Takkiin tuli sitten 3-5. Nyt ei ole kuitenkaan syytä työntää päätä pensaaseen!
Senhän tietää mitä suomalainen perus lätkäfani, eli negatiivinen karjalalippis ajattelee nyt tästä tappiosta. "Ei vittu, taasko tässä kävi näin! Ei näillä pää kestä, kun jälleen kerran paskotaan lopussa housuun!". Tällaisia otsikoita on myös pomminvarmasti luettavissa länsinaapurin lööpeistä huomenna. Syytä huoleen ei kuitenkaan ole. Kanadan tiedettiin olevan erittäin vaikea vastus leijonille. Svedujen ohella varmasti hankalin mahdollinen.
Tappion taakse pitää nyt nähdä. Ensimmäinen erä oli turnauksen ylivoimaisesti parasta leijonakiekkoa. Pyörityksen perusteella ei olisi uskonut millainen nimilippu vaahteralehtipaidassa siellä surffaili. Suomi loi paikkoja jatkuvasti, oli tehokas, eikä omassa päässä ollut hädän päivää. Tiedä sitten oliko Kanadan valmistautuminen mennyt reisille, mutta ekan erän peli oli juuri sitä, mihin Leijonat parhaimmillaan pystyvät. 2-0 taulussa ja siitä mennään erätauolle.
Toisessa erässä Burrows iski sitten kavennusmaalin, maalin jonka Lehtonen olisi hyvänä päivänä saattanut ottaa. Piakkoin Suomelle yv:tä ja skädäm, Salmela ja JOKINEN näyttivät mitä ovat miehiään silloin kun homma toimii. Tämän jälkeen Kanada alkoi pikkuhiljaa saada otetta kiekolliseen peliin, lisäsi taklauksia, vei peliä väkisin kulmiin, pelasi kurinalaisemmin ja pyrki jatkuvasti iskemään Suomen alueelle erittäin nopeilla hyökkäyksillä ja ennenkaikkea agressiivisella karvauksella. Tähän kun lisätään päälle muutamia leijonapelaajien henkilökohtaisia virheitä, niin homma alkoi vähitellen kääntyä vaahteralehdille. Hietasen huono pelaaminen hyökkäyssinisellä, siitä kaksykkönen ja pam, Tavares löi taululle 3-2 kavennuksen. Tämä oli oikeastaan ensimmäinen kulminaatiopiste, miksi lopulta hävittiin. Kanadan mylly alkoi jauhaa vahvemmin ja vahvemmin, ja kun osalla suomalaispelaajista alkoi itseluottamus ja pelirohkeus murentua, meni homma loppuerästä lähes täydelliseen kipsiin. Skinnerin 3-3 tasoitus erän loppuun tuli erittäin huonon merkkauspelaamisen takia. Erän loppuun vielä jäähy meille... onneksi erätauko pelasti siinä kohtaa ja toi aikaa kasata rivejä kuntoon.
Kolmannen erän alussa selvitettiin hienosti Kanadan ylivoima ja homma näytti taas melko tasaiselta puolin ja toisin. Toinen kulminaatiopiste, johon peli oikeastaan jo osittain ratkesi, lähti Pihlströmin tolppaohjauksesta. Siitä nopea vastahyökkäys kanukeille ja taululla 3-4. Tämä katkaisi pahasti leijonien selkärankaa ja homma alkoi taas mennä roiskimiseksi, mikä on pahin virhe johon tämä joukkue voi sortua. Leijonat pystyi toki edelleen aika-ajoin pelaamaan kontrolloidusti, mutta se ei riitä tällaisessa matsissa. Lopussa oikeastaan Koivun ketju oli ainoa, joka sai enää maalipaikkoja aikaiseksi. Sekä Antti Pihlström, joka onnistui toisen kerran vielä kiskaisemaan tolppaan Wardin parin huippupelastuksen säestämänä, kun peliä oli enää muutama minuutti jäljellä. Tämä oli kolmas kulminaatiopointti, jossa homma olisi voinut vielä kääntyä meille.
Summa summarum, mihin tämä peli hävittiin?
1. Kanadan pelitapa jyräsi meidän pelin, koska henkilökohtaisten virheiden ja itseluottamuksen karisemisen takia leijonien peli kipsasi. Ja meidän peli on juuri sellainen tapa pelata, jossa 95% keskittyminen (= tässä tapauksessa pelirohkeus) näkyy 50% tuloksena.
2. Kulminaatiopisteet menivät kanukeille 3-0. Jos olisivat menneet edes 2-1, olisi peli mennyt kenties jatkoajalle ja kuka tietää mikä olisi ollut lopputulos. Marginaalien matsi ja pienestä oli kiinni.
3. Puolustajat (pl. Järvinen ja Väänänen). Toisessa erässä jäätiin puolustajien osalta pahasti alakynteen. Kanada sai pelinsä käyntiin omalla mukavuusalueellaan eli kulmissa. Tämä oli hemmetin paha juttu. Vaikea sanoa mitä tuossa olisi voinut Suomi tehdä toisin, ehkä hyökkääjien olisi pitänyt pystyä tukemaan paremmin puolustajia? Turhat roiskaisut ainakin ampuivat omaan nilkkaan, koska etenkin toisessa erässä peli olisi pitänyt rauhoittaa "kiekko keskialueelle ja takaisin oman maalin taakse + viivelähtö" -periaatteella. Näitä roiskaisuvirheitä tehtiin paineen alla ainakin puolenkymmentä, ja niillä oli suuri merkitys otteen kääntymisessä kanukeille.
4. PIG -ketju. Jäi täysin alakynteen siinä vaiheessa kun Kanada sai pelinsä rullaamaan. Nyt vaatii kovaa henkistä kanttia tältä kolmikolta pystyä nollaamaan tämän illan peli. Yksi konkreettinen keino näiden herrojen tason palauttamiseksi voisi olla vaihtaa heidän takanaan pelaavaa pakkiparia. Järvinen-Väänänen pelasi hemmetin hyvin puolustuspäässä, mutta kiekollisella puolella he eivät kyenneet tukemaan PIGiä kunnolla. Itseluottamus täytyy saada takaisin.
5. Maalivahdit. En syytä Lehtosta tappiosta, mutta taakse meni kuitenkin kolme sellaista maalia, jotka hän olisi voinut huippuiltana torjua. Jossittelu sinällään on turhaa, mutta jos yksikin näistä maaleista olisi tarttunut kiinni, ties mikä olisi ollut lopputulos. Vastapäädyssä virkaveli nappasi upean geimseiverin kolmannen erän jälkipuolella, ja Pihlströmin pari tolppaosumaa nousivat valitettavan suureen arvoon.
Eli... syytä huoleen ei ole. Kanadalla on jäätävä nippu silloin kun homma toimii. Ensimmäinen erä osoitti kuitenkin tänään sen, mihin Leijonat parhaimmillaan pystyy. Nyt täytyy siis osata pureutua näihin ongelmakohtiin ja pistää ne mahdollisimman hyvään kuosiin viimeistään siinä kohtaa, kun aletaan pelata kuolemanpelejä. Näin se prosessi menee jos menestystä meinataan saada, ja kaikkihan on edelleen mahdollista!