Mainos

MM-kisojen mediaoikeudet MTV Oy:lle

  • 834 224
  • 2 470

Kenth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooVee
Perinteinen summaus Maikkarin tv-tarjonnasta kun kisat ovat päättymässä. C moren heikointa antia on ollut tuttuun tapaan selostukset ja parasta osaamista on nähty studioissa. Mertarannan virheet ja ulina lisääntyy vuosi vuodelta, Saukkonen on puolestaan vetänyt sympaattisella tavalla tasonsa mukaan, vaikka monia tuntuukin ärsyttävän. Teppo Laaksonen on aika neutraali vaihtoehto, mutta suoriutuu mielestäni hyvin. Sorjosen mukahauskaa huutamista ei jaksa kuunnella yhtään, vaikka parhaansa varmaan yrittää.

Asiantuntijat ovat olleet kaikki erinomaisia, tällä saralla C moren tuotanto loistaa. Erityismaininnat Olli Jokiselle ja Jukka Jaloselle sekä Petteri Nokelaiselle, mutta muutkin ovat vetäneet tyylikkäästi. Studioisännistä Niikko edelleen huippu ja hyvin sisällä lajissa, tuuraaja Tuominen on ihan ok, mutta epävarmuus jääkiekon tuntemuksesta paistaa kauas. Studioissa mestarien pöytä on ollut kiinnostavaa kuultavaa, MM-uutiset sen sijaan tulisi lopettaa aivan turhana täytemateriaalina. Vie vaan aikaa oikealta asialta.

Maikkarin lähetykset ovat olleet totutun riisuttuja ja varmasti monia ärsyttäviä, mutta maksupuolen asiakkaana olen ollut tyytyväinen.
 
Grainger

Jäsen
Suosikkijoukkue
La Decimoquinta
Petteri Nokelaiselle iso käsi. Aina olen miehestä pitänyt, mutta nyt tämä on noussut vielä potenssiin kaksi. Erittäin miellyttävän oloinen ja kuuloinen kaveri, jolla on kaiken lisäksi jotain sanottavaa.

Viasat, hoitakaa ensi kaudeksi studioon Ikan paikalle.
 
J.J.Jasper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Tsekatkaapa YouTubesta Salpauslennon esittelyvideoita joissa Niikko toimii hostina. Hauskaa katsoa kun tulee heti jokin lätkästudio mieleen vaikka aihe onkin ihan muuta.
 
scholl

Jäsen
Päästäkää vanha mies jo lepoon oikeasti. Toivon, että eilinen jäi Mertarannan viimekseksi työtehtäväksi. Nyt on hyvä lopettaa tähän.
 
PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Nostellaas kun kisat lähenee. Jotain kamppiksia menossa CMorella jotta näkisi kisat? OP asikkaalla sai jotain hinnasta pois, mutta muita?
 
Tinke-80

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Haukat
Nostellaas kun kisat lähenee. Jotain kamppiksia menossa CMorella jotta näkisi kisat? OP asikkaalla sai jotain hinnasta pois, mutta muita?

C Moren 3kk ilmaisjakson verkkokauppa.comin koodilla pystyi päivittämään C More Sporttiin niin että yhden kuukauden hinnaksi tuli n. 3-4€. Tosin vaati sen ettei ilmaisjaksoa oltu peruttu jakson aikana.
 
PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
C Moren 3kk ilmaisjakson verkkokauppa.comin koodilla pystyi päivittämään C More Sporttiin niin että yhden kuukauden hinnaksi tuli n. 3-4€. Tosin vaati sen ettei ilmaisjaksoa oltu peruttu jakson aikana.

Joo unohtui ottaa viime kuussa tuo 3kk ilmainen niin ei auta näin jälkeenpäin enää :F
 
PJPT

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Habs, SaPKo & Latvija
SubTV näyttää ymmärtääkseni Tanskan ja USAn välisen taiston viikon päästä viikonloppuna! Silloin taitaa olla menossa jotkut formuloiden vapaat harjoitukset tms, ja heidän maksukanavat on täynnä. Muuten ei taida tulla kuin Suomen pelit ja ratkaisuviikonlopun ottelut.
 
PeZu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ja oliko nyt että Katsomo lopetti nämä livet eli ainoa tapa katsoa netin välityksellä Suomen pelit on maksaa tai VeikkausTV? Ja tuossa VeikkausTV:ssä ei taida olla mitään selostusta?
 
Viimeksi muokattu:

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kukahan siellä näyttää ammattitaitoaan, ja pistää mainokset pyörimään kesken pelin Kanadan ollessa ylivoimalla?

Ilmainen neuvo: ei noin!
Luuletko että niitä kiinnostaa?
Maikkari on jo näyttänyt miten joka vuosi voi pyllistää aina vain enemmän katsojille ja nauraa räkäsesti päälle.
 
Numero66

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, Kärpät
Vinkki: OPn asiakkaille saatavissa ilmainen kuukausi Cmorea ja -30% seuraavat 11kk. Tilaus ei ole määräaikainen eli voi katkaista vaikka heti tilauksen jälkeen ja näet ilmaiseksi kuukauden ajan Cmoren kaikkea sisältöä.

Edun saa kirjautumalla OP-mobiiliin, josta valitsee muut, omistajaedut ja sit edut ja tapahtumat. Eduista löytyy sit tuo tarjous.
 
vsmo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, ManU

Nöyrimmät kiitokseni vinkistä.
 
The_Trooper

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Itse käytin tuon OPn edun viime vuonna eikä etua voi käyttäö uudestaan nyt vuoden jälkeen. No onneksi vaimon etu on vielä käyttämättä, joten mennään sillä tämä vuosi.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Luuletko että niitä kiinnostaa?
Maikkari on jo näyttänyt miten joka vuosi voi pyllistää aina vain enemmän katsojille ja nauraa räkäsesti päälle.
Juuri näin. Maikkari on tehnyt kyllä kaikkensa että MM-kisojen kiinnostavuus olisi pohjamudissa, sen verran laaduttomia ne ilmaislähetykset on. Toki sentään rahalla saa edes toimivan ja ihan laadukkaan kokonaisuuden, ainahan se ei ole jääkiekkotelevisioinneissa niin itsestäänselvyys... köh Telia köh.

Ja ei sillä, en kyllä pelkästä MM-kiekosta maksaisi mitään mutta tuossa paketissa on paljon muutakin mikä itseäni kiinnostaa niin kehtaa tuon maksaa.
 
Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Hieman ottaa päähän nämä maalukitukset. Itse olen Saksassa ja tietenkään Cmore Total ei suostu näyttämään mitään Android-apin kautta. "Videota ei voi tällä hetkellä toistaa, yritä hetken kuluttua uudelleen" tai jotain vastaavaa paskaa.
 
Ei näitä pitäisi nykyään kyllä EU:n alueella olla, eli pitäisi näkyä ihan normaalisti.
 
Fironic

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Ducks, Kraken
Ei näitä pitäisi nykyään kyllä EU:n alueella olla, eli pitäisi näkyä ihan normaalisti.

Hyvä huomio, kiitos! Ongelma oli hotellin wifissä, jossa ilmeisesti on jollain tavalla suoratoistoa rajoitettu tms. Omalla mobiilidatalla Cmore pyörii. Syytin siis väärää tahoa, pahoittelut siitä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös