliä ja unohdin laittaa sen tallennukseen. Maikkarilta ja AVAlta tulee vaan jotai deittiohjelmia pitkin yötä niin luulis, että sinne nyt ois yks lätkämatsikin mahtunut uusintana.
 

BrDead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Näkeekö tota Suomi-USA matsia jostain uusintana? Siis ilmaiskanavilta. En nähnyt peliä ja unohdin laittaa sen tallennukseen. Maikkarilta ja AVAlta tulee vaan jotai deittiohjelmia pitkin yötä niin luulis, että sinne nyt ois yks lätkämatsikin mahtunut uusintana.

IIHF:n youtube-kanavalle noita kokonaisia matsejaonilmestynyt muutaman päivän viiveellä. Tokigeoblokattuina.Tuorein kokonainen peli näyttäisi olevan alkusarjan Suomi-USA sunnuntailta.
 

aquanqua

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Näkeekö tota Suomi-USA matsia jostain uusintana? Siis ilmaiskanavilta. En nähnyt peliä ja unohdin laittaa sen tallennukseen. Maikkarilta ja AVAlta tulee vaan jotai deittiohjelmia pitkin yötä niin luulis, että sinne nyt ois yks lätkämatsikin mahtunut uusintana.

TSN.ca

Katsottavissa Suomessa & englanninkielinen selostus.
 
Maikkari (ja Khalervos) ovat nyt melko montaa iso-kolmosta auki Joensuulle...

Toki mutta persnettoahan tämä kisasetti tulee joka tapauksessa tuottamaan. Hiukan vituttaa että Räikkönen tunki takaisin formuloihin ja alkoi vielä menestymään. Meinaan vaan että mm-kisojen, formuloiden tappiot sekä subtelkkuun työnnetyt 60 milliä vois vähän jo huojuttaa kusisinta kanavaa mitä maa päällään kantaa.
 

kamik

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Onko toi Katsomo muilla alhaalla?

Mulla toimi Katsomo ihan normaalisti koko ottelun ajan. Ei diakuvia, ei pikselöitymistä, ei mitään muuta vikaa kuin Mertaranta selostajana. Vaikka ihan hyvin Antsa eilen selviytyi. Kuvan laatu on mahtava verrattuna Urhoon. Mun puolesta Canal+ olisi hyvä ehdokas perseily-Urhon tilalle liigan lähetyksiä kuvaamaan.

Jääkiekkolähetystä häiriköitiin Suomi-USA -ottelun ajan

Siinäkö yksi syy toimimattomuudelle vai kävikö urhot eli liian vähän palvelinkapasiteettia?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Tappara
Tänään Venäjä-Suomi pelin erien aikaisilla mainoskatkoilla ei tullut kertaakaan yhtäkään mainosta maikkarilta. Pyöri vaan se maikkarin omien ohjelmien mainostus, lähinnä viidakon tähtöset ja musiikki taustalla toki helvetin kovalla. Näin siis Tampereella. Erätaukojen mainoskatkoilla sitten olikin mainoksia. Oliko maikkari yrittänyt myydä ylihintaan noita mainospaikkoja ja ei ollut mennyt kaupaksi? Puhuttiin, että 2 miljoonaa katsojaa peleillä ja sitten mainospaikkoja ei täytetä.
 

Metsuri #37

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Tänään Venäjä-Suomi pelin erien aikaisilla mainoskatkoilla ei tullut kertaakaan yhtäkään mainosta maikkarilta. Pyöri vaan se maikkarin omien ohjelmien mainostus, lähinnä viidakon tähtöset ja musiikki taustalla toki helvetin kovalla.
Katoisko matsin MTV3 HD-kanavalta? Ihmettelin samaa ottelun aikana, kunnes käänsin pelkälle MTV3:lle, josta tuli mainoksia.
 

Mosku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lieksan hurtat
Sama juttu, Esim. sen Joensuun jäähyn uusintojen aikana kateltiin viidakon tissilöitä ja maikkarin nettisivuja. Haistakoon paskan koko lafka.

Vaikka se onkin lain määräämä velvoite niin kai nuo lähetykset olisi voinut kunnialla tehdä, ja laittaa niitä mainoksia sitten vaikka erätauoille enemmän?

Ps. Yhtään vaatetta en dressmannilta enää ikinä osta ja ne saatanan leijonamakkarat meni näiden kisojen myötä boikottiin.

pps. Voisko sitä dressmannin mainosta laittaa huomiseen pronssipeliin vielä hieman ISOMMALLE?
 
Suosikkijoukkue
JYP, Tappara
Katoisko matsin MTV3 HD-kanavalta? Ihmettelin samaa ottelun aikana, kunnes käänsin pelkälle MTV3:lle, josta tuli mainoksia.

Katoin ihan normi MTV3:lta. Pahamainen Soneran IPTV on minulla, tiedä sitten onko siinä jotain eroa miten mainokset tulee sitä kautta verratuna normaali kaapeliin, vaikea kyllä uskoa. Tai voi olla, että digiboksi näyttää HD:n kuvaa jos sitä on saatavilla vaikka kanavana näyttäis olevan normi MTV3. Enpä tiedä. Aiemmin on kyllä aina mainoksia tullut kesken erätaukojen, eikä vain maikkarin viidakon tähtösten tissejä ja musiikkia. Vituttaa kyllä huolella kun mainosten täytyy olla niin kovalla. Dressmanin bokserimusiikki raikaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Katoin ihan normi MTV3:lta. Pahamainen Soneran IPTV on minulla, tiedä sitten onko siinä jotain eroa miten mainokset tulee sitä kautta verratuna normaali kaapeliin, vaikea kyllä uskoa. Tai voi olla, että digiboksi näyttää HD:n kuvaa jos sitä on saatavilla vaikka kanavana näyttäis olevan normi MTV3. Enpä tiedä. Aiemmin on kyllä aina mainoksia tullut kesken erätaukojen, eikä vain maikkarin viidakon tähtösten tissejä ja musiikkia. Vituttaa kyllä huolella kun mainosten täytyy olla niin kovalla. Dressmanin bokserimusiikki raikaa.

Pohjanmaalla kyllä oli mainoksia, ehkä alueesi firmat ovat sen verran huonossa jamassa ettei mainoksia ole saatu myytyä.
 

scholl

Jäsen
Sama juttu, Esim. sen Joensuun jäähyn uusintojen aikana kateltiin viidakon tissilöitä ja maikkarin nettisivuja. Haistakoon paskan koko lafka.

toi on täysin totta. Ei voitu ikinä näyttää niitä tilanteita, mistä jäähyt tulivat.

Olikohan muuten tarkoituksellisesti laitettu Saukkonen Taivaisen tilalle tämän päiväiseen peliin, koska Taivainen oli mennyt suosiossa Mertarannan ohi. Antero vetänyt kipinät siitä ja Maikkari halunnut huonontaa selostusta, jotta ilmaiskatsojien tuote ei olisi liian hyvä.
 

-OO-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Olikohan muuten tarkoituksellisesti laitettu Saukkonen Taivaisen tilalle tämän päiväiseen peliin, koska Taivainen oli mennyt suosiossa Mertarannan ohi. Antero vetänyt kipinät siitä ja Maikkari halunnut huonontaa selostusta, jotta ilmaiskatsojien tuote ei olisi liian hyvä.

Sama kävi mielessä. Vaan toisaalta aika fifty-fifty ovat Taivainen ja Saukkonen selostaneet näitä Suomen pelejä näissä kisoissa niin voi olla että vuorot oli vaan jaettu nyt näin tasapuolisuuden nimissä.

Ei tuo Saukkonen ihan niin paska ole kuin esim. silloin oranssitakkien aikaan mutta ei tuosta miehestä vaan kyllä hyvää jääkiekkoselostajaa saa ei sitten millään.
 

Moto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
En opetellut listaa ulkoa, niin voi olla että sitä on jälkikäteen muutettu, mutta Canal Plussan sivulla oli lueteltu matsien selostajat (myös MTV:n puolelta) hyvissä ajoin ennen kisoja.

Suomi-Venäjä tuli katsottua olosuhteiden pakosta pelkästään ilmaiselta puolelta. Saukkonen ei nyt ollut niin rasittava kuin pahimmillaan on ollut, mutta mainoskatkot rupesivat kyllä risomaan. Helsingissä ainakin pyöri ihan oikeita mainoksia, mutta taisivat olla suunnilleen samat joka katkolla.
 

floikkari

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Koko Kansan Mertaranta selostaa ennakkotiedoista poiketen pronssipelin tänään myös AVA:n lähetyksessä. Hieno homma tietysti omalla tavallaan antaa tälläinen "armopala" kaikille kakkosluokan katsojille. Toisaalta joku voisi pitää moista armonlahjaa vain laskelmoituna haista vittu -moovina, jolla pyritään keräämään vähän hyvää karmaa ja hyväntekijäpointseja b-ihmisiltä. Tässä samalla nimittäin kuitenkin ikäänkuin myönnetään julkisesti, että on tainnut tulla tuupattua tahallaan kakkoslaatua lakisääteisiin lähetyksiin katsojan kiristämistarkoituksessa.

Tästä syystä viestini maikkarin väelle on edelleen yksiselitteisen selkeä: imekää paskaa!

Linkki MTV3:n uutiseen:
Mertaranta selostaa pronssiottelun mys AVAlla - MTV3.fi - Urheilu - Jääkiekko - MM2012
 

peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Olisi kulttuuriteko jatkossa tuottaa radioselostukset yhdessä YLEN kanssa. Jos yhteistyötä kerran halutaan, niin olisiko ihan toivoton ajatus selostaa edes Suomen pelit YLE Puheella.

Tampereen seudulla MM-kisaradio on toiminut melko laajasti. Huonoja kokemuksia on Porin lähiseutujen lisäksi Forssa-Riihimäki-Hyvinkää seudulta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös