MM-kisat 2011: Suomi

  • 448 828
  • 1 467
Tila
Viestiketju on suljettu.

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Minun mielestäni olisi hulluutta olla antamatta Lahdelle kunnon näyttöpaikkaa.

Yksi vaihtoehto voisi olla että laitetaan Granlund ja Lahti samaan ketjuun ja siihen keskelle vaikka Kapanen, Granlund mitä luultavammin osaisi jakaa samanlaisia paikkoja Lahdelle kuin Pulu tällä kaudella osasi. Siinä keskellä takuuvarma Niko Kapanen tasapainottaisi Granlundin mahdollisesta kokemattomuudesta johtuvia puolustuspään ongelmia ja muutenkin Kapanen on käytännössä aina kuulunut maajoukkueen onnistujiin oli rooli sitten ykkösen keskellä tai nelosessa.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Voi perse, iso menetys tuo ettei Ville Peltonen pääse mukaan ja tilalle tulleelta Jesse Joensuulta ei kannata odottaa yhtään mitään. Peltosesta, ja Joensuusta, ei voi puhua edes samassa lauseessa, sen verran eri kaliberin miehistä puhutaan. Ville on kaiken nähnyt ja monissa liemissä keitetty suuri johtaja, Joensuu on kädetön raataja ja polkukone jollaisten puutteeseen Suomi ei koskaan tule kaatumaan sillä niitä tämä maa tuottaa yli omien tarpeiden sen sijaan Villen kaltaisia ratkaisijoita ei ole koskaan liikaa, olkoonkin että Villellä alkaa olemaan jo ikää mutta eipä se Villen peli ole koskaan perustunut mihinkään tuulen nopeaan vauhtiin joten edelleen Ville olisi ollut myös maajoukkueelle käyttökelpoinen pelaaja sekä tottakai yksi suurista henkisistä johtajista.

Voi perse, olipas tärkeä ja informatiivinen kirjoitus. Ville on loistava ja Joensuu on kädetön raataja. Ville olisi ollut käyttökelpoinen jne. Hurraa. Ville ei ole käytettävissä ja Jesse on. Näillä mennään. Voi perse.

Joensuu pitää nyt saada kenttään missä siitä on hyötyä. Ehkä tuo nelonen Nokelaisen kanssa on hyvä ja pelashan ne hyvin tuossa EHT:ssa. Nyt on pelejä muutama alla ja systeemi pikkuhiljaa tuttu. Katsotaan miten kentät todellisuudessa muodostuu nyt kun näyttää siltä ettei änäristä apuja ole tulossa.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olenko minä nyt ihan omilla aaltopituuksillani, kun jotenkin ajattelen, että eihän Joensuu tule Peltosta paikkaamaan, vaan sitä varamiestä, joka oikeasti ottaa sen Peltosen paikan pelaavassa kokoonpanossa. Jesse on siis se mies, jonka passi jätetään leimaamatta. Sen sijaan Peltosen tilalle pelaavaan kokoonpanoon (Kapasen ja Granlundin kaveriksi?) laitetaan esim. Lahti. Peltosen ulosjäänti oli kaikilla mittareilla mitattuna paska juttu, mutta ei tämä homma siihen kaadu.

Ainoa mitä kokoonpanon suhteen oikeastaan enää toivon on se, että Jarkko Ruutu pysyisi rapakon takana.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Pakkoko oli minut tähän yhteyteen vetää? Mielestäni Peltonen oli vähän väsynyt, koska ei dominoinut playoffeissa ja finaaleissa (poislukien vika peli) niin selkeästi kuin runkosarjassa. Ja olihan hänen pelinsä vähän väsynyttä, koska/jos oli loukkaantunut.

Peltonen olisi ollut 2-3 ketjun yleispelaaja. Nyt kun korvaaja tod. näk. heitetään nelosketjuun, niin Granlundin, Lahden ja Pesosen rooli kasvaa.

Peltonen - hieno mies.

Sori, ei ollut erityisesti sinua tarkoitus leimata mitenkään Peltosen haukkujiin, vaikka tuohon väsymys-kommenttiin vastasinkin. Olisi pitänyt tarkentaa, että tarkoitin Peltosen haukkujilla tässä ketjussa esiintyneitä kirjoittajia, jotka viettävät jotain onnenpäiviä kun Peltonen jätti kisat väliin. Toki Peltonen oli väsynyt finaaleissa mahdollisen vamman takia, mutta väsymyksestä ja vammasta huolimatta viimeinen finaali oli huikeaa Peltos-dominointia.

Välillä jää sellainen käsitys, että jotkut palstalle kirjoittavat henkilöt mollaavat kovan tason pelimiesten (esim. nyt Peltosen, joskus jonkun muun legenda-tason maajoukkuemiehen) saavutuksia tietämättä yhtään mistä puhuvat. Moni tietysti suosii kärjistetyn provokatiivista ironiaa (tämä taiteenlaji harvoin netissä toimii täysipainoisesti), mutta jos joku tosissaan on sitä mieltä, että Peltonen ei ole Tukholman 1995 jälkeen "tehnyt mitään", niin silloin on pakko olettaa, että kyseinen henkilö ei ole seurannut 15-16 vuoteen Suomen pelejä arvoturnauksissa ollenkaan eikä kykene lukemaan suomea sen vertaa, että ymmärtäisi edes tilastojen ja pelitulosten päälle. Tai ei ylipäätään ymmärrä koko lajista juurikaan kisalähetysten top5-korvannappien putoilujen seuraamisen lisäksi.

No, se Peltosesta. Toivottavasti ensi vuonna tilanne on eri, ja Peltonen pääsee jälleen MM-kisoihin. Toki Peltosenkin ura loppua lähestyy, joten jos uran päätös koittaa, niin sen hienompaa hetkeä ei tule kuin omat kotikisat 2012.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Ainoa mitä kokoonpanon suhteen oikeastaan enää toivon on se, että Jarkko Ruutu pysyisi rapakon takana.

Minä taas toivon täysin päinvastaista. Jarkko Ruutu on omassa roolissaan huippuluokkaa, ja pärjää kiekollisten taitojensa puolesta maajoukkueessa myös esim. kolmoskentässä, tai jopa pakkina, jos nyt valitut pakit pettävät. Jos Ruutua halutaan ns. rymistelijän rooliin, hän voi toimia nelosessa, tai sitten korvata esim. Pihlströmin, jolle en näe paljoakaan käyttöä. Kädetöntä koohotusta ja "energiaa" vailla suuntaa ja päämäärää. Rankkarispesialistina Jarkko Ruutu saisi ne kiekotkin tarvittaessa häkkiin, kuten sai esim. viime olympialaisissa, jossa Ruutu teki pari maalia.
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Eipä tule Leinoa tai Timostakaan, kun Philly tippui. Enää toiveissa Rask, Bergenheim, J. Ruutu ja S. Koivu, eli näyttäs siltä että tämä joukkue on nyt tässä.
 

rosvo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Mestis, Liiga, NHL, Rautaliiga
Eipä tule Leinoa tai Timostakaan, kun Philly tippui. Enää toiveissa Rask, Bergenheim, J. Ruutu ja S. Koivu, eli näyttäs siltä että tämä joukkue on nyt tässä.


Kyllähän se Philly taisi mennä jatkoon.. ;) Mutta kuka noista mainitsemistasi kavereista olisi todennäköisin tulija mm-joukkueeseen?
 

Largostos

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Anaheim/Teukka
Moni täällä puhuu siihen sävyyn että nyt Joensuu tulee Peltosen tilalle ja on täyttämässä hänen paikkaansa maajoukkueessa ja kuinka Jalonen voi tehdä näin. Eiköhän tämä ole kaikilta osin harha. Vaikka tilalle Jesse otettiinkin, niin kyllä Peltosen roolin täyttää joku jo aikasemmin valituista. Joensuun paikka kuuluu neloseen Nokelaisen viereen, kuten eht:llä nähtiin. Uskoisin että Villelle taas povattiin paikkaa Granlundin viereen kakkoseen, koska tuttu parivaljakko ja Granlundille ei ole hyötyä maajoukkueessa ellei pelaisi kärkiketjuissa/ylivoimalla. Koska tilanne muuttui, niin korvaavana Mikaelin viereen voisi istuttaa esim. Lahden. Alivoimalle meiltä löytyy kyllä kavereita vaikka yksi suomi-ikoni putosikin pelistä pois.
Olisin tietenkin halunnut Villen mukaan kisoihin jo ihan esimerkkinä ja suunnan näyttäjänä muille nuoremmille. On kuitenkin kiva saada nuorempaa sukupolvea kehiin. Joensuu ansaitsi mielestäni paikan maajoukkueen neloskentässä eht-näytöillä ja nyt se mahdollisuus avautu..
 

Powerplay

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, Jokerit, NHL
Kyllähän se Philly taisi mennä jatkoon.. ;) Mutta kuka noista mainitsemistasi kavereista olisi todennäköisin tulija mm-joukkueeseen?

Jahas tuli typo tuosta Phillysta, mutta ei varmaankaan kukaan. Kuten sanoin joukkue rupeaa olemaan tässä ja näistä sälleistä se kakku kaiketi on leivottava. Tampalla on momentum omassa ottelusarjassa. Anaheimista ei ole kuulunut mitään ja Bostoninkin sarja on fiftysixty. Hartikaisestakaan ilmeisesti Jalonen ei ole juuri puhunut, joten eiköhän kohtapuoliin ruveta sommittelemaan ketjuja kisoja varten.
 

tomageeni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Canadiens, Suomi, finska nhl spelarna
Eikös se Jalonen maalivahtia vielä odotellut? Ensi yönä voisi vapautua Tuukka Rask. Täällä ainakin kova luotto että Montreal menee tuosta jatkoon. :)

Luulisi myös että Raskilla pelihaluja löytyisi, kun Thomas on pääosan kaudesta vetänyt ja MM-joukkueessa olisi melko varma ykkösvahdin paikka.
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Pistää varmasti Jalosen alkuperäissuunnitelmat uusiksi. Joensuu pelasi niin hyvin Nokelaisen kanssa nelosessa, että melkeen sijoittaisin Jessen nyt suoraan siihen. Leo pääsisi sitten maajoukkueessa kokeilemaan siipiään ylempänä, eli jotenkin näin:

Ruutu-Koivu-Aaltonen
Granlund-Kapanen-Lahti
Pesonen-Immonen-Komarov
Pihlström-Nokelainen-Joensuu
Pyörälä, Lajunen
 

IceWalker

Jäsen
Suosikkijoukkue
HJK, K-Kissat, PiTa
Sukupolvenvaihdos on tapahtunut tosiasia. On turha haikailla enää kultaisen sukupolven viimeisiä edustajia pelastamaan Suomen maajoukkuetta. Näillä mennään. NHL-pelaajien innokkuus maajoukkueeseen on hiipunut tasaisesti vuosi vuodelta. Enää ei voida edes olympiakisoja käyttää tekosyynä kieltäytymiseen. Jokaisella pelaajalla on kauden lopulla vammoja, mutta varmaa on, että pelaamista se ei jokaisessa tapauksessa estä, jos halu on kova. Olihan T.Ruudulla ja M.Koivullakin vammoja kauden loppupuolella. Silti halu leijonapaitaan on suuri. Toki Ruotsilla on sama kehitys nähtävänä paljon vahvemmin: on suorastaan ihme, jos pelaaja haluaa Tre kronoriin kauden päätteeksi.

Varmasti pelaajat katsovat Suomen joukkuetta kokonaisuutena. Jos joukkue on tarpeeksi tasokas, silloin siihen kannattaa tulla. Ja vastaavasti, jos on tarjolla todennäköisesti vain epäonnistumisia ja haukkumista, kuka viitsisi pilata lomansa tällaisten asioiden vuoksi.

Luulisin, että Jalonen odotti NHL:stä vielä paria hyökkääjää. Siksi Jani Lajunen valittiin ikäänkuin helposti tiputettavaksi vaihtoehdoksi. Muuten Jalosen tätä valintaa on todella vaikea ymmärtää. Täytyy vain toivoa, ettei Jalonen saa ennen kisa-avausta vielä jotakin neronleimausta valintoihinsa. Jo nyt joukkue on, tietenkin osin olosuhteiden pakosta, niin Jalosen näköinen joukkue, että pahaa tekee. Toivottavasti joukkue vastaavasti toimii täydellisesti pelitapaa noudattaen, niin että joukkue ylisuorittaa materiaaliinsa nähden.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Parin numeron takaisessa Jääkiekkolehdessä oli hyvä artikkeli suomalaisten NHL-pelaajien tilanteesta, mikä kertoo karua kieltä siitä, missä nykyisin mennään. Suomalaisten NHL-pelaajien määrä on selvästi vähentynyt, ja valitettavasti tuntuu siltä, että vähentymä tapahtuu eläköitymisen kautta. Suomella oli jutun kirjoitusvaiheessa 20 NHL-pelaajaa, joista vain kolme oli alle 25-vuotiaita (yksi heistä on nyt mukana oleva Joensuu, sitten oli mm. Korpikoski). Näistäkin nuoremman polven pelaajista kaikki ovat ns. rivimies-tasoa, nuorempia tähtiä ei ole.

Vastaavasti Ruotsilla oli peräti 50 NHL-pelaajaa, joista alle 25-vuotiaita oli muistaakseni 23, joka tapauksessa enemmän kuin suomalaisia NHL-pelaajia yhteensä.

Ns. pienet kiekkomaatkin ovat tulossa rinnalle ja menossa ohi nuorten NHL-pelaajien osalta. Tanskalla ei monta NHL-miestä ollut, mutta heistäkin muistaakseni 5-6 oli alle 25-vuotiaita, eli nuoria tanskalaisiakin on enemmän kuin nuoria suomalaisia.

Sukupolvenvaihdos on käynnissä, mutta tuleeko sen jälkeen uutta NHL-sukupolvea Leijoniin? Vai päädytäänkö takavuosien linjalle, jossa MM-kisoissa pelaa eurojoukkue, jota vahvistavat yksittäiset NHL-pelurit, ja hekin paria poikkeusta lukuunottamatta rivimiehiä. Ei ole eikä näytä tulevankaan uusia teemuselänteitä tai tepponummisia, eikä enää ole monta sellaista pelaajaa, jolle maajoukkuepaita on sellainen kunnia-asia, että kisoihin lähdetään aina kun kutsu käy, oli sitten väsymystä, vitutusta tai sopimusasiat kesken.

Huolestuttavaa tämä kehitys on, siitä huolimatta, että KHL on vienyt muutaman sellaisen pelaajan, jotka voisivat NHL:ssäkin vääntää.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Leijonien harjoituksissa ketjut olivat :



1. Juhamatti Aaltonen-Mikko Koivu-Tuomo Ruutu
2. Antti Pihlström-Niko Kapanen-Janne Lahti
3. Janne Pesonen-Jarkko Immonen-Mika Pyörälä (Mikael Granlund)
4. Leo Komarov-Petteri Nokelainen-Jesse Joensuu (Jani Lajunen)

Pakkiparit:

1. Anssi Salmela-Sami Lepistö
2. Pasi Puistola-Ossi Väänänen
3. Janne Niskala-Jyrki Välivaara
4. Topi Jaakola-Lasse Kukkonen
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
(Mikael Granlund)

Siis täh?! Eikö Granlund tosiaan ole mahtumassa pelaaviin ketjuihin ainakaan alkupeleihin? Pillu ja Lahti kakkosessa mutta Mikke taistellut lähinnä turhake Pyörälän paikasta 3 ketjusta. Säälittävää puuhastelua taas Jukalta.

Ei tule mitallia ei. Pillu kolmosen laitaan Pyörälän tilalle ja Lahti, sekä Pyörälä kotiin. 2 laidoille nuoret herrat Granlund ja Pulkkinen/Hartikainen/Joensuu. Se olisi vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Kyllä noista ketjuista tulee varsin epävarma olo lauantain Tanska-peliä ajatellen. Pihlströmin paikka ei kyllä kakkoskentässä olisi, kolmosessa lähinnä. Toivottavasti Niko Kapanen saa sentään annettua juonikkaita syöttöjä, joista Lahti laittaisi kiekot häkkiin. Ei, en oikein Lahteen usko enkä luota, mutta aina sitä saa toivoa - muuten menee nimittäin Kapanen hukkaan näiden kahden keskellä. Saisi Granlund saada edes näytön paikan hyökkäävissä ketjuissa, ei Granlund ole niin hyödyllinen missään jarrukentässä.

Toivottavasti pakkiparien järjestys ei ole lopullinen, jotenkin kakkospakkiparina ja kakkosylivoimaparina ajatus herroista Puistola ja Väänen kuulostaa varsin ankealta. Toisaalta parempi tietysti hekin kuin mikään pekkasaravo tai jerekaralahti ynnä muu slow motion -mies, jolla ei vauhti riitä.

Suomen onnena alku- ja jatkolohkon peleissä voi olla se, että vastassa on lähinnä vain slaavilaisia joukkueita, jotka kaikesta huolimatta sopivat Suomea vastaan paremmin pelillisesti kuin pohjoisamerikkalaiset tai Ruotsi. Suomi on usein Tshekkiä ja Slovakiaa vastaan pärjännyt kohtalaisesti, Venäjä lienee liian kova pala. Toisaalta alku- ja jatkolohkon onni on puolivälierien epäonni, sillä sieltä tulee luultavimmin vastaan joku kolmikosta USA, Kanada ja Ruotsi.
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Leijonien harjoituksissa ketjut olivat...
Minulle nuo ketjut ja pakkiparit passaa oikein hyvin. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Granlund ja Lajunen istuvat katsomossa lauantain ottelussa? Ja voisiko joku ihan offtopiccina kerrata, montako pelaajaa mm-tasolla saa olla kentällä (12+6 vai 13+7?) ja kuinka paljon noita passeja on leimattavana?

Onko viestin laittanut keigykedy ollut paikan päällä? ...mihin liittyen, mennäänköhän ylivoimat samoilla ketjuilla vai rakennetaanko erikoiskentällisiä?
 

Bbird80

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Siis täh?! Eikö Granlund tosiaan ole mahtumassa pelaaviin ketjuihin ainakaan alkupeleihin? Pillu ja Lahti kakkosessa mutta Mikke taistellut lähinnä turhake Pyörälän paikasta 3 ketjusta. Säälittävää puuhastelua taas Jukalta.

Ei tule mitallia ei. Pillu kolmosen laitaan Pyörälän tilalle ja Lahti, sekä Pyörälä kotiin. 2 laidoille nuoret herrat Granlund ja Pulkkinen/Hartikainen/Joensuu. Se olisi vähän kuin laittaisi rahaa pankkiin.

Granlundin paikka Immosen vierellä ei olisi lainkaan hassumpi. Keskellä pelaa kokenut pelinrakentaja, joka on siitä harvinainen sentteri, että osaa tehdä myös maaleja. Jalkoja tähän kenttään tuo Pesonen, sillä Immosen ja Granlundin jalat eivät aivan raketinnopeita ole.

Lisäksi Jalosen aikana kakkos- ja kolmoskentät ovat käsittääkseni saaneet pelata aika lailla tasapäisiä minuutteja, eroja on tullut lähinnä YV-koostumuksissa. Ja selvää on se, ettei Pihlström tule pelaamaan YV:tä tässä turnauksessa. Näkisin Granlundille tilaa siellä ainakin.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
Minulle nuo ketjut ja pakkiparit passaa oikein hyvin. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että Granlund ja Lajunen istuvat katsomossa lauantain ottelussa? Ja voisiko joku ihan offtopiccina kerrata, montako pelaajaa mm-tasolla saa olla kentällä (12+6 vai 13+7?) ja kuinka paljon noita passeja on leimattavana?

Onko viestin laittanut keigykedy ollut paikan päällä? ...mihin liittyen, mennäänköhän ylivoimat samoilla ketjuilla vai rakennetaanko erikoiskentällisiä?

Ei, en ole paikan päällä (ikävä kyllä), mutta iltasanomat on

IS Suomen treeneiss ovat Leijonien MM-ketjut? - Ilta-Sanomat
 

Marcus Juslin

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Granlundin paikka Immosen vierellä ei olisi lainkaan hassumpi. Keskellä pelaa kokenut pelinrakentaja, joka on siitä harvinainen sentteri, että osaa tehdä myös maaleja. Jalkoja tähän kenttään tuo Pesonen, sillä Immosen ja Granlundin jalat eivät aivan raketinnopeita ole.

Lisäksi Jalosen aikana kakkos- ja kolmoskentät ovat käsittääkseni saaneet pelata aika lailla tasapäisiä minuutteja, eroja on tullut lähinnä YV-koostumuksissa. Ja selvää on se, ettei Pihlström tule pelaamaan YV:tä tässä turnauksessa. Näkisin Granlundille tilaa siellä ainakin.
Juuri näin. Vastaavasti tuosta Pihlström-Kapanen-Lahti -kolmikosta tulee jollakin tapaa mieleen takavuosien Teletapit (Pärssinen-Kapanen-Hentunen), ketju, jolla pää ja häntä olivat välillä hukassa, mutta vauhtia ja vaarallisia tilanteita sitäkin enemmän. Kaiken kaikkiaan hyvällä logiikalla rakennettu nämä kentät ja luultavasti Granlundillekin annetaan se paikka näyttää osaamisensa tuossa Immosen ja Pesosen ketjussa.
 

Spiit

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei, en ole paikan päällä (ikävä kyllä), mutta iltasanomat on

IS Suomen treeneiss ovat Leijonien MM-ketjut? - Ilta-Sanomat

Jos nuo kentälliset tosiaan sitten heijastelevat Suomen avauskokoonpanoa niin en kyllä taaskaan saa ihan koppia Jalosen kaikista ajatuksista. Okei, enhän mä siellä harjoituksissa ole ollut katsomassa kuinka äijät pelaa, mutta Granlundille nyt sitä paikkaa auki hyökkäävään kenttään. Muuten vaikuttaa kyllä tuon ykkösen jälkeen niin kovin tasapaksulta nipulta..
 

Lampinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP ja Jere Lassilan joukkueet
Pyörälää pitää näemmä sitten keinolla millä hyvänsä peluuttaa roolissa kuin roolissa. No annetaan miehelle mahdollisuus, mutta toivottavasti Jalosen on myös kanttia siirtää mies sivuun, jos homma menee ihan käteen. Alkusarjan voi vetää ihan hyvin kahdeksalla puolustajalla, mutta toivottavasti sitten tiivistetään kolmeen pariin, koska tuo puolustus ei tule missään nimessä riittämään.
 

jamppa1919

Jäsen
Suosikkijoukkue
♠Ässät♠
Suomi-kiekossa on juuri se vikana että ei uskalleta antaa nuorille vastuuta. Tähän on tämän maan tulevaisuus kiekkokartalla kaatumassa. Annetaan tilaa kaiken maailman Pyörälöille, Pilluille ja Lahdille. Joo varmasti joku Pyöräläkin täyttää paikkansa ja pelaa taas niin näkymättömät kisat kuin pystyy, ilman virheitä, ilman onnistumisia. Nämä kisat olisi ollut mahdollisuus vetää kunnon välikisoina ennen ensi vuoden kotikisoja. Omat ketjut olisi voinut olla seuraavat:

Ruutu-Koivu-Pulkkinen
Granlund-Kapanen-Armia
Donskoi-Salomäki-Hartikainen
Komarov-Nokelainen-Joensuu
13.hyökkääjä Lajunen

Kokeneet pelaajat olisivat olleet todellisia vahvistuksia ja loput nuoria tulevaisuuden tähtiä. Olisi tullut hevetin mielenkiintoiset kisat ja peli olisi ollu viihdyttävää katsottavaa myös pahojen virheiden seurauksina. Jukka ei uskalla ajaa kunnolla edes yhtä kerrallaan vaan kun otetaan 3 nuorta niin todellisuudessa ne taistelee keskenään YHDESTÄ paikasta. MUA VITUTTAA!
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Täysin samaa mieltä nimimerkin Jamppa1919 kanssa, ja itse olisin kasannut joukkueen suunnilleen samanlaiseen tapaan. Paljon nuoria mukaan, ja kaiken maailman Pyörälät voidaan unohtaa kun ei niistä koskaan tule EHT-tason peruspelaajaa parempia. Juuri tästä samasta syystä olen kovasti tyytyväinen että Peltosen Ville jättää kisat väliin, saadaanpa mukaan edes jotain uutta verta Joensuun muodossa. Toivottavasti seuraava päävalmentaja on Jalosta rohkeampi ja innovatiivisempi. Loppujen lopuksi on aivan sama ollaanko näissä kisoissa sijalla 2. vai 12., mielestäni tärkeintä olisi alkaa rakentaa suomalaisen jääkiekon tulevaisuutta antamalla nuorille vastuuta rohkeasti, hiukan kuten Sir Pena teki Prahassa 1992.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös