MM-kisat 2011: Mediaketju - YLE, selostajat ja muu media

  • 201 012
  • 572
Tila
Viestiketju on suljettu.

JKyykka

Jäsen
Suikkanen on ensimmäisen esiintymisen perusteella yksi lähivuosien parhaimmista kommentaattoreista. Toki mukaan mahtui niitä itsestäänselvyyksiäkin, mutta kun äijä on noin karismaattinen, niin mitäpä niistä. Veikko sen sijaan on ollut toistaiseksi erittäin heikko.
 

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Varma kevään merkki: Mertaranta alkaa selostaa mm-kisoja ja minulta katkeaa verisuoni päästä. Ihan älytöntä duunia jälleen kerran.
 

Typhooni

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Calgary Flames
Kyllä tuo Veikko Nieminen on ehkä kaikkien aikojen kuivin kommentaattori. Ikinä. Missään. Onko joku nähnyt joskus tuon kaverin hymyilevän? Ei pysty katsomaan.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit
Suikkanen ihan ok, ulosanti on hyvää mutta asiapuolta voisi tietysti parantaa. Nieminen on aivan kujalla, vaikuttaa että on itsekin tietoinen siitä ettei mitään järkevää sanottavaa ole.

Ja mitä verisuonten katkeamiseen tulee niin se tapahtuu kuunnellessa Mikko Hannulan haastatteluja. Esim. juuri nyt Jalosen haastattelu. Voi helvetti.
"Kadehditko käsipallomaajoukkueen päävalmentajaa kun se saa tehdä työnsä rauhassa?" ....
 
Suosikkijoukkue
Two Degrees of Mike Sillinger
YLE veti sitten joitain vanhoja pätkiä, ilmeisestikin sen kunniaksi kun on oikeudet viimeistä kertaa heillä. "Breaking point" ja Hossan kylä tuli muiden muassa.
 

Kaukosäädin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves 365
Suikkanen oli ihan hyvä. Yle-studion tasolla Suikkanen oli hyvä, mutta koska odotan Suikkaselta vielä enemmän niin arvosana tippuu hivenen. Sympatiat oli Suikkasen puolella kun hän sanoi että Ryssät.. siis venäläiset.." ja tämän jälkeen kattoi yli kameran että repiikö tuottaja hänet heti ulos studiosta. :D

Tamia en välttämättä kaipaa. Toki heti ottaisin Tammisen Veikko Niemisen tilalle, vaikka Tamilla ei ole muuta tarjota kun 95% keskittyminen on 50% suoritus, forehand backhand Turun Kupittaalla -68, kuten aiemmin mainitsin, palaan jälleen siihen että, Suomen jääkiekkoleijona #79, fucking congratulations. Piste.
 
Suosikkijoukkue
Seksi-Lasse
Mika Nieminen - ei jatkoon. Ei mitään käyttöä tällä tasolla. Samat latteudet osaisin käydä heittämässä minäkin.
 

Knightrider

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Ah, tulee kyllä ensi vuonna ikävä näitä lähetyksiä. Mertarannan huonoista vitseistä, Heneliuksen & kumppaneiden tönkköenglannilla suorituista haastatteluista ja Niemisen kaltaisista kisaturisteista huolimatta, olen erittäin skeptinen sen suhteen pystyykö MTV3 edes välttävästi vastaavaan suoritukseen. Varsinkin Saukkoseen tiivistyy se kaikki epäammattimaisuus, jonka yhdistän ko. kanavaan.

Suikkanen oli kyllä päivemmällä positiivinen yllätys, vaikka tuo Nabokov-juttu tosiaan vähän särähti korvaan. Kaitsu tuo sentään hieman vaihtelua noiden jargon-kommentaattori/asiantuntijoiden sekaan, enkä jaksa uskoa että ihmeellisemmin sensuroi tai pehmentää sanomisiaan (oli tähtäimenä sitten maajoukkuevalmentajan pesti joskus tai ei). Eiköhän sieltä Suikkasen suusta jotain legendaarista vielä kisojen aikana kuulla, tänäänkin aloitettiin jo ryssittelyllä..

Edit: Mutta onhan tuo vähän surullista, että Tapsa joutuu tuolla kyselemään kysymyksiä, kun selkeästi osaisi vastata "asiantuntijaa" kattavammin ja kiinnostavammin omiin kysymyksiinsä. Niemisen vastaukset rajoittuvat luokkaan "jääkiekko on maalintekopeli, maalivahdit on ollu liian hyviä".
 

Infernal

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Voisko ton Veikko Niemisen vaihtaa vaikka täytettyyn lokkiin? Aikamoista liirumlaarumia noi jutut. Ei mitään järkeviä huomioita pelistä, tollasta sohvanpohja-analyysiä.
 

Nume

Jäsen
Suosikkijoukkue
Red Wings, FC Bayern München, SoJy
YLE veti sitten joitain vanhoja pätkiä, ilmeisestikin sen kunniaksi kun on oikeudet viimeistä kertaa heillä. "Breaking point" ja Hossan kylä tuli muiden muassa.

Itku meinasi päästä, kun noin suuri asiavirhe oli, että Hossa on paikkakunta. Se on Suomussalmella ja suomussalmelaisena sydäntä kirveli karvaasti.

Mutta oli kyllä hienoja pätkiä valittu, sai nauraa aivan kippurassa! Minulla ei ole mitään muistikuvaa Tero Lehterästä tai Timo Peltomaasta YLEn kommentaattoreina, Tertsi studioon niin saadaan vähä lisää huumoria!

Minä en itse ihan ymmärrä miksi tuota YLEn studiota vähätellään, hyvissä kuosissa homma on (ilman Veikko Niemistä) ja Suikkanen päästi tänään ryssän suusta, mutta sitä sattuu :D
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Noissa klassikkopätkissä olisi saanut olla myös se, kun Tikkanen kertoo Gretzkylle Sheddenin nimityksestä Suomen päävalmentajaksi.

Gretzky: "Jari hired him?" [priceless.]
 

Osmo Rapeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuusijuhla - Sex Festival
Täytyy Niemisen kunniaksi sanoa, että vaikka olen miestä kritisoinut ja kritisoin edelleen, oli SM-liigan pleijareissa hieman jopa tunnetta ja läppää pelissä. Ei silti kommentaattorina yhtään samanlainen persoona kuin pelikentillä. Kokeillaan siis jotain muuta välillä.
 

Sic

Jäsen
Jees, Nieminen ei kyllä sovi studioon, eikös siellä pitäisi olla asiantuntijoita? Mies ei ennen ottelua muistanut edes Slovakian pakkikalustoa saatika Slovenian aloittavaa maalivahtia, sekin piti vielä papereista tarkistaa Tapsan avustuksella.

Hieman kyyryssä istuva Suikkanen sen sijaan on mainio lisä studioon, tällaisia värikkäitä persoonia kaipaan studioon, että noita löpinöitä jaksaa kuunnella. Niemiseltä tulee sellasta perusjargonia mitä kuka tahansa penkkiurheilija voisi mennä tonne laukomaan.
 

Pascal Lemoix

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Suikkasen hyvyyskin taitaa perustua Rauno Repomies -efektiin: "Siellä pyörii kulmissa ryssä, ei pääse maalin eteen. Jumalauta! Ei ryssä! Venäläinen. Venäläinen on ystävämme. Hieno maa on Venäjä. Siellä mennään muna pystyssä naisen päälle... Lääkkeet!"

Suikkasella on aina hirveän pidättely, ettei puhu niin törkeitä kuin normaalisti pukukopissa. Ja silti lipsahtelee.
 

Musta Nuoli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue, TuTo. Varauksellisesti.
Suikkasen hyvyyskin taitaa perustua Rauno Repomies -efektiin: "Siellä pyörii kulmissa ryssä, ei pääse maalin eteen. Jumalauta! Ei ryssä! Venäläinen. Venäläinen on ystävämme. Hieno maa on Venäjä. Siellä mennään muna pystyssä naisen päälle... Lääkkeet!"

Suikkasella on aina hirveän pidättely, ettei puhu niin törkeitä kuin normaalisti pukukopissa. Ja silti lipsahtelee.

Näinhän se on.

Toivottavasti ei valtakunnan virallinen ajatusrikosten vainoaja ja sananvapauden kaventaja, epäpätevänä poliittisin syin tehtäväänsä valittu vähemmistövaltuutettu Eva Biaudet katsele MM-lätkää, sitten heilahtaa Suikkaselle syyte "kansanryhmää vastaan kiihottamisesta", "rasismista" ja mistä tahansa, mikä Biaudetin edustaman ihmistyypin ahdasmieliseen päähän pälkähtää.

Suikkanen puhuu niin kuin suomalainen mies yleensäkin puhuu, ja koska puhe ja innostus tulee suoraan sydämestä, ei Suikkanen hio ja peittele sanomisiaan niin paljon kuin monet muut, vaikka välillä aina muistaakin, että on studiossa satojen tuhansien ihmisten katsottavana eikä pukukopissa. Siksi Suikkasen lausunnot niin kiinnostavia ovatkin, hän ei ole mikään papukaija hokemassa samoja mantroja tai korulauseita.

Mitään pahaahan Suikkanen ei tarkoita, se nyt on selvää kaikille (paitsi ehkä "suvaitsevaisille" kukkahattutädeille, joiden elämäntehtävä on vainota muita valtion verovaroilla) - jos satunnainen ryssittely olisi Suikkaselle oikeasti jotenkin "rasistista", niin tuskin Kaitsu olisi Venäjälle töihin taannoin lähtenyt.
 

Teisa

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Voisko toi Suikkanen vastata joskus kysymykseen? Häiritsevää, kun hän hölöttää aina vähän kysymyksen vierestä tai jättää vastauksen puolittaiseksi. Ei ole ainakaan vielä kuulunut mitään pelillisiä asioita hänen suustaan, jotka antaisivat jotain lisäinfoa katsojille.
 
Voisko toi Suikkanen vastata joskus kysymykseen? Häiritsevää, kun hän hölöttää aina vähän kysymyksen vierestä tai jättää vastauksen puolittaiseksi. Ei ole ainakaan vielä kuulunut mitään pelillisiä asioita hänen suustaan, jotka antaisivat jotain lisäinfoa katsojille.
Kyllä Suikkanen ainakin noista hyökkäykseenlähdöistä antoi ihan hyvää kommenttia.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tanskalla on pakkipari Jesper ja Kasper, mutta missä on Joonatan. Kaksi kertaa kuultiin jo tämä neronleimaus Mertarannalta. Montako kertaa sama vitsi toistuu loppupelin aikana.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Tila
Viestiketju on suljettu.
Ylös