Jokavuotinen traditio eli kisavalinnoista itkeminen, parkuminen ja äksyily on näköjään täydessä vauhdissa. Tulee kieltämättä mieleen Prahan kisojen 1992 tilanne, jossa joukkue ja Matikainen teilattiin jo etukäteen täysin lyttyyn, ja tuloksena oli Suomen kaikkien aikojen ensimmäinen MM-mitali. Kyllä sitten jälkeen päin selkääntaputtelijoita riitti.
Lisäksi perinteinen valitushan on aina koskenut sitä, että miksi joukkueessa ovat aina samat vanhat naamat ja miksi taas on "tomppakallio" mukana. No nyt ei ole, nyt on ennätysmäärä niitä ensikertalaisia. Ei pitäisi olla valittamista, ettei joukkue uudistu ja ettei mukana ole uusia kasvoja.
Ja ei, en minäkään tällä rosterilla odota oikein mitään, ja olisin valinnut tiettyjen pelaajien tilalle toisia nimiä kuten Ville Niemisen, Joel Armian ja miksei kylmästi jonkun Artturi Lehkosen jokerikortiksi. Mutta perkelettäkö sitä valinnoista sen enempää itkemään, koska fakta on, että tällä kertaa ei vain ollut parempia nimiä saatavilla ja että ei joukkueeseen voi ketään pakottaakaan, jos eivät kisat enää innosta.
Nyt valitut miehet ainakin taatusti haluavat pelata kisoissa ja antaa kaikkensa. Tässä tahdonvoimassa sekä Suomen totaalisen paineettomassa tilassa piilee yllätysmahdollisuus, joka voi viedä hyvinkin neljän sakkiin eli Tukholman mitalipeleihin.
Jos nyt realisteja ollaan, niin alkupelithän ovat vain peruspakkopullaa, joiden ainoa tarkoitus on
a) varmistaa pääsy puolivälieriin eli neljän joukkoon lohkossa, minkä pitäisi olla suht selviö
b) sijoittua lohkossa siten, että sisäisissä puolivälierissä ei tule vastaan Venäjä vaan joko USA tai toinen puolivälierien jatkaja (Slovakia, Sveitsi tms.).
Tämän jälkeen pelataan se puolivälierä, ja jos vastassa ei ole Venäjä, niin tälläkin rosterilla on täysin mahdollista voittaa puolivälierä ja edetä neljän sakkiin. Hyökkäystehot tulevat oletettavasti olemaan karmaisevan huonoja, mutta kahdeksan pakin rotaatio ja huippuveskarit pitävät kyllä pelin tasaisena.
Kun lähtökohdat ovat mitä ovat, niin tilanteenhan pitäisi olla kisakatsojillekin varsin vapautunut. Jos ei menestystä tule, niin eipä se liikoja harmita, koska ei kukaan voi tällä rosterilla itseään lietsoa mihinkään kultahuumaan etukäteen, toisin kuin esimerkiksi vuoden 2003 kotikisoissa, joissa puolivälierissä putoaminen Ruotsille oli ja on aivan eri luokan katastrofi kuin mitä Suomen putoaminen nyt puolivälierissä olisi. Jos taas menestystä tulee, niin se kaikki on ehdottomasti plussaa ja osoitus siitä, että hyvällä joukkuepelillä voi voittaa vaikka yksilötaso olisikin vastustajaa heikompi.