Mainos

MM 2022: Suomi

  • 296 615
  • 1 937

Haidekkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kalpa, Jokipojat, Corey Perry
Ristolainen skippaa MM-kisat loukkaantumisten takia. Muuten olisi kyllä tullut. Näin kertoo Iltalehti.

Olisihan se tullut jo 2020 kisoihinkin mutta kisat peruttiin. Paska mäihä on kyllä käynyt.

Mutta joo. Vaikka olen leijonien suhteen ollut vuosia melkoinen pessimisti niin nyt jo alan pikkuhiljaa uskoa siihen ettei Jalosen joukkue todellakaan kaadu mihinkään nhl-vahvistusten puuttumiseen. Ennemminkin tuntuisi että iso läjä änäriäijiä lähinnä sekottaisi pakkaa. Se on sitten eri juttu taasen kun sieltä tulee joku toinen penkin taakse ja sitä aikaa ei tällä hetkellä uskalla edes miettiä. Pahin painajainen olisi varmaan just joku Raipe joka vetäisi tämän maajoukkueen hyvän kehityksen suoraan takaisin sinne 2000-luvun alkuun ja housuun paskomisen kultaisille(hopeisille) vuosille. Tästä tuli jo 2020 junnukisoissa aika hyytävä muistutus.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Pahin painajainen olisi varmaan just joku Raipe joka vetäisi tämän maajoukkueen hyvän kehityksen suoraan takaisin sinne 2000-luvun alkuun ja housuun paskomisen kultaisille(hopeisille) vuosille. Tästä tuli jo 2020 junnukisoissa aika hyytävä muistutus.
No enpä tiedä, 2020 junnukisoista on kuitenkin hyvä muistaa se että Suomella tippui kaksi kärkisentteriä eli Anton Lundell jo ennen kisoja ja Rasmus Kupari ekan pelin jälkeen. Hyviä pelaajia joukkueessa toki oli edelleen, mutta kyllä tuollaiset poissaolot antaa aika paljon tasoitusta. Suomi oli lopulta kuitenkin neljäs, tietysti siellä oli paskoja pelejä turnauksessa mutta kyllä Raipe noissa kisoissa mielestäni teki aikalailla sen mitä pystyi sillä materiaalilla mitä oli käytettävissä.

Ja ei, en nyt ihan riemusta kiljuisi sen suhteen jos Raipe olisi maajoukkueen päävalmentaja, mutta onhan tuolla kuitenkin Liigastakin suht tuoreena näyttönä hopeaa ja TPS kuitenkin pelasi ihan hyvää kiekkoa Raipen alaisuudessa.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Alkaa menemään jo tragikomedian puolelle, kun 2020 olisi oikeasti Suomi saanut kovia NHL-pelaajia mukaan, niin kisat perutaan. Sen jälkeen kahdet seuraavat kisat tuovat meille Olli Määtän, Henri Jokiharjun ja Joel Armian. Hekin kyllä hyviä pelaajia ja ehdottomasti kisoihin mukaan, mutta eivät he ihan niitä supertähtiä ole joita kansa ensisijaisesti janoaa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Hekin kyllä hyviä pelaajia ja ehdottomasti kisoihin mukaan, mutta eivät he ihan niitä supertähtiä ole joita kansa ensisijaisesti janoaa.
Kansa janoaa menestystä ja jos siellä on riittävästi 2019 maailmanmestareita tai 2022 olympiavoittajia niin kyllä kansa tykkää. Mörkö-Marko on ihan riittävän kova vetonaula kaikille.
 
Kansa janoaa menestystä ja jos siellä on riittävästi 2019 maailmanmestareita tai 2022 olympiavoittajia niin kyllä kansa tykkää. Mörkö-Marko on ihan riittävän kova vetonaula kaikille.

Niinpä. Katsolukuihin on hyvin marginaalinen vaikutus, jos ollenkaan, paljonko Suomi saa kisoihin NHL-pelaajiaan. Pelit on myyty loppuun aikoja sitten ja vastaanottimien ääreen kerääntyy se 1,5 miljoonaa suomalaista joka tapauksessa.
 
Ylähirsi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Vähän alkaa tylsistyttämään kun joka kisat vedetään about samoilla jätkillä. Puuduttavaa peliä, ilman erityisen kiinnostavia yksilöitä. Niihin ikusuuden kestäviin alkusarjanpeleihin varsinkin olisi kiva saada jokunen Barkov seurattavaksi.

Kaikki pelit tulee kuitenkin suurella todennäköisyydellä katsottua. Sitä menestystäkin osaa jo odottaa, vaikkei sieltä NHL:stä taaskaan tule juurikaan apuja. Täällä ollaan näköjään menestykseen totuttu kun pelkkä tulos ei enää riitä.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Joo, etenkin nyt näihin kotikisoihin olisi ollut kiva jotain änärimiehiä saada mausteeksi kun niitä ei olympialaisissakaan nähty.

Kun sen nyt tietää joka tapauksessa että Stanley Cupkin kiertää suomalaiset mahdollisimman kaukaa.

Menestyksestä en kyllä ole huolissani, siitä pitää Jalonen huolen.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Kun sen nyt tietää joka tapauksessa että Stanley Cupkin kiertää suomalaiset mahdollisimman kaukaa.
Ei vaan mahdollisimman läheltä. Eli finaaleissa häviävänä osapuolena on suomalainen. Ja varmaan myös siinä voittajajoukkueessa on joku kolmosvahti taas suomalainen, pääsee nostamaan kannua kyllä pelin jälkeen mutta nimeään siihen ei tule saamaan eikä ole virallinen Stanley Cupin voittaja.
 
Yön Kärppä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Kansa janoaa menestystä ja jos siellä on riittävästi 2019 maailmanmestareita tai 2022 olympiavoittajia niin kyllä kansa tykkää. Mörkö-Marko on ihan riittävän kova vetonaula kaikille.
Nojoo ihan totta, ei olisi pitänyt käyttää sanaa kansa, vaan ehkä enemminkin Jatkoajan "oikeinkannattajat". On ihan totta että Marko Anttila on isompi vetonaula kuin vaikkapa Jesperi Kotkaniemi, jolla takana on U-20 sekä aikuisten MM-kisoja tasan nolla.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat
Ei vaan mahdollisimman läheltä. Eli finaaleissa häviävänä osapuolena on suomalainen. Ja varmaan myös siinä voittajajoukkueessa on joku kolmosvahti taas suomalainen, pääsee nostamaan kannua kyllä pelin jälkeen mutta nimeään siihen ei tule saamaan eikä ole virallinen Stanley Cupin voittaja.
Suomalaisista Stanley Cup-finaalin häviäjistä saisi kyllä aika kattavan listan aikaiseksi kieltämättä. Eikös niitä kolmen hopean klubilaisiakin ole jos jonkin verran (hävitty olympia- MM- ja SC-finaali)?
 
Turkoosisalpa

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Lähellä oli, että oltaisiin saatu pudotuspelisarjaksi Dallas-Colorado, jonka jälkeen olisi voinut vesi kielellä odottaa joko Dallasin tai Coloradon poikia Nokia Areenalle.

No nyt Nashville suli, joten Colorado kohtaa Nashvillen. Eli sieltä Tolvanen-Granlund mahdollisuuksien rajoissa kisoihin(en tiedä poikien sopimustilannetta). Ja toivotaan Calgarylle menestystä Starsia vastaan.
 
rico

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Suomalaisista Stanley Cup-finaalin häviäjistä saisi kyllä aika kattavan listan aikaiseksi kieltämättä. Eikös niitä kolmen hopean klubilaisiakin ole jos jonkin verran (hävitty olympia- MM- ja SC-finaali)?
Jarkko Ruudulla taitaa olla CV:ssä
- hävitty olympiafinaali
- hävitty MM-finaali
- hävitty Stanley Cup -finaali
- hävitty liigafinaali
- hävitty World Cup -finaali

SM-kulta löytyy, mutta ehkä A-junnujen finaalinkin on käynyt kokemassa?
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Jarkko Ruudulla taitaa olla CV:ssä
- hävitty olympiafinaali
- hävitty MM-finaali
- hävitty Stanley Cup -finaali
- hävitty liigafinaali
- hävitty World Cup -finaali
Toni Lydmanilta löytyy sama setti ilman edes sitä liigamestaruutta. Lisäksi ainakin Jere Lehtinen ja Kimmo Timonen on myös olleet häviämässä näitä kaikkia, mutta näiltä löytyy sitten myös voittoja näistä. Timosella meni toki tiukalle Stanley Cupin osalta.

Ville Nieminen oli World Cupissa 2004 mutta en muista pelasiko finaalissa. Häneltäkin toki se Stanley Cupin voitto löytyy.

Mutjoo, Jarkko Ruutu ja Toni Lydman on ne keneltä löytyy ilman yhtään mestaruutta kaikki eli MM-hopea, olympiahopea, World Cupin kakkostila ja hävitty Stanley Cupin finaali. Lydman vie pidemmän korren sitten vielä sillä liigahopealla.
 
Sami Salolta löytyy myös tuo "tripla" ilman ainuttakaan voittoa.
 
Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Upeeta Ville upeeta, KuPS
Sami Salolta löytyy myös tuo "tripla" ilman ainuttakaan voittoa.
No sehän se oli, mietin että joku itsestäänselvyys tästä puuttuu. Salolla toki sitten Ruudun tapaan se yksi SM-kulta on, pelasi yhden pudotuspelin keväällä 1995 Tepsin riveissä niin lasketaan virallisesti mestariksi. Lisäksi Ruotsin mestaruus löytyy.

Toni Lydman taitaa olla ainoa joka on onnistunut keräämään pelkkää hopeaa ilman yhtään mestaruutta. Siis sellaisia jotka on näitä finaaleitakin kiertäneet.
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Minkähänlaista joukkuetta tässä on lupa odottaa? NHL:n pudotuspelien ensimmäiseltä kierrokselta tulee tippumaan paljon suomalaisia, mutta on pelottava tunne että ei Jalonen tule jättämään heille kuin 1-2 paikkaa auki ja muuten mennään tällä samalla miehistöllä kuin EHT-turnaus.

Edit. Periaatteessahan tuossa voisi jättää montakin paikkaa auki NHL-miehille kun ensimmäiset pelit ovat Norjaa ja Latviaa vastaan ja kovemmat pelit tulevat myöhemmin.
 
Heitetään jonkinlainen veikkaus:

Granlund - Manninen - Hartikainen
Pesonen - Filppula - Armia
Innala/Ruotsalainen - Aaltonen - Ojamäki
Mäenalanen - Björninen - Anttila

Lehtonen - Vatanen
Ohtamaa - Jokiharju
Pokka - Kaski
Friman - Saarijärvi

Olkinuora - Tuohimaa - Westerholm

Kyllä tuo riittää jos kaikki menee nappiin. Samoja pelaajia toki nähty jo muutaman vuoden ajan joten sinällään "tylsä".
 
Lösönen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Bill Armstrong
Heitetään jonkinlainen veikkaus:

Granlund - Manninen - Hartikainen
Pesonen - Filppula - Armia
Innala/Ruotsalainen - Aaltonen - Ojamäki
Mäenalanen - Björninen - Anttila

Lehtonen - Vatanen
Ohtamaa - Jokiharju
Pokka - Kaski
Friman - Saarijärvi

Olkinuora - Tuohimaa - Westerholm
Rupeaisi kaipaamaan vähän erilaista joukkuetta kun kumminkin siellä Pohjois-Amerikassa pelaa yli joukkueellisen verran viihdyttäviä suomalaispelaajia. Vaikka ei varmaan pitäisi valittaa kun tuolla rungolla on voitettu MM- ja olympiakultaa.
 
Giroux

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin Jokerit, Philadelphia Flyers
Koska joukkue pitää nimetä? Kyllä kannattaisi ainakin muutama peli odotella sarjojen alkua ja katsoa mihin suuntaan sarjat menevät..
Onko Jukka Jalonen joskus toiminut näin? Paras lopputulos ollaan saatu silloin, kun jengi on lyöty ajoissa lukkoon.

Käsittääkseni nythän siellä on jo etukäteen kysytty suomalaispelaajilta, että jos putoat aikasin playoffeista, niin lähdetkö kisoihin. Ei haluta mitään juupaseipäs-miehiä, joilla sitoutuminen maajoukkueeseen saattaa olla hieman kyseenalaista.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Olisiko kutsuttu?

Kyllä uskon, että olisi. Rasse ja valmennusjohto kävivät kauden aikana keskusteluita, kun viime kesänä Ristoa ei kutsuttu sinne olympialaisetkoille. Pelkästään se, että johto on käyttänyt tuolla tavalla aikaa Ristoon viestii, että kyllä siellä suunnalla on kiinnostusta.
 
erku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Koska joukkue pitää nimetä? Kyllä kannattaisi ainakin muutama peli odotella sarjojen alkua ja katsoa mihin suuntaan sarjat menevät..
No siis kyllä kai joukkue nimetään 8.5.2022 tai 9.5.2022. Se on toki eri asia, miten aikaisin kisapasseja leimataan. Ainakaan kaikkien hyökkääjien leimaaminen ekaan otteluun ei ole järkevää, kun änäristä voi ekalta kiekalta vapautua huippupelaajia. Vastaavasti esimerkiksi maalivahtiosastolle tuskin on ketään enää tulossa siinä vaiheessa, kun Saros loukkaantui ja Koskisella ei sopimusta ensi kaudesta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös