Mainos

MM 2024: Suomi

  • 277 717
  • 1 848
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oli niin järkyttävän huono, että väkisinkin pistää silmään. Täysin väärissä karkeloissa. 99% ajasta antaa yhtä paljon kuin jäälle työnnetty Sulo-roskapönttö.
Pakko kommentoida, että vaikuttaa sinulla (ja monella muulla) olevan jotain antipatioita Puljua kohtaan. Mies ei ole mikään sateentekijä eikä sitä kannata odottaa. Vaikea ura tähän mennessä, eikä käsittääkseni ole mitään pahaa tehnyt, että olisi vihattavan pelaajan maineessa. Hän on nykyään enemmänkin profiililtaan tyyppiä Joel Armia kuin William Nylander. Mutta eihän änäriukko voi tulla muuhun rooliin kun latomaan pisteitä. Mitä esimerkiksi Puustinen esitti tänään? Ei mitään sen ihmeempää kuin Puljujärvi. Siltikään hänestä ei yhtään mainintaa keskustelussa, mutta Pulju on otettu silmätikuksi, vaikka teki töitä hyvin. Esimerkiksi kova taklaus Krjecikiin jäi mieleen.

Ps. Itse pyrin kuitenkin katsomaan usein objektiivisesti peliä, enkä aina niin tunteella. Suosittelen muillekin. Toki voin mennä tässä aivan metsään Kärppätaustan takia.

E: Kiekolliseen peliin sinällään turha nyt ottaa kantaa, sillä koko Suomen joukkue oli kaksi ensimmäistä erää niin vastaanottavassa roolissa kuin vaan voi olla.
 
Siwankassa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomen maajoukkue
Odottelen yhä sitä puolivälierä peliä jossa jengillä takki kahisee tai sitten ei.

Peli oli sellainen sillisalaatti että itseäni ei ees vituta kuten monia muita täällä palstalla

Tshekki otti nyt sen yhen pisteen enemmän ja sillä ei ole vitunkaan väliä kun mennään kohti pudotuspelejä. Hyökkääjät oli tänään paskaa ja siihen pitää Jalosen keskittyä miten saadaan enemmän kuin nolla maalia vastustajan verkkoon.

Puolustuspeli ja mv peli oli sen sijaan mainiota.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
Pakko kommentoida, että vaikuttaa sinulla (ja monella muulla) olevan jotain antipatioita Puljua kohtaan. Mies ei ole mikään sateentekijä eikä sitä kannata odottaa. Vaikea ura tähän mennessä, eikä käsittääkseni ole mitään pahaa tehnyt, että olisi vihattavan pelaajan maineessa.
Ei mitään merkitystä kuka pelaaja, mikä nimi selässä tai missä on pelannut aiemmin. Ainoastaan tuo äskeinen esitys merkkaa ja siitä ei kyllä Puljun osalta jäänyt mitään kehuttavaa. Junioreilla on jääkiekon lainalaisuudet paremmin hallussa, ja nyt pelataan sentään miesten mm-kisoja. Valitettavasti. No, ei ainakaan voi kun parantaa, kun huonompi ei enää voi olla.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Minua noin niin kuin yleensä ottaen kyllä kiinnostaisi tämä joukkueenrakennusprosessi. En ole MM-kisoja tai eurooppalaista jääkiekkoa kerennyt seurata vuosiin (pirullinen tuo 82 pelin runkosarja jos aikoo muutakin tehdä kuin katsoa kiekkoa) ja peliä katsellessa olikin eliteprospects auki ja hain kisapelaajia sieltä. Aika paljon on tuollaista n. 0,5 pistettä/peli pelannutta äijää ylivoimaa myöten kentällä. Tietenkään pistepörssiä tuijottamalla ei valintoja pelkästään kannata tehdä, mutta onko tässä laajemminkin taustalla idea "Jalosen luottoratsuista", jotka puolustamalla kairaavat kovissa peleissä voitot, eikä kenties Euroopan kenttien parhailla pistenikkareilla ole siksi asiaa joukkueeseen tai niillä ei pysty muiden joukkueiden NHL-vahvistuksia vastaan pärjäämään kuitenkaan?
Parhaista europelaajista aika moni on tiettävästi kieltäytynyt tai loukkaantumisen takia sivussa. Tähän kategoriaan kuuluvat ainakin Sveitsissä pelaavat Manninen, Suomela, Hartikainen, Rajala, Filppula, nuorempi Granlund ja Vatanen. Sitten SHL:n parhaista suomalaisista Kuokkanen oli umpisurkea leirityksessä, Pajuniemi loukkaantui kesken MM-leirityksen ja Ruohomaa loukkaantui SHL:n pudotuspeleissä. Liigan parhaista laitureista Turkulainen on jo EHT:llä hyvin kevyt pelaaja ja Suomi myös oli leirityksessä aika heikko. Liigan nimekkäimmistä senttereistä Lehterän jalka ei enää tahdo riittää tälle tasolle ja Palveella taas kamppailu- ja puolustuspelaaminen on vaatimatonta näihin geimeihin.

Näillä reunaehdoilla on mielestäni melko vähissä ne realistiset vaihtoehdot nyt valituille pelaajille. Kalle Kossilan ja Aleksi Saarelan ehkä sellaisina voi halutessaan nostaa esiin. Toki Kossilallakin oli kauden aikana vammoja, joten en hänenkään terveystilanteesta tiedä, että oliko edes käytettävissä MM-projektiin.
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei mitään merkitystä kuka pelaaja, mikä nimi selässä tai missä on pelannut aiemmin. Ainoastaan tuo äskeinen esitys merkkaa ja siitä ei kyllä Puljun osalta jäänyt mitään kehuttavaa. Junioreilla on jääkiekon lainalaisuudet paremmin hallussa, ja nyt pelataan sentään miesten mm-kisoja. Valitettavasti. No, ei ainakaan voi kun parantaa, kun huonompi ei enää voi olla.
Sitten ollaan tästä eri mieltä. Katsotaan miten seuraavissa peleissä esiintyy, KUN (eikä jos, niinkuin joku ehdotti täällä että Pulju vilttiin) pääsee pelaamaan.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Ei mitään merkitystä kuka pelaaja, mikä nimi selässä tai missä on pelannut aiemmin. Ainoastaan tuo äskeinen esitys merkkaa ja siitä ei kyllä Puljun osalta jäänyt mitään kehuttavaa. Junioreilla on jääkiekon lainalaisuudet paremmin hallussa, ja nyt pelataan sentään miesten mm-kisoja. Valitettavasti. No, ei ainakaan voi kun parantaa, kun huonompi ei enää voi olla.
No eipä siellä saanut edes Granlund juuri mitään mainittavaa aikaiseksi, että turha tässä on Puljujärvi nostaa tikun nokkaan tästä pelistä. Säterille puhaat paperit.
 
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Red Wings, #65
No eipä siellä saanut edes Granlund juuri mitään mainittavaa aikaiseksi, että turha tässä on Puljujärvi nostaa tikun nokkaan tästä pelistä.
En puhu mitään mistään aikaansaamisesta vaan esim. viisikkopelaamisesta ja oman pään puolustuspelaamisesta. Neljä muuta ovat samalla sivulla, mutta yksi on kokonaan eri kirjassa.
 
Ränse

Jäsen
Parhaista europelaajista aika moni on tiettävästi kieltäytynyt tai loukkaantumisen takia sivussa. Tähän kategoriaan kuuluvat ainakin Sveitsissä pelaavat Manninen, Suomela, Hartikainen, Rajala, Filppula, nuorempi Granlund ja Vatanen. Sitten SHL:n parhaista suomalaisista Kuokkanen oli umpisurkea leirityksessä, Pajuniemi loukkaantui kesken MM-leirityksen ja Ruohomaa loukkaantui SHL:n pudotuspeleissä. Liigan parhaista laitureista Turkulainen on jo EHT:llä hyvin kevyt pelaaja ja Suomi myös oli leirityksessä aika heikko. Liigan nimekkäimmistä senttereistä Lehterän jalka ei enää tahdo riittää tälle tasolle ja Palveella taas kamppailu- ja puolustuspelaaminen on vaatimatonta näihin geimeihin.

Näillä reunaehdoilla on mielestäni melko vähissä ne realistiset vaihtoehdot nyt valituille pelaajille. Kalle Kossilan ja Aleksi Saarelan ehkä sellaisina voi halutessaan nostaa esiin. Toki Kossilallakin oli kauden aikana vammoja, joten en hänenkään terveystilanteesta tiedä, että oliko edes käytettävissä MM-projektiin.

Sitä mä vähän ihmettelen miten Turunen ei esimerkiksi mahtunut JJ:n papereihin? Olisi YV:llä taatusti parempi vaihtoehto kuin Pakarinen tai Jormakka. Lisäksi olisikai sieltä Tapparasta joku hyökkääjä mahtunut yrittämään edes?
 
Turuselle syntyi lapsi kauden kevät puoliskolla, joten sen takia varmaankin jäi pois. Olisi ollut toiseksi viimeisellä EHT:lla (jos oikein muistan) mutta lapsen syntymä meni juuri päälle ja sekin turnaus jäi väliin. Haluaa todennäköisesti myös viettää aikaa perheensä kanssa tukiverkon luona Etelä-Suomessa, ennen kuin palaa Ouluun. Tapparasta taas Savinainen olisi ollut enemmän kuin tervetullut.
 
Tonny

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
En puhu mitään mistään aikaansaamisesta vaan esim. viisikkopelaamisesta ja oman pään puolustuspelaamisesta. Neljä muuta ovat samalla sivulla, mutta yksi on kokonaan eri kirjassa.
Aivan, olisiko se Puljujärven kenttä ollut toimiva jos siinä olisi ollut joku muu hänen tilallaan? Ehkä, mutta ei siellä nähdäkseni mikään muukaan kenttä toiminut sen paremmin.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Herrajumala kuinka paskaa kirjoitusta täällä.

Ensinnäkin Turunen jäi hyvin todennäköisesti pois lasten syntymisen takia. Toisekseen, Puljujärvi oli mielestäni suhteutettuna muihin hyökkääjiin hyvä pelaaja, ja kolmannekseen Granlund oli tässä ottelussa Suomen parhaimpia pelaajia, vaikka hänen tasoonsa nähden ei niin hyvin mennyt.

Katsokaa jääkiekkoa edes hetken verran ennen kuin tulette Jatkoajan keskustelupalstalle, pliis kiitos.
 
Kilimaisteri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Pulju voi olla ihan käyttökelpoinen. Jatkoajalla ei ehkä ihan järkevin ukko laittaa kentälle jos sen pitää stop&go-tilanteesta lähteä sivuttain tai taaksepäin, on kyllä melkonen valtamerilaiva.. ..ja toki ne pelikäsityksen puutteet näkyvät kun ei se kaveri aina ihan järkevästi kentällä sijoitu. Vauhtia, taklauksia, karvauksia, ja sitä haaveilua että se oppis painimaan maskipelaajana, siinä sillä voi olla hyvinkin käyttöä ja voi olla ihan hyväkin osa palapeliä.

Mikke oli vielä vähän uninen, kyllä se tuosta paranee. Jääskä oli jo hyvä, palkinto jäi saamatta, Hyry ja Kapanen esiintyivät lupaavasti. Kyllä se tosta paranee koko porukalla, ei vielä ole syytä heittää kirveitä kaivoon.
 
Suosikkijoukkue
HIFK, Feikkiheikit
Jalosen jengien vahvuus on aina ollut puolustus. heikkous maalinteko. Mikke luo paikkoja. Kenen pitäisi tehdä maalit? Ja kyllä : Pulju oli ihan kujalla. Paniikkivalinta kun Nhl pelaajia ei Jalonen kiinnosta. Lehtinen ei tilanneta paranna.
 
Marleau

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Sitä mä vähän ihmettelen miten Turunen ei esimerkiksi mahtunut JJ:n papereihin? Olisi YV:llä taatusti parempi vaihtoehto kuin Pakarinen tai Jormakka. Lisäksi olisikai sieltä Tapparasta joku hyökkääjä mahtunut yrittämään edes?

Turusen olisin itsekin kyllä ottanut ilman muuta joukkueeseen, mutta tiedä sitten oliko hänellä jotain henkilökohtaisia syitä, joiden vuoksi ei kenties itse mukaan halunnut. Sen sijaan tätä Jormakan mukaan ottamista hieman ihmettelin, koska eikös siellä olisi voinut hyvin olla joku nuorempi ja uudempi kasvo hänen tilallaan. Mutta Pakarinen oli kyllä tänään erittäin hyvä, sillä Härkä jaksoi kyllä vääntää siellä ihan mukavasti tuttuun tyyliinsä. Jääskältä oli myös erittäin hyvä kisadebyytti.
 
Peluuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
JoKP
Pakko kommentoida, että vaikuttaa sinulla (ja monella muulla) olevan jotain antipatioita Puljua kohtaan. Mies ei ole mikään sateentekijä eikä sitä kannata odottaa. Vaikea ura tähän mennessä, eikä käsittääkseni ole mitään pahaa tehnyt, että olisi vihattavan pelaajan maineessa. Hän on nykyään enemmänkin profiililtaan tyyppiä Joel Armia kuin William Nylander. Mutta eihän änäriukko voi tulla muuhun rooliin kun latomaan pisteitä. Mitä esimerkiksi Puustinen esitti tänään? Ei mitään sen ihmeempää kuin Puljujärvi. Siltikään hänestä ei yhtään mainintaa keskustelussa, mutta Pulju on otettu silmätikuksi, vaikka teki töitä hyvin. Esimerkiksi kova taklaus Krjecikiin jäi mieleen.

Ps. Itse pyrin kuitenkin katsomaan usein objektiivisesti peliä, enkä aina niin tunteella. Suosittelen muillekin. Toki voin mennä tässä aivan metsään Kärppätaustan takia.

E: Kiekolliseen peliin sinällään turha nyt ottaa kantaa, sillä koko Suomen joukkue oli kaksi ensimmäistä erää niin vastaanottavassa roolissa kuin vaan voi olla.
jo on niin joutavaa höpinää. Materiaaliero huippimaihin on selkeä. Tänään selviydyttiin sillä, että meillä on aivan uskomaton maalivahti. Mahdollisesti kukaan nhl- maalivahti ei ois kyennyt pelaamaan koko EHT- turnausta tai tätä matsia Säterin tasolla. Surku heille, etteivät NHL-tarkkailijat lue tätä. Myönnän kuitenkin, että Jalonen on kunkku valmentajana ja Säteri todennäköisesti kisojen paras mokke, mutta taitoero on liian suuri siihen, että Leijonat voittaisi.Toivon olevani väärässä. Se huvitti, kun tietyt tahot pontevana esittivät nhl- mokkeja, jotka mukamas automaattisesti oisivat niitä parhaita meidän eurooppalaisten seassa. Tottakai Saros oisi helmi, mutta tässä tsekkimatsissa ois todennäköisesti hävitty kenellä tahansa muulla mokella..
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Puljuhan pelasi oman roolinsa näköistä peliä eli taklasi ja haki riistoja, yhden maalipaikan järkkäsi hyvällä riistolla. Ylivoimassa en kyllä näe Puljulla hirveästi käyttöä mutta kertoo ehkä myös siitä miten kapea tämän vuoden hyökkäysrosteri on.

Ei joukkueessa taida olla tänä vuonna yhtään pelaajaa, jonka isoin vahvuus olisi maalinteko?
 
Suosikkijoukkue
Kärpät
jo on niin joutavaa höpinää. Materiaaliero huippimaihin on selkeä. Tänään selviydyttiin sillä, että meillä on aivan uskomaton maalivahti. Mahdollisesti kukaan nhl- maalivahti ei ois kyennyt pelaamaan koko EHT- turnausta tai tätä matsia Säterin tasolla. Surku heille, etteivät NHL-tarkkailijat lue tätä. Myönnän kuitenkin, että Jalonen on kunkku valmentajana ja Säteri todennäköisesti kisojen paras mokke, mutta taitoero on liian suuri siihen, että Leijonat voittaisi.Toivon olevani väärässä. Se huvitti, kun tietyt tahot pontevana esittivät nhl- mokkeja, jotka mukamas automaattisesti oisivat niitä parhaita meidän eurooppalaisten seassa. Tottakai Saros oisi helmi, mutta tässä tsekkimatsissa ois todennäköisesti hävitty kenellä tahansa muulla mokella..
jo on tässäkin niin joutavaa höpinää. :D
 
AC/DC MAN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Manchester United
Odotin kyllä , että Suomi joutuu alussa pesuohjelmaan, mutta että oltiin noin sillassa. Ilman Säteriä Pisteitä olis tullut 0.
Odotinkin, että Tsekki aloittaa pelin hyvin, mutta Suomi oli noin paineessa lähes kaksi erää, niin oli kyllä ihmetys.
Tsekki tuli porteista , niin kun pitääkin tulla.

Piste Suomelle ihan hyvä.

Seuraavat 2 vastustajaa ovat sitten Iso Britannia ja Norja. Joten maalipaikkoja tulee eilistä enemmän. Mutta Suomen olis pitäny päästä hyökkää enemmän. Jouduttiin heti kuoreen. Piste saatiin onneksi. Eteenpäin.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tiukkaa Jalosen pelitapaahan siellä pelattiin. Säteri joutui muutaman kerran ottamaan gamesavereita, mutta muuten Suomi pelasi mielestäni ihan kohtalaisen hyvän avausottelun. Tuollaisella tyylillä on Jalosen aikana voitettu monia isoja otteluita.

Tietysti se vähän huolettaa, että jos Tsekkiä vastaan on jo tuollaista linkousta omassa päässä, niin mitä se on sitten näitä vielä kovempia vastaan.

Toki Suomi antaa ihan hurjasti materiaalissa etua, niin tietysti se näkyy kenttätapahtumissa. Vaatii aika hurjaa venymistä ja pikkaisen tuuriakin, että tämä joukkue finaaliin menisi. Välieriin pääseminenkin olisi jo ihan hyvä.
 
Barney

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL-SaiPa
Edelleen odottelen sitä Puistolaa Suomen ykkösketjuun. Oli eilen Suomen hyökkääjistä ylivoimaisesti vaarallisin hyökkäyssuuntaan, mutta menee vähän hukkaan tuossa nykyisessä ketjussaan. Sinne vaan Jääskän tilalle Miken vierelle seuraavaan otteluun.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös