MM-kisat 2013: Suomi

  • 927 943
  • 3 108
Tila
Viestiketju on suljettu.

erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Immonen ja Lehterä menevät kyllä Barkovin edelle, mutta tämän kauden näytöillä en mitenkään saa Kontiolaa ja Kapasta selvästi Barkovia paremmaksi ellei katsota pelkkää puolustuspelaamista. Mielestäni Barkov olisi erinomainen valinta kolmosketjun sentteriksi, sillä upside on vain selkeästi korkeampi kuin herroilla Kontiola&Kapanen. Toki Jalosellekin tärkeintä ovat EHT-pelit ja saunakaveruus, joten tuskinpa Barkovia nähdään kisoissa vielä tänä vuonna.

No Kontiolahan on tällä kaudella ollut erinomainen KHL:ssä. Pelasi liki piste per peli tahtia runkosarjan ja pudotuspeleissä tainnut pelata vielä paremmin. Ja jos oikein muistan, niin johti KHL:n tehotilastoa ainakin jossain vaiheessa kauden aikana. Kapanen on pelannut suunnilleen samalla tasolla kuin aiemmatkin kaudet KHL:ssä. Itse näen hänet erinomaisena valintana kolmos- tai nelossentteriksi. Myös Hytönen on pelannut vahvaa kautta ja esiintyi erinomaisesti Ruotsin EHT-turnauksessa, joten häntäkään en sivuuttaisi valinnoissa täysin.

Barkovin kohdalla itseäni ainakin epäilyttää liikkeen vajavaisuus. Tuntui, että miehellä oli vaikeuksia jo nuorten MM-kisoissa ehtiä huippumaita maita vastaan tilanteisiin ja tuskinpa se tilanne siitä ainakaan helpottuu, kun vastaan tulee junnujen sijaan aikuisia miehiä.
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Immonen ja Lehterä menevät kyllä Barkovin edelle, mutta tämän kauden näytöillä en mitenkään saa Kontiolaa ja Kapasta selvästi Barkovia paremmaksi. Toki pelaavat kovemmassa liigassa, mutta Barkovin näytöt tältä kaudelta ovat todella vahvat. Mielestäni Barkov olisi erinomainen valinta kolmosketjun sentteriksi, sillä upside on vain selkeästi korkeampi kuin herroilla Kontiola&Kapanen. Toki Jalosellekin tärkeintä ovat EHT-pelit ja saunakaveruus, joten tuskinpa Barkovia nähdään kisoissa vielä tänä vuonna.

Niko Kapanen on pelannut erittäin hyvän kauden KHL:ssä. Tilastoja ei kannata hänen kohdallaan liikaa tuijottaa, sillä mies pelaa yhdessä KHL:n parhaista joukkueista eikä hän ole Kazanin suurimpia vastuunkantajia hyökkäyspäässä. Kapanen on mielestäni päivänselvä valinta kisoihin, koska hänet voidaan asettaa melkein ketjuun kuin ketjuun sentteriksi ja mies kyllä pystyy roolinsa hoitamaan.

Kontiolaan pätee jossain määrin sama, vaikka toki hänen vastuunsa Traktorissa on suurempi kuin Kapasella Kazanissa. Kevään edetessä hän on parantanut peliään ja oli erittäin tärkeässä roolissa viemässä joukkuettaan KHL:n konferenssivälieriin. Maajoukkueesta löytyy Kapasen tapaan sen verran kovat näytöt aiemmilta vuosilta, että vaikea häntäkään on sivuuttaa kun Euroopassa pelaavia senttereitä mietitään.

En pistä yhtään pahakseni mikäli Barkov otetaan mukaan leiritykseen ja poika onnistuisi esimerkiksi jomman kumman edellä mainituista senttereistä tiputtamaan. En kuitenkaan jaksa siihen uskoa, sillä Kapasella ja Kontiolalla on menossa hyvä kausi selkeästi kovemmassa liigassa, ja alla hyvät näytöt maajoukkueesta aiemmilta vuosilta. Jos Sasha on todella valmis MM-kisatasolle, niin ei muuta kuin mukaan joukkueeseen. Silloin olen kuitenkin yllättynyt mikäli hänen kisapassiin tulee leima juurikin Kontiolan tai Kapasen kustannuksella.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
No Kontiolahan on tällä kaudella ollut erinomainen KHL:ssä. Pelasi liki piste per peli tahtia runkosarjan ja pudotuspeleissä tainnut pelata vielä paremmin. Ja jos oikein muistan, niin johti KHL:n tehotilastoa ainakin jossain vaiheessa kauden aikana. Kapanen on pelannut suunnilleen samalla tasolla kuin aiemmatkin kaudet KHL:ssä. Itse näen hänet erinomaisena valintana kolmos- tai nelossentteriksi. Myös Hytönen on pelannut vahvaa kautta ja esiintyi erinomaisesti Ruotsin EHT-turnauksessa, joten häntäkään en sivuuttaisi valinnoissa täysin.

Barkovin kohdalla itseäni ainakin epäilyttää liikkeen vajavaisuus. Tuntui, että miehellä oli vaikeuksia jo nuorten MM-kisoissa ehtiä huippumaita maita vastaan tilanteisiin ja tuskinpa se tilanne siitä ainakaan helpottuu, kun vastaan tulee junnujen sijaan aikuisia miehiä.

Ei mitenkään ollut tarkoitus dissata Kontiolaa ja Kapasta, sopivat hyvin 3. ja 4. senttereiksi. Näen vaan, että Barkovilla on mahdollisuus ns. breikata ja yllättää. Kontiolasta ja Kapasesta tiedetään toki mitä saadaan, ja Barkovin valinta olisi riskimpi. En kuitenkaan usko, että mestaruutta voitetaan ottamatta riskejä, joten mielestäni kannattaisi kokeilla. Hytönen olisi kyllä myös hyvä nelossentteri.

Suomen sentteritilanne Euroopassa ja muutenkin on kyllä yllättävän hyvällä mallilla. Muistelen, että muutama vuosi sitten keskushyökkääjistä oli huutava pula, ja se oli selkeästi maajoukkueen heikoin positio. Tällä hetkellä huippupuolustajista taitaa olla se suurempi pula, sekä tietenkin maalintekijöistä. Immonen toki keskushyökkääjän paikalta pelaavana maalintekijänä on mielestäni selvä valinta ykkösketjun keskushyökkääjäksi, jos NHL:stä ei apuja tule.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Älkää nyt viitsikö. Barkov on loistopelaaja, mutta ei vielä niin hyvä, että olisi tyrkyllä MM-kisoihin Leijoniin, jossa sentterin paikalle on huikea määrä tungosta. Lisäksi turnaus on kovempi, raskaampi ja vaativampi kuin U20-kisat, joissa Barkov ei loistanut. Tulevat playoffit ovat myös raskas rypistys kenelle tahansa junnulle ja vetävät energiavarat aika loppuun.

Juu juu, riskejä pitää ottaa, ja Barkovissa on potentiaalia, mutta liian nuori junnu liian aikaisin liian suurissa saappaissa ja KHL- tai NHL-tähtisentteri kotisohvalla ei vain ole mielestäni järkevää riskinottoa MM-kultaa jahdatessa.

Barkovin aika tulee vielä, ehkä jo vuoden päästä, mutta ei vielä.
 
kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Juu juu, riskejä pitää ottaa, ja Barkovissa on potentiaalia, mutta liian nuori junnu liian aikaisin liian suurissa saappaissa ja KHL- tai NHL-tähtisentteri kotisohvalla ei vain ole mielestäni järkevää riskinottoa MM-kultaa jahdatessa.

Ja näitä KHL- tai NHL-tähtisenttereitä meillä on varauksella kaikki kaksi kappaletta. Juu, tuskin riittää Barkkovilla rahkeet ihan vielä noihin aikuisten kisoihin, mutta joku tolkku nyt näihin muiden pelaajienkin hehkutukseen. KHL:ssä tähtisenttereitä taitaa olla tasan yksi, NHL:ssä varauksella yksi (tämäkin vain, koska suomalainen ja palkka on tuota luokka kuin se on). Näistä kumpikaan tuskin kotisohvalla istuisi sen takia jos Barkov kisoihin valittaisiin. Toki näitä ok/hyvätasoisia senttereitä löytyy jokunen kappale enempi, mutta näiden kanssa ei puhuta lähellekään tähtisenttereistä.
 
Meillä on ilmeisesti sitten eri kriteerit tähteydelle. Kyllä minä sanoisin, että Kazanin ykkössentteri Kapanen, pistepörssissä korkealla oleileva Lehterä, ja vuosi pari sitten all stars-otteluun valittu ja nytkin playoff-pörssissä korkealla oleva Kontiola täyttävät "KHL-tähti"-kriteerit. Vähän niin kuin Barkov on SM-liigatähti ja Komarov ehdottomasti KHL-tähti, mutta ei vielä NHL-tähti.

Jos suomalaisuus ja suuri palkka kertovat NHL-tähteydestä, niin onhan se Leinokin kovapalkkainen ja silloin tällöin sentteri. Filppulakin saanee pian arvonsa mukaisen sopparin.
 
Kyllä, meillä on selkeästi eri kriteerit tähteydelle. Okei, Kontiola meni mulla längistä, eli KHL:n puolelta laskisin 2 (Lehterä, Kontiola) tähtisentteriä. NHL:n puolella ei minun papereissani ole yksikään suomalaissentteri osoittanut teoillaan kuuluvansa tähti-kategoriaan, se miksi kirjoitin tuon varauksella 1 johtuu ihan vain siitä kun veikkasin aiheuttavani aika moisen paskamyrskyn jos ilmoitan etten pidä Mikko Koivua NHL:n mittapuulla tähtisentterinä.
 
Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mikko Koivu on NHL:n tähtisentteri ja Wildin kapteeni, mutta ei sentään yksi NHL-supertähdistä, joita ovat senttereistä esim. Crosby, Malkin, Datsyuk ja Stamkos. Mikko Koivu on johtava pelaaja ja huippuhyvä sentteri, mitä enempää voisi Jukka Jalonen Mikko Koivulta odottaa kuin on saanut.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Jokerit
Kyllä, meillä on selkeästi eri kriteerit tähteydelle. Okei, Kontiola meni mulla längistä, eli KHL:n puolelta laskisin 2 (Lehterä, Kontiola) tähtisentteriä. NHL:n puolella ei minun papereissani ole yksikään suomalaissentteri osoittanut teoillaan kuuluvansa tähti-kategoriaan, se miksi kirjoitin tuon varauksella 1 johtuu ihan vain siitä kun veikkasin aiheuttavani aika moisen paskamyrskyn jos ilmoitan etten pidä Mikko Koivua NHL:n mittapuulla tähtisentterinä.

Johannes jo tuossa ehti, mutta on olemassa sellainen nimike kuin "supertähti", johon kriteerisi sopisivat paremmin. "Tähti" on aika yleinen nimitys nykyään.
 
kake619

Jäsen
Suosikkijoukkue
Caps, scholl
Johannes jo tuossa ehti, mutta on olemassa sellainen nimike kuin "supertähti", johon kriteerisi sopisivat paremmin. "Tähti" on aika yleinen nimitys nykyään.

Ehkä olen sitten vanhanaikainen tai jotain, mutta omissa silmissäni Mikko Koivu ei ole tähtisentteri NHL-kaukaloissa, maajoukkueen mukana tätä toki on. Supertähdet sitten tottakai vielä erikseen ja tämä kategoria vaatiikin sitten jo dominointia kentällä illasta toiseen ja keikkumista pistepörssin kärkisijoilla vuodesta toiseen. Tähtisenttereitä omissa silmissäni ovat mm sellaiset nimet kuten Jonathan Toews, Claude Giroux, Nicklas Bäckström ja Eric Staal. Supertähtiä sitten nämä Malkinit, Crosbyt ja Stamkosit.

Ehkä tuo tähti status on sitten kokenut suuren yleisön silmissä sen verta kovan inflaation, että Mikko Koivukin lasketaan tähtisentteriksi. Se että joku on joukkueensa ykkössentteri tai kapteeni, ei minusta tee kenestäkään tähteä. Ihan sama kun itse en pidä Patrice Bergeronia tähtisentterinä, tässä pelaaja joka on pelityyliltään minusta hyvin lähellä Koivua, joskin rooli on vähän eri. Molemmat ovat toki loistavia senttereitä, pelaavat hyvin molempiin suuntiin, mutta se viimeinen silaus jää kuitenkin puuttumaan jolla noustaisiin tähtikategoriaan.

Ja nyt oli kyse nimenomaan tähtistatuksesta NHL:ssä, maajoukkueiden mukana nämä kyseiset nimet menevät lähes kaikki sinne supertähti kategoriaan ja loputkin tähtikategoriaan.

Wildin tilannehan on vielä playoff paikan suhteenkin täysin auki, joten sikäli Koivua ei ehkä kannata laskea tässä vaiheessa mitenkään varmaksi tulijaksi MM-joukkueeseen. KHL:n puolelta sitten onkin kaikki terveenä olevat käytössä.

Valittiinpa joukueeseen ketä tahansa, niin senttereihin Suomen pelit tuskin tulevat kaatumaan. Sanoisin, että tuolla puolustuksessa on se kaikista suurin ongelmakohta. Meillä kun ei näitä pakkeja liikaa ole, kenellä olisi edes auttavat kiekolliset lahjat ja sopivasti fyysisyyttä sekä ilkeyttä siellä omassa päässä.
 
Tenkrat#67

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Wild, Pekka Rinne
Kontiola kuitenkin tappelee parhaillaan KHL:n playoffien pistepörssin voitosta ja on kyllä huikeassa vedossa. Mutta saa nyt nähdä mitä Jalonen haluaa tehdä.
 
ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Toivottavasti nyt vaan ei koeta että Lehterä on pakko ottaa mukaan koska oli niin hyvä KHL:n runkosarjassa. Pudotuspeleissä oli nimittäin todella vaisu eikä maajoukkueessakaan ole esittänyt mitään kovin kummoista ikinä. Sen verran kuitenkin täytyy Lehterää puolustaa että varsinkaan maajoukkueessa hänen vierellään ei ole ketään maalitykkiä pelannut. Mitä kävisi jos yhdistäisi Lehterän jakelut ja Armian kädet? Immonenkaan ei ole näissä pudotuspeleissä esittänyt pisteiden muodossa mitään, toki häneltä puuttuvat maajoukkuenäytöt tältä kaudelta kokonaan, joten täysin mahdoton vielä arvioida. KHL-pleijareiden ykköstykin Petri Kontiolan kisapaikasta voi olla jo lähes varma ja Niko Kapanen on pelannut hyvät pleijarit tähän mennessä, ainakin pisteiden valossa. Tässä on nyt neljä sentteriä mainittuna, mutta sellaisenkin kysymyksen voisi esittää että halutaanko joukkueeseen yksi perinteisempi nelossentteri, esim. Hytönen tai jokerina Lahti? Jos tällainen otetaan niin sehän tarkoittaisi sitä, että yksi noista neljästä ensiksi mainitusta kovan luokan KHL-sentteristä tippuisi pois. Täysin mahdotonta vielä sanoa että kuka.

Jos nyt tätä hyökkäyskalustoa lähtisi rakentamaan niin tällä hetkellä näkisin tällaiset ketjut, tai ainakin ketjuaihiot (ketjut ei välttämättä varsinaisessa 1.-4. -järjestyksessä):

Armia-Kontiola/Lehterä-Savinainen

Tässä yhdistyy Ässien kevään superkaksikko ja siihen väliin sitten peliä tekevä sentteri. Kontiola olisi hyvä sikäli että on näistä kahdesta parempi puolustussuuntaan, Lehterä taas olisi oletusarvoltaan parempi tekemään peliä. Kuitenkin yritän tässä hakea klassista maalintekijä-pelintekijä-voimahyökkääjäsettiä.

Salminen-Immonen/Kontiola-Aaltonen

Sehän nähtiin että aaltonen ei oikein toimi Lehterän kanssa, koska kummatkin on sen verran kiekkoahneita. Immonen ja Kontiola eivät ole siinä määrin kiekonhautojia kuin Lehterä, joten tässä ketjussa Aaltonen pääsisi toteuttamaan taidettaan. Kumpikin sentterivaihtoehdoista osaa myös tehdä maaleja, samoin Salminen, joka pelaa kaiken lisäksi todella energistä peliä.

Kiiskinen-Kapanen/Kontiola-Hagman

Kapanen-Hagman tutkaparilla on yhteistä historiaa, ja siihen viereen sitten hyviä oivalluksia tekevä ja energinen Kiiskinen. Kontiola voisi toimia tässä myöskin sentterinä, ketjusta saataisin siinä vaiheessa vielä astetta energisempi, toisaalta Kapanen olisi hyvä tuomaan tähän malttia. Hagman on aikamoinen tuhlailija, mutta toisaalta löytäähän se sokea kanakin joskus jyvän ja Hagmanilla on ihan ok arvokisahistoria pisteiden osalta.

*Ässäveto joka tuskin tulee toteutumaan: Hagmanin tilalle uudestisyntynyt Ville Nieminen.

Pihlström-Hytönen/Lahti/Kapanen-Osala

Nelosketju jota tuskin kirjaimellisesti jarruketjuksi voi kutsua. Jos EHT-lta tuttu meno jatkuu niin myös vastustajan päässä soi tämän ketjun ollessa kentällä. Lahti olisi selkeästi laitureidensa näköinen sentteri, siinä missä Kapanen tai Hytönen toisi ketjuun harkitsevuutta ja johtajuutta.

Mitä sanotte, olisiko tuollainen kokoonpano realistinen? Jos ei niin miksi? Ja varmasti unohdin montakin kovaa pelaajaa mainita, ketkä heistä kuuluisivat joukkueeseen?
 
Jabbbe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Oulun Kärpät
Mitä sanotte, olisiko tuollainen kokoonpano realistinen? Jos ei niin miksi? Ja varmasti unohdin montakin kovaa pelaajaa mainita, ketkä heistä kuuluisivat joukkueeseen?

Ihan mielenkiintoista pohdintaa ja pitkälti noiden pelaajien varaan hommaa varmasti tullaan Euroopassa pelaavien osalta rakentamaan. Muutamia pelaajia kuitenkin pohtisin tarkemmin. Esimerkiksi Ässien kaksikko Savinainen-Armia, onko heidän tasonsa sitä luokkaa että pystyvät paitsi MM-tasolla pärjäämään niin myös nostamaan joukkueen osakkeita? Erittäin vaikea on ainakaan molempia joukkueessa nähdä. Savinainen voisi olla yllätyshaku ja pelata kenties alemmissa vitjoissa tai tulla mukaan ekstrahyökkääjänä. Hän pystynee ainakin tuollaisesta roolista kamppailemaan mutta yllätys se silti minulle olisi jos hänet kisoihin valitaan. Jos Ässien lento ei aivan tappiin asti kestä, niin ehdottomasti leiritykseen silti mukaan. Jopen en usko olevan mukana, ellei tilanne mene niin että hän pelaa aivan maagiset pleijarit ja NHL:stä ei tule yhtään kärkiketjujen laituria. Ja sen päälle täytyisi tulla vielä jokunen poisjäänti luokkaa Kiiskinen, Aaltonen jne. Myöskään Lehterän kisapassia en lähtisi suoralta kädeltä leimaamaan. KHL:stä on runkosarjan osalta toki kovat näytöt, mutta pudotuspelit olivat mitä olivat eikä EHT:lla ole näyttänyt mitään sellaista mitä MM-tason hyökkäävältä sentteriltä odotetaan. Leiritykselle tottakai mies mukaan ja jos homma alkaa toimia valmennuksen silmissä niin sitten mukaan kisoihin. Suuria odotuksia en silti hänen niskaan lataisi, ja jos kisoihin valitaan niin toivottavasti sillä perusteella että löytää leirityksessä vierelleen sopivaa laituria ja valmennusjohto oikeasti uskoo hänen olevan hyödyksi joukkueelle eikä valinta tule pelkällä "kova potentiaali, hyviä asioita saattaa tapahtua" -skeidalla. Jos näyttää siltä ettei hän leirityksen jälkeen pysty tarjoamaan riittävästi apuja joukkueelle niin ulos vain kylmästi ja see you later. Vaikka kyseessä onkin Skoda Cup niin silti sinne haetaan se paras mahdollinen joukkue ilman mitään tyhjänpäiväisiä armonpullia. Hieman jo näin tänä päivänä kliseisesti todettuna, ne näytöt on tultava kisoihin mennessä ja siellä kisoissa vaaditaan jo suoria tekoja.

Hyökkääjistä jos joitain nimiä haetaan, joita ämjiijii ei maininnut niin ensimmäisenä mieleen tulee tietysti Janne Pesonen. En välttämättä haluaisi häntä enää kisoissa nähdä, sillä uskoakseni Euroopankin puolelta löydetään riittävästi täksi kevääksi laitureita ennenkuin tarvitsee Pesosta alkaa miettimään. En revi pelihousujani mikäli Janne kisoihin valitaan, mutta ei häneltä kyllä hirveitä ihmeitäkään voida odottaa. Jalosen luottopelaaja kuitenkin parista viime kisoista, joten ei voida sivuutta spekulaatioissa. Sen sijaan pelaaja jonka ehdottomasti haluaisin kisoissa, tai vähintäänkin leirityksessä nähdä on Ville Nieminen. Siinä on pelaaja jonka pitäisi mahtua heittämällä joukkueeseen niin kauan kuin NHL-vahvistuksia ei mietitä, mutta jostain syystä hän ei ole enää vuosiin päässyt Leijona-paitaan pukeutumaan. Näiden lisäksi voidaan aina pohtia nimiä Haataja, Filppula, Kuparinen jne, mutta heidän pitäisi päästä ensiksi leiritykseen ja antaa todella kovat näytöt tulevissa maajoukkuepeleissä ennen kisoja mikäli meinaavat niihin päästä.

Puolustajista on puhuttu hieman vähemmän. Johtuneeko sitten siitä etteivät ole niminä niin mediaseksikkäitä kuin parhaimmat hyökkääjät, mene ja tiedä. Pakka on ylipäätään vielä melko levällään alakerran suhteen. Itse en liputtaisi Ossi Väänäsen lisäksi vielä ketään muuta varmaksi kisapelaajaksi, mutta todennäköisesti Jalosen papereissa myös Hietanen, Mäenpää ja Niskala näitä ovat. Niin ja tietysti Kukkosen Lassea unohtamatta. Siinä nyt onkin jo viisi puolustajaa, joten kolme paikkaa tulee olemaan kilpailun alla sikäli mikäli ja kun kisoihin jälleen lähdetään kahdeksan pakin peluutuksella. Rapakon takaa ei liene yhtään vahvistusta tulossa, elleivät sitten Murray ja kumppanit ole Ducks-johdossa hövelillä tuulella ja päästä Vatasta kisoihin AHL:n runkosarjan päätyttyä. Norfolkin (Vatasen AHL-seura mikäli joku karjala ei tiedä) kausi kun tulee päättymään 99% varmuudella runkosarjaan. Euroopan puolelta toki löytyy Kousaa, Jalasvaaraa, Lepistöä, Salmelaa, Nummelinia jne jotka näistä lopuista paikoista tulevat taistelemaan. Ja yhtenä nimenä nostan framille Melartin. Siinä on puolustaja joka olisi omiaan tuomaan osaamista maalinedus -ja kulmapelaamiseen, eikä onneksi ole mikään puukäsi myöskään hyökkäysten tukemisessa.

Jos nyt jonkinlaista aivopierua tähän vielä pukkaisi, niin tämän kaltaista kokoonpanoa lähtisin veikkaamaan europelaajien suhteen:

Hagman-Kapanen-Aaltonen
Osala-Kontiola-Salminen
Pesonen-Immonen-Kiiskinen
Pihlström-Hytönen-Tuppurainen
Lehterä, Pyörälä

Hietanen-Mäenpää
Nummelin-Väänänen
Salmela-Lepistö
Kukkonen-Niskala

Veskareita ei jaksa tarkemmin pohtia. Hyviä vaihtoehtoja kun sillä osastolla riittää vallan mainiosti jälleen kerran. Ja ilmoille isketty kokoonpano on veikkaustyyliä, itse haluaisin nähdä ainakin Ville Niemisen joukkueessa esimerkiksi Janne Pesosen tilalla, mutta jotenkin on sellainen fiilis että not gonna happen. Ja puolustajien osalta toivoisin Jalasvaaran, ja kiikunkaakun myös kenties Melartin olevan mukana ennen Salmela-Lepistöä.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut

Koko viesti oli hyvä, lainaan siitä vain tämän osan. Niemistä ehdottaisin minäkin mukaan. Onhan Villellä jo ikää, mutta jotenkin tämän kauden menoa on ollut suorastaan kohtuullisen mukava seurata. Jalka liikkuu ja tulostakin on syntynyt, lisäksi ihan pomminvarmasti olisi mukana ns. komarov-henkisenä ärsyttäjänä. Aito Komarov kun saattaa ihan aikuisten oikeasti olla estynyt Toronton playoffien (!) takia. Kausi on toki siellä vasta puolessa välissä, joten ei nuolaista ennen tipahtamista.

Savinaisen uskon taistelevan jälleen kisapaikasta suht. loppumetreille asti. Onko mukana vai ulkona? Sen jätän ihan jo analyyseissäkin Jalosen tehtäväksi, en oikein koe itseäni sopivaksi siihen, seuran värilasit vaikuttavat sen verran.

Nuorempi kaarti on kuitenkin ehkä enemmän tulevaisuutta kuin nykyhetkeä, mitään heiltä poisottamatta.
 
Jasi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Niemistä ehdottaisin minäkin mukaan. Onhan Villellä jo ikää, mutta jotenkin tämän kauden menoa on ollut suorastaan kohtuullisen mukava seurata. Jalka liikkuu ja tulostakin on syntynyt, lisäksi ihan pomminvarmasti olisi mukana ns. komarov-henkisenä ärsyttäjänä.

Tuskinpa Nieminen saa edes näyttöpaikkaa, sillä ei ole Jalosen aikana kutsua saanut vaikka esittänyt mielestäni maajoukkuekutsuun oikeuttavia otteita. Esimerkkinä kausi 10-11 KHLssä 35 tehopistettä, muttei päässyt leiritykseen tai yhteenkään EHT-turnaukseen mukaan. Ehkä Erkka löytää Nemon vielä ensi vuonna vähintäänkin EHTlle mukaan. Sopisi mielestäni juurikin nelosketjuun MM-kisoja ajatellen täydellisesti, oli Komarov sitten mukana tai ei.
 
ämjiijii

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Suomen maajoukkue, Sharks bandwagon 2016
Esimerkiksi Ässien kaksikko Savinainen-Armia, onko heidän tasonsa sitä luokkaa että pystyvät paitsi MM-tasolla pärjäämään niin myös nostamaan joukkueen osakkeita? Erittäin vaikea on ainakaan molempia joukkueessa nähdä. Savinainen voisi olla yllätyshaku ja pelata kenties alemmissa vitjoissa tai tulla mukaan ekstrahyökkääjänä. Hän pystynee ainakin tuollaisesta roolista kamppailemaan mutta yllätys se silti minulle olisi jos hänet kisoihin valitaan. Jos Ässien lento ei aivan tappiin asti kestä, niin ehdottomasti leiritykseen silti mukaan. Jopen en usko olevan mukana, ellei tilanne mene niin että hän pelaa aivan maagiset pleijarit ja NHL:stä ei tule yhtään kärkiketjujen laituria. Ja sen päälle täytyisi tulla vielä jokunen poisjäänti luokkaa Kiiskinen, Aaltonen jne.

Savinainenhan kuitenkin oli viime vuonna pitkälle mukana spekulaatioissa, ja pelasi edukseen myös viime EHT:lla. On tänä vuonnakin takuuvarmasti leirityksessä mukana, niin kuin tämän hetken näytöillä kuuluu olla myös Armian. Ja leirityksestähän nousee hyvällä pelillä viimeiselle EHT:lle ja sieltä hyvällä pelillä kisoihin... No, ehkä turhaa vielä spekuloida.

Sen myönnän että oli ehkä liian hätäistä pistää tämä ässäkaksikko samaan kenttään. Vaikka ovatkin kova tutkapari liigassa, historia osoittaa että hyvin harvoissa tapuksissa liigan suoritukset voidaan siirtää MM-tasolle. Jos kummatkin on mukana niin lähtökohtaisesti Armia on 1.-2. -ketjussa ja Savinainen 3.-4. -ketjussa.
 
Tämä tullee olemaan pitkälti riippuvaista siitä miten pitkälle Ässät keväällä menee ja millaisia näyttöjä kaverit antavat kisoja silmällä pitäen liigan pudotuspeleissä. Jos Ässät menee päätyyn saakka, niin silloin MM-leiritys alkaa olla jo loppusuoralla. Eli tarkoittaa kavereiden kannalta sitä, että pudotuspeleissä täytyy tapahtua paljon hyviä asioita myös henkilökohtaisella tasolla. Savinaisella lienee tässä mielessä jonkinlaiset saumat tehdä ns. "Tuppuraiset", mutta Jopen kohdalla en jaksa tällaiseen skenaarioon uskoa. Ellei käy sitten niin, ettei NHL:stä saada lainkaan laitureita kärkiketjuihin, jolloin sinne mahdollisesti vapautuisi unelmakevättä vetävän Jopen mentävä aukko.

Mikäli Ässien taival taas liigassa päättyy ennen finaaleja, on molemmilla silloin ilman muuta mahdollisuus näyttää osaamisensa mikäli ensin vain pääsevät leiritykseen mukaan. Tiukkaa se silti tekee, sillä Savinaisen rooli tulisi todennäköisti olemaan enivei alemmissa vitjoissa joihin riittää kilpailua muutenkin. Ja Jopen täytyisi osoittaa valmennukselle miksi hänet tulisi joukkueeseen valita ennemmin kuin esimerkiksi Pesonen, Kiiskinen, Salminen jne joiden kanssa hän samantapaisesta roolista kilpailee.

Mielenkiintoista nähdä miten näille pelaajille tulee kisapaikan suhteen käymään. Molempien valinnasta olisin yllättynyt, mutta Jopen valinnasta juuri tässä kohtaa kevättä ajatellen todella yllättynyt. Ensiksi täytyisi vetää aivan unelmakevät liigassa, mikä kiinnittäisi todella Jalosen huomion ja pistäisi päävalmentajan mietteliääksi Jopen suhteen.
 
MustatKortit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Joel Pohjanpalo ja Aleksi Mustonen
...
Mielenkiintoista nähdä miten näille pelaajille tulee kisapaikan suhteen käymään. Molempien valinnasta olisin yllättynyt, mutta Jopen valinnasta juuri tässä kohtaa kevättä ajatellen todella yllättynyt...

Itselleni maha tuli ihan tarpeeksi täyteen tuosta 2011 mm- kullasta ja itse näkisin mielelläni sellaisen nuoren joukkueen, jossa ei enää ketään vanhoja sotaratsuja olisi mukana (joo, tiedetään ettei kuitenkaan tapahdu). Kuitenkin olympialaiset ensi vuonna ja sinne ollaan tietysti taas raahaamassa kaikki dinosaurukset rapakon takaa.

Näin ollen mun fantasiajoukkueen ydinrungoksi tulisi ihan uutta sakkia, tyyliin Salminen, Flegu, Barkov, Savinainen, Metsola, Raanta jne. Väänäsen Ossin voisin ottaa mukaan paimentamaan nuorempia.

Savinaisen paikka jengissä ei kyllä yllättäisi itseäni yhtään, sillä sopii kuin nyrkki silmään Jalosen pelitapaan (alemmissa ketjuissa). Näin taisi todeta myös Sihvonen jossain u-studiossa.
 
peruspata

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Pesäkarhut, UP-V, FT Ulvila, Karhut
Savinaisen löytyminen kisakoneesta olisi aika ymmärrettävää, sillä kysymyksessä on mainettansa monipuolisempi pelaaja. Tarkoitan tällä sitä, että pystyy tarvittaessa tuuraamaan ylempänäkin kuin maajoukkueessa itselleen parhaimmalla paikalla 3.-4.ketjussa.

Sinne on toki tunkua, enkä itke itseäni uneen, vaikkei pääsisikään. Siihen on jo totuttu. Armia, Barkov & co. saavat mahdollisuutensa varmaan myöhemmin tämän elämän aikana. Tapaus Mikael Granlund osoitti jo, että jos kaikki osuu kohdallensa ja onnistuu, siitä seuraa ihan armoton loppuunpolttaminen kaikilla mahdollisilla ja muutamalla mahdottomallakin tavalla.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Senttereitä spekuloidessa ei kannata varmaan jättää Teemu Ramstedia pois laskuista. Taitaa äijä olla Jalosen uusi suosikki pelaaja. Ei minua kyllä haittaa vaikka Ramsted kisoissa neppailisi.
 
Senttereitä spekuloidessa ei kannata varmaan jättää Teemu Ramstedia pois laskuista. Taitaa äijä olla Jalosen uusi suosikki pelaaja. Ei minua kyllä haittaa vaikka Ramsted kisoissa neppailisi.

Ramstedt on tosiaan vetänyt ainakin playoffeissa erittäin hyvin ja luulisi näillä esityksillä nousevan ainakin Jarkko Immosen edelle, ellei siellä jo ollut. Toki joukkuekin on pelannut hyvin ja tehnyt paljon maaleja, joista kertoo Ramstedtin seitsemän pistettä kahdeksassa pelissä ja +8 tehotilastossa. Peliaika pyörii 15 minuutin paremmalla puolella.
 
Kynä

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Lyhyttä maaliskuista kesälomaa viettävät eli ts. seuroistaan maajoukkueen käyttöön ovat vapautuneet jo seuraavat tällä kaudella Leijonissa esiintyneet pelaajat:

Ahonen
Engren

Lepistö
Hietanen
Laakso

Hagman
Enlund
Kiiskinen
Osala
Anttila
Kuusela

Lehterä
Wirtanen
 
tsajari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins
Lyhyttä maaliskuista kesälomaa viettävät eli ts. seuroistaan maajoukkueen käyttöön ovat vapautuneet jo seuraavat tällä kaudella Leijonissa esiintyneet pelaajat:

En tiedä onko mömmöm-kisoja ajatellen hyvä vai huono juttu, että noista listatuista nimistä yllättävän moni tulee olemaan lopullisessa joukkueessa? Tästä on kuitenkin kohtuu pitkä matka vielä kisoihin, enkä usko yhden EHT-turneen ja joidenkin leiritysten pitävän tatsia riittävän freshinä kaikilla. Joillekin se varmaa sopii, mutta ei liene kaikille paras vaihtoehto.
 
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Minä uskon Lauri Marjamäkeen!
Kai nuo äijät vetää muutaman viikon märkää ja huilaa nyt vähän. Vai onko Jalonen jo sulkenu ne vierumäelle opiskelemaan meidän peliä Jutin johdolla? Nämä ylipitkät leiritykset ennen mm-kisoja ovat kyllä täysin mielenvikasia.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Kai nuo äijät vetää muutaman viikon märkää ja huilaa nyt vähän. Vai onko Jalonen jo sulkenu ne vierumäelle opiskelemaan meidän peliä Jutin johdolla? Nämä ylipitkät leiritykset ennen mm-kisoja ovat kyllä täysin mielenvikasia.

Niin, jos joillakin KHL-jätkillä kausi loppuu jo maaliskuun alussa, niin missä kohtaa sinun mielestäsi olisi heidän kannaltaan fiksuinta aloittaa leiritys? Ainakin omasta mielestäni tuollainen kolmen viikon huili on aika lailla maksimi. Muuten fyysinen suorituskyky heikkenee jo liikaa ja toisaalta tuntuma jäähän ja kiekkoon myös. Täten maalis-huhtikuun vaihteessa on ihan oikea paikka mielestäni aloittaa jo MM-leiritys. Ja aika useinhan vaikkapa Niko Kapaselle tai jollekin muulle kokeneelle pelurille on annettu pari viikkoa vapaata kauden päättymisen jälkeen ennen kuin heidät on otettu MM-leirille. Nykyisellään Leijonien systeemi leirityksen suhteen on varsin hyvä ja uskoisin Suomen saavan sen ansiosta melkoisen kilpailuedun etenkin Kanadaan tai jenkkeihin verrattuna. Suomen vahvuus on jo pitkään ollut huolellinen ja riittävä valmistautuminen ja en ymmärrä, miksi siitä pitäisi luopua.
 
Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs Pelicans
  • 2.74
  • 4.35
  • 2.36
KooKoo vs Lukko
  • 3.20
  • 4.15
  • 2.02
SaiPa vs HIFK
  • 2.66
  • 4.05
  • 2.34
Sport vs KalPa
  • 2.80
  • 4.05
  • 2.24
TPS vs Kärpät
  • 2.36
  • 4.10
  • 2.62
Tappara vs JYP
  • 1.55
  • 5.00
  • 4.85
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös