Mainos

MM 2022: Suomi

  • 296 710
  • 1 937

Spine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Uramaton Turun Palloseura
Kolme paikkaa jäi leimaamatta, sillä kisoihin saa ottaa 22 kenttäpelaajaa. Tai no, jos laskit Mikael Granlundin suoraan mukaan, niin sitten kaksi.

Itse olisin jättänyt yhden puolustajan vielä leimaamatta. Kyseinen pelaaja olisi ollut Mikael Seppälä. Ihan hyvin oltaisiin pärjätty kuudella pakilla. Nyt sitten Dallasin tippuessa ei voitaisi ottaa Heiskasen lisäksi Lindelliä puolustukseen.

Pientä kritiikkiä tästä Jaloselle.

Oletko miettinyt, että Lindell on voinut esimerkiksi kertoa, että ei vamman takia osallistu MM-kisoihin? Jos Heiskanen esimerkiksi ainoana osoittanut kiinnostusta, niin samapa se on leimata samaan syssyyn kaikki loput.
 

Kuuukko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomi
Toisaalta onko Suomella heittää Haulan laidalle Pastrnakin tai Marchandin tyylisiä todellisia NHL-tason huippulaitureita? Eikö tuo ”Pastan” kanssa ainakin paljon ole pelannut tässä kauden jälkimmäisellä puoliskolla.
Näkisin Haulan tarvitsevan vierelle "älykkään" pelaajan, mallia Pasta. Mikke pystyy täyttämään tuon paikan ja toiseen laitaan Armia tekemään tilaa.

Nyt siis leimattu 3+7+12, eli kolme passia jäljellä, joista yks menee Mikelle. Varmaan unelmatilanteessa sentteri+pakki vielä haussa, todennäköisesti siis Hintz+Heiskanen. Vaikka oman pään isäntää rosteri kaipaisi, ei Heiskaselle yksinkertaisesti voi sanoa ei, jos kisoihin on tarjolla.
 

Somppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, JYP, PELICANS, Florida Panthers, SKA
Mut jos Jalonen odottaa myös shl finaalista jotain pelaajaa niin eihän tuohon jää ku 1 paikka nhl pelaajalle?
 

Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Oletko miettinyt, että Lindell on voinut esimerkiksi kertoa, että ei vamman takia osallistu MM-kisoihin? Jos Heiskanen esimerkiksi ainoana osoittanut kiinnostusta, niin samapa se on leimata samaan syssyyn kaikki loput.
Tietenkin se voisi olla vaihtoehto. Tosin vaikka Lindellillä olisi vamma, niin silti Dallasista olisi voitu ottaa Hakanpää. Suomella ei liikaa lindell/hakanpää kaltaisia pakkeja, joten sellaiselle pakille olisi tarvetta.

Ja voihan se olla että Heiskanen pelaa vamman kanssa. Näin ollen Dallasista tulisi Hintz ja Lindell.

Toivottavasti nyt jotain kunnon seppää vielä saadaan NHL:stä.

Mut jos Jalonen odottaa myös shl finaalista jotain pelaajaa niin eihän tuohon jää ku 1 paikka nhl pelaajalle?
SHL:stä tulee kenties puolustaja, jos ei NHL:stä saada.
 

Alex

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Eiköhän Shl:n pakkivahvistus ilmoiteta huomenna. Vai vieläkö odottavat miten käy Dallasille? Viimeinen paikka pidetään auki Barkoville tai Aholle, jos sattuisivat vapautumaan?
 

Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
On kyllä harmi että Granlund ei ehdi tuohon perjantain peliin, muuten oltaisiin voitu leimata yksi hyökkääjä vähemmän. Ymmärrettävää ja näillä mennään mutta olisihan se huvittavaa jos vaikka Boston tippuisi ensi yönä ja Jukka sanoisi Haulalle että no odotellaan vielä tuota Dallasin peliä ja jos sieltä Hintz tulee niin et sinä sitten kyllä mahdu joukkueeseen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Eikös Haula pelannut ne yhdet ok mm-kisat? Ei toki Jalosen alaisuudessa. En suoranaisesti pitäis minään erinomaisena jaloslaisen Leijonakiekon johtotähtenä, mutta toisaalta kokenut ja kypsynyt 30+ sentteri joka pelaa vaihteeks hyvää lätkää änärissä. Vois olla hyväkin.

Jos kiekko ja maltti tottelee. Mitään ajokoiria ei niinkään kaivata.
 

Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Ymmärrettävää ja näillä mennään mutta olisihan se huvittavaa jos vaikka Boston tippuisi ensi yönä ja Jukka sanoisi Haulalle että no odotellaan vielä tuota Dallasin peliä ja jos sieltä Hintz tulee niin et sinä sitten kyllä mahdu joukkueeseen.

No näin se pitää sanoa. Jos Roope Hintz tulee kisoihin, niin se tarkoittaa sitä että Suomella tulee olemaan kisojen eniten maaleja ja pisteitä NHLssä kahtena viime kautena tehnyt pelaaja.
 

masa90

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Nhl
Hmm erikoiselta vaikuttaa. No eiköhän siellä tiedätä kehen lisävahvistukseen olisi saumoja joten ei paljoa ylimääräistä jätetä.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Jos Hine ja Miro saadaan mukaan niin itse potkisin jokusen jo valitun pelurin Tammerkoskeen…
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joo, enpä tällaista ymmärrä miksi niin into piukeana leimaillaan. Kyllä nuo maat helposti kuudella pakilla voittaa.
Jalosen tapa toimia. Ollut jo suht pitkään. Luo rauhaa + sitouttaa joukkuetta. On tähän asti toiminut aika hyvin niin itse en ainakaan kovin paljon tätä lähde kritisoimaan. Vaikka olisi leimannut kaikki passit per heti.
 

ijuka

Jäsen
Jalosen tapa toimia. Ollut jo suht pitkään. Luo rauhaa + sitouttaa joukkuetta. On tähän asti toiminut aika hyvin niin itse en ainakaan kovin paljon tätä lähde kritisoimaan. Vaikka olisi leimannut kaikki passit per heti.
Joopa joo. En nyt näe miksi olisi muka positiivista alienoida NHL:stä tulijoita. Ja olisi kiva kuulla miten se muka sitouttaa joukkuetta? Periaatteessa mitä enemmän kilpailua on niin sitä enemmän luulisi työnteonkin maistuvan.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Joopa joo. E Periaatteessa mitä enemmän kilpailua on niin sitä enemmän luulisi työnteonkin maistuvan.
"Käytännössä mitä aiemmin joukkue lyödään lukkoon ja annetaan työrauha sitä parempi tulos saadaan." Jukka Jalonen. En mediaa muista mutta olisiko ollut Ylen dokkarista vapaa lainaus. Toisekseen ei ole suuremmin mistään kilpailusta kyse enää sen jälkeen kun passit on leimattu. Siellä on roolit katsottuna per äijä ja isossa kuvassa niillä mennään.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
"Käytännössä mitä aiemmin joukkue lyödään lukkoon ja annetaan työrauha sitä parempi tulos saadaan." Jukka Jalonen. En mediaa muista mutta olisiko ollut Ylen dokkarista vapaa lainaus. Toisekseen ei ole suuremmin mistään kilpailusta kyse enää sen jälkeen kun passit on leimattu. Siellä on roolit katsottuna per äijä ja isossa kuvassa niillä mennään.

Pitkän kauden jne. jälkeen tuo kilpailu on suhteellista. Varmasti toki viimesimmissä EHT-peleissä esim. voi vielä jotain näyttöjä antaa. Mutta mutuilisin, että tarkoituksensa on antaa henkisesti mahdollisimman helppo laskeutuminen ja sisäänajo, kuormitetaan sitten ja laitetaan sietokyky puntariin kun peleillä on oikeasti panosta.

Suht hyvin tuo kaava toiminut viimesen kolmen vuoden aikana.
 

massaonvoimaa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Pitkän kauden jne. jälkeen tuo kilpailu on suhteellista. Varmasti toki viimesimmissä EHT-peleissä esim. voi vielä jotain näyttöjä antaa. Mutta mutuilisin, että tarkoituksensa on antaa henkisesti mahdollisimman helppo laskeutuminen ja sisäänajo, kuormitetaan sitten ja laitetaan sietokyky puntariin kun peleillä on oikeasti panosta.

Suht hyvin tuo kaava toiminut viimesen kolmen vuoden aikana.
Juuri näin. Mitään isoa kisaa ei enää sen jälkeen ole. Joku rajala voi vaihtua ojamäkeen ja tyrväinen ja ilomäki vaihtaa paikkaa noin kuvainnollisesti mutta ei siellä ole enää valmennuksen tahtotila ajaa veristä kilpailua noiden äijien kesken vaikka täysillä mennäänkin. Kisat ovat kuitenkin niin lyhyet että rentouden ja onnistumisten kautta sitä fiilistä haetaan ennen kaikkea.
 

Jippo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ehkä se on tämä ikä, mikä alkaa vaikuttaa, mutta 30+ vuotta on tullut jännättyä näihin aikoihin into piukeana, keitä NHL:stä saadaan MM-jäille. Nyt vaan jotenkin töksähtää silmään tässäkin ketjussa ja muuallakin keskusteluissa esiintyvä herttaisen epärealistinen fantasiointi "saatavilla" olevista pelaajista.

Toki sen ymmärtääkin varsinkin jos taskussa on liput paikan päälle. Mutta luulisi nyt viime vuosina käyneen selväksi tuo Jukka Jalosen työtapa. Siihen kuuluu todella vahva roolittaminen, leiritykset mahdollisimman muuttumattomalla ydinryhmällä, pelitavan hiominen ja tarvittaessa korjaaminen vielä turnauksen aikana, nousujohteisuus ja riskien minimointi.

Nämä ovat oikeastaan kaikki sellaisia asioita, joissa NHL-pelaajat voi nähdä ennemmin uhkina kuin mahdollisuuksina. Mikael Granlund on varmasti hyvä esimerkki poikkeuksesta hyvän peliälynsä ja mukautuvuutensa vuoksi.

Jalosen linjaa voi pitää hyvällä syyllä tylsänä, mutta tyhmä tai outo se ei kyllä missään nimessä ole. Noitakin sanoja tässä ketjussa on joistain valinnoista käytetty. Jos ja kun ainoa tavoite on MM-kulta, niin en keksi yhtään henkilöä, jolla olisi kompetenssia "neuvoa" Jalosta millään tavalla.

Mielipidejuttu se tylsyyskin toki on. Mut kyllä mä kotikisat on hyvä mennä vielä tällä linjalla. Olisihan se viihdyttävää katsella Suomen kirkkaimpia supertähtiä paukuttelemassa toinen toistaan upeampia häkkejä 14–0 -voitossa Isosta-Britanniasta eikä sitä nihkeä 3–1-vääntöä harripesosten osumilla. Mut jos jälkimmäinen vie taas torille, niin I'm in!
 

ijuka

Jäsen
"Käytännössä mitä aiemmin joukkue lyödään lukkoon ja annetaan työrauha sitä parempi tulos saadaan." Jukka Jalonen. En mediaa muista mutta olisiko ollut Ylen dokkarista vapaa lainaus. Toisekseen ei ole suuremmin mistään kilpailusta kyse enää sen jälkeen kun passit on leimattu. Siellä on roolit katsottuna per äijä ja isossa kuvassa niillä mennään.
Joo-o. Noin varmasti, ja onhan se jotenkin toiminutkin. Mutta mielestäni tuo puolestaan osuu aika usein siihen samaan miinaan, että koska pelipaikat on varmistettu jo ennen turnauksen alkua ja pystytään aina siellä mihin on ennakkoon sovittu, niin silloin aika usein 1. Ei ole motivaatiota alemmissa ketjuissa pyrkiä pääsemään ylempiin ketjuihin ja 2. Ylemmissä ketjuissa voi usein joillain kärkijätkillä mennä aika heikosti koska kilpailua ei ole ja aletaan lepsuilemaan.

Nämä samat ongelmathan Jalosella on yleensä kisasta toiseen ollut eikä mielestäni hänen menestyksensä näitä heikkouksia kumoa. Olisi kuitenkin mielestäni parempaa jos paikoista olisi kilpailua ja pelaajat joutuisivat näytöillä eikä selkämyksen nimellä ne paikkansa ansaitsemaan.
 

Vatanen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins (Carolina, Dallas) | Jukurit / JYP
Joo eiköhän Jalonen ole sen niin suunnitellu että pakki on joko A. Stars pakki tai B. SHL pakki.
Ja sitten se yksi hyökkääjä on sitten Hintz/Aho/Barkov, todennäköisin on Hintz eli ne kaksi vahvistusta voi aika suurella todennäköisyydellä olla Heiskanen ja Hintz jos ja kun Dallas ei itseään jatkoon kairaa vaikka sitä toivonkin.
 

Helsingforce

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Kyllä minulle Dallasia seuraavalle IFK-kannattajalle kelpaa oikein hyvin Hessu ja Hine, vaikka toki Dallasin tippuminenkin harmittaisi. Juuri nyt tuntuu kuitenkin mielekkäämmältä seurata Leijonia ja toivoa heille menestystä, kuin laittaa toiveet ja odotukset Starsin menestykseen. Eikä Texasilaisten mestaruus minua kuitenkaan Mantalle veisi.

En vain mitenkään ymmärrä, miten Seppälä tai Friman menisi Hakanpään, Lindellin tai edes Ruotsin trion (Lepistö, Honka, Virtanen) edelle... Aivan se ja sama mitä meriittejä JalosJukalla on, tämä ei vain ole järkevä päätös.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös