MM-kisat, Saksa 2010: Suomen kokoonpano

  • 564 599
  • 1 945

Fordél

Jäsen
Mutta tartun tähän ehdottamaasi kolmosketjuun: miten perustelet Hyvösen ja Pesosen kisapaikat?

Lähinnähän pyrin tuolla kokoonpanollani tuomaan esiin sen, että Jalonen tuskin tulee tekemään suurta nuorennusleikkausta joukkueeseen tai että kovin monella Euroopassa pelaavalla (poislukien KHL) olisi mahdollisuus kisoihin, koska kovia pelaajia on tarjolla ja paljon. Tottakai jos päätetään, että nyt ajetaan tulevia maajoukkuemiehiä sisään, voisi Granlundilla, Vatasella, Aaltosella, Lehterällä jne. olla mahdollisuudet kisakoneeseen ja voidaan suosiolla jättää kokeneempia ja kovempia nimiä sivuun. Kuitenkin vapaita paikkoja on vain muutama ja niitä voi olla juuri tuossa kolmoskentässä, joihin itse sijoitin Pesosen ja Hyvösen Immosen rinnalle.

Mikä sitten puoltaisi Pesosen ja Hyvösen valintaa? No tällä kaudella on toki ollut vähän hiljaisempaa, mutta toki Pesosen 14 maalia on ihan hyvä saavutus maailman toiseksi kovimmassa sarjassa. Edellisellä kaudella hän takoi AHL:ssä yli 80 pojoa, joten mielestäni on erittäin vakavasti otettava peluri kolmoskenttään. Hyvönen taas latoi samaisessa sarjassa 16 maalia 32 ottelussa ja pelasi lähes piste per peli tahdilla. Edellisissä arvokisoissa oikealta laukova Hyvönen on onnistunut myös ihan hyvin (6 ot. 1+3 ja 7ot. 2+4).

Toki tohon tilalle voidaan miettiä nuorien Granlundin ja Aaltosen lisäksi vaikka Sami Kapasta, Jukka Hentusta, Oskar Osalaa, Mikko Lehtosta, Ville Leinoa yms. mutta aika samantasoisista kavereista on kyse (toki Granlund ei ole lähtökohtaisesti vaikka Pesosen tasoinen). Kyse on siitä, että kukaan heistä ei ole mikään selkeä ratkaisupelaaja näihinkään karkeloihin vaan siitä mitä halutaan painottaa? Ajetaanko nuoria sisään (esim. Osalaa, Lehtosta tai Granlundia), halutaanko kokeneempia sotaratsuja (Hentunen, Kapanen, Hyvönen) ja minkä tyyppistä pelaajaa halutaan kolmoseen? Jos halutaan yleispelaajia, tippuvat esim. Granlund ja Leino pois kun taas Kapanen ja Peltonen yms. nousevat Jalosen papereissa ylemmäs.

Eli summa summarum, hyvin monimutkainen palapeli, jossa mielestäni Pesonen ja Hyvönen ovat kuitenkin hyvin varteenotettavia ehdokkaita kisakoneeseen. Itse en heitä varmaankaan valitsisi vaan painottaisin nuoruutta, energiaa ja NÄLKÄÄ.
 
Suomen sentteriosasto on helvetin heikko ilman MKoivua, joten toivotaan että Mikko tulee kisoihin. Ajatelkaa jos Suomen senaosasto on tyyliin Immonen, Kapanen, Hahl ja Santala.
Kyllä tuossa on jo kaksi kansainväliset mitat täyttävää sentteriä, kun Immosen voidaan katsoa tehneen viime kisoissa jonkinasteinen läpimurto. Toki puuttuu meidän kovimmat NHL-miehet, mutta jos nyt otetaan ne realiteetit huomioon että Suomen joukkue on materiaaliltaan parhaat mukana -kisoissakin 5.-7. paras.

Hahl ja Santala eivät ole kyllä missään nimessä neljän parhaan eurooppalaissentterin joukossa. Lehterä ainakin, kuin myös Hytönen (Hahlin kanssa tasapäin) ovat mielestäni edellä MM-valinnoissa.

Sanoisin että sentterit ja maalivahdit riittävät. Mutta puolustukseen ja laitureiden maalintekovoimaan kaatuu kovempia maita vastaan. Suomessa on tietysti totuttu siihen että sentteri=kaikki. KOIVU TEKEE MAAALIN!!1
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Suomen sentteriosasto on helvetin heikko ilman MKoivua, joten toivotaan että Mikko tulee kisoihin.

Näin se menee. Elintärkeä on Suomelle se, että juurikin tuo ykkönen tulee NHL:stä nälkäisinä auttamaan Leijonia. Tuohon olisi juuri tarjolla vaikka Hagman-Mikko-JJ ketju.

Loput sentteripaikat menee sitten Immoselle, Niko Kapaselle ja Hytöselle. Tohon on mun mielestä hyvä rakentaa kultaa hakeva joukkue. Toki Sakukin on enemmän kuin tervetullut.

Saa nähdä mitä Jalonen tekee Toskalan kanssa. Periaatteessa sieltä on siis tulossa jo Niittymäki ja Bäckström, joten lähtökohtaisesti mies olisi vasta 3.kassari.
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Eli summa summarum, hyvin monimutkainen palapeli, jossa mielestäni Pesonen ja Hyvönen ovat kuitenkin hyvin varteenotettavia ehdokkaita kisakoneeseen.

Janne Pesonen on viimeksi pelannut 23.01.2010. Oletko tosissasi ehdottamassa noinkin kauan loukkaantuneena ollutta pelaajaa MM-kisoihin?
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Saa nähdä mitä Jalonen tekee Toskalan kanssa. Periaatteessa sieltä on siis tulossa jo Niittymäki ja Bäckström, joten lähtökohtaisesti mies olisi vasta 3.kassari.

Veskareista on runsaudenpula. Eipä kai Vehastakaan voi unohtaa, vai voiko? Paras suomalainen Euroopassa pelaava vahti, pelaa nytkin huippupelejä KHL:n välierissä.

Itse jättäisin Toskalan sivuun tällä kertaa, siis jos NHL:stä on tulossa parikin parempaa vahtia. Euroopasta on kuitenkin mielestäni saatava vähintään yksi vahti. Ei toki kuitenkaan mitään Riksmania tai muuta heikompaa veskaria. Noronenkin on varmasti potentiaalisten Eurooppa-vahtien listalla, joten valinnan varaa on.

Monelle pelipaikalle ei ole kuin yksi tai kaksi kovaa vaihtoehtoa (esim. Mikko Koivu olisi ykkössentterinä selviö), mutta maalivahdin tontille on toistakymmentä nimeä. Hieno juttuhan se tietysti vain on. Olisipa samanlainen runsaudenpula hyökkääjien ja pakkienkin suhteen.
 
Fordél

Jäsen
Janne Pesonen on viimeksi pelannut 23.01.2010. Oletko tosissasi ehdottamassa noinkin kauan loukkaantuneena ollutta pelaajaa MM-kisoihin?

En jos asia on tosiaan näin eli kiitos huomautuksesta. Kohtahan tässä alkaa vapautua paikkoja myös muualla kuin NHL:ssä tai KHL:ssä pelaaville...
 
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Jokerit, JHT
Tämänhetkinen näkemys

MM-kisat 7.5-23.5.2010:
MAALIVAHDIT
#30 Antero Niittymäki, Tampa Bay Lightning
#32 Kari Lehtonen, Dallas Stars
#33 Niklas Bäckström, Minnesota Wild

PUOLUSTAJAT
# 3 Petteri Nummelin, Lugano
# 5 Lasse Kukkonen, Avangard Omsk
# 6 Topi Jaakola, Södertälje
#11 Juuso Hietanen, Brynäs
#21 Pasi Puistola, HV71
#42 Janne Niskala, Frölunda
#48 Hannu Pikkarainen, MODO
#49 Ilkka Heikkinen, Hartford Wolf Pack

HYÖKKÄÄJÄT
# 8 Tony Salmelainen, Servette
# 9 Mikko Koivu, Minnesota Wild
#10 Sean Bergenheim, New York Islanders
#20 Antti Miettinen, Minnesota Wild
#23 Tommi Santala, Kloten
#26 Jarkko Immonen, Ak Bars Kazan
#28 Jori Lehterä, Tappara
#29 Janne Pesonen, Ak Bars Kazan
#36 Jussi Jokinen, Carolina Hurricanes
#37 Petri Kontiola, Metallurg Magnitogorsk
#39 Jukka Voutilainen, HV71
#41 Antti Pihlström, JYP
#50 Juhamatti Aaltonen, Pelicans
#71 Leo Komarov, Dynamo Moskova
 
Viimeksi muokattu:

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Veskareista on runsaudenpula. Eipä kai Vehastakaan voi unohtaa, vai voiko? Paras suomalainen Euroopassa pelaava vahti, pelaa nytkin huippupelejä KHL:n välierissä.

Ei todellakaan voi. Vehanen on ollut koko kauden niin maaginen, että ansaitsee paikkansa kisakoneesta.

Myös I.Tarkki ja Lassila on ollut EHT:lla hyviä, mutta tällä kertaa taitaa kisa olla yksinkertaisesti niin kova, että ei vaan mahdu. - Sama itseasiassa taitaa todellakin koskea Vesa Toskalaa.

Eli oma järjestys maalivahteja valittaessa: Bäckström - Niittymäki - Vehanen - Toskala - Lassila - I.Tarkki.
 
KalPan ja Tapparan väliset pelit näyttävät kyllä siltä, että Teemu Hartikainen ei voi olla kovin kaukana MM-paikasta. Aika huikeaa kiekon suojaamista.

Eli oma järjestys maalivahteja valittaessa: Bäckström - Niittymäki - Vehanen - Toskala - Lassila - I.Tarkki.

Milläs näytöillä toskalat ja lassilat menevät Raskin edelle? Tuonnehan ehtisi ihan hyvin eka kiekan pleijareissa häviämällä, ja toiselle kierrokselle Bostonin mahdollisuudet lienevät aika heikot.
 
Ju$$i

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
KalPan ja Tapparan väliset pelit näyttävät kyllä siltä, että Teemu Hartikainen ei voi olla kovin kaukana MM-paikasta. Aika huikeaa kiekon suojaamista.

Ei muistaakseni ollut kovin kaukana viime keväänäkään? KalPa-laseillahan tässä peliä katsotaan, mutta eihän Härskiltä saa ainakaan SM-liigatasolla kukaan kiekkoa pois kulmassa. Siis ihan oikeasti ei saa. Tänäänkin ihan käsittämättömistä paikoista kävi kaivamassa kiekon maalin takaa tai kulmasta luukulle. En väitä että Teemun ehdottomasti pitäisi olla joukkueessa vielä tänä vuonna, mutta hyvin paljon mahdollista se on. Keväällä '11 on varmasti mukana.
 
Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Milläs näytöillä toskalat ja lassilat menevät Raskin edelle?

Jomppa kerkesi jo, mutta tosiaan Raskin on oltava ensiksi käytettävissä ennen kuin hänestä voi spekuloida.

Flames otti tärkeässä pelissä eilen dunkkuun joten esimerkiksi Hagmanin vapautuminen on askeleen lähempänä.
 
jannet85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Näin se menee. Elintärkeä on Suomelle se, että juurikin tuo ykkönen tulee NHL:stä nälkäisinä auttamaan Leijonia. Tuohon olisi juuri tarjolla vaikka Hagman-Mikko-JJ ketju.

Loput sentteripaikat menee sitten Immoselle, Niko Kapaselle ja Hytöselle. Tohon on mun mielestä hyvä rakentaa kultaa hakeva joukkue. Toki Sakukin on enemmän kuin tervetullut.

Saa nähdä mitä Jalonen tekee Toskalan kanssa. Periaatteessa sieltä on siis tulossa jo Niittymäki ja Bäckström, joten lähtökohtaisesti mies olisi vasta 3.kassari.

Minusta mielestäni Jalosen kannattaisi kertoa M.Koivulle, että valmistautuu jo tuleviin arvokisakoitoksiin ja rentoutuu raskaasta kaudesta vaikka sitten lepäämällä. Näin tehdään tilaa yhdelle nuorelle ja nälkäiselle sentterille, joka minun papereissani on Granlund. Hytösen mukaan ottaminen ei myöskään ole nähdäkseni erityisen hyvä veto, jos tulevaisuuteen halutaan panostaa.

Jokaisella MM-joukkueessa esiintyvällä pelaajalla tulisi olla joku tarkoitus, eli syy, miksi hänen tulisi antaa näyttöjä. Täytyy katsoa yli ja ohi tämän turnauksen, mikä on järkevintä leijonien tulevaisuuden kannalta. Koivujen aikaisemmat näytöt ovat jo niin kovia, ettei heidän tarvitse niitä enää lisää antaa. Menestys yksissä höntsäkisoissa on sivuseikka. Tärkeämpää on panostaa kymmenen seuraavan vuoden arvokisoihin kuin yksiin MM-kisoihin. Tosin menestyminen on täysin mahdollista myös nuorella ja nälkäisellä joukkueella.

Tämän vuoksi Lehtosta ja Vehasta ehdottaisin molareiksi, enkä mitään noista kolmesta "ikälopusta". He ovat omat maajoukkuenäyttönsä jo antaneet.
 
Fordél

Jäsen
Minusta mielestäni Jalosen kannattaisi kertoa M.Koivulle, että valmistautuu jo tuleviin arvokisakoitoksiin ja rentoutuu raskaasta kaudesta vaikka sitten lepäämällä. Näin tehdään tilaa yhdelle nuorelle ja nälkäiselle sentterille, joka minun papereissani on Granlund. Hytösen mukaan ottaminen ei myöskään ole nähdäkseni erityisen hyvä veto, jos tulevaisuuteen halutaan panostaa.

Ei Granlundia voisi MM-kisoissa peluuttaa keskellä vaan jotta kaverista saadaan kaikki hyöty irti näissä karkeloissa, olisi pelipaikka ehdottomasti laitahyökkääjä.

Kaksi kärkisentteriä on ehdottomasti oltava kovia nimiä. Heikoimmillaankin voidaan puhua Jarkko Immosesta. Toinen heistä toki voi olla N.Kapanen, joka ei tunnu floppaavan koskaan. Näiden kahden kovan sentterin jälkeen voidaan tehdä kokeiluja tyyliin Lehterä, mutta nelosessa on sitten oltava jo selkeä puolustava sentteri. Sentteristössä ei ole siis juurikaan mahdollisuuksia kokeiluille, mutta laidoilta löytyy paikkoja vaikka juuri Granlundille.
 
Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Jokaisella MM-joukkueessa esiintyvällä pelaajalla tulisi olla joku tarkoitus, eli syy, miksi hänen tulisi antaa näyttöjä. Täytyy katsoa yli ja ohi tämän turnauksen, mikä on järkevintä leijonien tulevaisuuden kannalta.

Osin samaa mieltä, osin eri mieltä. Aina on järkevää miettiä asioita pitkällä tähtäimellä ja myös tulevien vuosien kannalta, jonka takia olympiavuonna olisi hyvä mahdollisuus nuorentaa joukkuetta.

Mutta mitä tulee pelaajien tarkoitukseen, niin eiväthän MM-kisat silti ole näyttöjen antamispaikka (kuten esim. EHT-pelit ja muut turhat ovat) vaan jääkiekon maailmanmestaruuskilpailut! Piti niitä ns. höntsänä tai ei (esim. sellaisina vuosina kun olympiaturnaus pelataan), niin MM-kisat ovat kuitenkin aina MM-kisat, ja panoksena maailmanmestaruus. Siksi Suomikaan ei voi lähteä eikä sen tulisi lähteä totaalisesti nuorennetulla ryhmällä höntsäilemään.

Nuorennusta on tehtävä, mutta se on tehtävä hallitusti vaihtamalla vanhat rivipelaajat nuoriin rivipelaajiin (joista kenties tulee myöhemmin tähtipelaajia). Sen sijaan NHL:n huippupelaajiamme ei missään nimessä pidä jättää kotiin lepäilemään, jos he vain itse haluavat tulla kisoihin. On toki eri asia, jos joku olympialaisiinkin osallistunut pelaaja ei yksinkertaisesti enää jaksa tai on ilman sopimusta eikä ole halukas lähtemään.

Kun katsoo isojen maiden MM-runkoja (erityisesti Kanadan ja Venäjän) viime vuosilta, niin on selvää, että nämä maat eivät ole lähteneet "höntsäkisoihin" ryyppäämään tai pitämään hauskaa (kuten takavuosina esim. Yhdysvaltain joukkue saattoi tehdä) vaan ne ovat lähteneet kovalla joukkueella hakemaan itselleen mestaruutta.

MM-kisat ovat - piti tästä tosiasiasta tai ei - se asia, joka pitää kansainvälisen jääkiekon toiminnan pyörimässä toden teolla, tuo rahaa lajiliitoille ja tarjoaa mahdollisuuden jääkiekon globaaliin kasvuun. MM-kisoihin on panostettava joinain vuosina täydellä teholla, joinain vuosina taas on mahdollista vaihtaa pelaajia, mutta joka kerta on silti lähdettävä kisoihin tosissaan. Eihän ole lainkaan selvää, että NHL-pelaajat edes osallistuvat seuraaviin olympialaisiin, joten pahimmassa mahdollisessa skenaariossa MM-kisat ovat jatkossa ainoa kansainvälinen arvoturnaus.
 
Totta kai Suomikin lähtee menestystä kisoista hakemaan, mutta tällä kertaa ehdottaisin nälkäistä ja näyttöhaluista joukkuetta. Jos ajatellaan seuraavaa suurta koitosta World cupia, niin eihän sinne missään EHT:llä näyttöjä anneta! Enkä puhunut totaalisesti nuorennetusta ryhmästä, vaan pelaajista, joiden tulee antaa näyttöjä tulevaisuuden koitoksia varten. World cupia silmällä pitäen ottaisin mukaan mm.Peltosen, Kapaset eli Nikon ja Samin sekä Nummelinin. Kaikki ikäloppuja kavereita, mutta hyvillä MM-kisanäytöillä mahdollisuus vielä kerran arvokisoihin, joissa kaikki parhaat ovat mukana. Uskon myös, että joukkueen menestymisen kannalta on ainoastaan positiivinen asia, että joukkue on täynnä kavereita, joilla on paljon näyttöhaluja tulevaisuutta ajatellen.

Lähitulevaisuutta silmälläpitäen ottaisin Jussi Jokisen selkeäksi ykköstähdeksi joukkueeseen. Hänen täytyy näyttää nyt pelikykynsä Jaloselle leijonapaidassa. Tässä myös yksi syy, miksi antaisin M.Koivun levätä näiden kisojen ajan. Keskelle siihen Niko Kapasen. Toiseen laitaan Antti Miettisen, joka tarvitsee ehdotomasti lisää näyttöjä, jos haluaa mahtua leijoniin tulevissa suurturnauksissa. Samoin Jarkko Immonen lisänäyttöjä joukkueeseen antamaan. Omat saumansa mahtua mm. World cup-joukkueeseen roolipelaajiksi omaavat myös Bergenheim, Pihlström ja Komarov. Pakeista paikoista auringossa taistelee Nummelinin lisäksi mm. Niskala,Kukkonen ja Väänänen.

Sitten ottaisin joukkueeseen mukaan tällä kaudella itsensä läpi lyöneitä pelaajia, jotka antavat näyttöjä sitten tulevaisuutta ajatellen. Näitä ovat mm. Lehterä,Aaltonen,Vatanen,Granlund ja Hartikainen. Riippuen AHL-peleistä myös Ilkka Heikkiselle tai Teemu Laaksolle voisi antaa näyttömahdollisuuden. Jaakolan ottaisin turnaukseen myös mukaan. Toivoisin, että hän voisi tulevaisuudessa olla Lydmanin kaltainen peruspakki. Maalivahtiosastolle sitten ehdottomasti ainakin Lehtonen ja Vehanen.

Ei Granlundia voisi MM-kisoissa peluuttaa keskellä vaan jotta kaverista saadaan kaikki hyöty irti näissä karkeloissa, olisi pelipaikka ehdottomasti laitahyökkääjä.

Kaksi kärkisentteriä on ehdottomasti oltava kovia nimiä. Heikoimmillaankin voidaan puhua Jarkko Immosesta. Toinen heistä toki voi olla N.Kapanen, joka ei tunnu floppaavan koskaan. Näiden kahden kovan sentterin jälkeen voidaan tehdä kokeiluja tyyliin Lehterä, mutta nelosessa on sitten oltava jo selkeä puolustava sentteri. Sentteristössä ei ole siis juurikaan mahdollisuuksia kokeiluille, mutta laidoilta löytyy paikkoja vaikka juuri Granlundille.

Immosta ja Kapasta tosiaan ajattelinkin kahteen ylimpään ketjuun senttereiksi ja Lehterää kolmossentteriksi. Sitten nelosessa haluaisin kovasti nähdä tulevaisuuden tutkaparin Granlund-Hartikainen. Ketjun puolustusorientoitunut pelaaja olisi sitten laidassa esim. Komarov tai Pihlström. Kyllä minun mielestä Granlund pelaa tulevaisuudessakin leijonissa sentterin paikkaa, niin tietoisen riskin tässäkin tilanteessa hänen suhteensa ottaisin. Jos heti turnauksen alussa sentterin paikalla floppaa, niin sitten mies vilttiin tai laidalle.
 
Fordél

Jäsen
Nuorennusta on tehtävä, mutta se on tehtävä hallitusti vaihtamalla vanhat rivipelaajat nuoriin rivipelaajiin (joista kenties tulee myöhemmin tähtipelaajia). Sen sijaan NHL:n huippupelaajiamme ei missään nimessä pidä jättää kotiin lepäilemään, jos he vain itse haluavat tulla kisoihin. On toki eri asia, jos joku olympialaisiinkin osallistunut pelaaja ei yksinkertaisesti enää jaksa tai on ilman sopimusta eikä ole halukas lähtemään.

Tämä on juuri se malli, jolla Suomen kannattaa tätä nuorennusta ajaa sisään eli annetaan paineet ja vastuu niille ketkä sen varmasti pystyvät kantamaan ja näyttöpaikat niille jotka niitä haluavat antaa. Rivipelaajiksi juuri nälkäisiä nuoria pelaajia eikä vanhoja jyriä. Tällöin ajettaisiin koko turnauksessa vain 2-3 nuorta pelaajaa sisään kun taas EHT:lla sitten jatkossa paljon suurempaa määrää.

Tällä ideologialla joukkue voisi näyttää vaikka tältä:

1. J.Jokinen - M.Koivu - Miettinen
Pitkänen - Väänänen

2. Bergenheim - Immonen/S.Koivu - Hagman
Niskala - Kukkonen

3. Hartikainen/Aaltonen - N.Kapanen/Immonen - Granlund
Seikola - Jokela

4. Pihlström - Hytönen/N.Kapanen - Komarov
Vatanen
 
Touho

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Suomi, Minnesota

Muuten ihan hyvä, mutta ilman muuta Granlundin ja Bergien pitää vaihtaa paikkaa
 
Viimeksi muokattu:
Tuore Veikkaaja tiesi kertoa, että Minnesota Wildin suomalaiskolmikko on halukas tulemaan MM-kisoihin. Mikko Koivun tilanteesta päättää joukkueen GM, Bäckström näyttää vihreää valoa ja Miettinenkin on positiivinen kisojen suhteen kunhan perhe ei kärsi.

Ville Peltonen sen sijaan sanoo, että MM-kisat jäävät mahdollisesti väliin.
 
IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Oma joukkueeni LG-turnaukseen ja mahdollisesti MM-kisoihin on seuraava:

MV: Bäckström, Lehtonen

P: Nummelin- Väänänen
Heikkinen- Niskala
Kukkonen-Seikola
Vatanen

H: Miettinen- M.Koivu - Bergenheim
Hartikainen-N.Kapanen-Lehtonen
Aaltonen-Immonen-Komarov
Enlund-Lehterä-Lucenius
Granlund

Joukkueessa on otettu huomioon NHL:n ja AHL:n pudotuspelitilanteet. NHL:stä ei nyt muutenkaan ole kovin monta mielenkiintoista pelaajaa, mutta AHL:ssä esimerkiksi Joensuun tilanne on avoin. Jesse voisi olla hyvä pelaaja nelosketjuun. Osalaa saadaan odottaa kauemmin kisoihin. Joukkueen kokoonpano riippuu siitä, miten hyvin pelaajat onnistuvat Ruotsin turnauksessa. Parhaassa tapauksessa lähes kaikki pelaajat tulevat MM-kisoihin.

Maalivahdeista odotan lähinnä Raskia. Lehtosen tilanne on vielä epäselvä, eikä Bäckströminkään tulo varmaa ole. Maalivahtiosaston pitäisi joka tapauksessa olla kunnossa. Puolustuksessa ongelmana on se, että nuoria kisoihin kelpaavia pakkeja ei ole Vatasta lukuunottamassa olemassa. Siksi pitää turvautua vanhoihin pelaajiin. Nummelin, jos on entisessä iskussaan, on edelleen korvaamaton kiekollinen pakki MM-tasolla. Hänellä kun on myös vahva halu ilman erityistä maanittelua pelata kisoissa.

Hyökkääjissä on enemmän valinnanvaraa ja nuorentamisen mahdollisuutta. Senttereitä on tosin vähän, mikä johtaa taas kokemuksen suosimiseen. Lehterällä on todellinen näytönpaikka. Jos onnistuu, ilmanmuuta kisoihin. Tapparan kenttä on hyvin mielenkiintoinen. Enlund ja Lucenius voivat myös yllättää. Tosin laitureiden paikalle voisi ottaa AHL:stä Joensuun ja Osalan. Aaltosella on todellinen mahdollisuus näyttää osaamisensa, hänestä olisi hyvä saada uusi Kimmo Rintanen MM-tasolle.

Perusideana on luonnollisesti selvä nuorennusleikkaus. Kaikki kummolalaisille totean, että ongelmia ei voida aina lykätä. Kaiken lisäksi, v. 1992 ja 1998 esimerkit osoittavat, että nuoriin kannattaa panostaa. Varmasti kummolaiset kitisevät taas nuorennuksista, sillä he haluaisivat mieluimmin Samin ja Villen joukkueeseen. Samalla he kuuluivat niihin, jotka aikoinaan vastustivat mainittujen pelaajien debyyttejä liian nuorina MM-kisoissa. Tosiasiassa erot maajoukkuepelaajien välillä ovat todella pienet muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Sen minkä nuori pelaaja kokemuksessä häviää, hän voittaa motivaation ja yrittämisen kautta. Mutta tätähän faktaa eivät kummolalaiset opi koskaan ymmärtämään.
 
tuuski

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pallo-Kärpät
Kyllähän sen Granlundin voi ottaa mukaan maskotiksi ja "tunnelmaa haistelemaan", mutta en tiedä onko siihen edes pojalla itsellään haluja. Pitkä ja raskas kausi kuitenkin takana ja lähti vielä oman ikäistensä kisoihin. Toivottavasti siellä kulkee paremmin kun edellisissä mj-peleissä. Playoffeissa oli nähtävissä se täysin luonnollinen juttu, että ei riitä vielä miesten peleissä. Kenties jossain alkusarjan höntsässä voisi jotain tehdäkin, mutta muuten ei riitä nopeus eikä voima.

Mielestäni siis oman ikäisten kisoissa dominointi, hyvä fiilis kaudesta ja kunnon kesä (mielellään ei edarijengin kanssa vietetty) alle, niin ensi vuonna katsellaan uudestaan aikuisten tasolla.
 
Shardik

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Avs, Mestis

Kyllä Granlundilla itsellään varmasti intoa on lähteä myös aikuisten kisoihin, jos kutsu käy. Etenkin kun HIFK:n kausi nyt jäi vähän torsoksi. Siitä olen kyllä samaa mieltä, että Granlund ei aivan vielä ole tarvittavan kovaa kalibeeria Saksaan. Leirille hänet kuitenkin kutsuisin, sen verran hyvän kauden on pelannut. Toki, jos on leirillä parempi kuin tarpeeksi moni muu, niin sitten kisoihinkin.
 
Deanwick

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jyväskylä, Seattle ja kansainvälinen kiekko
Oma joukkueeni LG-turnaukseen ja mahdollisesti MM-kisoihin on seuraava:

MV: Bäckström, Lehtonen

Maalivahdeista odotan lähinnä Raskia. Lehtosen tilanne on vielä epäselvä, eikä Bäckströminkään tulo varmaa ole. Maalivahtiosaston pitäisi joka tapauksessa olla kunnossa.

Jep, veskariosastolla ei ole hätää, tuli sinne sitten kuka tahansa. Raskia en ehkä kuitenkaan ottaisi, jotenkin kaksikko Bäckström-Vehanen kuulostaisi fiksummalta. Mutta meni valinnat sitten miten tahansa niin maalivahtipeliin Suomi ei kaadu, näistä kavereista on edelleenkin valtava ylitarjonta.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jep, veskariosastolla ei ole hätää, tuli sinne sitten kuka tahansa. Raskia en ehkä kuitenkaan ottaisi, jotenkin kaksikko Bäckström-Vehanen kuulostaisi fiksummalta. Mutta meni valinnat sitten miten tahansa niin maalivahtipeliin Suomi ei kaadu, näistä kavereista on edelleenkin valtava ylitarjonta.

Suomessa tuntuu olevan melkoinen aliarvostus sellaisia maalivahteja kohtaan, jotka eivät ole pelanneet EHT:lla tai kotoisissa sarjoissa pitkiä jaksoja. Vanhat meriitit painavat vaakakupissa paljon enemmän kuin päivän kunto, mikä näkyy esim. ailahtelevaisuuteen sortuvan Niittymäen pienoisessa yliarvostuksessa Torinon huipputurnauksen johdosta.

Rask on tällä hetkellä kuumin suomalaisvahti Rinteen ohella, pelannut tasaisesti erittäin hyvällä tasolla koko kauden ja tiputtanut Thomasin käytännössä kakkoseksi sekä potentiaalisimpia maajoukkueen tukipilareita tulevaksi vuosikymmeneksi ja ylikin, joten siinäkin mielessä olisi syytä aloittaa "mj-suhdetoiminta" jo nyt. Hän on jo aiemmin osoittanut paineensietokykynsä nuorten kisoissa ja SM-liigassakin "teini-ikäisenä", ja on ikäisekseen siis varsin kokenut. Ottaisitko Vezina-voittaja Thomasin mukaan joukkueeseen, jos tällä olisi Suomen passi?

Tämä on siis vain yleinen toteamus, eikä missään nimessä Vehasen tason vähättelyä. Hänhän on selkeästi kovin ehdokas maalinsuulle Euroopan sarjoista.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös