Mainos

MM-kisat 2012: Suomi

  • 1 241 345
  • 3 738
Tila
Viestiketju on suljettu.

mestari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ruutu bros. Ilves. George Parros. Vaasan Sport
Niin, HPK:sta, mutta ei maajoukkueesta. Onko Leino muuten yleensä ottaen ollut maajoukkueessa arvokisoissa?

Valmentajat ovat siitä kummallista porukkaa, että kaikilla heillä on aina omat suosikkipelaajansa. Jos joku muuta väittää, valehtelee rankasti. Tämän asian ovat myöntäneet aika monetkin valmentajat. Ja ymmärtäähän sen. Jalosella nyt on selkänojaa viime keväästä valita joukkueeseensa juurikin näitä pyörälöitä, pesosia ja pihlströmeitä.

Turnauksen aikana voi lisäksi tulla pelaajille hetkiä, että heidän rooliaan pienennetään ihan pelillisistä syistä, vrt tapaus Janne Lahti viime keväänä. Miten pelaaja reagoi tällaisiin tilanteisiin, on myös varmasti yksi asia, mitä Jalonen miettii pelaajia valitessaan.

Onko tuo sarkastinen kysymys vai ei? No oletetaan, että ei ole, joten vastaan. Ensimmäisen kerran kun Leinoa olisi edes puolileikillään voinut harkita kisoihin oli kauden 2006 jälkeen jolloin hän pelasi hyvän kauden Hämeenlinnassa voittaen SM-kultaa ja tullen valtuksi tähdistökentälliseen. Seuraava kausi sujui pelillisesti samaan tapaan jolloin mies teki myös A-maajoukkue debyyttinsä EHT:lla. Seuraavalla kaudella Leino pelasi huikaisevan kauden Jokereissa, mutta ei tullut valituksi MM-kisoihin syystä tai toisesta. Tämän jälkeen mies siirtyi NHL:ään jossa on tainnut olla pudotuspeleissä, joka vuosi joka lienee yksi syy miksei ole MM-kisoissa esiintynyt. Ei Jalonen muuten ole tainnut aivan kokonaan Leinoa unohtaa tämän lehtijutun perusteella:

MM-kiekko: Nyt se on varmaa: Ville Leino ei tule kisoihin - Ilta-Sanomat
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Neloseen ottaisin Nokelaisen ennen N. Kapasta.

Tähän kuulisi mielellään lisäperusteluja. Niko Kapanen on kumminkin kaveri jonka pystyy tarvittaessa nostamaan huoletta sentteröimään vaikka kakkosketjua.

Noista samaan joukkueeseen ei mahdu varmaankaan Rinne ja Bäckström.

En näe mitään syytä miksei joukkueessa voisi olla kaksi pelaavaa maalivahtia. Yksinkertaisesti kuumin sisään ratkaisupelissä ja sitä rataa. Tästä on nyt viime aikoina ollut niin monta hyvää esimerkkiä, että luonnistuu, niin en näe yhtäkään syytä miksei tätä poikkeuksellisen hyvää maalivahtitilannetta pidä käyttää hyväkseen. Kolmas on sitten yleensä se ja sama, mutta eiköhän kotikisoissa aika monelle euro-kassarille kelpaa myös tuo katsomopaikka.
 

Jaasin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Real Madrid, Detroit Red Wings, Boston Bruins
Tähän kuulisi mielellään lisäperusteluja. Niko Kapanen on kumminkin kaveri jonka pystyy tarvittaessa nostamaan huoletta sentteröimään vaikka kakkosketjua.

Lähtökohtana on kuitenkin se, että Suomelta löytyy jo ehdotuksessani kolme sentteriä, jotka pystyvät pyörittämään kakkosketjun peliä. Niko Kapanen ei nyt vaan ole yksi niistä, kovempiakin löytyy. Ja mitä tulee nelossentterin rooliin, niin siinä Nokelainen on Nikoa parempi mielestäni, koska on vahvempi kamppailupelaaja ja loistava myös alivoimassa. Ei siinä, että Niko olisi niissä jotenkin huono, mutta itse valitsisin näin.


En näe mitään syytä miksei joukkueessa voisi olla kaksi pelaavaa maalivahtia. Yksinkertaisesti kuumin sisään ratkaisupelissä ja sitä rataa. Tästä on nyt viime aikoina ollut niin monta hyvää esimerkkiä, että luonnistuu, niin en näe yhtäkään syytä miksei tätä poikkeuksellisen hyvää maalivahtitilannetta pidä käyttää hyväkseen. Kolmas on sitten yleensä se ja sama, mutta eiköhän kotikisoissa aika monelle euro-kassarille kelpaa myös tuo katsomopaikka.

Kaksi pelaavaa voi hyvinkin olla, mutta jos olen yhtään kärryillä, niin ehkä juuri Rinne ja Bäckström ovat ne, joita en samaan joukkueeseen ottaisi. Lehtosen ja Rinteen esimerkiksi voisinkin ottaa, jos Kärppäkin olisi hyvällä meiningillä liikenteessä. Kaikki muut ukot mv-listastani voisi puolestani yhdistellä miten vain. Ainoa yliruksimiseni olikin siis tuo yksi parivaljakko, jota en koe järkeväksi.
 

Fiftie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Selänne on otettava ehdottomasti kisoihin, jos tulee ja pääsee! Ei kai nyt parasta Suomalaista hyökkääjää voida jättää sivuun, kun saattaa vähän poiketa "meidän pelistä" tai jotain? Nhllässä ne parhaat muutenkin pelaa, ikävä kyllä vaikka haluaisi pitää euroopassa pelaavia kovempana. Toki kahteen ensimmäiseen ketjuun ei kannata ottaa nhllästä mitään rivimiestä, vaan euroopasta hyökkäävä kaveri, jos nhllästä ei ole saatavissa.

Tässä vaiheessa joukkue voisi olla minun mukaani seuraava:

1. J.Jokinen - M.Koivu - T.Ruutu
2. Hagman - S. Koivu - Selänne
3. Korpikoski - Immonen - Granlund
4. Komarov - Nokelainen/N.Kapanen - Bergenheim

Lydman - Pitkänen
Vatanen - Väänänen
Niskala - ?

Rinne/Lehtonen/Bäckström
Vehanen
Rämö/Hovinen
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Suurin ongelma lienee siinä miten kaikkien aikojen C sopisi omaan rooliinsa. Kaikki tietää sen, että Niko Kapasen voi huoletta laittaa vaikka nelosen keskelle, hoitaa kumminkin roolinsa. Sakun puolestaan pitäisi olla ainoastaan taustatukea antava omalle pikkuveljelle ja jollekkin jyväjemmari-Immoselle joka joskus kerran on vienyt JYPin mestaruuteen asti. Saattaa olla aika kova kolaus #11 egolle.

Vaikka kiekkoilijoiden sanotaankin olevan keskimääräistä tyhmempää sakkia, uskoisin Saku Koivun sopeutuvan siihen rooliin, minkä Jalonen hänelle antaa. Jalonen varmasti antaa Sakulle vaihtoehdot eli mitä tarkoittaa, jos Mikko on mukana ja mitä jos ei ole.

Muistellaanpa, mitä Aravirta teki ennen Naganon kisoja vuonna 1998. Aravirta sanoi jo paljon ennen kisoja Kurrille, että rooli on kolmossentteri ja puolustava. Kapteenin tehtävät Aravirta antoi, kaikkien yllätykseksi Saku Koivulle. Koivu edusti silloin nykyhetkeä ja tulevaisuutta, Kurri oli lopettelemassa uraansa saman vuoden keväällä. Uskon, että Saku ymmärtää, mikä tämän hetken tilanne hänen ja Mikon roolien suhteen on.
 

Putkinotko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät, Liverpool, NHL:n suomalaiset
Tähän kuulisi mielellään lisäperusteluja. Niko Kapanen on kumminkin kaveri jonka pystyy tarvittaessa nostamaan huoletta sentteröimään vaikka kakkosketjua.

Mutta nelosketjun sentteri. Onko Niko Kapasesta toimimaan nelosketjun sentterinä? Mielestäni aika on jo hieman ajanut Nikon ohi. Ei mahdu kolmeen ekaan ketjuun, tason ja tehojen hiipumista oli jo hieman nähtävissä viime keväänä. Olen samaa mieltä nimimerkki Jaasinin kansssa siitä, että Nokelainen saattaisi nelosketjuun sentterinä olla parempi.

En kuitenkaan malta olla korostamatta Matti Kuparisen soveltuvuutta tuolle tontille. Luotettava valinta, varsinkin jos laidoille saataisiin Joensuu ja Komarov. Tosin Kuprun ehkä olisi pitänyt olla lisänäyttöjä antamassa EHT:lla, mutta Jalonen valitsi Hytösen/Koskirannan. Ehkä Jalonen halusi laajempaa otantaa tässä suhteessa ja tässä vaiheessa. Hyvä loppukevät ja playoffit voisivat vielä antaa Kuprulle saumaa päästä kisakoneeseen.
 

NiksuP

Jäsen
Suosikkijoukkue
NJ Devils, Travis Zajac, Jukka Peltola
J. Jokinen - M. Koivu - T. Ruutu
Granlund - Immonen - Selänne
Pyörälä - S. Koivu - Korpikoski
J. Ruutu - N. Kapanen - Komarov

Niskala, Vatanen, Salmela, Väänänen, Kukkonen, Nummelin + toivottavasti Pitkänen ja Lydman.

Pitkänen - Lydman
Salmela - Väänänen
Niskala - Vatanen
Kukkonen - Nummelin

Tiedän jo nyt, että kuinka hasardilta kuulostaa Kukkonen-Nummelin, mutta koittaa tuosta sitten vääntää jotain parempaa. Pitkänen ja Lydman erilleen?
Ja jos Lyde ja Pitkänen jättävät tulematta, niin:

Salmela - Väänänen
Niskala - Vatanen
Kukkonen - Puistola
Nummelin - Jaakola/Hietanen/Välivaara ja ketä näitä nyt on..

Rinne/Lehtonen/Kipper/Bäckström/Rask/Niemi = ihan sama kuka änärin ykkösvahti
Vehanen
Lassila/Ahonen/Hovinen

...
 

Zorba

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa
Tosin Kuprun ehkä olisi pitänyt olla lisänäyttöjä antamassa EHT:lla, mutta Jalonen valitsi Hytösen/Koskirannan.
Kuparinen on tällä kaudella osallistunut jo kahdesti EHT-turnaukseen ja eikös tuosta ole herrasmiessopimus liigaseurojen kanssa ettei enempää rasiteta yhtä pelaajaa. Lisäksi kun KalPasta näytönpaikka haluttiin antaa myös Kiiskiselle ja Kapaselle niin Kuparisen valinta olisi ollut kohtuutonta KalPaa kohtaan. Kuparisen "poissaolosta" ei siis voi päätellä yhtään millaisia merkintöjä Jalosen papereissa on Kuparisen kohdalla.
 

VSP73

Jäsen
Hienoa on maamme sananvapauden mukanaan tuoma kirjo mielipiteitä: erilaisuus on rikkautta. Jokainen lätkäjätkä haluaa nimetä oman joukkueensa koti MM-kisoihin. Tietenkin.

Onneksi J. Jalonen esikuntineen - kuitenkin - tietää ratkaisevan paljon meitä enemmän. He tietävät mm. siitä, mitä turnauspelaaminen vaatii. Mitä se etenkin vaatii hirvittävän mediapaineen alaisessa kotiturneessa.

1. Kuka johtaa erilaisia persoonia - saa heidät yhteiselle asialle?
2. Kuka on ääritärkeä apu valmennukselle?
3. Kuka näyttää esimerkkiä treeneissä, kopissa?
4. Kuka nousee esiin silloin, kun runkosarja on pelattu ja aletaan oikeasti pelata!
5. Kuka teoillaan ja puheillaan on tasapuolinen johtaja. Vain sillä on vuonna 2012 merkitystä ihmisille.
6. Kuka EI jäädy, kun pelataan kerrasta poikki -otteluissa?
7. Kuka on tämän kaiken edellämainitun tehnyt jo useasti tai harvemmin?

Näihin kysymyksiin löytyy vain kaksi (2) täysin oikeata vastausta. Niistä ovat yhtä mieltä tahot, jotka tuloksen ratkaisevat - pelaajat & joukkueen johto.

Ne vastauksetko? Kyllä te tiedätte:

Ville Peltonen ja Mikko Koivu.

Jos molemmat saatavilla - huikean hienoa.

Jos edes toinen - hienoa.
 

Jättikukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Florida Panthers (HIFK symp.)
Leijonat kotikisoissa

Selänne - M. Koivu - T. Ruutu

Granlund - Immonen - Pesonen

Korpikoski - S. Koivu - J. Jokinen

Petrell - N. Kapanen - Komarov

Pitkänen - Lydman

Vatanen - Väänänen

Jaakola - Kousa

13. hyökkääjä Hagman

7. pakki Niskala / Hietanen
 

Sambody

Jäsen
Tosissasi olet Jättikukko sitä mieltä, että Jalonen peluuttaa kolmea pakkiparia neljän sijaan?
 

Hawk #22

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chicago Blackhawks, Ilves, Tampa Bay Buccaneers
Rinne (jos Rinne play-offeissa niin Lehtonen)
Bäckström
Vehanen

Tarvitaan ehdoton ykkösveskari ja mielellään Bäckström ottamaan pari helppoa peliä. Pystyy kuitenkin myös tarvittaessa pelaamaan ykkösveskarin roolissa jos tulee vaikka loukkaantuminen yms.

T.Ruutu - M.Koivu - Selänne
J.Jokinen - S.Koivu - Korpikoski
Leino - Immonen - Granlund
Komarov - Kapanen - Pihlström
Peltonen

Ykkösketjuun varmasti toimiva Ruutu-Koivu-akseli ja huippu maalintekijä Selänne toiselle laidalle laittamaan kiekkoa reppuun kun muut hoitavat puolustuspeliä tarkemmin.
Kakkosketjuun sentterin aivoilla pelaava Jokinen ja polkukone Korpikoski tukemaan Sakun hidastunutta liikettä. Tällä ketjulla pitäisi pystyä nollaamaan melko hyvin vastustajan kärkiketjuja.
Kolmoseen viime kisoista tuttu akseli Immonen-Granlund ja nyt vielä varustettuna todellisella taiteilijasielulla, joka ruokkii entisestään Immosta. Maaleja luvassa todella paljon jos peli kulkee.
Komarov-Kapanen-Pihlström on huikea energiaketju, joka pystyy myös maalintekon. Kapasen voi tarvittaessa heittää mihin ketjuun tahansa ja peli kulkee välittömästi, mutta myös Komarov ja Pihlström pystyvät omalla panoksellaan herättelemään joukkuetta tarvittaessa.
13. hyökkääjä on jokapaikanhöylä Peltonen, johon voi aina luottaa kun tarvitsee.

Lydman - Pitkänen
Vatanen - Väänänen
Niskala - Salmela
Hietanen - Jaakola

Puolustajaparit on yritetty laittaa mahdollisimman hyvin HP-PP linjalla, mutta hieman rajoitettu materiaali tällä osastolla pakottaa joihinkin poikkeuksiin. Lähinnä haettu vain parhaat mahdolliset puolustajat eri rooleihin, eli ei näistä sen enempää.
 

heskey #11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Flyers, NyR 95-99
Selänne - M. Koivu - T. Ruutu

Granlund - Immonen - Pesonen

Korpikoski - S. Koivu - J. Jokinen

Petrell - N. Kapanen - Komarov

Pitkänen - Lydman

Vatanen - Väänänen

Jaakola - Kousa

13. hyökkääjä Hagman

7. pakki Niskala / Hietanen

Ihan hyvä kokonaisuus.

Tuota Janne Niskalalle asetettua roolia ihmettelen. Mitkä ovat perusteesi sille että laitat Mikko Kousan hänen edelleen. Pelaavat samaa hyökkäävän YV-pakin roolia. Kousa vetää ihan hyvää kautta IFK:ssa, mutta mitkä ovat hänen näyttönsä kovista peleistä? JN vetää KHL:ssä jälleen kovaa kautta (puolustajien pörssin viides), Niskalalla alla olympialaiset, Pohjois-Amerikasta kokemusta, useita arvokisamitaleja jne. Lisäksi Niskalan kuti on YV:llä kova pelote. Kousa on ihan cool, mutta Niskala menee heittämällä ohi.

Jonkun verran tullut seurattua noita Jalosen ketjuja ja roolituksia. Lähes varmana pidän että yhtenä neljästä pakkipaista nähdään ainakin Jaakola-Kukkonen (tämän vuoden EHT:t, MM-kisat -11=kemiat). Pareja on tosiaan taatusti neljä, kuten nimimerkki Sambody tuossa sanoi.

Hyökkäyksestä kun saataisiin edes vähän tuollaisen näköinen... Paperilla tuo näyttää hyvältä, mutta pelaako kemiat? S.Koivu ja Teemu hoitavat taatusti oman roolinsa ongelmitta mihin tahansa rooliin heidät heittääkin, mutta eniten tästä maagisesta kaksikosta taitaa saada irti jos heidät laittaa pelaamaan samassa ketjussa. Ei tarvinne perustella.

Sentterispekulointi on myös mielenkiintoista. Itse valmentajana haluaisin laittaa nelosen keskelle jonkun pelaajan joka jaksaa pelata AV:ta, ja jolla jalat eivät väsy. Tälläinen rakettimainen pelaaja on esimerkiksi Antti Pihlstrom. Niko Kapasella on kokemusta jokaisesta roolista, mutta jaksavatko jalat? Viime kisoissa huomasin pariin otteeseen että NK:n jalat vähän väsähtelivät. Pelisilmä tällä herralla kuitenkin edelleen maailmanluokkaa.
Jarkko Immonen (Granlund-Immonen-Pesonen) on taattu pelaaja kisajoukkueessa, jossei loukkaantumisia tule. Mikko-ja Saku Koivu saattavat tulla, jos herrojen NHL-joukkueet eivät selviydy playoffeihin. Neloseen sitten tarjolla Nokelaista, Kapasta jopa Kuparista.
Teemun vielä tullessa joukkueeseen näistä kisoista tulee rosterina
todella mielenkiintoiset. Pelaajat Granlundista Selänteeseen, aijai.

J.Jokinen/L.Korpikoski/M.Pyörälä/JMA - M.Koivu - T.Ruutu
T.Selänne - S.Koivu - J.Jokinen/L.Korpikoski/M.Pyörälä/JMA
M.Granlund - J.Immonen - J.Pesonen
A.Pihlström - N.Kapanen/P.Nokelainen - L.Komarov

Vähän mietityttää miten kemiat pelaavat ykkösessä ja kakkosessa. Parit Koivu-Ruutu ja Koivu-Selänne hoitavat varmasti roolinsa ongelmitta, mutta miten tämä "kolmas pyörä" sopii roolitukseen? Pyörälää koetettiin ykkösessä viime kisoissa, eikä oikein muistikuvaa miten homma toimi...
YV:lle sitten onkin tykitystä Selänteen pommista Granlundin pelisilmään.
Fantasiointia:
Selänne-S.Koivu-Granlund
Immonen-Niskala

Granlund-M.Koivu/Immonen-Ruutu
Vatanen-Salmela
jne.

AV-miehiä:
"nelosensentteri",Pihlström,Pyörälä,Komarov ja tarvittaessa Koivuja ja Granlundia...

Puolustuksen tilanne on ihan jees. Niskalaa, Väänästä, Salmelaa, Vatasta Kukkosta, Jaakolaa, Mäenpäätä ja Välivaaraa Euroopasta. NHL:stä sitten vahvistuksia tarvittaessa. Viime vuoden joukkue osoitti että Eurooppalaisella pakistollakin pystyy ihmeisiin, miksei siis nytkin? Oman suosikkini, Nummelinin, tilanne ei valitettavasti näytä kovin hyvältä.
Hahmotelmaa:
J.Niskala tarvitsee jonkun ossiväänäsen vierelleen, jotta saa itsestään parhaat puolet (hyökkäävät) esiin. Samat sanat voi sanoa Vataselle ja varmaan Salmelallekin. Siinä mielessä tutun Kukkonen-Jaakola parin voisi hajoittaa?
YV:lle Vatanen-Niskala ja x-Salmela
AV:lle Kukkonen-Jaakola ja x-Väänänen

Maalivahtien osalta tilanne on hyvä.
Nurmisen opeilla kulkeva Niko Hovinen on osoittanut tasonsa tällä kaudella. Hän on yksi mies joukkueessa.
Ykköseksi on tarjolla NHL-vahtia ja viime kauden kultavahtia. Toivon edelleen samaa kun ketjua avatessa, eli Kari Lehtonen ykköseksi. Dallasillakaan ei kovin lujaa mene, joten ihan mahdollinen vaihtoehto. Terveenä oleva Kari Lehtonen on erittäin vaikea ohitettava.
Kolmoseksi haluaisin ottaa jonkun nuoren herran. Abbotsfordista takaisin kotiin tullut Joni Ortio on varteenotettava vaihtoehto. Tepsissä esittänyt hyviä otteita (ja toivottavasti tämän päivän Ruotsi-ottelussa?) Potentiaalia tältä kaverilta löytyy.
Kari Lehtonen
Niko Hovinen
Joni Ortio.

Näin.
 

Fordél

Jäsen
Ruotsin turnauksen perusteella mielestäni hyökkääjistä kolme nimeä nostivat edelleen osakkeitaan ajatellen kevään MM-kisoja:

-Jesse Joensuu
-Leo Komarov
-Janne Pesonen

Näistä herroista Komarovin paikka on jo muutenkin lähes varma. Pesosen valintaa puoltaa hyvien otteiden lisäksi myös valmis kenttä viime kisoista: Pesonen - Immonen - Granlund. Joensuu on puolestaan nousemassa kisajoukkueeseen ja taistelemaan paikasta neloskentässä. Pelaa hyvää alivoima yhdessä Leksan kanssa.

Tällä hetkellä joukkueen hyökkäys näyttää siis tältä:

1-2 kentät NHL-miehet ala Koivut, Selänne, Ruutu, Jokinen, Korpikoski etc.
3. kenttä: Pesonen - Immonen - Granlund
4. kenttä: Joensuu/Pyörälä - Kapanen - Komarov
 

Viltsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Joensuulla on kyllä hyvät näytöt EHT-turnauksista. Pesonen mielestäni alkaa myös täyttää vaatimukset kisapelaajasta. Komarovin valinta on ollut selvä koko ajan. Aaltonen on omissa laskelmissani enemmän siinä ja siinä pelaaja, mutta Jalsoen papereissa Aaltonen voi olla vahvoilla. Juurikin joku NHL-hyökkääjä ottaa Aaltosen paikan, jos ottaa. Aaltosta on vaikea kuvitella muuhun kuin kahteen ensimmäiseen ketjuun.

Itse lasken, että Jalonen ottaa NHL:stä maksimissaan 5-6 hyökkääjää. Tässä on mukana Mikko Koivu, joten jos Minnesota on pitkällä, NHL-hyökkääjien määrä pienenee tästä.

Seuraavat hyökkääjät Euroopasta lasken varmoiksi kisapelaajiksi: Komarov, N. Kapanen, Immonen, Granlund, Pesonen, Joensuu. Lähellä valintaa: Pyörälä, Aaltonen. Kontiola on kisapelaaja, jos NHL:stä ei tulisi yhtään sentteriä.

Lisäksi laittoi miettimään, mahtuuko Ville Peltonen enää kisajoukkueeseen lainkaan? Miksei, jos 14 hyökkääjää nimetään, kuten viime vuonna oli. Rooli joukkueessa on sitten asia erikseen. Voiko kapteeniksikaan nimetä pelaajaa, jonka pelillinen rooli on lähempänä 13. tai 14. hyökkääjää? Mutta Jalonenhan voi räätälöidä Peltoselle vastuullisemmankin roolin pelaavassa kokoonpanossa.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Lisäksi laittoi miettimään, mahtuuko Ville Peltonen enää kisajoukkueeseen lainkaan?
Minä en keksi Peltoselle enää mitään käyttöä MM-tasolla. Hän on kokenut johtajatyyppi joo, mutta yhtä kovat ja pelillisesti paremmat johtajat tulevat NHL:sta, kun Koivun poikien joukkueet ja Carolina jäävät ulos poffeista. Lisäksi joukkueeseen on valita Euroopastakin Niko Kapanen, Jarkko Immonen ja Mikael Granlund, jotka eivät ole mitään tissiposkia ja muiden selkien taakse piiloon menijöitä tosipeleissä. Vielä tämän lisäksi täytepelaajiksikin löytyy viime vuoden maailmanmestareita, joten kokemusta ja voittamisen kulttuuria löytyy ilman Peltostakin. Kärkiketjun paikkaa hänelle ei sitä paitsi ole mitään järkeä antaa, koska sinne löytyy parempia pelaajia. Samat sanat itse asiassa alempienkin kenttien suhteen.

Ei käyttöä.
 

Dev

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Samaa mieltä KiVin kanssa. Jos NHL:stä tulee ne miehet joita odotetaan, niin siinä tapauksessa Ville Peltoselle, eikä myöskään Sami Kapaselle ole mitään käyttöä joukkueessa. Loistavia pelimiehiä molemmat, konkareita jotka on monessa sopassa keitetty, mutta kuten tuossa edellä sanottiin, niin joukkueeseen tulee viime vuoden maailmanmestaruusmiehiä jotka tietävät miten voitetaan kultaa.

Villelle ja Samille ei yksinkertaisesti ole enää käyttöä.
 

benicio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Vehasta on jotkut asetelleet kakkos- tai jopa kolmosvahdin rooliin, mutta epäilen kyllä Peten kiinnostusta tähän. Varsinkin jos menestystä tulee, niin mieshän väsähtää ihan, kaikki vaan ryyppää ja juhlii, Vehanen haluaisi vaan kotiin nukkumaan.
 

Hippi Hiiri

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nanna Karalahti
Maalivahtikysymykseen minulla ei muuten ole mitään mielenkiintoa, koska kullan mahdollistavia maalivahteja löytyy joku kymmenkunta. Ihan sama, kenet sinne laittaa järkevistä vaihtoehdoista.
 

Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Maalivahtikysymykseen minulla ei muuten ole mitään mielenkiintoa, koska kullan mahdollistavia maalivahteja löytyy joku kymmenkunta. Ihan sama, kenet sinne laittaa järkevistä vaihtoehdoista.

Periaatteessa näinkin. Mutta lähtisin kyllä sillä ajatuksella liikkeelle, että mahdollisimman myöhään tehdään lopulliset päätökset valinnoista.

Se kun on niin että helmikuussa huippuvireessä oleva veskari ei sinällään auta mitään, jos huhtikuussa kiekot eivät jää kiinni. Ja tietysti toisinpäin, eli helmikuussa voi olla huono, mikäli huhtikuussa on jo maaginen.

Sitten selkeät ilmoitukset veskareille, että he tietävät mikä vaikuttaa valintaan, niin jokainen pystyy hoitamaan asiansa parhain päin.
 

Timppa25

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Jos itsekin alkaisi jo spekuloimaan Suomen kokoonpanoa.

Maalivahteihin aika lailla sama fiilis kuin muillakin. Lähempänä kevättä pitää katsoa ketä saatavilla ja missä vireessä. Huippumaalivahteja on paljon, joista kymmenkunta voi pelata kullan Suomelle.

T.Ruutu-M.Koivu-Jokinen
Lydman-Pitkänen

Selänne-S.Koivu-Hagman
Väänänen-Niskala

Granlund-Immonen-Korpikoski
Kukkonen-Vatanen

Komarov-Kapanen-Joensuu
Jaakola-Salmela

Lydman-Pitkänen olisi maailmanluokan ykköspari. Haluaisin nähdä edes kokeiltavan Pitkäsen potentiaalia kisoissa. Jos/Kun Carolina ei pääse poffeihin, niin Pitkäselläkin on aikaa päästä Jalosen rytmiin mukaan. Jos häntä kuitenkaan ei nähdä kisoissa niin Nummelin siihen tilalle.

Väänänen-Niskala. Molemmat melko pomminvarmoja tekijöitä rooleissaan.

Kukkonen-Vatanen. Sama homma kuin yläpuolella. Vatasen potentiaali esiin.

Jaakola-Salmela. Jaakola perusvarma oman pään pakki. Riittääkö Salmelalla motivaatio nelospariin kun viime kisat ykkösessä? Kuitenkin potentiaalia on. Jos ei nappaa niin siihen tilalle Puistolaa tai kummaneita. Neljällä parilla totta kai mennään. Ihmetyttää nähdä 7 puolustajan listoja.

Ykkösketju on tuttu toisilleen. Kukaan tuskin tarvitsee perusteluja.

Kakkosessa pappojen lisäksi Hagman ihan vain kemian takia. Anaheimin miehet samaan ketjuun. Mielestäni tällaisten kisojen yksi tärkeä pointti on etukäteen kasata ketjut jotka pelaavat varmasti hyvin yhteen. Huonosti käy jos valitsee parhaat pelaajat ja vasta siinä vaiheessa alkaa miettimään ketjukokonaisuuksia.

Kolmosessa viime kauden superkaksikko. Pesonen on ihan ok pelaaja ja voi olla että pelaa tuossa kolmantena, eikä olisi katastrofi, mutta näkisin nopean Korpikosken mielellään siinä mukana. Korpikoski hankkisi Granlundille tilaa ja lyö kiekon maalin kattoon kun syöttö tulee. Uskon vakaasti että hoitaisi homman Pesosta paremmin. Mutta mikäli Korpparin pelit jatkuvat poffeissa niin Pesonen siihen suoraan, eikä odotteluja. Ainoat pelaajat joita jäisin odottelemaan änäristä ovat Filppula, Salo ja Timonen. Jos nyt oletetaan että listassani olevat pelaajat tippuvat ennen poffeja.

Nelosketjussa nähdään hieman tätä maajoukkueen nuorentamista. Aivan turha edes miettiä mitään Pulkkisia mukaan jos ei vaan riitä. Mutta nimenomaan nuorentamista näin että JarkkoRuudut eivät näillä vaihtoehdoilla ole enää mukana. Joensuu ehdottomasti Ruutua edellä. Petrell voi Joensuun kanssa kamppailla nelosketjun laiturin paikasta. Ketju pystyy varmasti myös rouhimisen lisäksi kiekolliseen peliin.
 

ori

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kerho
Selänne - M. Koivu - T. Ruutu

Granlund - Immonen - Pesonen

Korpikoski - S. Koivu - J. Jokinen

Petrell - N. Kapanen - Komarov

Pitkänen - Lydman

Vatanen - Väänänen

Jaakola - Kousa

13. hyökkääjä Hagman

7. pakki Niskala / Hietanen

Tällä hetkellä näyttäisi että nämä pelaajat ovat saatavilla ja JättiKukon tiimi näyttää ihan hyvältä.. muuttaisin ainoastaan pari palasta. 13. hyökkääjäksi Petteri Wirtanen, joka sentterinä ja AV/YV osaamisellaan olisi erittäin monipuolinen reserviläinen ja tuskin Hakin ego toimisi parhaiten ylimääräisen hyökkääjän roolissa. Pesosen myös jättäisin pois ja tilalle JMA, sitten vielä Korpikoski siihen Immosen toiseen laitaan ja JMA Laurin tilalle. Tuo olisi vielä erittäin Jalosen näköinen joukkue ja varmasti sopeutuisi hyvin Meidän peliin. Pitkäsen jättäisin myös juuri tästä syystä rannalle. Ei ole ennenkään kauheasti osoittanut kiinnostusta, eikä MJ:ssä loistanut.
Eli:
Selänne- Koivu M. - Ruutu T.
Granlund - Immonen - Korpikoski
Aaltonen - Koivu S. - Jokinen J.
Petrell - Kapanen N. - Komarov
Wirtanen

Vatanen - Lydman
Kousa - Väänänen
Kukkonen - Jaakola
Niskala/Hietanen

Torilla tavataan...
 

Steegil

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit 1967-2014, Ducks sympatiat Coyotes & Jets
Itse lähtisin jotain tämän tapaista hahmottelemaan.

Hagman/J.Jokinen - M.Koivu - T.Ruutu
Selänne - Immonen - Granlund
J.Jokinen/Hagman - S.Koivu - Korpikoski
J.Ruutu - N.Kapanen - Kovarov

Lydman - Pitkänen
Väänänen - Vatanen
Jaakola - Kukkonen
Salmela - Hietanen

Jarkko Ruudun paikalla olisi Petrelli, mutta miehen tie on 99% varmuudella AHL:n pudotuspeleissä joten hän ei ole käytettävissä. Myöskin Sami Kapasen, Petu Nummelinin ja Ville Peltosen taso ei enää omasta mielestäni riitä joukkueesseen. Johtajuutta tossa ryhmässä on jo yllinkyllin.

Mikko Koivun ja Tuomon rinnalle en laitaisi Teemua, koska tämä parivaljakko ja kaksistaan muodostaan kovan kentän, jonka kolmannessa laidassa voitaisiin peluuttaa joku Hagmania tai Jussi Jokista.

Kakkoskenttä olisi se päiväuni, joka olisi odotettavasti erittäin dominoiva. Taivas varjele sitä Mertsin huutoa, kun Granlund löytää Teukan takatolpalta kerta toisensa jälkeen.

Kolmonen hoitaisi perusjutut ja Korpikoski - S.Koivu voisi olla, vaikka ykkös-av pari.

Nelosessa toki huomio siirtyy siihen, että jotkut ovat toki sitä mieltä, että eime kahta samanlaista rottaa tarvita. Minun mielestäni toi kenttä olisi vastustajille niin raivostuttava, että se saattaisi olla kannattava.

Maalivahteja en edes listaa koska niihin emme kaadu.
 
Suosikkijoukkue
KalPa
Ruotsin turnauksen perusteella mielestäni hyökkääjistä kolme nimeä nostivat edelleen osakkeitaan ajatellen kevään MM-kisoja:

-Jesse Joensuu
-Leo Komarov
-Janne Pesonen

Näistä herroista Komarovin paikka on jo muutenkin lähes varma. Pesosen valintaa puoltaa hyvien otteiden lisäksi myös valmis kenttä viime kisoista: Pesonen - Immonen - Granlund. Joensuu on puolestaan nousemassa kisajoukkueeseen ja taistelemaan paikasta neloskentässä. Pelaa hyvää alivoima yhdessä Leksan kanssa.

Tällä hetkellä joukkueen hyökkäys näyttää siis tältä:

1-2 kentät NHL-miehet ala Koivut, Selänne, Ruutu, Jokinen, Korpikoski etc.
3. kenttä: Pesonen - Immonen - Granlund
4. kenttä: Joensuu/Pyörälä - Kapanen - Komarov

Allekirjoitan täysin Fordelin kommentit! Joensuu ehdottomasti 4.kenttään nykyisillä esityksillä ja 13. hyökkääjän paikasta taistelevat Pyörälä ja Kontiola. Peltosen ja Kapasen paikka on Jutin vieressä.
 

Villi-Länsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Anaheim Ducks, Leijonat, Real Madrid
Ruotsin turnaus oli ja meni. Muutamia havantoja tuli. Pari pelaaja uupui ja muutamat nostivat/laskivat osakkeitaan.

Eli nyt lähtisin näillä:

T.Ruutu-M.Koivu-Selänne
Pitkänen-Lydman

Jokinen-S.Koivu-Aaltonen
Vatanen-Niskala

Pesonen-Immonen-Granlund
Nummelin-Väänänen

J.Ruutu-N.Kapanen-Komarov
Kukkonen-Jaakola

Lehtonen
Vehanen

Sitten päälle vielä Niko Hovinen, Jesse Joensuu & Antti Pihlström.

Eli viime variaatioon verattuna hiukan sekoitusta ja pari uutta.

Eli Peltosen pudotin pois. Noh miksikö? Suurin syy on se, että roolia en löytäny. Kolmoseen koitin sorvata, mutta kun ajattelin viime kisoja niin Pesonen vie tuon paikan tosin siinäkin on ehto. Pesosen pitää pelata oikeasti HIFK:ssa hyvä loppukausi. Tähän paikalle on myös tarjolla Niklas Hagman. Jos Hakki parantaa peliään hiukan niin toinen kolmosen laituri on pikku-Hakki.

Niko Kapasta mietin kanssa hetken. Ei ole käyny tällä kaudella EHT-turnauksissa. Oli jo viime kisoissa siinä ja siinä tuleeko mukaan. Silti vielä mukana, mutta sille paikalle on myös varamiehiä mm. Nokelainen Kuparinen.

Aaltonen tuli mukaan. Mahtava viimeistelijä. Sopii hyvin S.Koivun viereen. Uusi Selänne luodaan sillä paikalla.

Jarkko Ruutu vieläkin mukana. Hän on kumminkin Suomen paras "Rotta". Leksa on enemmän kiekollinen voimahyökkääjä. Leksa voi pelata enemmän kiekon kanssa kun Kapanen on rinnalla. Jarkko hoitaa puhumisen, ärsyttämisen, pikku sian ja tekee niistä omista paikoistaan. Joensuu samaan rooliin kuin viimeksi. Jos Jarkko tai joku muu ei pelaa omalla tasollaan niin leima passiin ja kehiin. Pillulla samaa rooli.

Vehanen ja Lehtonen jakaa vastuun. Pelipäivän kunnon mukaan mennään.


Ketjuja hiukan sekoitin. Tarkoituksena saada hyökkäys ja puolustussuuntaan tasavahvuutta. Ykkösessä on tuttu pari ja se Suomen paras maalintekijä. Tämä pari on kärsinyt "kämmäreistä" vierellään viime kisoissa. Nyt ei ole sitä pelkoa. Kakkosessa Aaltonen on snaipperi ja Jokinen työmyyrä joka osaa tehdä pisteitä. Maestro Koivu tietää missä herrat ui ja takatolpalla tavataan. Kolmonen tuttu ja Nelonen jo perusteltiin.

Pakkipareissa toisiaan tukevat parit.

Ylivoimaa pelataisiin kolmella eri variaatiolla. Eli kolme ekaa ketjua kehiin. Ainoa vain, että Selänteen ja Aaltosen paikat vaihtaisin ylivoimalle. On siinä vastustajalla ihmettelemistä. Kun 4. taitavaa pelinpyörittäjää, 4. varmaa maalintekijää ja kovat viivamiehet pyörittää.

Eli näillä taas mennään pieni hetki.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös