Mainos

MM 2024: Suomi

  • 277 822
  • 1 848
Muilla mailla vetoa on kyllä ja Ruotsi on hyvä esimerkki siitä. Tsekki saa myös hyviä pelaajia, eritoten nyt kun on kotikisat. Arvailujen varaan jää, miksei meillä ole sellaista tilannetta, että halukkaita olisi enemmän?

Suomi on kv-peleissä jo voittanut kaiken mahdollisen. Ehkä sekin vähän laskee nälkää. Näillä Tshekille, Ruotsilla jne. toisenlainen tilanne.
 
En ole montaa änäri peliä Määtältä katsonut, mutta mitä kisoissa on pelannut, niin tekeminen ollut tosi epävarmaa ja syötöt karkailee mihin sattuu.

Määttä oli menneen kauden parhaita puolustavia puolustajia koko NHL:ssä. Ihan tilastojen valossa siis. Edellisissä MM-kisoissa oli myös eliittiä.

Se on ihan ok jos ei NHL:ää seuraa, mutta ajattelin kuitenkin korjata ettei jää väärät mielikuvat elämään.
 
Götze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki. Kipeitä muistoja varsinkin eräästä Suomea vastaan pelatusta tuplafinaalista.
David Moravec ja 2001 MM-finaali never forget. Se pleksiä päin hyppääminen maalin jälkeen on syöpynyt verkkokalvoille ikuisesti.

Tsekilläkin edellisestä kullasta jo 14 vuotta, alkaako sielläkin jo vanne kiristämään samalla lailla kuin täällä ennen vuotta 2011.
 
Vele

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK ja Leijonat

Itse tuli 10 sekunttia ennen maalia tokaistua, että Moravec oo saanut mitään aikaiseksi näissä kisoissa(1+1), ja heti karma puraisi.
 
Suosikkijoukkue
Leijonat, Carolina Hurricanes
Motivaatiosta tuli mieleen, että onko Tsekki koskaan voittanut mm-kisat?

Ei ole. Kanada ei voi hävitä MM-finaalia muuta kuin USA:lle, joten vuosia 1996 ja 2005 ei lasketa. Suomen jatkoajalla hävityt finaalit aiheuttavat niin karuja traumoja, että vuoden 1999 ja 2001 finaalitappiot Tshekkiä vastaan on pysyvästi poistettu kaikkien muistista. Pikkuveljeä ei saa kiusata, joten vuoden 2000 voitettua finaalia Slovakiaa vastaan ei myöskään lasketa. Vuonna 2010 Tshekki voitti finaalissa jonkun V:llä alkavan maan, mutta koska tämä maa ei ole enää mukana MM-kisoissa, tätä voittoa ei koskaan tapahtunut. Tshekki ei ole siis koskaan voittanut MM-kultaa. (hymiö)

Jos tosissaan puhutaan, onhan tuossa Tshekillä pian yhtä pitkä tauko kuin Suomella välillä 1995-2011. Jotenkin karua myös, että tshekkiläisillä NHL-pelaajilla on kovaa tunkua maajoukkueeseen, Necas on tulossa tässäkin vaiheessa vaikkei ole edes sopimusta, eikä sekään ole vielä poissuljettua, että Pasta päättäisi lähteä MM-kisoihin. Samaan aikaan Suomelle vapautuisi Aho, Teräväinen, Rantanen, Lehkonen ja JFK, mutta Jalonen on mennyt jo leimaamaan kaikki kisapassit, jotta pekkajormakat saadaan sitoutumaan joukkueeseen.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Vai Kanada. Nopealla silmäyksellä viimeisestä kymmenestä arvokisakohtaamisesta Kanadaa vastaan Suomi on vieny seitsemän. Jos nyt alistaminen on väärä sana, niin eivät ne nyt ainakaan meillä pöytää ole pyyhineet.

Ykkönen pitää saada toimimaan tai pikemminkin Granlundille löytää aisa. Ei siellä muuten suurta hätää ole. Nämä Jalosen pelikirjan arvostelijat saavat toivottavasti taas maistaa menestyksen rypälettä.
 
Tattari

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kanta- ja Päijät-Häme "täältä jostakin" käsin...
Määttä oli menneen kauden parhaita puolustavia puolustajia koko NHL:ssä. Ihan tilastojen valossa siis. Edellisissä MM-kisoissa oli myös eliittiä.

Se on ihan ok jos ei NHL:ää seuraa, mutta ajattelin kuitenkin korjata ettei jää väärät mielikuvat elämään.
Itselläni jäi kans viimekisiista mieleen vain Määttä ja Larmin pakkikaluston tarkimmat ja kovimmat avaussyötöt.
 
KukkosLasse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Penguins, Kärpät
Kyllähän tuonne nyt yksi Sebastian Aho kelpaisi mukaan surffaileen ....
Väärin, kyllähän tuo olisi huikeasti yhteen hitsautuneen joukkueen kemiat tuhonnut täysin, kun oltaisiin odotettu kaksi pukukoppisyöpää kolmikosta Aho/Lehkonen/Rantanen mukaan. Jos ei ole EHT:n alussa mukana, niin ei pitäisi olla mitään asiaa joukkueeseen pilaamaan kemioita. Puhumattakaan alkusarjan Iso-Britannia ja Norja otteluiden jälkeen. Tsekki odottelee jotain Necaseja, Pastrnakeja ja Zachoja? Emämunaus. Ja ennen kaikkea, todella tylsää. Pilaa kisojen viihdearvon täysin.
 
Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika

Jep nyt tämä joukkueen lukitseminen vituttaa entisestään, jos vielä Pastrnakit ja vastaavat tulee ovista ja ikkunoista ja meillä ei muka kukaan pudonneista olisi tullut. Uskoo ken tahtoo, mutta on tainnut isoin palo tähän touhuun mennä jo Jukalta. Jos ei olis Pendo tulossa tilalle, niin ei lähtö enää sinällään harmittaisi. Jos ei nappaa, niin silloin on ikävä kyllä väistyttävä, oli kuin hieno menneisyys tahansa.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat

Eikös 2019 MM-kisojen aikaan ollut ihan sama keskustelu? Suomi lukitsi joukkueen aikaisin ja kesken kisojen olisi tarjolle mahdollisesti tullut Mikko Rantanen, Miro Heiskanen jne. Ja esimerkiksi Ruotsille tuli kesken kisojen Landeskog, Klingberg ja Wennberg. Jotenkin muistelisin, ettei tuo Jalosen ratkaisu silloin ihan perseelleen mennyt, kun lopputulosta tarkastelee.

Tässä mielessä en oikein ymmärrä, miten näiden kisojen sama menettely kertoisi jostain palon puuttumisesta.
 
Raid76

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jouka Juhola, Lipiäinen ja Ässien sylkykupit.
Ihan oikeasti nyt. Jalosen viimeiset arvokisat ja ura varmasti jatkuu edelleen. Hän siis uransa viimeisissä arvokisoissa tekisi työnsä puolivaloilla ja vinoillaakseen suomalaiselle kiekkoperheelle ja työnantajalleen, valitsisi joukkueen huumorilla sekä lukitsisi sen motivaation puutteesta.

Kaikkien aikojen maajoukkuevalmentaja toimisi näin? Jotain rajaa nyt. Kyllä siellä varmasti jokainen organisaation jäsen on täysillä mukana.
 
Vikings

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Aikamoinen Karjalalippis fani pitää olla jos tulee mieleen väittää, että Kulta-Jukka eli rautainen ammattilainen lähtisi puolivaloilla viimeiseen turnaukseen ja haluaisi jättää muistijäljeksi täydellisen flopin viimeisestä turnauksesta. Nyt valoja päälle…
 
Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Ruotsi on kyllä kovempi ku pitkiin aikoihin näissä kisoissa. Ihme on jos ei kannua nostella.
Itselläni on voittajavetona Ruotsi tai Tshekki. Väittäisin, että aika hyvä lappu. Tosin Ruotsin kerroin ei taida juuri mitään olla. Ruotsihan on mestaruusvuosien 2017-2018 jälkeen sulanut arvokisoissa ihan historiallisella tavalla kerta toisensa jälkeen. Ne eivät kuitnkaan muistele ja märehdi katkeria tappioita, vaan menevät framåt. Ruotsi tuntuu nyt kyllä todella todennäköiseltä mestarilta. Kanada ja Pastan vahvistama Tshekki lienevät potentiaalisimmat haastajat.
 
Viimeksi muokattu:

Laitela

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa ja sen vaarallinen YV, Bratislavan taika
Eikös 2019 MM-kisojen aikaan ollut ihan sama keskustelu? Suomi lukitsi joukkueen aikaisin ja kesken kisojen olisi tarjolle mahdollisesti tullut Mikko Rantanen, Miro Heiskanen jne. Ja esimerkiksi Ruotsille tuli kesken kisojen Landeskog, Klingberg ja Wennberg. Jotenkin muistelisin, ettei tuo Jalosen ratkaisu silloin ihan perseelleen mennyt, kun lopputulosta tarkastelee.

Tässä mielessä en oikein ymmärrä, miten näiden kisojen sama menettely kertoisi jostain palon puuttumisesta.
Oli kyllä ja eikös silloinkin juuri Pastrnak tullut toteamaan Kanadan paremmaksi välierässä? Mutta olihan Suomen jengi silloin ihan eri levelillä henkisesti kuin tämä (homma ns. skulasi tässä kohtaa turnausta). Saksaa vastaan sattui työtapaturma, oliko näiden kisojen vastaava sitten Itävaltaa vastaan, mutta toisaalta A. Saksa on eri kaliiberin kiekkomaa, Itävalta hyvistä otteista huolimatta on yksi heittopusseista, B. Saksa-tappiossa tötöiltiin lohkovoitto, mutta sen kummempi katastrofi se ei ollut. Tällä kertaa se voi olla, voi olla olemattakin.

Joukkueen pelaamisessa mättää jokin ja Kanada aiemmin nähdyllä pelillä on paha voitettavaksi, vaikkei sekään ole toistaiseksi vakuuttanut. Kanada on silti Kanada. 2019 tottakai tuli valitettua, kun ei tule vahvistuksia, mutta olihan se pirteää tekemistä alusta loppuun ja homma lähti heti oikealle raiteelle, eikä siitä lipsunut. Nyt homma on vaikuttanut ummehtuneelta Britannia-ottelua lukuunottamatta. Ei mitään pois briteiltä, mutta ei se ole mikään mittari, pitääkin hoitua. Siinä lähtökohtaisesti haetaan pelaajille onnistumisia mahdollisimman laajalla rintamalla, kuin että jännitetään lopputulosta.

2019 muistaakseni ketjuilla peli toimi aika sulavasti, eli periaatteessa olisi voinut argumentoida vahvistuksien tuloa vastaan sillä, että rikkoo jengin koheesiota, mutta tällä kertaa mikään kenttä ei pahemmin ole toiminut (no ehkä Kapasen kenttä, mutta enempi sekin ollut Kapasen omaa hyvää suorittamista), niin mitä koheesiota tällä kertaa on rikottavaksi, kun homma ei toimi muutenkaan? No, ehkä palikat loksuu kohdilleen ja kaukaloon tulee ihan erilainen Leijona, kun Jukka on taikonut jälleen kerran kanin hatusta. Mutta jos tässä nyt jatkoon mennään, niin saattaa hyvin tulla se 2019 puolivälierä uusintana, eli lähtökohtaisesti ylivertainen Ruotsi, mutta mielestäni tässä skenaariossa on yksi tekijä, joka sataa Ruotsin laariin. 2019 Ruotsi oli tuoreeltaan vetänyt tuplan putkeen ja viimeisimmät pudotuspelikohtaamiset (2013 & 2017) olivat menneet suhteellisen helposti Ruotsille, joten ehkä oli heille hiipinyt tietynlainen ylimielisyys puseroon, "Aku Ankat lätäkön toiselt puolelt taas jotain tossa yrittää hehheh."

Vaikka 2019 kisoista onkin jo viisi vuotta (miten hitossa aika menee näin nopeasti??!), veikkaan Ruotsilla olevan hyvin muistissa, mitä viisi vuotta sitten tapahtui ja heillä lienee ekstralatausta mahdollisessa puolivälierässä juuri Suomea vastaan. Ei Ruotsi silti pelkkään ylimielisyyteen silloin kaatunut, Suomi pelasi tiiviisti joukkueena ja oli todella sitkeä, eli voitto oli kyllä ansaittu. Mutta mielestäni Ruotsin asenne oli silti merkittävä osatekijä shokkitappiossa, sitä pedattiin triplaa ja naulitsivat itsensä Lundqvistiin. "Nyt pelataan Lunkalle kulta." Ei siinä kaunis ajatus varmaan heidän kannaltaan, mutta onko tuossa mitään järkeä, jos aika on ajanut juhlakalun ohi ja hän on pikemminkin haitta joukkueelle, kuin mahdollisuus?

Mutta jos joukkue on lähtökohtaisesti taitotasoltaan verrokkimaita heikompi on silloin pelattava todella hyvin yhteen joukkueena, kuten 2019 Suomi pelasi. Nyt, ainakaan vielä ei ole merkkejä siitä, että näin tehtäisiin. Mutta päälle tunnin päästähän tuo nähdään, onko homma paranemaan päin. Alkais olla jo aika.
 
Viimeksi muokattu:

Sakuraba

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Eiköhän noilta ole kysytty kiinnostus tämän vuoden kisoihin jo hyvissä ajoin ja ovat kieltäytyneet. Se saattaa olla myös yksi syy, että kaikki passit on jo leimattu.
Kyllä kyllä. Kunhan epätoivoisesti haikailen supertähtiemme perään. Niitä kun kerrankin rapakon takana riittäisi, mutta ei vaan saada MM-kisoihin asti sitten niin millään. Saatana.
 
Tuusa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit
Vähän vaikuttaa jo, että Suomen koko kisojen ajan olleet ykkösketjun ongelmat voisiko johtua Granlundista. Ei oikein tapahdu mitään tänäänkään (2 erää).
 
Vintsukka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Suomi, Panthers
Tiedän, ettei kuulu Jukan tyyliin ja ihan turhaa haaveilua, mutta en voi olla fantasioimatta, että alkusarjaan olisi lähdetty 12 hyökkääjällä ja seitsemällä pakilla, ja huomenna Prahaan saapuisi Leijonille uusi ykkösketju Rantanen-Aho-Lehkonen. Alkusarjan kahdessa viimeisessä matsissa miehet sisään joukkueeseen ja ratkaisupeleissä tiimin johtohahmoja.
 
Temetsu

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Vaikka tämä hävittäisiinkiin niin ei voi mitään mutta jos näin hyvin pelataan Kanadaa vastaan niin ei Sveitsillä ja Tanskalla ole mitään saumaa. Toi Itävalta tappio sokaisi kaikki että nyt Leijonat on virallisesti romahtanut mutta kyllähän nyt tässä ollaan kaikissa peleissä pelattu erittäin hyvin. Maalit vain puuttuu
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös