MM-kisat 2013: Venäjä

  • 122 730
  • 470
Tila
Viestiketju on suljettu.

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
No turha tuosta on lähteä kättä vääntämään. Nuo kanadalaiset ovat kaikki hyviä pelaajia, mutta kenelläkään heistä ei minusta ole ihan samanlaista huipputaitoa kuin Radulovilla ja Kovaltshukilla.
Mitä tarkoittaa "samanlainen huipputaito" ? Sekö, että osaa heittää jonkun näppärän kärkikynän tai siistin jalkakikan? Stamkosin kohdalla kannattaa muistaa se, että mies on vuodesta 2008 (eli oman NHL-uransa ajan) eniten maaleja tehnyt pelaaja koko NHL:ssä, ja mielestäni tuokin kertoo melkoisesta huipputaidosta. Vaikka kanukit eivät niin paljoa jotain kikkoja heitäkään, niin ei se sitä meinaa etteivätkö he pystyisi. Heillä ei vaan välttämättä ole tarvetta siihen, vaan sitä huipputaitoa tuodaan esille muulla tavoin.
 
Venäjän viime vuoden MM-kulta Helsingissä oli maikkarille kova pala nieltäväksi. Saas nähdä mitä nyt tapahtuu, jos Venäjä (vastoin odotuksia) uusii mestaruutensa täällä.

Ai siis kenen odotuksia? Sinun vai maikkarin? Vai ihan yleisellä tasolla kiekkoa seuraavan väen keskuudessa.

Sanoisin kyllä, että yleinen mielipide on ollut ja on se, että Venäjä on suurin voittajasuosikki Kanadan ohella.
 

pikkuvaimo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Dallas, Puustinen ja NATO
Jagsille: Eikö Kontiola nyt ole kuitenkin dominoinut oikeastaan jokaista joukkuetta vastaan? Mielestäni hän on turnauksen selkeästi paras pelaaja. En kiistä, etteikö Kovalchuk (mikä lie oikea kirjoitusmuoto) ja Radulov olisi huippuhyviä ja -tärkeitä Venäjälle, mutta samalla ovat suurin syy ettei Venäjä voita kultaa. Kontiola kiistatta turnauksen MVP.
 

Mazaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Karsinnat
Venäjän viime vuoden MM-kulta Helsingissä oli maikkarille kova pala nieltäväksi. Saas nähdä mitä nyt tapahtuu, jos Venäjä (vastoin odotuksia) uusii mestaruutensa täällä.

Kovaltshukin ja Radulovin parjaaminen on saanut kyllä ihmeellisiä piirteitä. He ovat turnauksen kaksi parasta pelaajaa ja ovat henkilökohtaisella panoksellaan kannatelleet Venäjää tänne asti.
Sinun odotuksiasiko?

Venäjä oli ennen turnausta selkeä suosikki voittamaan turnauksen vedonlyöntiyhtiöiden kertoimien perusteella. Kanada on nyt vienyt turnauksen voittosuosikin paikan Venäjältä Venäjän tiettyjen heikkojen suoritusten perusteella.

Pelkästään tämän turnauksen perusteella:
1. Kovalchuk
2. Kontiola
3. Radulov
4. Aaltonen
Vielä äsken Radulov kuului mielestäsi turnauksen kahden parhaan pelaajan joukkoon, mutta ei enää 22 minuuttia myöhemmin!? Onneksi nämä ovat vain mielipiteitä eivätkä faktoja, muutoin en näitä äkillisiä mielipiteen muutoksia ymmärtäisi ollenkaan.

Parhaiden pelaajien listalle mahtuisivat mielestäni myös Raanta, Stamkos, Statsny ja Mike Smith, mutta nämä ovat onneksi vain mielipidekysymyksiä loppujen lopuksi.
 

sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Venäjän viime vuoden MM-kulta Helsingissä oli maikkarille kova pala nieltäväksi. Saas nähdä mitä nyt tapahtuu, jos Venäjä (vastoin odotuksia) uusii mestaruutensa täällä.
Meinaatko, että Helsingissä sen uusisivat?

Kovy ja Radu ovat kiistatta taitavia pelaajia, mutta enpä usko, että menisivät kovinkaan monen managerin papereilla Stamkosin ohitse, jos nollilta pääsisivät joukkuettaan rakentamaan. Isolla jäällä ehkä saattaisi joku heidät huolia dream teamiin, mutta NHL:ssä varsinkin Radulov jäisi järsimään käpyjä.
 

Boulerice

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boogaard(R.I.P) ja Twist
Lisää venäläisiä huippuja kehiin. Jos tuolla joukkeella ei voita turnausta niin voisi jo pitää huonona suorituksena.
 

MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
Lisää venäläisiä huippuja kehiin. Jos tuolla joukkeella ei voita turnausta niin voisi jo pitää huonona suorituksena.

Sen verta löysää vanjalle pitää kyllä antaa, etten itse usko Ovien mitenkään olevan parhaimmillaan vielä ainakaan torstain pelissä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Saapa nähdä mihin ketjuun Ovetshkin laitetaan. Itse lähtisin pelaamaan näillä ketjuilla puolivälierää.

Kovaltshuk - Tereshenko - Radulov
Ovetshkin - Popov - Perezhogin
Kuznetsov - Anisimov - Petrov
Kokarev - Svitov - Soin

Heikon turnauksen pelannut Mozjakin siirretään vilttiketjuun ja Ovetshkin ottaa hänen paikkansa Omskin miesten ketjussa. Samoin Loktionov jatkaa viltissä. New Jerseyn pelaajan taso ei riitä tälle tasolle.
 

L4E

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauma Luk
Venäjä oli nii haluton ja huonosti johdettu joukkue Suomeakin vastaan ettei sitä yksi pelaaja pelasta. Noutaja tulee ja pian. Ei toimi tämä joukkue ja ei vaan toimi vaikka TOJ sanois mitä.
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Jenkithän ne sieltä sitten tuli vastaan Venäjälle. Itse näkisin lähinnä ainoan kysymysmerkin venäjällä olevan maalivahtipeli, kumpi maaliin? Tosin Bishopkaan ei millään lailla vakuuttanut tänään Slovakkeja vastaan. Itse luottaisin Varlamoviin...

Jännä myös nähdä mihin koostumukseen Ovie istutetaan. Uskaltaako Biljaletdinov istuttaa hänet suoraan ykköseen Ilyan tilalle? Tuskin. Uskon hänen aloittavan kakkoskentällisessä heikot kisat pelanneen Mozyakinin tilalle.

Ylivoima onkin sitten helpompi jo koota:

Ovechkin - Terechenko - Radulov
Kovalchuk - Nikulin

Maikkarille pieni vinkki puolivälieräottelusta lööppiä varten:

Katsokaa hyväksyvätkö Kovy ja Radulov Ovechkinin heidän kanssaan rupattelemaan vaihtopenkille lähekkäin, vai syrjivätkö he häntä(kin) , Kortelainen hereillä! Kovat otsikot saatte jos näin käy.

Veikkaus:
Venäjä jatkoon maalein 5-2 ja bad boys Radu&Ilya taas pistellä. Kisojen kovin kaksikko, ylivoimaisesti. Juhamatit ja pihlströmit sitten jotkut toiset kisat.
 
Suosikkijoukkue
Hihasta vedetyt Ässät, Dallasin Tähdet & Sport
Maikkarille pieni vinkki puolivälieräottelusta lööppiä varten:

Katsokaa hyväksyvätkö Kovy ja Radulov Ovechkinin heidän kanssaan rupattelemaan vaihtopenkille lähekkäin, vai syrjivätkö he häntä(kin) , Kortelainen hereillä! Kovat otsikot saatte jos näin käy.

Meinaatko, ettei Aleksanteri Suuri pääse toveriensa Kovyn ja Radun kimppapullolle Pepsiä litkimään vaihtojen välissä? Kovalchuk & Radulov Drinking Pepsi on The Bench
 

Knoxville87

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, TPS
Meinaatko, ettei Aleksanteri Suuri pääse toveriensa Kovyn ja Radun kimppapullolle Pepsiä litkimään vaihtojen välissä? Kovalchuk & Radulov Drinking Pepsi on The Bench

Noniin, täälä oli otettu jo kantaa tähän jota itsekkin mietin. Käsittääkseni Ovie ja Kovalchuk ovat ainakin hyvissä väleissä. Ilja ainakin oli aikoinaan laittanut Malkinin ja Ovien sopimaan vanhat kaunat ennen viime olympialaisia.

Mutta ihmetyttää, että miten joukkueen kaiken nähnyt kapteeni Ilja Nikulin on antanut nuiden kahden herran tehdä itsestään parempia kuin muut. Luulisi hänellä sen verran auktoreteettiä olevan.

Mutta torstain USA pelistä tulee kyllä erittäin mielenkiintoinen. Itse epäilisin, että tämä kahden "kukkulaan kuninkaan" show loppuu ja hekin rupeavat puhaltamaan yhteen hiileen, kun on tosipeli kyseessä.
 

tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Mutta torstain USA pelistä tulee kyllä erittäin mielenkiintoinen. Itse epäilisin, että tämä kahden "kukkulaan kuninkaan" show loppuu ja hekin rupeavat puhaltamaan yhteen hiileen, kun on tosipeli kyseessä.

Minä uskon, että Ovechkinin tulolla on myös vaikutusta tähän. Onhan siellä joukkueessa maailmanmestareita ynnä muita, mutta kukaan ei voi enää polkea Aleksanteri Suurta NHL-menestyksen tai valovoimaisuuden puolesta. Sitäpaitsi siitä hetkestä lähtien kun #8 täräyttää ensimmäisen taklauksen kovasta vauhdista niin, että kaukalon tärinän voimasta Iljalta tippuu Pepsi-pullo kädestä niin varmaan hekin tajuavat ettei enää voida leikkiä.

Todella harmittavat kisat siinä mielessä Venäjän kannalta, että minä tosissani uskoin Devilsin kasvattaneen Kovalchukista nuo hirvittävät diivan elkeet pois, mutta ei kai kenellekään venäläisellä ole sitten munaa sanoa hänelle samoin kuin esimerkiksi juuri Devilsin organisaatiolla on. Vastaavalla diivailulla todennäköisesti löytäisi itsensä katsomosta tai muuta vastaavaa, joukkueen harmonian takia.
 

tuukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mää en oikeen tiedä, mitä ne diivan elkeet on Radulovissa tai Kovaltsukissa. Sekö, että Ilja pyysi lääkäriä tuomaan Pepsiä kesken pelin? Vai se, että puolustuspäähän ei välttämättä oo niin kova kiire tai kiekosta ei heti yhdellä kosketuksella luovuta? Mulla melkeen arvostus, jos ei nyt noussu, ni ei ainakaan laskenukkaan noita kahta kohtaan Suomi-pelissä. Toki Iljan huitomaan vaihtopenkillä oli tuomittavaa turhautumista, mutta esim. Pesosen tilanteessa Ilja hoiti todella hienosti tilanteen. Ei hievahtanukkaan maalilta pois ja pisti vielä kaverin kanveesiin. Toki kiri loppu viimeistään siihen, mutta kova kovaa vastaan ja selkeesti. Samoin Radulov vs. Melart maalinedessä. Noin ku pelais joku suomalainen joskus vastustajan maalin edessä, ni olisin tyytyväinen. Hienoja pelimiehiä, jotka näyttää nauttivan tosta touhusta. Ja iskee huiman määrän maaleja siinä sivussa!
 
Suosikkijoukkue
#17 & #29
Mää en oikeen tiedä, mitä ne diivan elkeet on Radulovissa tai Kovaltsukissa. Sekö, että Ilja pyysi lääkäriä tuomaan Pepsiä kesken pelin? Vai se, että puolustuspäähän ei välttämättä oo niin kova kiire tai kiekosta ei heti yhdellä kosketuksella luovuta?
Vaikka lainasinkin vain kysymyksesi viestistäsi, komppaan täysin lopun.

Itseänikin ihmetyttää kovasti mistä koko "diivailu" käsite on saanut alkunsa näillä kahdella. Sehän on nyt jo vanha vitsi että sekä IL sekä MTV3 suoltaa samantien mahdollisimman paljon paskaa venäläisistä heti kun siihen on pienikin tilaisuus. Eniten nauratti Kortelaisen sisäpiiritiedot Radulovin "itkusta" Nikulinille "missattuaan" (mitä helvettiä?) syöttöpisteen hänen ylivoima maaliinsa. Joopa joo.

Olin itse paikan päällä Itävalta ottelussa, ja oikeastaan koko ottelu tuli seurattua juuri #71 & #47 otteita, oikeastaan jokaikistä elettä ja tekemistä, eikä mistään vinkumisesta/ilmeen vääntelystä joukkuetovereille ollut tietoakaan. Ja Kortelainenhan varmasti ymmärtää sen verran venäjänkieltä että kuulee kentän laidalle yksittäisiä sanoja mitä Radu kentällä suoltaa. Aivan varmasti.

Vielä kymmenisen vuotta sitten parjattiin ruotsalaisia joka ikisestä liikkeestä, mikä oli toisaalta vastenmielistä, kateellista ja lapsellista. Nyt miekka on siirtynyt itään päin. Pakostihan noiden juttujen on myydä kun niitä tuollainen määrä julkaistaan.
Mistä tuo viha on lähtenyt alunperin käyntiin? 1939 jälkeen?

Kovalchukin viha suomalaisten keskuudessa ei ole voinut lähteä mistään muusta liikkeelle kuin case Hietasen ja viime perjantaisen case Pesosen takia, ja tähänhän liittyy erittäin vahvasti myös Mertarannan lietsonta pienestäkin venäläisen rikkeestä, joka jää jokaisen niiden puolen miljoonan suomalaisen päähän joka kyseistä ottelua seuraa. (En nyt tarkoita ihan jokaista, viittaan näihin Hei koht alkaa Mömmöm kisat, tuleekohan Selänne?! -porukkaan)

Tottakai itselläni on puolueellinen näkemys. Olen seurannut Ilyan otteita vuoden 2000 U18 kisoista lähtien, jolloin ihastuin tuohon erittäin itsekkäästi pelanneen , takatukkaiseen mailataituriin joka oli muuten jo erittäin vahvassa kunnossa alaikäisenä. Erottui kentältä, näitä ei ole liiakseen.

"The Russian Beast, Strong as bull"

Rehti urheilija, joka on ottanut jokaikisen rikkeensä reilusti vastaan, case Pesosen jälkeen ei kovin montaa suomalaista tullut mukaan tapahtumaan. Miksi? Kenelläkään ei riittäisi rahkeet hanskata Ilyaa vastaan. Melart-hakkais-sen-korttia odotellessa.

Mertannan nimitystä "pimahtelija" käyttäen, oletteko nähneet montakin tilannetta jossai Ilya vetäisi jonkun polvet paskaksi tahallisella taklauksella?

Näiden IL ja MTV3 juttujen takia olenkin jo monta vuotta boikotoinut kyseisiä sivustoja, mutta aina auttamatta ne jutut vain tulevat nenäni eteen, vaikka miten yrittäisi vältellä niitä.
Pepsin juominen aiheutti pelkän naururefleksin, lähinnä Radun ja Ilyan merkki medialle, jotka syyttivät heitä olevan olleen yökerhossa ennen Ranska(?) ottelua. Tähänkin haluaisin mielelläni todistusaineistoa.

Suomalaisten yksinkertaisuus paistaa niin pahasti läpi näissä uutisotsikoissa.

Ei niiden kirjoittajien, vaan niiden avaajat.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Olipas pöyristyttävä lausunto Venäjän maalivahti Bryzgalovilta. Mies ylistää avoimesti Stalinia ja vähättelee tämän miljoonia uhreja. Käsittämätöntä. Ja vielä käsittämätöntä on, ettei tästä ole tämän isompaa skandaalia tullut. Jos vaikkapa Saksan joukkueen jäsen olisi avoimesti ylistänyt Hitleriä ja vähätellyt tämän valtakauden uhreja, niin siitä olisi noussut sellainen paskamyrsky, ettei mitään rajaa, ja pelaaja ei olisi enää ikinä maataan arvokisoissa edustanut. Mutta kommunismin kauhuista ei taida niin väliä olla. Stalinismi taitaa nykyisin olla muutenkin taas vahvassa nousussa itärajan takana.

Toivon kyllä vahvasti pelkästään tämän lausunnon takia, että Bryzgalov imee puolivälierässä kuin seula ja imperialistiset ystävämme Amerikasta murskaavat stalinistin itsetunnon muusiksi.

Asiasta uutisoi muun muassa Iltasanomat:

Toimittaja nappasi kolmikosta esiin Stalinin ja kysyi: "Stalin, erittäin kyseenalainen henkilö. Mitä ajattelet hänestä?"

- Positiivisesti. Voin nähdä logiikan hänen työssään, tietenkin yksittäisiä poikkeuksia lukuun ottamatta, Bryzgalov sanoi.

Bryzgalov peräänkuuluttaa Stalinin valtaannousun ajanjaksoa, jolloin maan johtamisessa tarvittiin maalivahdin mukaan rautaisia otteita.

- Hän tiesi, mitä teki. Häntä kutsutaan veriseksi tyranniksi, mutta siihen aikaan ei ollut muita mahdollisuuksia. On totta, että myös viattomia ihmisiä menetti henkensä - mutta sellaista sattuu, Bryzgalov kertoi.

Vähintään parikymmentä miljoonaa kuollutta, nälänhätää, terroria, itä-Euroopan valtaaminen kymmeniksi vuosiksi ja sodankäynti Suomeakin vastaan. Siihen päälle oman maan tolkuttomat ja veriset puhdistukset ja vainot. No, sellaista sattuu. Kumma kun ei vain ole sattunut tässä mittakaavassa missään muissa maissa kuin kommunistisissa maissa sekä natsi-Saksassa.

Kiekkoketjuja ei pitäisi normaalisti politisoida, mutta vittuakos Bryzgalov sitten otti Stalinin ylistyksen asiakseen, joten ainakin minä toivon Venäjälle häviötä ja nöyryytystä pelkästään tämän lausunnon takia. Samalla toivon, että Suomi liittyisi Natoon ja hankkisi pelotteekseen pari taktista ydinasetta, jotta itärajan takaiset wannabe-Stalinit pitävät ne kädet siellä rajan omalla puolellaan kuten potilas Saarinen.
 

Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Kiekkoketjuja ei pitäisi normaalisti politisoida, mutta vittuakos Bryzgalov sitten otti Stalinin ylistyksen asiakseen, joten ainakin minä toivon Venäjälle häviötä ja nöyryytystä pelkästään tämän lausunnon takia. Samalla toivon, että Suomi liittyisi Natoon ja hankkisi pelotteekseen pari taktista ydinasetta, jotta itärajan takaiset wannabe-Stalinit pitävät ne kädet siellä rajan omalla puolellaan kuten potilas Saarinen.

TOJ löytänee varmasti jonkin lieventävän asianhaaran. Joko Bryz on Stalinin pojan kaiman serkun pojan poika tai sitten Bryz vain oli kuohuksissa kun Pesonen iski Iljaa nyrkillä.
 
Suosikkijoukkue
Venäjä, Lokomotiv Jaroslavl
Olipas pöyristyttävä lausunto Venäjän maalivahti Bryzgalovilta. Mies ylistää avoimesti Stalinia ja vähättelee tämän miljoonia uhreja. Käsittämätöntä.
No jaa. Moni amerikkalainen pitää esimerkiksi Abraham Lincolnia kansallissankarina, vaikka historiallisessa perspektiivissä Lincoln on paljon suurempi pahis kuin mitä Stalin oli. Lincolnin hallinto nimittäin teurasti miljoonittain Yhdysvaltojen alkuperäisasukkaita. Kuitenkin tuolla ihmishirviöllä on tänään erittäin arvostettu asema USA:n historiassa.


Ja vielä käsittämätöntä on, ettei tästä ole tämän isompaa skandaalia tullut. Jos vaikkapa Saksan joukkueen jäsen olisi avoimesti ylistänyt Hitleriä ja vähätellyt tämän valtakauden uhreja, niin siitä olisi noussut sellainen paskamyrsky, ettei mitään rajaa, ja pelaaja ei olisi enää ikinä maataan arvokisoissa edustanut.
Hitler ja Stalin eivät ole suoraan toisiinsa verrattavia, osaksi siksi että Stalin voitti sodan ja Hitler hävisi sen. Tosin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen Stalinin demonisointi on tullut länsimaissa ja Baltian maissa suorastaan muotiin, mutta Venäjällä Stalinia ei nähdä minään demonina. Hän oli kuitenkin kommunistisen puolueen pääsihteeri silloin kun kansa kävi historiansa tärkeimmän ja vaikeimman koettelemuksen läpi ja selvisi siitä voittajana.



Mutta kommunismin kauhuista ei taida niin väliä olla. Stalinismi taitaa nykyisin olla muutenkin taas vahvassa nousussa itärajan takana.
Eniten Stalinia arvostavat vanhemmat ihmiset ja kommunistisen puolueen kannattajat. Nuorten parissa arvostus ei ole niin suurta.


Vähintään parikymmentä miljoonaa kuollutta
Stalinin vainojen yhteenlaskettu uhrimäärä oli noin 700,000 ihmistä. On totta että Ukrainan nälänhädässä kuoli paljon ihmisiä.

Mutta katsotaanpa kokonaiskuvaa. Neuvostoliiton väkiluku Stalinin kuollessa vuonna 1953 oli noin 15 miljoonaa korkeampi kuin mitä se oli vuonna 1930. Stalinin aikana Neuvostoliiton väkiluku kasvoi suhteellisen nopeasti, vaikka Stalinin ajalle mahtuu myös II maailmansota.

Puheet 20 miljoonasta Stalinin uhrista eivät voi pitää paikkaansa, koska se olisi matemaattisesti mahdotonta ottaen huomioon Neuvostoliiton väestönkasvun samana aikana.

itä-Euroopan valtaaminen kymmeniksi vuosiksi
Natsien hyökkäyksen jälkeen Neuvostoliitto halusi puskurialueen länttä vastaan. Oliko tämä oikein? No ei tietenkään, mutta moni Neuvostoliiton miehittämistä maista oli taistellut natsien puolelle sodassa, kuten esimerkiksi Romania ja Baltian maat. Suurvallat toimivat näin, koska niillä on siihen voimaa.

Länsimaihin verrattuna Venäjä on kuitenkin ollut "lempeä jättiläinen", kun tiedämme millaisia kauheuksia länsi teki omissa siirtomaissaan. Venäläiset eivät sentään harjoittaneet ihmismetsästystä Euroopassa kuten belgialaiset tekivät Kongossa vielä 1900-luvulla.


ja sodankäynti Suomeakin vastaan.
No talvisodan neukut aloittivat, mutta jatkosidan aloitti Suomi. Että tasapeli tällä rintamalla.


Kumma kun ei vain ole sattunut tässä mittakaavassa missään muissa maissa kuin kommunistisissa maissa sekä natsi-Saksassa.
Unohdat länsimaiden imperialismin ja siirtomaavallan, jonka rikokset ovat vielä suuremmat kuin natsien tai kommunistien. Niistä ei vain juuri puhuta, koska uhrien ihonväri on musta tai ruskea.


Kiekkoketjuja ei pitäisi normaalisti politisoida, mutta vittuakos Bryzgalov sitten otti Stalinin ylistyksen asiakseen
Kenties siksi että Stalinilla on myös ansionsa?

Venäjä oli 1930-luvun alussa takapajuinen maatalousvaltio ilman teollisuutta. Sen oli pakko teollistua, jotta se kykenisi selviämään tulevasta koettelemuksesta Natsi-Saksaa ja sen liittolaisia vastaan. Teollistuminen toteutettiin nopeasti ja brutaalilla tavalla, mutta se kuitenkin toteutettiin. Stalinin kaudella Neuvostoliittoon rakennettiin teollisuus, joka kykeni II maailmansodan aikana tuottamaan enemmän aseistusta kuin koko muu maailma yhteensä. Uralin taakse rakennetut tehtaat jauhoivat loputtomasti aseita, räjähteitä, tankkeja ja lentokoneita. Tämän asetuotannon ansiosta kaatui myös Natsi-Saksa ja punalippu nousi Berliiniin keväällä 1945.

Olen tutkinut jonkin verran Neuvostoliiton alkuvaiheita ja olen nykyisin 100% varma siitä, että jos Lev Bronstein (Trotski) olisi Stalinin sijasta voittanut sisäisen valtataistelun kommunistisessa puolueessa ei Neuvostoliitto olisi selviytynyt sodasta Natsi-Saksaa vastaan. Tuon sodan voitto oli Neuvostoliiton kansoille elinehto.



Samalla toivon, että Suomi liittyisi Natoon
Jäsenyys hyökkäysliitossa ei ole kannatettava asia.

ja hankkisi pelotteekseen pari taktista ydinasetta,
Suomi on liittynyt ydinsulkusopimukseen.

EDIT: Glory to Stalin - YouTube =)
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös