Eilen ei tahtonut uskoa ja jälleen yksi huonosti nukuttu yö vietetty. Nyt fiilistellään ja pyyhitään silmäkulmia.
Hikosin kuin viimeistä päivää eilen peliä seuratessa, en käynyt suihkussa ja haisen omaankin nenään pahalta. Lenkille, suihkuun ja odottamaan torijuhlia. Ei tämän pitänyt olla mahdollista. Kyllä tässä varmasti taas loppu viikko menee iloisissa tunnelmissa.
Oman erityisen lisänsä tuo Marko Anttila, jonka kukintaa täydellisenä roolipelaajana on saanut ihastella omassa joukkueessa kolme kautta ja joka on SM-liiga ajoista saakka näyttäytynyt omaan silmään aina sympaattisena pelaajana. Muistan olleeni Karvialla jossain pienessä kahvilassa, kun ensimmäisen kerran Markosta kuulin lukemalla lehdestä, miten Sakke Pietilä (?) oli löytänyt kakkosdivarista isokokoisen järkäleen, joka oli pelaajana vielä armoton raakile, ja suostutellut Chicagon varaamaan hänet. Muistaakseni Pietilä toppuutteli siinä jutussa, miten Anttilalla on vielä pitkä matka kuljettavana edes liigatasolle. Siitä saakka on ollut nimi mielessä, kuten varmasti muillakin kiekkoa seuraavilla.
Nyt Marko on sitten koko kansan rakastama kulttipelaaja.