MM 2019 – kieltäytymiset, niiden paheksunta ja ymmärtäminen

  • 64 571
  • 345

tant gredulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Nyt kun täällä on esitetty muutamaankin otteeseen yhdeksi merkittävimmäksi NHL-miesten poissaolojen syyksi Marjamäkeä - hänen persoonaansa ja kykyään eli sen puutetta toimia turnausvalmentajana - niin tietysti menestyminen näissä kisoissa on se suurin, paras, kaunein ja hekumallisin tapa palauttaa änärijanttereiden koetuksella oleva usko maajoukkueeseen (ja erityisesti maajoukkuevalmennukseen) ja herättää syvällä sydänkammiokraattereissaan asusteleva isänmaallisuusmagmavirta.

Kieltämättä tästä tulee näin IFK-kannattajana mieleen "Törmäsen kesäharjoitukset", joita on tässä jonkun vuoden ajan syytetty joukkueen menestymättömyydestä. Joskus hyväkin valmentaja osuu väärään aikaan ja väärään joukkueeseen. Se ei silti ole lopullinen tuomio valmentajan kyvyistä. Valmentajan tarjoamat keinot ja arvot voidaan silti ottaa vastaan toisella tavoin, toisessa joukkueessa ja toisena ajankohtana.

En pitänyt Marjamäestä mj-koutsina, mutta olosuhteet voivat muuttua.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Juu kyllä mä ymmärrän tämän. Ihmetyttää vain, kun tämä ei ole vain joillakin pelaajilla, vaan nykyään käytännössä kaikilla. Kuitenkin riski kaiken tuhoutumiselle on melko pieni: hyvin harva pelaaja loukkaantuu MM-kisoissa, vaikka riski on aina olemassa. Jos on tarpeeksi hyvä pelaaja, kuten esim. Barkov, niin en usko potkuihin, vaikka lähtisi MM-kisoihin ilman joukkeenjohdon suostumusta. Olisi mielenkiintoista tietää monellako NHL-pelaajalla on sopimuksessa maajoukkuepykälä.

Käyttäjän Pavlikovsky viesti oli muuten täyttä timanttia. Nyt pitäisi kysyä tiiviisti esim. RR55 -pakilta, että mitenkä on palauduttu äärimmäisen raskaasta kaudesta ja ettei vaan ole liikaa biletetty miinuspörssin voittoa.
Kyllä se vaan esimerkiksi tällä hetkellä Ahon tai Rantasen kohdalla on helvetin iso.
Nyt on mahdollisuus saada se sopimus jolla turvataan kaikki ja toisekseen näillä kavereilla tulee painetta myös pelaaja kollegoiden suunnasta sillä heidän sopimukset määrittää myös tulevien pelaajien palkkoja.

Barkov olisi päässyt lähtemään mutta tunnollisena joukkuepelaajana ei halunnut ruveta temppuilemaan seurajohdon kehotusta vastaan.
Ei lähdöstä olisi hänelle mitään seurauksia tullut, marginaalipelaajille tämä olisi riski.
Ja osaa NHL-pelaajia ei Jalonen juttujen mukaan ole edes kysynyt kuten Sami Nikua.

Ei NHL-sopimuksissa ole tuollaisia pykäliä kaikki sopimukset ovat tietyn standardin mukaisia ja niissä ei sovita mistään maajoukkue jutuista.
Jos on terve niin on vapaa maajoukkueeseen ellei seurajohdon toimesta tule kehotusta jäädä pois.
 
Ei kukaan järkevä ihminen ota mitään riskiä kun kyse on noin isoista rahoista. Varsinkaan jos ei ole ihan älyttömiä summia ehtinyt vielä tienaamaan.

Mitään maajoukkue pykäliä ei tarvita, vaan kaikki lääkärintarkastuksen läpäisevät pelaajat ovat vapaita lähtemään. Tämä on sovittu työehtosopimuksessa.
 
teppana

Jäsen
Kyllä se vaan esimerkiksi tällä hetkellä Ahon tai Rantasen kohdalla on helvetin iso.
Nyt on mahdollisuus saada se sopimus jolla turvataan kaikki ja toisekseen näillä kavereilla tulee painetta myös pelaaja kollegoiden suunnasta sillä heidän sopimukset määrittää myös tulevien pelaajien palkkoja.

Barkov olisi päässyt lähtemään mutta tunnollisena joukkuepelaajana ei halunnut ruveta temppuilemaan seurajohdon kehotusta vastaan.
Ei lähdöstä olisi hänelle mitään seurauksia tullut, marginaalipelaajille tämä olisi riski.
Ja osaa NHL-pelaajia ei Jalonen juttujen mukaan ole edes kysynyt kuten Sami Nikua.

Ei NHL-sopimuksissa ole tuollaisia pykäliä kaikki sopimukset ovat tietyn standardin mukaisia ja niissä ei sovita mistään maajoukkue jutuista.
Jos on terve niin on vapaa maajoukkueeseen ellei seurajohdon toimesta tule kehotusta jäädä pois.

Ensinnäkin, kun kyse on kirjaimellisesti miljoonista ei tuollaista riskiä vain kannata ottaa. Toisekseen, Barkov ei varmaankaan "potkuja" saisi mutta minkälaista arvostusta tuollainen omin päin meneminen osoittaisi tuoreen kapteenin osalta? Tuntuu että suomifanit ei osaa ajatella kuin maajoukkuetta. Barkov on tekemässä uraa NHL joukkueen johtajana. Elämä on Floridassa panttereiden joukkueen kapteenina. Kaikki päätökset liittyen jääkiekkoon tehdään Florida Panthers edellä ja tämä on vain ja ainoastaan kohtuullinen vaatimus.
 
morukara

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
Vaikka otoskoko onkin pieni, niin kyllä tämä turnaus osaltaan osoittaa miten tärkeää on saada kisoihin oikeasti motivoituneita pelaajia, jotka sitoutuvat joukkueeseen ihan täysillä. Pitkissä leirityksissä on ilmeiset huonot puolensa ja se karkottaa osan pelaajista, mutta toisaalta se karsii jyvät akanoista. Jäljelle on siis jääneet ne, jotka kieli pitkällä haluavat kisoihin, ovat valmiita sopeutumaan siihen mitä heiltä muun muassa pelitavallisesti vaaditaan, ja ovat oikeasti valmiita antamaan jäällä sen 100%.

On ok jos esimerkiksi Ristolaista ei MM-kisat kiinnosta - ei ole pakko kiinnostaa. Miten esimerkiksi tämänvuotiseen joukkueeseen sopisi pelaaja, jota ei kauheasti kiinnosta, mutta joka on tullut velvollisuuden vuoksi? Tai miten joukkueeseen sopisi pelaaja, jota kiinnostaa tulla kisoihin, jos voi skipata leiritykset ja liittyä joukkueeseen juuri ennen kisoja? Ehkä pelaajia ei pitäisi anella mukaan kisoihin, vaan pelaajien pitäisi olla halukkaita lähtemään mukaan projektiin, ja mielellään riittävän varhaisessa vaiheessa.

Vaikka heikommallakin materiaalilla voi pärjätä kun on hyvä valmennus, tarvitsee Suomi silti parhaita pelaajiaan näissä turnauksissa, mutta pelkkä läsnäolo ei riitä (hej från Sverige). Siksi on hyvä että näistä kisoista voi kieltäytyä. Turha kisoihin on lähteä jos on loukkaantunut niin, ettei pysty antamaan parastaan tai ettei jaksa. Tuo joukkue ei pärjäisi tuolla pelitavalla jos mukana olisi pelaajia jotka eivät jaksa. Jos pyörä ei vedä se jarruttaa.
 
Suosikkijoukkue
Pelicans
Ristolaiset ja kumppanit saavat ainakin mun puolesta jäädä suosiolla pois kisoista jatkossakin, jos ei kiinnosta. Miettikääs nyt, jos esim Ristolainen olisi tullut tänä vuonna kisoihin vähäänkään huonolla asenteella. Kaveri olisi myrkyttänyt joukkuehengen ja ilmapiirin sekä ottanut kourallisen tyhmiä jäähyjä ja pilannut Suomen pelin. Silloin Suomi ei pelaisi finaalissa.

Mieluummin katselen 100% sitoutunutta joukkuetta, joka pelaa täydellä sydämmellä Leijonalogolle ja lyö kaikkensa jäälle.
 
Epätietoinen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät. Sievin Sisu, Barcelona
Ristolaisesta on paljon puhuttu tässäkin ketjussa. Ilmeisesti kyse on pelaajasta, jota ei oikeesti MM-kisat kiinnosta ja siksi on kieltäytynyt jo useamman kerran. Kun tulee seuraava turnaus, jossa on parhaimmat mukana, niin onko tuollaista miestä mitään järkeä ottaa mukaan? Onko Ristolainen niin hyvä, että häntä ei pystyttäisi korvaamaan paljon motivoituneemmalla pelaajalla? Vaikea kuvitella että Rasmus antaisi yhtäkkiä kaikkensa Leijonapaita päällä kun ei nytkään kiinnosta.
 
Logan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Filip Kadera & Jan Lukas

En tiedä oletko Buffalon pelejä kattonu. Ristolainen pelaa liikaa, ois varmaa parempi ku 5 min peli ottas ajasta pois

Riippuu miten joukkue kootaan mutta ei tässä joukkueessa esim ois ollu muuta virkaa ku rightin laukaus.

Nyt väsyneinkin vois vihdoin kattoa peliä eikä rosteria.
 
Potaichuk

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Joonas Donskoi, PuLaAho
Jere Lehtinen heitti ennen kisoja medialle haastattelussa: olisiko tilanne eri kritiikin suhteen, jos tietäisitte, että ens kaudella tästä porukasta vaikka 8 pelaajaa pelais NHL:ssä.

Mä olin samoilla kannoilla Jeren kanssa. Tässä oli niin paljon lunastamatonta lahjakkuutta kuitenkin. Tiesin jo etukäteen, että tolla porukalla voi voittaa kenet tahansa, mutta sitten voi taas olla tosi nihkeitä pelejä heikompia vastaan.

Joka tapauksessa: ketkä tuosta MM-joukkueesta pelaa ens kaudella NHL:ssä?

-Lammikko ja Jokiharju aikaisemmastaan
-Lankinen
-Hakanpää
-Kaski
-Kakko
-Vehviläinen?
-Mikkola?
-Lehtonen?
-MÖRKÖ???
 
Puke

Jäsen
Suosikkijoukkue
Björneborg Moderators
Joka tapauksessa: ketkä tuosta MM-joukkueesta pelaa ens kaudella NHL:ssä?

-Lammikko ja Jokiharju aikaisemmastaan
-Lankinen
-Hakanpää
-Kaski
-Kakko
-Vehviläinen?
-Mikkola?
-Lehtonen?
-MÖRKÖ???

Kivirannalle ja Lindbohmille varmaan ainakin jonkinlaista änärisopparia tarjotaan. Nuoria sällejä vielä kuitenkin. Eri juttu sitten pelaavatko ensi kaudella ylhäällä.
 
Noutolokku

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Kanen Pate ja Dominaattori
Sekä loukkaantunut KalPan Eetu Luostarinen yksi mahdollinen NHL/AHL siirtyjä.
 
Undrafted

Jäsen
Kieltäytyneiden kohdalla olisi kiva tietää moniko kieltäytyi vai kysyttiinkö edes. Itse näen, että kysyttäessä pelaajalla on oikeus arvioida omaa tilannettaan ja todeta kykeneekö antamaan 100% joukkueelle vai ei.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Asiahan on vain positiivisella tolalla nyt. Jalonen jatkaa ensi vuonnakin ja tämän jälkeen taatusti on imua NHL-pelaajien suunnaltakin kisoihin. Ainakin 10-15 ukkoa siellä päässä allekirjoittaa tulevana kesänä useampien vuosien sopparit, joten sitäkään ongelmaa ei tule olemaan.
 
Alejandro

Jep. Jalonen toi tämän myös eilisessä haastattelussa esille, että kyllä niitä NHL-pelaajia on ensi vuonna mukana, kun nyt saadaan monelle runkopelaajalle jatkolaput kouraan.

Mikä hieno aika olla suomalainen jääkiekkofani!
 
Joka tapauksessa: ketkä tuosta MM-joukkueesta pelaa ens kaudella NHL:ssä?

-Lammikko ja Jokiharju aikaisemmastaan
-Lankinen
-Hakanpää
-Kaski
-Kakko
-Vehviläinen?
-Mikkola?
-Lehtonen?
-MÖRKÖ???

Teoriassa varmaan noin, mutta käytännössä tästä joukkueesta pelaa NHL:ssä ensi kaudella vain Kakko ja varauksin Hakanpää. Ainakin jos puhutaan koko kaudesta. Joitain pelejä voisi ennustaa ainakin Jokiharjulle ja Lammikolle. Kaski, Mikkola ja Lankinen menevät enemmän AHL-kategoriaan samoin kuin Vehviläinen jos tekee sopimuksen.
 
FinnPeak

Jäsen
Näiden kieltäytyjien, etenkin Ristolaisen, vuoksi tuo kulta tuntuu vieläkin upeammalta.

Ei muuta kuin miinuspörssin kärkisijaa paukuttelemaan ensi kaudellakin, toivottavasti äijää ei valita mihinkään tulevista skaboista.

Lapsellista ja katkeraa.

Toivottavasti Rasse on joskus vielä mukana ja isossa roolissa. Jos ei, niin ei sitten, turha näitä asioita on sen enempää veivata. Keskitytään olennaiseen.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Lapsellista ja katkeraa.

Toivottavasti Rasse on joskus vielä mukana ja isossa roolissa. Jos ei, niin ei sitten, turha näitä asioita on sen enempää veivata. Keskitytään olennaiseen.
En kyllä tiedä mitä pitää ihmisen mielessä likkua, jos tälläisellä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on, että toivottavasti pelaaja x ei osallistu mihinkään tuleviin kisoihin. Varmaan se oli trolli ja taas mentiin helppoon...
 
Luisu

Jäsen
Lapsellista ja katkeraa.

En myönnä katkeruutta. Eikä sinun arvostelusi sitä saa aikaan. En myöskään ymmärrä ajatusta miten voisin olla "katkera" tällaisella hetkellä.

Itseäni tympi kisojen alkuvoittojen jälkeenkin nämä kieltäytymiset - läpi kisojen. Tämä ei ollut ensimmäinen kieltäytyminen Ristolaiselta, joten miksi hänelle olisi tarvetta jatkossakaan? Enemmän tuntisin katkeruutta, jos Ristolaisen kaltainen kieltäytyjä tulisi esiintymään yksiin "oikeisiin" kisoihin ja saavuttaisi jotain. Toivon vieläkin silti, että toiveesi ei tule ikinä toteutumaan. Ja vaikka tulemme vielä miehen todennäköisesti näkemään jossain kisoissa, lupaan pitää suuni supussa. Ei se tämän hetkistä ajatusta enää muuta silti.

En kyllä tiedä mitä pitää ihmisen mielessä likkua, jos tälläisellä hetkellä päällimmäisenä ajatuksena on, että toivottavasti pelaaja x ei osallistu mihinkään tuleviin kisoihin. Varmaan se oli trolli ja taas mentiin helppoon...

Trollikortti. hohhoh. Oliko kirjoitusasussani, vakavasti ottaen, jotain trollimaista?

Minun ajatukseni oli sama ennen kuin oli pelattu minuuttiakaan näitä kisoja. Enkä sanonut toivovani, ettei "pelaaja x" osallistu vaan, että toivottavasti miestä ei valita jatkossa mihinkään enää. Siinä, missä tämä jengi pelasi joukkueelle täysin ennennäkemättömällä tavalla niin en usko, että "pelaajasta x", joka toistuvasti kieltäytyy, olisi samaan.

Edit: lisätty: "oikeisiin kisoihin"
 
Viimeksi muokattu:

Torsti56

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Stars, Blue Jackets
Näiden kieltäytyjien, etenkin Ristolaisen, vuoksi tuo kulta tuntuu vieläkin upeammalta.

Ei muuta kuin miinuspörssin kärkisijaa paukuttelemaan ensi kaudellakin, toivottavasti äijää ei valita mihinkään tulevista skaboista.
Ristolaisen puolustukseksi voin sanoa että onhan hän jo näytöt antanut ja rahakas tulevaisuus tulossa, vaikka sitten miinuksia kerätessä Sabresin takalinjoilla.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ristolaisen puolustukseksi voin sanoa että onhan hän jo näytöt antanut ja rahakas tulevaisuus tulossa, vaikka sitten miinuksia kerätessä Sabresin takalinjoilla.
Pelataanko mielestäsi MM-kisoissa yleensä näyttöjen antamisen vuoksi, vai sen vuoksi, että on kunnia edustaa omaa maata?

Toki näyttöjä voidaan siinä ohella antaa, mutta tuskin se näissäkään kisoissa pääasia oli pelaajille.
 
Viimeksi muokattu:

Luisu

Jäsen
Pelataanko mielestäsi MM-kisoissa yleensä näyttöjen antamisen vuoksi, vain sen vuoksi, että on kunnia edustaa omaa maata?

Olen kanssasi samoilla linjoilla. Enkä lähinnä ymmärrä, että mikä ihmeen peikko tästä Suomen edustamisesta on jääkiekossa tullut? Välillä tuntuu, että tästä olisi tehty jokin omituinen nationalismin keppihevonen, täysin väärin perustein.

Vaatiiko se vain yksinkertaisesti sen, että olisi vain niitä "oikeita" turnauksia ja harvakseltaan?

Henri Jokiharjun kommentti Urheilulehdessä (8.5.2019) oli mielestäni hyvä:
"Mielsin tämän niin, että haluan jatkossa pelata pitkälle keväälle, joten MM-turnaus on hyvää valmistautumista myös siihen"

<sarkasmi> Ehkä Ristolainen on saanut, tästä pitkälle keväälle pelaamisesta, jo riittävät valmistautumiset. </sarkasmi>

Edit. Jokiharjun kommentti
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös