Eikös 2019 MM-kisojen aikaan ollut ihan sama keskustelu? Suomi lukitsi joukkueen aikaisin ja kesken kisojen olisi tarjolle mahdollisesti tullut Mikko Rantanen, Miro Heiskanen jne. Ja esimerkiksi Ruotsille tuli kesken kisojen Landeskog, Klingberg ja Wennberg. Jotenkin muistelisin, ettei tuo Jalosen ratkaisu silloin ihan perseelleen mennyt, kun lopputulosta tarkastelee.
Tässä mielessä en oikein ymmärrä, miten näiden kisojen sama menettely kertoisi jostain palon puuttumisesta.
Oli kyllä ja eikös silloinkin juuri Pastrnak tullut toteamaan Kanadan paremmaksi välierässä? Mutta olihan Suomen jengi silloin ihan eri levelillä henkisesti kuin tämä (homma ns. skulasi tässä kohtaa turnausta). Saksaa vastaan sattui työtapaturma, oliko näiden kisojen vastaava sitten Itävaltaa vastaan, mutta toisaalta A. Saksa on eri kaliiberin kiekkomaa, Itävalta hyvistä otteista huolimatta on yksi heittopusseista, B. Saksa-tappiossa tötöiltiin lohkovoitto, mutta sen kummempi katastrofi se ei ollut. Tällä kertaa se voi olla, voi olla olemattakin.
Joukkueen pelaamisessa mättää jokin ja Kanada aiemmin nähdyllä pelillä on paha voitettavaksi, vaikkei sekään ole toistaiseksi vakuuttanut. Kanada on silti Kanada. 2019 tottakai tuli valitettua, kun ei tule vahvistuksia, mutta olihan se pirteää tekemistä alusta loppuun ja homma lähti heti oikealle raiteelle, eikä siitä lipsunut. Nyt homma on vaikuttanut ummehtuneelta Britannia-ottelua lukuunottamatta. Ei mitään pois briteiltä, mutta ei se ole mikään mittari, pitääkin hoitua. Siinä lähtökohtaisesti haetaan pelaajille onnistumisia mahdollisimman laajalla rintamalla, kuin että jännitetään lopputulosta.
2019 muistaakseni ketjuilla peli toimi aika sulavasti, eli periaatteessa olisi voinut argumentoida vahvistuksien tuloa vastaan sillä, että rikkoo jengin koheesiota, mutta tällä kertaa mikään kenttä ei pahemmin ole toiminut (no ehkä Kapasen kenttä, mutta enempi sekin ollut Kapasen omaa hyvää suorittamista), niin mitä koheesiota tällä kertaa on rikottavaksi, kun homma ei toimi muutenkaan? No, ehkä palikat loksuu kohdilleen ja kaukaloon tulee ihan erilainen Leijona, kun Jukka on taikonut jälleen kerran kanin hatusta. Mutta jos tässä nyt jatkoon mennään, niin saattaa hyvin tulla se 2019 puolivälierä uusintana, eli lähtökohtaisesti ylivertainen Ruotsi, mutta mielestäni tässä skenaariossa on yksi tekijä, joka sataa Ruotsin laariin. 2019 Ruotsi oli tuoreeltaan vetänyt tuplan putkeen ja viimeisimmät pudotuspelikohtaamiset (2013 & 2017) olivat menneet suhteellisen helposti Ruotsille, joten ehkä oli heille hiipinyt tietynlainen ylimielisyys puseroon, "Aku Ankat lätäkön toiselt puolelt taas jotain tossa yrittää hehheh."
Vaikka 2019 kisoista onkin jo viisi vuotta (miten hitossa aika menee näin nopeasti??!), veikkaan Ruotsilla olevan hyvin muistissa, mitä viisi vuotta sitten tapahtui ja heillä lienee ekstralatausta mahdollisessa puolivälierässä juuri Suomea vastaan. Ei Ruotsi silti pelkkään ylimielisyyteen silloin kaatunut, Suomi pelasi tiiviisti joukkueena ja oli todella sitkeä, eli voitto oli kyllä ansaittu. Mutta mielestäni Ruotsin asenne oli silti merkittävä osatekijä shokkitappiossa, sitä pedattiin triplaa ja naulitsivat itsensä Lundqvistiin. "Nyt pelataan Lunkalle kulta." Ei siinä kaunis ajatus varmaan heidän kannaltaan, mutta onko tuossa mitään järkeä, jos aika on ajanut juhlakalun ohi ja hän on pikemminkin haitta joukkueelle, kuin mahdollisuus?
Mutta jos joukkue on lähtökohtaisesti taitotasoltaan verrokkimaita heikompi on silloin pelattava todella hyvin yhteen joukkueena, kuten 2019 Suomi pelasi. Nyt, ainakaan vielä ei ole merkkejä siitä, että näin tehtäisiin. Mutta päälle tunnin päästähän tuo nähdään, onko homma paranemaan päin. Alkais olla jo aika.